sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Voi joko taas?!

Jälleen, jälleen, jälleen huomasin pääseväni pitämään puolustuspuhetta ja selittelemään sitä, mikä elämäntyylini on, miten se ei kahlehdi tai sido minua, tai miten oikeasti pidän ja nautin siitä, mitä teen. Tähän on onneksi tullut opeteltua tietty rimpsu, jolla saa nätisti kuitattua toisten usein miten vilpittömät tiedustelut aikataululliseen ja ulospäin säntilliseltä näyttävään elämään. Juu kyllä, käyn salilla usein ja pidän siitä. Se on sama, lähtisinkö sinä aikana vaikka ulos kävelylle tai käymään kaupassa. Itse vaan suuntaan puntille. 
Tämä on NIIIN minä!!

Kyllä, otan eväitä mukaan, eikä niiden lappaminen rasiaan ole sen vaikeampaa, kuin pussimuusin ja nakkipaketin mukaanottaminenkaan. Ja aivan, syön säännöllisesti ja ainakin pyrin olemaan keittiön lähistöllä tietyin väliajoin. Juu aivan, pyykkiä tulee kyllä paljon ja rahaa menee tiettyihin pulvereihin, mutta entäs sitten teidän piltit ja pienokaiset? Tässä vaiheessa yleensä alan kauniisti muotoillen esittää pieniä arjen havaintoja. Laitatte toki heille ruokaa säännöllisesti? Ja ehkä itsellekin samalla? Katatte ehkä pöydän ja tiskaatte ison perheen astiat jälkikäteen pois? Kenties teidän Ville-Petterille eivät saman marinadit  maistu kuiin Ava-Julialle, joten ruokia pitää olla ainakin kahden sorttisia?



Entä tapaatko pestä heidän pihaleikeissään kuraantuneita vaatteita edes sillon tällöin? Ehkä mukaan lentää myös jotain omia työvaatteita ja itse asiassa lajiteltavan pyykin määrä on varmasti varsin sopiva? Ai minulle? Niin, lasti salikamppeita, jotka toiset lentävät omaan kaappiin, toiset viereiseen. Kenties vanhimmaisella, Jussi-Petterillä, on kaupungin toisella laidalla futisharkat neljänä päivänä viikossa, ja pahimmoilleen ristiaikaan Avan balettituntien kanssa. Kuinka kauan meneekään aikaa siihen, kun viet lapsesi arvokkaisiin harrastuksiin ja tuot takaisin? Tai vaikka JiiPeellä olisikin jo ikää ja oma kevari pihassa, niin täytyy hänetkin varmaan huoltaa ja kevarikin tankata silloin tällöin.

Miten sinun oma ulkoilusi? Mukava kävelylenkki illalla ystävien kanssa. Hyvä, hienoa! Ehdit saada järjestettyä itsellesikin aikaa! Siinä  vaiheessa olen jo tehnyt omani, pakannut pienet purkkini ja teeen ehkä iltavenyttelyä Masterchef Australian parissa kotiolohuoneen siistillä lattialla. Siis sitä ihmeen kehonhuoltoa, mihin mielestäsi juuri pistin kallista aikaa hukkaan ja olen täysin fiksaantunut (ei siis ole tervettä elää kaavamaisesti päivästä toiseen).



Löydätkö kenties omalle päivällesi kaavan? Minulla se on töihin, kotiin, salille, kotiin, kauppoihin tai ulos ystävän kanssa, kotiin pienelle preppailulle, kehonhuoltoa, siivousta, konehetki, iltapala ja kirjan kanssa rauhoittuminen ja nukkumaan.. Niin se  on varmaan sinunkin arjessa, ehkä näin: herätys, kaikille ruokaa, kaikki siirto omiin toimipisteisiinsä päiväkotiin, kouluun ja töihin, päivä töitä, kaikkien siirto takaisin kotiin, muonitus, siirrot harrastuksiin, kaupoissa käynti, oma sosiaalinen elämä, kumppanin kanssa vietetty aika, lasten läksyt ja kuulumiset, ehkä yhdessä oloa, syömistä ja iltatouhuja, pari pyykkilastia ja nukkumaan.

Oliko se minun elämä kangistunutta? Tai kieroutunutta? Onko väärin, että minulla on elämässä mahdollisuus tehdä valinta, miten sitä elän? Ja saada avoimesti olla siihen tällä hetkellä tyytyväinen? Olen perheetön, joten kykenen elämään "itsekkäästi". Tarkoittaako se silti, että minun pitäisi elää kuin pellossa? Syödä, juoda, nukkua miten sattuu? Voisi tarkoittaa, jos sitä tahtoisin, eikä sekään olisi mitenkään väärin Mutta olen valinnut käyttää aikani näin. Pakkaan evääni, käyn salilla ja kaupassa ja venyttelen vähän illalla. Huh, kuulen kahleidenin kilisevän.

(Tiedän kyllä sen, että menetän lapsettomana varmasti paljon. Tähän asiaan elämässäni liittyy paljon kipeitä asioita, joista en halua tässä alkaa kertoa. Voin vain sanoa, että ihan kaikki ei ole omaa valintaa, joten toivon tässä asiassa hienotunteisuutta. Eli en katso pahalla vanhempia tao pidä lapsia joutavanpäiväisyytenä, vaan kommentoin tässä lähinnä sitä, että en haluaisi joutua koko ajan puolustamaan omaa elämääni ja tilannettani. 

