sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lujaa vastapalloon!

Taisin jo viime vuonna uhota, että lujaa vastapalloon sitä, joka on keksinyt kääntää kelloja! Ei ole mitään järkeä viedä pois tuntia muutenkin liian vähän nukkuvilta ja lepääviltä ihmisiltä. Saati, että harvemmassa perheessä aikaa olisi niin reippaasti, että sitä voisi viskellä ylimääräisiä tunteja pois. Mutta näinpä ovat jossain päättäneet (missä?? Lähden pallon ja mailan kanssa sinne!), joten tähän on tyytyminen. Ja uusi, kortisolin laskun sekä pullukkuuden myötä tullut lepppoisa asenne, antaa minun hellästi mutta päättäväisesti antaa sopivasti niiden asioiden olla, joille ei mitään voi.



...Mutta eikö saisi silti vähän purnata? On tutkittu, että joillakin ihmisillä voi mennä useampi kuukauden sisäisen rytmin uudelleen löytymiseen. Tarkkaan viritetyt hormonien varassa olevat toiminnan menevät sekaisin, kun rannekello näyttää ihan muuta, kuin mitä pään sisällä tikitetään. Yhtä hyödyllistä purnausta riittäisi myös kevääseen, tai tarkemmin ottaen takatalveen. Se jo peehana sulatti tiet selväksi ja katulakaisijatkin kävivät suihkaisemassa hiekoitussorat taas ensivuoden pihtauslaareihin. No mitä tekee maaliskuu? Se ei tarvinnut kuin kaksi päivää, kun sama jää on taas pinnassa, tiet ihan skröbelöllä ja icebugit, niin rakkaat kuin ovatkin, painamassa jalassa. Rits räts ja vielä kerran pelätään henkensä edestä. 

Onneksi on sentään tankkaus. Vaikka siinäkin. Paino nousee ja pihteihin ei täältä periferiasta pääse. Mussutus käy tasaiseen tahtiin ja kuntopyörä kerää hämähäkin seittiä komerossa. Tosin sillä polkaistaan pikkulämmöt rullailulle, mutta viidessä minuutissa ei paljoa kuntoa hätyytellä. Onneksi tässä asiassa ainakin tietää tahtonsa ja suuntansa, joten korkeintaan revin ahdistusta siitä, ettei ahdista. 

Otetaas tämäkin. Paita fit4you, 

Onneksi pihillä on aina varaa haaveilla, ja nyt unelmissa olisi päästä kurkkaamaan huimaa vauhtia lähestyvä fitnessclassic paikan päällä, päästä keväällä tekemään reissua Tampereelle, ehkä saada jokin treenileirityyppinen ulkomaan reissu kasaan töiden päättymiseksi -- --  tai edes viimein lunastaa se käsilaukku sieltä kaupasta! Näillä näppäimillä on tosin tyydyttävä seuraamaan kisoja netin kautta, mailaamaan "peikolle" tiuhempaan ja jättää treenileirit korkeintaan naapurisalille. Vanha laukku menee vielä, joten tyytykäämme ihailemaan muiden bloggarien postauksia uutuuksista. 

Ai mahtavaa, mikä puhtipilleiri tästä postauksesta on tulossa. Järkevä jättäisi tältä sunnuntailta tähän ja palaisi siirtämään haarukkaa ääntä kohti. Ne toiveikkaat, jotka teemaan liittyen odottavat tietoa treenistä ja ravitsemuksesta, voivat saada tässä tarpeensa tyydytetyksi: Etureisitreeni meni väsymyksestä johtuen juurikin REISILLE, ja tästä stressiärtyisyydestä johtuen tämän päivän ektsraravitsemus tulee päätymään  suoraan napaan ja persselluihin kulkematta lähtöruudun kautta. 

Ugh. Olen puhunut.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Fitnesselämän lieveilmiöt.

Salilla käymisessä on yleensä jokaisella jokin tietty tavoite, jota mitataan erilaisilla mittareilla. Näitä voi olla painonseuranta, sarjapainot, rasvaprosentti, mitä nyt vaan. Kehitystä kaikki kuitenkin. Muutoksia voi tulla salaperäisten kiusantekijöiden myötä vastaan myös varsin mielenkiintoisissa asioissa, Näin olen itse päässyt varsin yllättävissä paikoissa toteamaan....