Ja lisä huom! Tällä EN SIIS TARKOITA mitään pahaa lapsiperheille, päin vastoin NOSTAN HATTUA niiden pyörittämiselle, sillä omankin huushollin ylläpito vaatii aikaa - ja purkkeja. Saati sitten, että siinä on lisäksi lapsia, jotka ovat tärkeintä elämässä ja joiden harrastuksia, toimintaa ja hyvää oloa tahtoo tukea niin paljon kuin ikinä siihen riittää rahkeita ja pääomaa. Kiitos, että on teitä futismutseja, jotka jaksatte seistä kentänreunalla tai maksatte tyttärillenne kalliit balettiasut ja pianotunnit. Mikään ei ole lapselle parempaa, saati teidän tuki siihen kaikkeen. Mutta älkää silti katsoko pitkin nenänviertä meitä, jotka olemme samaa ikäluokkaa, mutta silti eri elämänvaiheessa ja tilanteessa. Että käytämme rahaa lisäraviinteisiin, laadukkaaseen ruokaan ja treenivaatteisiin, emmekä leluihin, kausimaksuihin tai muiden viikkorahoihin. Että emme osaa välttämättä ottaa osaa keskusteluun vauvan maitoruvesta, mutta osaamme kyllä spekuloida, voisiko suolistolla ja ruokavaliolla olla siihen yheyttä. Meidän valintamme ei toivottavasti ole teiltä pois. Menen siis salille töiden jälkeen. Kyllä jaksan, Ja senkin jälkeen vielä vaikka mitä. Ja olen onnellinen.)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Eräänlaista annoskateutta.


Voi kun tahtoisi itsekin, ja kovasti! Hivenen kiristelemään, nimittäin, tai ainakin pääsemään tekemään jonkinlaisen tilanne arvioin, onko mitään tapahtunut ja miltä näyttää. Oma paino lompsii kuitenkin tasaisen varmaa tahtia eteenpäin, keho voi hyvin ja ravinto tuntuu imeytyvän. Massaa saa tulla vielä sekä lihaksena että rasvana lisää, joten tässä vaiheessa minun on ehdottomasti järkevää jatkaa tällä tiellä. Toki se hämmentää, että nyt paino nousee huomattavasti vähemmillä  kalorimäärillä, kuin mitä aiemmin, kun kaiken ruoan mättäminen oli enemmänkin läpijuoksetusta. Nyt materiaali tarttuu (kaikki vääriin paikkoihin, naisen huom.) ja voimatasot nousevat. Posket näyttävät päivä päivältä pyöreämmiltä ja farkut yksi toisensa perään ovat jääneet REISISTÄ kireiksi.

Samat pöksyt tammikuussa...
...ja syyskuussa!!



Niinpä niin. Siis reisistä. Takamus on ottanut selkeän kolmenkympin suunnan itselleen ja on päättänyt tavoitella kantapäitä. Tein hulluina pakkoliikuntavuosina järkyttävän hyvää työtä siinä, että sain poltettua kropastani joka ikisen lihassäikeen, mikä vain ravinnoksi irtosi. Pakaralihakseni koki sen suuruusluokan mass destructionin, että nyt saan oikeasti kyykätä ja huolella, että saisin kaikki kadotetut muodot takaisin. Ja nyt  puhutaan kuitenkin senttien paksuisesta lihasmassasta. Kun viikossa lihasta voi kasvaa maksimissaankin siinä 100 gramman tienoolla minun kokoisella naisella, ja toki muutkin lihakset voisivat mielellään ottaa osansa, niin siitä voi äkkiä laskea, kuinka kauan sen taka-akseliston kasvattaminen kestää...




Sitä höttöä sinne kyllä kertyy, mutta nostetta vaadittaisiin, että kahvikuppia kannattelisi. Tällä hetkellä tuntuu, että pysyisi lyijykynä ja siellä alapuolella…. Ehkä pientä itsesäälittelyä ja liioittelun poikasta, mutta samalla myös pientä lietsontaa --nyt ei jätetä työtä kesken! Ruokaa ääntä kohti, lepoa aina kun voi ja salilla prässäämistä sitten niin perhanan lujaa!! Jos se menisi massa muuallekin kuin reisiin, sillä alkaa loppua housumallit, joissa olisi löysytys punteissa ja ääri-istuvuus takamuksessa…


Tuossa minun pari motivaattoria, vasemmalla brassi welness-kisaaja Aline Barreto ja oikealla jenkkiläistynyt Linda Durbesson.

Mietintää ei tosin helpota se, että lähellä dieetataan täyttä höyryä. Menossa on vielä vaihe, jolloin saa syödä suhteellisen runsaasti, cardiota ei juuri ole ja kevenevä olemus tuo pirteyttä ja hyvää oloa. Joka päivä saavutetaan jotain uutta ja sillä välin, kun toinen paistaa jauhelihaa ja sulloo vatsaa huosunkauluksen alle piiloon, voi toinen pyytää ottamaan jälleen uutta kuvamateriaalia siitä, kuinka taas uusi suonenhäive on kiemurrellut esiin.

 Eli paistamisiin. Syömisiin. Ja kasvamisiin. Emmekä puhu poskista.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Dieettiä näillä kulmilla :)

Taloudessamme alkoi syksyn kunniaksi dieetti. Itse en siihen kelkkaan pääse muuta kuin huoltajan, ruokapreppaajan, villapaitojen jakelijan ja narinan kuuntelijan osuudella, mutta siinäkin uskoisin olevan tarpeeksi. Dieetti alkaa ruokavalion viilauksella ja uudella treeniohjelmalla ja etenee kehon rakenteen muutoksen myötä. Dieetti tehdään Sanna Elorannan biosignature valmennuksessa ja itsellä on ainakin sellainen olo, että kehoa ja sen hormoonitasapainoa kuuntelemalla päästää parhaaseen lopputulokseen kuluttamalla itseään täysin näännyksiin.