....Salaperäinen vierailija vaatekaapilla.
Mitä on saanut viime syksynä jalkaan solahtaineet farkut muuttumaan pelliksi, vaikka ne ovat olleet ihan nätisti viikattuina vaatekaapissa? Reisien kohdalta tuntuu ainakin, että housuista on otettu kangasta luutumateriaaliksi useammissakin housuissa. Käsi hakeutuu kaupassa nykysin jo valmiiksi stretsiin ja kollareihin, eikä missään vaiheessa omalla kohdalla syttynyt lederhose - kausi tule ikinä alkamaankaan!

Haetaan patenttia.


...Ylätaljan jalkatuen säätäminen.
Niin. Tässä päivänä eräänä asetuin pitkästä aikaa tekemään ylätaljaa istuen vipuvarsikoneen ollessa varattuna. Kuis ollakaan, säätäessäni jalkatukea eivät kintut enää mahtuneetkaan vanhojen asetusten mukaan pehmusteiden alle! Hetken jopa survoin, mutta sitten luovutin ja nostin säädintä yhdellä ylöspäin.


...Saappaiden varsien kutistaja.
Sen siitä saa, kun joko on tuskaisen kova urkuri, tai sitten täydentää jalkapäivänsä kiltisti pohjerutistuksilla. Nainen toki ilahtuu aina uudesta syystä saada ostaa uusia kenkiä, mutta että ihan pohkeiden tursuaminen??
Kiskoo kiskoo!


...Treenipaitojen rullaaja.
Kas ennen paidat laskeutuivat minulla nätisti suoraan alas. Ei kukkulaa tai kumpua vastassa, vaan helma kuin helma lepatti suoraan alas. Mutta nyt palasi menneisyyden syövereistä paitojen tapa RULLAUTUA helmasta ylöspäin sen jenkan verran. Rullaati rullaati, varsinkin salilla tehdessä pystypunnerrusta.


...Poskien pullauttaja.
Naamani ei vielä hetki sitten ollut sellainen, että kaupassa vastaan tulevat vanhat mummot joutuvat tunkemaan kätensä pompan taskuun malttaakseen olla tulematta puristelemaan poskiani...


....Pähkinävoipurkin tyhjentäjä.
Mikä on saanut aikaan sen, että valtava purkki jääkaapissa näyttää aina pohjaa? Kuka sen käy aina kaapimassa tyhjäksi? Missä välissä? Ja miksi vieressä on vielä usein banaaninkuoret ja kookosöljytahroja?

Tässä näitä fitnesselämän lieveilmiöitä. Jos jonkin näiden tekijään satutte törmäämään, niin pistäkää vain kyselemättä telkien taakse. Saadaan me wannabeetkin taas kehittyä kaikessa rauhassa.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Joskus niin rakas päiväkirja.

Kiitos, että jaoitte lukijat kanssani ilon blogini vuosipäivästä. Oli valtavan suurta saada teidän kaikkien kommentit ja huomata, kuinka teitä aakkosia riittää :) Kannan saamani sanoja mukanani vielä pitkään. Kiitos teille,  jotka olette mukana, käytte välillä kurkkaamassa tai muuten vain löydätte tienne tänne. Olette tärkeitä.

Siivosin yksi päivä laatikoitani ja löysin pinkan vanhoja treenipäiväkirjoja. Ei voi muuta kuin naureskella, kun katsoo, mitä olen punttauksen ensimetreillä oikein touhunnut! Tai onneksi voi naureskella, sillä jos nyt näillä taidoilla ja tehoilla samaa tekisin, olisi varmasti henki pois. Jalkapäivältä näkyi löytyvän kyykkyjä kuuden sarjoja järkyttävillä painoilla, minkä lisäksi treeniohjelmaan mahtui myös ainakin 11 muuta liikettä sekä hervoton määrä vatsoja perään. Toki tähän kaikkeen olen aamulla jo juossut muutaman tunnin ja vielä iltasella olisi varmasti jotain vielä luvassa.


Tämä kertoo siitä, kuinka eri tavalla treeninsä salilla voi tehdä. Kyllä sitä ihminen toki vetaisee tuollaisen kaiken läpi, jos ei osaa ottaa itsestään kaikkea irti, keskity liikkeisiin ja todella työskentele. Liikeratani ovat olleet vajaita, olen hätiköinyt ja tauot ovat varmasti olleet olemattomat. Miettikää nyt - varmaan alle 40 kiloinen nainen tekemässä askelkyykkyä smithissä 80 kilolla! MITÄ IHMETTÄ :D!! Onneksi en ole ollut vieressä näkemässä (vaan itse tekemässä...). Näky on varmasti ollut hurja, saati, kun raukka pieni on varmasti kuvitellut tekevänsä ihan tosissaan. Ihan kun vertailun vuoksi askelkyykky smithissä menee tällä hetkellä tanko avustettuna, eli painoa ehkä sen 10 kiloa niskassa. Ja jalat hapottaa tuskaisesti jo kympin kohdalla...


Tässä vaiheessa kuulkaan jo ymmärränkin jotain. Ei ole kuin vuosi tuosta. Housut fit4youlta.
Tämä jo kertoo, että ei kannata liikoja tuijottaa, mitä toisen ohjelmassa lukee ja napata siitä itselle eväitä suoraan. Miehellä saattaa olla jalkapäivänä 3 x kyykky ja 3 x prässi. Pohkeet jos kerkeää. Ja se siinä. Jos vanhalla tyylillä tuon saman setin tekisin, menisi minulla siihen aikaa varmaan 10 minuuttia. Nyt saisin tuon jo venytettyä siihen 45 minuuttiin kunnon lämmittelyillä ja nostosarjoilla, joiden kautta lopulta pääsisin varsinaisiin työsarjoihin. 

Nykypötkylä :)


Silti, kun palaa noihin omiin vanhoihin touhuihin, niin ei voi muuta kuin kiittää siitä varjeluksesta, mikä minulla on ollut mukana. Eikä myöskään mikään ihme, että minua aina kolotti jostain ja paikat räksähtelivät yksi toisensa perään rikki. Pahimpana lonkan-reisiluun hiusmurtuma, mistä voisinkin kirjoittaa tässä joku päivä vähän tarkemman muistelun.

Koko ajan opitaan ja edistytään. Nyt alkaa jo tuntua kovasti, että vapaapäivät eivät olekaan jonkin teeveepellen keksintö kiusaksemme ja sanonta pari viimeistä toistoa erottaa sinut omista rajoistasi on juuri näin. 

Siirtykäämme siis seuraavaksi salille toteamaan, kuinka ylätaljan tulos olisi PAPEREIDENI mukaan romahtanut kahdessa vuodessa 20 kiloa ja kuinka leuoissa kiipeän kiltisti avustettuun masiinaan, kun on tuota ruhoa jo kohta 20 kiloa enemmän kiskottavana kuin mitä muinoin....

That´s what I call progress!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Paljon onnea Come Fit Me :)

Tänään, 24.3., tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän come fit me - blogiini. Pienokainen on siis tullut vuoden ikään. Hivenen kyllä nolottaa vuosipäivää viettää, kun edellisenäkin päivänä omia samoja synttärilukemiaan vietti huomattavasti suositumpi  ja kauniimpi blogi. Mutta nämä ovat nyt kuitenkin minun kekkerit :)

Kuten jo mainitsinkin, en osaa sanoa, onko aika mennyt nopeasti vai hitaasti. Viiime keväästä tuntuu olevan aivan ikuisuus sen tapahtumine ja vaiheine, mutta toisaalta tuntuu, että olen kirjoittanut tätä blogia vain hetkisen.