Kyse on tässä tilanteessa vain välidieetistä, minkä on tarkoitus kestää (huokaus silti) vain joululle asti. Siihenkin on kuitenkin matkaa ja silmäillessäni uutta ruokavaliota, mikä keittiöhuollolle nakkaistiin, ei voi muuta kuin ostaa jo nyt muutama joulukalenteri seinälle. Hartaasti siis joulupukkia odottamaan, sillä mikäli jotkut ajatettelevat dieetillä huollon pääsevän ruokamäärien vähetessä jotenkin vähemmällä, saavat nyt luvan ymmärtää olevansa täysin väärässä. Suoraviivainen riisiä kattila täyteen ja lapaten proteiinia ja vihreää perään ei enää toimi. Nyt viilataan ja höylätään ja pidetään huoli, ettei itse dieettaaja joudu stressaamaan. Sen sijaan kortisoleja hämmennetään soppakauhan varressa ja tiskivuorien alla…. ;)


Ja niin mikä oma ruokavalio :) ? No, se onneksi rutiinilla ja saatan jopa kohta oppia sulauttamaan omat tarpeet näihin uusiin taloutemme kuvioihin. Itsellä massakausi pöhisee hyvin eteenpäin ja saankin lappaa omaa perusruokaa tavalliseen tapaan. Toki isoimmilta nautinnon ilmaisuilta yritän pidättäytyä sinne joulupöytään asti, mutta kuitenkin. Itsellä olisi tätä tahtia haaveena saada oma jarrutus tai välitirskautus puolestaan kevään puolelle. Nyt kuitenkin oma eteneminen on vauhdissa ja tuntuu hyvältä.


Keho kertoo elpymistään sillä, että nykyisin minulle riittää jo huomattavasti pienemmät ruoka-annokset sekä pitämään nälän poissa että nostamaan painoa tasaisesti ylöspäin. Ristiriitanahan oli se,  että jouduin lappaamaan hervottoman määrän ruokaa siihen nähden, mitä painan. Siksi esimerkiksi proteiinin määrä nousi jo tiettyjen tutkimusten ja viitearvojen mukaan liian korkeaksi. Tämän vuoksi jouduin lisätä insuliininkiusaajaa, eli hiilua reippaammastikin (ja kuten olen jo aiemmin manaillut, siitäkin onnettomasta tulee mukana proteiinia), mutta olemme muilla keinoilla pyrkineet tasoittamaan insuliinn jylläystä. Näitä ovat olleet esimerkiksi - yllätys yllätys- stressin välttäminen ja esim. aswagandhan käyttö, kaneliveden juonti pitkin päivää (tasoittaa verensokeria), resistanssin tärkkelyksen käyttö (tämä tosin jatkuu minulla periaatteessa aina ja ikuisesti) ja hyvänlaatuisten raaka-aineiden, kuten kauran ja sen beetaglukaanin, pitäminen ruokavaliossa. Lisäksi kalanmaksaöljyn määrää ollaan hilattu hitaasti ylöspäin. 


Viimeinen biosignu näytti hivenen merkkejä pienestä stressistä, mutta suunta on kuitenkin oikea. Tällä tiellä ollaan ja pysytään. Omien valintojen matkassa tässä kuitenkin mennään. Jos jossain vaiheessa tahdon antaa enemmän piut paut itsestäni huolehtimiselle, niin se olkoot sitten niin. Nyt panostus on tässä ja se tuntuu todella hyvältä ja palkitsevalta! Kuten myös varmasti se hetki, kun kuusen valot syttyvät, piparin tuoksu täyttää talon ja saan heittää olevettavasti siihen mennessä loppuun kulahtaneen paistinlastan pihalle jouluaattoaamun hitaasti valaistuvaan tienooseen!!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Hyvä lauantai.


Avopuoliso kulki ohi kun olen aloittamassa kirjoittaa uutta tekstiä. Mielessä pyörii treenipäivityksen ohessa kirjoittaa joitain asioita aerobisesta harjoittelusta, se kun on pyörinyt mielessä viime aikoina. Heitän silti ilmoille kysymyksen, että mitä sitä kirjoittelisi. Tämä lompsottaa vierestä varsin välinpitämättömän oloisena. Kaunis syyslauantai ja hän on juuri könynnyt ylös atk-huoneen tuolilta pelaamasta war craftia. Hän pitää käsissään Kesytön erämaa - kirjaa, missä joku hinkutin Päär mikälie simonson  kertoo kulkemisestaan aluksi Norjan halki etelään ja sitten takaisin. Sitten mies istahtaa tyynen tyytyväisen oloisena pöytään kirjansa kanssa ja alkaa mussuttaa mikrottamaansa broilerikebabbia. Pakastimessa häntä odottaa vielä litra ainojäätelöä ja taitaa yöpöydän ylälaatikosta löytyä lakritsia ja suklaata vielä yöpelien palanpainikkeeksi. 