Vuosi sitten, huh huh. Rankka työ päällä ja kroppa vielä aivan karmivassa kunnossa. Tuolloin rasvattomuus oli ihan tavallinne olotila ja tietty huono olo ja levottomuus kuului perusoloon. Valmennus (ei vielä Sanna Eloranta?) pyöri täysillä ja ruokamäärät olivat hervottomat. Oli jatkuva nälkä ja treenaaminen oli näennäisesti kovaa. Muistan joka päivältä stressin ja kiireen, vaikka periaatteess olin ihan iloinen ja hetkittäin jopa suhteellisen onnellinen.


Ensimmäinen banneri.

Niihin höyryihin blogin suunnanmuutos oli aivan paikallaan. Olin jo kyllästynyt riuituneen ja syömishäiriöiden leimaan. Vaikka vaikeuksia oman mielen kanssa vielä oli ja tietyt pakot pitelivät kiinni, halusin silti jo selvästi eteenpäin. Blogi toi siihen vaiheeseen juuri sopivan sisällön ja piristysruiskeen elämään. Oli aivan ihana saada alkaa miettiä postausten silsältöjä ja muistan montakin työmatkaa kirjoittaneeni tekstejä jo päässä napit korvilla ja kevään edetessä silmien edessä.

Ihan vähän pitäisi harjoitella tuota kuvaamista, vaikka onhan tuo vehka ihan kiva. Mutta kattokaa tuota alavatsaa, morjens...



Tekstien taso oli…. no, se oli sitä hetkeä. Ajattelin alkuun, että yrittäisin kirjjoittaa suhteellisen yleisöystävällisesti, mutta jota kuinkin omalla tyylillä. Ihan mukavaa jälkeä olen saanut aikaiseksi, mutta kyllä tietty ronskius on ottanut ajan myötä ohjat itselleen. Minun teki alkuun mieli pärjätä blogini kanssa yhtä hyvin  kuin muutkin ja saada mielellään paljon lukijoita. Aika pian tajusin, että näkyvyyteen tarvitaan muitankin meriittejä, ulkonäkö ja kuvien laatu on mitä on ja blogeja oli jo siinä vaiheessa niin valtava määrä, että blogspotin kautta esille pomppivan oli turha yrittääkään kukkoilla. 

Kirjoittaminenu vei kuitenkin mennessään ja oman kunnon seurantaprojekti sai tulta siipien alle. Riemastuin, kun hoksasin kykeneväni kirjoittaa itselleni muistiin asioita ja opiskeluitani terveydestä ja samalla kykeneväni jakamaan ne muiden kanssa.  Punniskelin hetken tieteellisemmän tekstin ja oman pulputtavan tyylini välillä, mutta jo pian huomasin, että en osaa kirjoittaa muuta kuin siten, miten se oma ajatus vaan kulkeen. Siispä hienommatkin tekstit vaan hyvin maalaiskielellä esille. Että olokoot, itse opin  näin ainakin parhaiten. 
Missäs sun reisi on?? Ei ole isoa kuin tuo ranteessa oleva pompula.
Sama peili ja typy eilen. Silti kuvassa isointa on taas jokin esine. Tällä kerta nuo kuulokkeet kaulassa :D

Sain jossain vaiheessa, jotenkin, myös pieniä tukijoita. .Keskisen mylly oli ihana huonatessaan minun pienen taistelun gluteenittomuuden puolesta, sekä koukkuuntumiseni heidän tuotteisiin. Tämä lämmin mylly on ollut mukanani ihan alkumetreistä saakka. 
Aminoporssi asteli myös pian mukaan muutaman prosentin alennuksilla. Jossain vaiheessa myös cocovi lämpeni rimpulan kasvuyrityksille ja innostukselle ravitsemukseen. Suurena ilona myös fast ojensi jo hievenen muotoa saaneelle kättänsä viime syksyn lopulla. 

Onko lopettaminen ollut mielessä? No on, ja monesti. Vahvimpana sellaisina hetkinä, kun vertaan itseäni muihin kirjoittajiin. He menestyvät, ottavat kauniita kuvia ja kirjoittavat välillä varsin simppeleitä tekstejä. Silloin oma huonommuus ilkkuu silmille ja naureskelee, että miksi ihmeessä näet tämän vaivan ja mietit postauksiasi, jos ei näitä kukaan lue. 
Negatiivinen palaute on joskus myös sävähdyttänyt. Saanut miettimään, kuinka sitä onkaan teksteineen ja kuvineen myös esillä  ja kuinka saattaa ärsyttää ihmisiä. Tunne siitä, että joku ajattelee minusta pahaa vieläpä tuntematta, on suorastaan pelottava. 
"Keveämmät" lopetusajatukset ovat ärräpäiden kanssa lennelleet varpusten lailla ilmassa, kun olen vahingossa deletoinut pitkiä tekstejä tai kun kuvista, niistä vähäsistäkin, ei ole päiväkausiin tullut mitään. "Minä en )/(&%¤ kehtaa julkaista enää yhtään kuvaa itsestänääi siinä samassa pelisssä sillä samalla idioottimaisella ilmeellä, mikä tulee, kun yrittää katsoa alaspäin  ruutuun ja ehkä vähän hymyillä. Näytän siinä ihan imbesilliiltä. :D
Juu....
Enttä jatkanko? No ainakin nyt. Ainakin huomenna. Muutama salikuva on vielä laittamatta tekstiin. Just olisi sopivasti massakin vauhdissaan. Vielä tekisi mieli saada kirjoittaa tuostakin jutusta, mikä tuli artikkelissa vastaan. Kevätkin on jo pitkällä. Olisi vielä kiva kuulla, mitä mieltä joku lukija on tästä. Sirä paitsi olisi kiva vielä blogin kautta pitää kiinni muutamsta "sometuttavasti", jotka kirjoittamisen myötä ovat tulleet osaksi ilahduttamaan elämääni.  Että kurrkkaisko vielä, mitä vaikka ensi viikko antaa. Ehkä sitten…..?


Kiitos, että olet siinä  ja jos jopa liki alusta asti mukana, niin sitten jo velvoitan ilmoittautumaan!

Jatketaan, jookosta?

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Päivä repussani.

Joku meni ehdottamaan, että laittaisin postausta ihan tavallisesta arkipäivästäni. Otin haasteen vastaan, tosin vahvasti naureskellen, sillä tiesin jo etukäteen, että tästä reportaasista ei kyllä mitään etusivun otsikoita saa esille. 
Tässä siis kuvakollaasina totaalisen tavallinen peruspäivä - ei meikkauksia, kuvien retusointia, hienoja vaatevalintoja, liekö edes hiuksia harjattuina. Ei lavastettuja tilanteita tai hienoja järkkärikuvia. Ihan vaan tätä tavallista menoa. 
Ilopilleri aloittaa aamunsa, kiinnostaa laittaa kuvaamisen takia nuo häikäisevät valot sitten niin tosi paljon.
Aamu alkaa työpäivisin kellon herätykseen siinä varttia yli seitsemän. Torkutusta en ole harrastanut ikinä, eli jos satun herätykseen asti olemaan unessa, niin siitä sitten sinkaisen saman tien ylös  Suoraan pesulle ja kiskaisemaan päälle edellisenä päivänä valmiiksi laitetut kamppeet. Menen hyvin kevyellä ehostuksella, eli ripsarin laittoon ei kauaa peiliaikaa mene. Lennossa seisten aamupala nassuun ja pyörän selkään.
Aamuihini ei siis työarjessa kuulu rauhallista heräilyä tai nousevan auringon tähyilyä, vaan täysi bisnes päällä heti herättyä. Eikä sanaakaan vaihdeta kenenkään kanssa. Eipä sitten tarvitse katua mitään ;)