Niin ja hänen vastaus kysymykseen on vain sanaton kirjan  kannen vilauttaminen ohikulkiessaan. Eikä kun jotain fitnessiä - terveellistä - ajankohtaista - jotain järkevää ja mitä voin ruotia taustatietoani vasten! Näin tekee mieli kipahtaa takaisin. Mutta hetkinen. Mitä vikaa? Mies on välidieetillä, nauttimassa tankkauspäivästä, antamassa keholle ja mielelle sen kaipaamia asioita. Ja juuri niitä asioita, mistä ITSE pitää. Ei välttämättä saunailtaa, olutta ja räyhänhenkeä, tai viimeiseen asti viilattua hiilaripäivää riisikakkuineen ja kaurapuurotykkeineen. Oman mielen nautintoja - hyvää ruokaa, peliä, rentoutumista, täyttä ihme luettavaa,  mihin ei välttämättä kukaan muu lämpiäisi (haloo - Norja ees taas verkkaisella kerronnalla!! :D)


En edes ala lisäämään tähän  mitään. En kerro kummemmin omasta kyykkypäivästä, mikä kylläkin kulki kuin unelma, tai siitä, miten teki hyvää käydä rullailemassa jalkoja jälkikäteen. Uudet housutkin saapuivat postista ja peiliselfiekin taisi onnistua, mutta antaa nyt olla. 

Näin on ihan hyvä.

Ihanaa ja OMANNÄKÖISTÄNNE lauantaita kaikille <3

 Ja vielä lisäystä tämän iltaan Ei, tämä ei ole leivoshetki kahdelle...
...eikä....

...näistäkään ole kuin yhdelle suulle...

torstai 18. syyskuuta 2014

Kiva ylläri...

Onko teillä käynyt niin, että puskette salilla kaikkenne ohjeen mukaan ja tirskutatte jokaisen häivenen jaksamisestanne rautaan. Katsotte, kuinka ohjelma etenee kohta kohdalta. Teit mainiota työtä kakkosliikkeessä. Ensimmäisen pääliikkeen kutina on vielä lihaksissa ja puhtia silti riittää. Kolmas ja aletaan jo viimeistellä ja sliitapa varsin väsytettyä lihasta. Kohta neljä ja saatat jo vilkaista salin kelloa. Vielä hyvin aikaa jatkaa turistamista ja suunnata vitoseen. Se meni vielä, tosin viime tipoilla. Enää kuutonen ja se siitä. Kallistat viimeiset treenijuomat jo kurkusta alas ja annat toiveikkuuden pukkarista ja viilentävästä suihkusta vallata ajatuksesi.


Siinä itse pahis.
Kun sitten. Katsot karttaasi, mitä olet rusentanut treenin aikana mukana ja mistä olet luntannut toistomääräsi. Se on ollut koko ajan taitettuna kaksinkerroin. Jostain ihme syystä saat päähäsi taittaa paperin kokonaan auki, ja saat huomata, kuinka taitteen takana olikin vielä piilossa yksi liike! Ja ei, niissä hetkissä se ei ole yhden käden hauiskääntö maaten sängynpäällä tai rannekierto jäätelöbaarissa. Se on viimeistelymave. Tai maailmanlopun sjmv. 3 x katkeraan loppuun + dropset till you drop death.


Se oli käyminen tänään. Pientä tunteenpaloa, ei ihmeempää. Mutta sen verran tyhjentävä kokemus tällä erää, että päivityskin on paras päättää näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Ei paljoa enää kuvauta ei.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Pärskis ja terveydeksi...


Näin syksyn kunniaksi pukkaa pientä flunssaa. Pääsen ilokseni kohtaamaan joka päivä satoja räkänokkia, jotka tarttuvat lyijykyniinsä ja samoihin ovenripoihin tongittuaan pikku nakkisormillaan nenuaan ja edes hihaan pyyhkimättä käyvät käsiksi. Siinä ei enää pienet terveydeksi -toivotukset riitä, kun aivastus pärskähtää suoraan naamalle, eikä katse saa rävähtääkään. 




Niinpä pyörittelen valtavien vieroitusoireiden kanssa uutukaista treenijuomajauhetta käsissäni ja haaveilen, että sali taas kutsuu ja pääsen korkkaamaan tämän ihanuuden! Tilasin kerrankin valmista sekoitetta, kun yleensä olen mennyt erillisten pulvereiden voimin. Tämä on siis pelastamaan kiirehetket, jolloin kotikemisti ei kerkeä käydä mittakuppeihin käsiksi. Tässä iherbin amino linxissä on valmis sekoite bcaa:ta ja eaa:ta. Eli oikein sopiva mikstruura treenin aikana nautittavaan juomaan. Lisäksi siinä on B6 ja B12 vitamiineja, kalsiumia ja vähän magnesiumia auttamassa imeytymistä. 


Inhottava olo, kun silmiä kirvelee ja olo on tukkoinen. Ääni tosin on muhkea ja tihkuu erotiikkaa ja syvyyttä. Eli kunnollinen viskibasso yleensä ultra-aalloissa viiltävästä naiskimityksestä. Voitte vain kuvitella, että tekee mieli koko ajan puhua jotain. Huvinsa kullakin, ei pakko on kohta päästä taas liikkeelle!

Kuumeessa en ole, mutta vältän tosiaan kaikkea turhaa lihasrasitusta. Kehonhuoltoa olen silti yrittänyt harrastaa niissä määrin, missä on pystynyt. Protokollani lihashuoltoon kulkee yleensä arjen rytmin mukana. Treenien lämmittelyssä tulee dynaamisia venyttelyjä valmistautuessa päivän ohjelmaan. Staattisia venytyksiä tulee käytännössä joka päivä, jos ottaa huomioon, että pelkästään treenien jälkeen venytän harjoitetut lihakset. Lisäksi iltaisin on tapana vanutella itseään sinkkuelämää-tallenteiden tahdissa. Eniten venyttelyni kohdistuu kireysongelmista kärsiviin lihaksiin, eli jalkoja voisin venytellä vaikka kuinka. Etenkin takareisi on alue, mikä ei tunnu koskaan saavan tarpeekseen.
Uusi tukkasävy - alle tummaa ihan omin pikku kätösin (pitäähän se aika jotenkin kuluttaa). Onko hyvä?


Putkirullausta tulee myös tehtyä pienissä määrin liki päivittäin. Yleensä rullaan muutamalla tehokkaalla vetaisulla etu- ja takareidet, sekä olat auki joka ilta. Viikonloppuisin tapaan käydä kertaalleen salilla rullaamassa jalat ja selän paremmin. Silloin siis pidempiä rullauksia ja esim. etureisiä useammastakin eri kulmasta. Etenkin ulkoreisi ja yläosa etureidestä ovat varsin vastaanottavia rullaukselle. 
Hieronta olisi kova sana, mutta tässä kohtaa täytyy vaan tokaista kuuluisaa lausahdusta niistä suutari paran lapsista, joilla ei ollut kenkiä.....


Saunomista en harrasta missään muodossa, vaikka se varmasti tekisi myös hyvää lihaksille ja kuonan poistumiselle. Mutta valitettavasti kuulun siihen harvinaiseen suomalaisten ryhmään (onkohan meitä ehkä viisi?), joiden mielestä on aivan älytöntä tuhlausta lämmittää yksi huone tolkuttoman kuumaksi, istua sitten siellä ja tulla tuskaisen nuutuneena pois. Lisäksi sen jälkeen koko koti haisee kuvottavasti saunalle, on höyryinen ja kylpyhuonetta saa kuivatella ikuisuuden. Kaikki siellä olevat tekstiilit ja purtilot lämpene (esim. rasvat eivät tästä lämpötilanvaihtelusta juuri tykkää) ja lopulta se MAKSAA aivan tolkuttomasti. Piste. Ja en sauno. 



perjantai 12. syyskuuta 2014

Isoja ja pieniä kiitoksia.

No  new is good news, right? Tässä olen jo tovin tuijottanut näppistä ja aloittanut kirjoittamaan yhdestä jos toisestakin asiasta. Kaikki alut ovat kuitenkin kuivuneet kasaan ja olen päättynyt tuijottamaan vilkkuvaa kursoria. Mitäpä tässä elämässä tällä hetkellä? Töissä alkaa tasaantua ja rytmi löytyä. Pidän tekemisestäni ja pientä aamu-unisuutta lukuunottamatta lähden aina liikkeelle mielelläni (no juu, olkoot se vihmova vesisade toinen syy, mikä saisi jäämään leikkiä murmelia peiton alle…)

Salilla olen puolestani nauttinut nykyisen 4 + 2 ohjelman pyörittämisestä. Iloa on tuonut myös uusi ystävä, jonka treenauttamisen olen saanut mukavasti ujutettua omille salivapaapäiville. Loistava tapa saada aikaa kulumaan ja vieroitusoireet liki nollautumaan ;) Toki toisen ähistessä prässissä sarjoja tekisi mieli puskea tilalle, mutta kanavoidaan se kaikki tarmo toisen hyväntahtoiseen piiskaamiseen.
Vapaalla puolestaan sama ystävä pitää huolen, että vanha vouhotus on tiessään ja nykyisin osaan viettää aikaa rauhaisasti rentoutuen, pulisten kaikesta mukavasta mieleenjuolahtavasta ja liki unohtaa kaiken kellon kyttäämisen.. Ruokahetkien viilaaminen on jopa jäänyt hutaisuksi ja herkulliset haudutetut päiväpannarit ovat menneet melkein Rocky linjalla, eli kananmunat lasista kurkkuun ja menoksi.



Saan olla todella kiitollinen siitä, että olo voi olla tällainen ja mieli sopivalla tavalla tyhjä, kun pitäisi alkaa laittaa ajatuksia tekstiksi. Kiitollisuus tulee unohdettua vastoiinkäymisten ja kuluttavan arjen keskellä. Elämän sykkeessä ei aina huomaa havahtua siihen, kuinka moni asian on oikeasti hyvin ja kuinka monesta voi ja saa kiittää. Itse voin lisätä kaikkeen tuohon sanomaani valtavan kiitoksen.


Kiitos siitä, että edellisvuosien työpainajaisten jälkeen voin nauttia työstäni ja kyetä myös jättämään sen iltapäivällä odottamaan seuraavaa päivää.

Kiitos siitä, että salilla homma kulkee, progressiota tapahtuu ja mikään paikka ei juuri osoita prakaamista. Kohta puolen toista vuoden takainen lonkan murtuma ja sen jälkeiset pitkät komplikaatiot aina 
plantaariksesta polveen ja rintarankaan saivat hetkeksi arvostamaan kivuttomia hetkiä, mutta valitettavan äkkiä sekin tuntui unohtuneen. Kiitos siis, että saan ja voin liikkua ja vielä nauttia siitä.

Kiitos, että saan tehdä sitä, mitä haluan, ja panostaa siihen. Olen kiitollinen, että olen saanut harrastuksekseni, elämäntavakseni ja intohimokseni terveelliset elämäntavat ja mielen tasapainon kehittämisen. Tässä hetkessä tutkittavaa riittää rajattomasti ja saan itse päättää, kuinka paljon tahdon tietää ja ottaa vastaan. Saan myös itse olla vetämässä rajaa, kuinka paljon haluan asian parissa puuhastella.

Kiitos, että elämässäni on viimein oikea ystävä, joka ymmärtää minua, antaa minun olla oma itseni ja HYVÄKSYY minut juuri tällaisena kuin olen. Hän on myös juuri oikeassa paikassa tuomassa täysin uutta sisältöä elämääni. Elämässäni on ollut kokoajan odottamassa juuri sopiva lokonen häntä varten.

Kiitos, että minun ei tarvitse enää pelätä asioita,  mitä ennen pelkäsin. Enkä ole enää minkään sisäisen pakon hallinnassa, vaan koen itse olevani kapelimestariin paikalla. Jokaisen elämässä tulee aina olemaan hetket epävarmuudelle ja ahdistukselle, mutta pohjan ollessa kunnossa ne kykenee ottaa vastaan täysin eri tavalla. 

Yhäkään en tahdo tällä messuta tulikiviä niskaan sillä perussuomalaisen mentaliteetillä, että itsepä kerjäsit, kun näin kirjoitat. Tavallaan elämässäni on tällä hetkellä monta isoa asiaa auki ja osittain kovastikin pelottavia asioita horisontissa. Kiitoillisuuden hetket ovat kuitenkin antamassa voimaa uusien myräköiden kohtaamiseen. Elämään sisältyy väistämättä myös ikäviä ja kuitenkin terveellisiä kokemuksia. Pelkällä helpolla elämällä ei tapahdu kasvua, eikä kärsivällisyys kehity. Vaikeuksista  ei sinäänsä tunnu järkevältä olla kiitollinen, mutta siitä, että meitä tuletaan vaikeuksienkin keskellä.
Kiittäminen on mielestäni juuri tässä keräämässä vahvuutta. Jos kaikissa asioissa näkee vain asioiden synkät puolet, kuluttaa se matkalaisen voimat. Kiitollisuus avaa elämän jokaiselle osa-alueelle näköalat siellä, missä valittaminen ne sulkevat.

Kiitos kirjaan kirjoitan aina jokaisesta päivästä jotain kiitettävää. Ja aina on löytynyt.


Kiitos siis tästä kaikesta, ja kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tälle riville asti. Olet tärkeä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Rahkaikävä!


Treenissä yläkroppa sai taas kyytiä yläkropan kombossa. Omaksi uutuussuosikiksi on noussut yhden käden punnerrus t-tangolla. Se on yllättävän kokonaisvaltainen liike ollakseen yhden olan käsittely kerrallaan. Punnerruksessa joutuu käyttää koko vartaloa mukana, jotta tanko ei veisi heiluttajaa Ylävartalon kierrolla liikkeeseen saa vielä ekstratehoa, tosin ihan tarpeeksi se jo ottaa olkaan perinteselläkin punnerruksella.

Jälleen on tässä tullut tuijotettua omia makroja ja pistettyä mietteitä ja numeroita jos jonkinlaisiin exceleihin. Summa summarum niistä laskelmista on, että----
Kohtuus kaikessa, ravinnonkin puolella. Olen täällä paasannutkin siitä, kuinka lisäravinteidenkin kanssa voi vetää överiksi. Keholla on tietty raja ,minkä verran se tarvitsee mitäkin ravintoainetta. Ylitankkaus ei ole hyväksi minkään asian kanssa, vaan purkkien ja annostusten kanssa kannattaa olla tarkkana.  Toinen, mitä kartetaan, oli massan keruu ylibulkkauksella. Pelkästään, että se ei tee hyvää housunkaulukselle ja puntarille, se tekee hallaa myös elimistölle.

Tästä on hyvänä esimerkkinä proteiini, minkä saantiin itse havahduin vähän aikaa sitten. Minulla on se ristiriitainen tilanne, että kulutukseni on paljon suurempi, kuin mitä minun painoisella naisella yleensä on. Siispä suositeltu proteiinin määrä, mikä vaihtelee eri elämäntapojen ja lähteiden mukaan 1 - 3 g/painokilo (3 puhutaan jo todellisesta kehonrakentajasta ja urheilijasta). Itsellä proteiinin määrä nousee suuresta ruokamäärästä johtuen yli  näiden suositusrajojen. Tässä ei auta juuri varsinaisten proteiininlähteiden karsiminen, sillä proteiinia tulee myös esimerkiksi viljoista ja banaanista.

Niin että mikä kohtuus ;) ?

Terve ihminen ja hyvässä kunnossa olevat munuaiset kestävät suhteellisen hyvin proteiinin liiankin saamisen. Ylimäärä kuitenkin kuormittaa elimistöä esimerkiksi siten, että munuaiset eivät suodata kehon nestettä riittävän tehokkaasti. Ureaa erittyy liikaa ja myös kreatiinitasot voivat nousta. Liika proteiini sekoittaa myös verensokeria, sillä se lisää insuliinin eritystä ja heikentää insuliinin tehoa kudoksissa. Liika proteiini heikentää myös maksaa ja luustoa ja etenkin eläinperäisen proteiinin liikasaanti altistaa kakkostyypin diabetekselle.

Juuri tästä syystä kaloreita vaihdellessa dieettien myötä proteiinien määrä pyritään pitämään vakiona, sillä tuhdimmassa kunnossa syö enemmän myös hiilareita ja rasvoissa pähkinöitä ja siemeniä, jotka kaikki lisäävät myös proteiinimakrojen määrää.

Itse tein ruokavaliooni pienen tarkastuksen ja sain laskettua proteiinia jonkin verran. Kuitenkin itse joudun nyt laittamaan vaakakuppiin sen, kuinka tahdon painon nousevan. Minulla se valitettavasti tuntuu vaativan vielä hyvät määrät ruokaa verrattuna painooni,  joten joudun hetkellisesti tankkauttamaan proteiinia yli. Jahka paino alkaa kivuta edelleen ylemmäs, tasoittuu onneksi myös tämä ero.

Tässäpä lisää syytä saada massaa tasaiseen ja mielellään ripeään tahtiin, sillä iltarahkan ja lohivuoren pienentäminen kieltämättä kirpaisivat ja kovasti! Saati tuntuu todella oudolta laskea kaloreita, kun ei vanhallakaan ole tahtonut nousta tarpeeksi. Valitettavasti kaikki proteiinit kuuluvat myös lempiruokiini! Olen tottunut ahtamaan pannareitani ja lihoja kerta kiellon päälle, joten nyt suitsien kiristäminen aiheuttaa soveliasta ahdistusta ;)

Kilotalkoot jatkukoot, sillä tavoitteena on saada takaisin nokan edestä viety rahkakippo ASAP!!


lauantai 6. syyskuuta 2014

Kun juoksis palkka joka kyykystä...

Viikonloppulauantai, aamupudding ja kyykkypäivä! Näin ihanissa ja perinteisissä merkeissä ollaan. Uuden treenin lauantaikarkelot menevät etureisille ja vatsalle seuraavaan tapaan:

Kyykky 1 x 6, 5-7, 12
Prässi neutraali jalka-asento 3 x 8-10
Bulgarialainen räk-tuki tai penkillä 3 x 10-12
Varvaskyykky smith 2 x 15
Syvät vatsat
1 voimaliike vatsat 3 x 8-10
Ei noilla vielä kuuhun mennä.

Hyvää uutta kollaasia etureidelle. Kyykyn tosiaan pidin vielä mukana, mutta varioin sen toistomääriä hivenen. Nyt teen alkuun tavalliset n. 10 kg:n nostot, minkä jälkeen teen yhden kovan, kuuden toiston sarjan. Sen jälkeen tähtään noin kuuteen tiukkaan toistoon. Viimeisessä sarjassa lasken vähän painoja ja teen 12 toistoa failureen. Toimii, voin sanoa.
Välissä prässiä ja iki-inhokki bulgarialaista ja viimeistely karmealla varvaskyykky sarjalla smithissä. Siinä siis mennään kyykkyyn niin, että ala-asennossa varvastellaan. Voin sanoa, että tähän et tarvitse paljoa rojua niskaan ja tuntuma etureisille on taattua.  Pari pitkää pumppailusarjaa tätä viimeistelee quadsit varsin soveliaasti. Parasta, että tämän alkusetin jälkeen inhoamani vatsat menevät kuin kesällä tanssi, eli ei tunnu enää missään -kunhan saa jättää jalkansa rauhaan :) Eli allekirjoitan yhä enemmän vatsojen paikkaa jalkatreenien yhteydessä!

Minulle tuli varsin perinteinen kysymys: Mitä kuuluu? :) Olen tainnut sukeltaa uuteen arkeen niin totaalisesti, että olen päivityksiinkin enemmän raportoinut mietteitäni lajista, ravinteista ja treenaamisesta. Mutta kiitos kysymästä, minulle kuuluu paljon ja onneksi varsin hyvää. Uusi työ tuntuu päässeen käyntiin ja kun vielä muutaman kerran pyöräyttää viimein kasaan saadun viikkolukujärjestysen läpi, voi varmasti taas keskittyä enemmän laadun valvontaan :) Jaksamista ja iloa on ollut aivan eritavalla kuin viime vuonna ja olen saanut elämään paljon uutta ja kaivattua.
Hiuspehkolle ei ainakaan kuulu kovin hyvää. Saati taustalla pursuvalle roskapussille.

Treenien puolella olen, kuten ehkä teksteistä onkin heijastunut, erittäin tyytyväinen uuteen ohjelmaani. Sopivasti uutta ärsykettä , mutta vanhaa kiertoa ja hypertrofian sääntöjä noudattavaa. Treenipäivät olen saanut aseteltua siten, että väliin tulee sopivasti kevyempiä päiviä ja pakkovapaatkin on saatu solahtamaan paikoilleen.
Painon kanssa saa vain olla tarkkana, sillä vaikka liikkumisen puolesta elän paljon rauhallisempaa aikaa kuin vaikka kesällä, niin ilmeisesti kuitenkin työ ja arkikuviot ovat isona osana kuluttamassa myös perinteisiä kaloreita. Paino junnasi pari viimeistä viikkoa paikallaan, mutta tämän viikon pienellä viilauksella sain rauhallisen nousun palaamaan. Silti pitää nyt olla tarkkana, että suunta pysyy.


Suunnitelmissa on jo reissua Lahteen yllätys yllätys lokakuun alkupuoliskolla ja Jyväskylän karsinnat polttelisivat myös… Sen verran rahanmakuista touhua kahdet kisat matkoineen ja majoituksineen kuitenkin on, että jo Lahtikin pistää miettimään. Kuten myös se, minne ne kaikki massit, minkä järjestäjät saavat lippu- ja messutuloista. Joudut maksamaan hervottoman summan, mikäli tahdot osallistua molempiin päiviin Lahdessa. Saati siihen muut juoksevat kulut. Sitten voit katsella täyteen sullotuissa penkkiriveissä (jos siis olet päässyt istumaan, onnittelut jo etukäteen) kuinka raskaan työn tehneet kisaajat saavat muovipokaalin ja jonkin yrityksen ilmaiseksi lahjoittaman rehusäkin, voit miettiä, mikä maksaa….



Mutta ei jurputeta. Jospa se, kenen taskuun nämä rahat kulkevat, joko oikeasti rahoittaa koko touhun sillä summalla, ja mahdollistaa sillä sen, että moisia kisoja edes järjestetään Suomessa. Turha minun siis jurputtaa, kun en heidän talouspolitiikkaansa tunne. Silti kokisin, että kisaajat voisivat saada jotain muutakin kuin taputuksen olalle tai että lajiliitto ja harrastuksen kehittäminen voisivat saada kapitaalia siipiensä alle (ja yhä , mistä minä tiedän, kuinka paljon näistäkin tuloista menee lajin hyväksi, yhä vain jurputan).

Siinä minun kuulumiset - lähtivät taas rönsyämään minne sattuu! Siispä lauantain kävelylle ihmettelemään, mistä noita lehtiä alkaa kertyä katujen varsille, miksi ne ovat keltaisia ja minkä vuooksi alan jo miettiä, missä olikaan se vuorellinen takki, mitä pidin männä…..syksynä…..

tiistai 2. syyskuuta 2014

Omakehua sopivissa määrin!

Nyt täytyy antaa itselle ja kotijoukoille kehaisu: Olen saanut kasattua itselleni aivan loistavan tuntuisen treenikolmpeksin tähän väliin. Itsehän sen kissan on häntä nostettava! Mutta tänäänkin kierron viimeinen voimatreeni, kuuluisaa ROO eli rinta-olka-ojentaja tuntui aivan mainiolta setiltä. Ihanuus näytti seuraavalta.

Vinopenkki tanko/räk 3 x 5
Penkki kp 1 x 12, 10, 8, 6
Flyes alaviistosta kp vinopenkki 3 x 12-15
Hanclean 3 x 8-10
Viparit sivulle osatoistolla & täystoistolla 3 x max
Lattiapenkki 4 x 6-8
Kick back kp 1 käsi kerrallaan 2 x 12-15


Varsinkin tuo flyes alaviistosta oli aivan mahtava rinnan lopettaja, kerrankin liike pectoralikselle liike, joka osuu heti kohdilleen. Suosittelen koittamaan, jos et ole vielä sitä tehnyt. Toimii varmasti myös ristikkäistaljassa penkillä (täällä ei vaan tahdo olla salilla niitä ruhtinaallisia hetkiä, että taljassa olisivat molemmat päät samaa aikaa vapaana...). Hanclean oli puolestaan uusi tuttavuus olille ja vaikutti oikein lupaavalta. Tekniikka oli vielä vähän hakusessa, mutta jo nyt tuntuu, että tällä saa viimein uutta ärsykettä perus viparien ja pystärien joukkoon. 


Kisat lähestyvät ja valmistuvien fiilikset alkavat olla jännityksen sekaiset ja varmasti jo hivenen nälkäiset sekä kisojen että ehdan ruoan perään. Kisaajien ajatukset pyörivät erittäin ymmärrettävistä syistä omien kuvioiden ja valmisteluiden ympärillä. He pyrkivät pääsemään asettamiinsa tai heille asetettuihin tavoitteisiin, kuitenkin kehoa ja mieltä mahdollisimman paljon säästäen. Energiat alkavat käydä vähiin ja jopa epäterveellisen alhaiset rasvaprosentit saavat kropan huutamaan apuva ja mitä ihmettä. Vaikka kisaaja itse tietää, että kisakunto on vain päivän juttu ja että sen jälkeen alkaa rauhallinen paluu kehon ravitsemiseen ja vahvistamiseen, niin keho itse ei tätä tiedä, vaan vaatii rasvaa ja lepoa ja huolenpitoa.

Upea Isa Mursu varsin tiukassa kunnossa.  Kova työ näkyy!

Kisaaja tahtoo käydä tämän kaiken läpi ja on itse tehnyt tämän valinnan. Heiltä kaikilta löytyy (toivottavasti!) rakkaus ja palo lajiinsa ja halu saada kokea ja tehdä kaikki, minkä se vaatii. Miksi kuitenkin ajatellaan, että kisaaja on itsekäs? Tai että valmistelujen kynnyksellä kisaajat ovat kunnon biatcheja, jotka ajattelevat tasan omaa itseään, peilailevat takaratastoaan peilin edessä ja ovat kivunneet sinne oksalle ylimmälle? Minusta on suorastaan surullista joutua lukemaan muutamien seuraamieni kisaajien blogiteksteistä, kuinka he joutuvat pyytämään anteeksi ystäviltään ja puolustelemaan itseään joka toisella hengenvedolla?



Itselleni herää kysymys, minkälaisia ovat ystävät, jotka eivät ymmärrä itselleen rakkaan ja läheisen ihmisen VALINTAA tässä asiassa? Kisaajalla on dieetin aikana ja etenkin sen loppusuoralla vaikeaa aikaa niin ajankäytön kuin jaksamisen kanssa. Tätä ei helpota, jos he joutuvat murehtimaan omia ystäviään ja heidän suhtautumista siihen kaikkeen. Tottakai ymmärrän, että ajanpuute ja väsymys harmittaa kisaajaa itseäänkin ja hän tahtookin olla siitä läheisilleen pahoillaan. Mutta mielestäni ystävyys ja läheisyys ovat vastavuoroisia. Siksi ystävän tulisi paremminkin ymmärtää, että nyt toisella on hetki elämästä, jolloin hän ei ehdi olla niin paljoa läsnä ja tarvitsee kuitenkin tukea. Mikä olisi suurempi kunnia ystävälle, kun saada olla matkassa ja tsemppaamassa aina lavalle asti! Tai puolestaan sopivasti astua hetkeksi taka-alalle ja huutaa sitä kovemmin kannustusta hivenen kauempaa. 

Eli jälleen toivottelen mitä parahinta viimeistelyä ihan kaikille lauteille pääseville, se on kohta siinä!!!