Niin joo, siitä aamupalastakin piti ottaa kuva. No, ehdin edes osasta....
Pyörämatka,  mikä kestää n. vartin verran, yleensä pistää kropan ja mielen sen verran hereille, että voi jo ihan ihmisen asenteella astella työpaikalle. Selvitän tien eri jututusten läpi työhuoneeseen ja katson nopeasti sähköpostin ja kalenterin valmiiksi. Sitten alkaa päivän pyöritys varttia yli kahdeksan. 
Töissä käyn välillä syömässä seisten ruokani, mistä en viitsi tähän alkaa ottaa kuvia. Muutenkaan en töistä ihan periaatteestakaan julkaise kuvia. Tässä  kuitenkin nyt nyt yksi, mutta sekin tuntui jotenkin hankalalta. Tässä asiassa en jaksa prepata kotona, eli olen raahannut töihin kaappiin arsenaalin ruokia, mitkä valmistan aina lennossa. Se tarkoittaa jotain nopeasti valmistuvaa hiilaria, kuten riisinuudelia, pakastevihanneksia ja kanaa (vien viikolla pari purkkia paistettuna pakkaseen, sieltä sitten annoksina sulamaan). Kaapista avokadoöljyä ja parista purkista mausteita. 
Ei meinannut taipua selfieen toissä ei sitten millään - eihän tämä tällainen kuulu tähän maailmaan. Töissä olen töissä ja piste. Otetaan nyt yksi kumminkin, mutta ei tule tavaksi.

Töistä lähden viimeistään kahden aikaan kiitämään, että kerkeän kotiin preppaamaan ruokia tai tekemään, mitä nyt kulloinkin pitääkin. Tällä kertaa piti koukata matkan aikana postin kautta, sillä zalandosta oli tullut viime viikolla tilaamani, parit uudet kengät ja paita. Ihanaa, että olivat kaikki sopivia, ettei tarvitse aloittaa palautusrumbaa. Nilkkurit pääsivät heti käyttöön ja tennarit odottavat vielä keväisempiä kelejä. 
Tämän päivän arkipoikkeus - zalandon paketti oli tullut matkahuoltoon ja kävin hakemassa uudet popot kotiin :)
Ennen treeniä, joskus puoli kolmen aikaan, syön puuron, rahkaa ja otan laturina vaihtelevia mömmöjä. MSM menee tässä vaiheessa aina. Puuro on juuri sopiva ruoka ennen treeniä, sillä tarvitsen itse kunnon tujauksen hiilareita jaksaakseni, ja puuro on juuri sopivan sulavaa ja sitä voi syödä isonkin määrän.
Ennen treeniä murkinahetki. Kaikki tarvittava msm:ää ja Probody-lehteä lukien esillä.

Treenilaukku ready to rock - vieläkin on kaupassa se himoitsemani isompi kassi. Tätä ei voi käyttää sadekelillä, sillä se ei mahdu kiinni. Huomaa keittiöluutu vasemmalla.
Sitten taas pyörän selkään ja samaa tietä takaisin. Salille on aika lailla sama matka, kuin mitä töihinkin. Tässä vaiheessa laitan jo napit korville, sillä tylsistyttää vetää samoja katuja edes takaisin. Mietin samalla monesti edessä olevaa treeniä ja muistelen viimeisiä sarjapainoja ja omia kommentteja.
Parkkiin salin ovien viereen...

...ennen treeniä pikapose ja toteaminen, että ovat housut päässeet viime tammikuun käytöltä kinnaantumaan...

...ja hommiin! Mave-päivä, eli siinä näpsäystä leikkikehästä.
Sitten on se kohokohta, eli salilla ajallisesti klo 15.00 - 16.45. Tähän on laskettu mukaan vaatteiden vaihto, lämmittelyt ja suihkut. Itse treeni kestää yleensä noin tunnin verran. Olen oppinut antaa aikaa kunnon lämmittelylle, eli sille on varattu oma paikkansa. Treenin jälkeen saatan mennä hetkeksi kuntopyörän päälle mussuttamaan banaanin ja tarkistamaan työsähköpostin.
Just sellaita ainesta. Ja vielä se sama takamus treenin jälkeen.
Sitten taas sama väli pyörällä kotiin. Ruokien valmistus, illan kaikkien puurojen ja pannarien preppaus ja turpoamaan laittaminen, treenivaatteiden purkaminen, seuraavan päivän työvaatteiden katsominen, keittiön välisiivous.... aina jotain tuuskaamista. Viimein jo pasta kiehumaan ja PVO-aterian kimppuun. Tämä on aina ihana hetki, kun saa kunnon ruoka-annoksen käsiinsä, on työpäivä ja treeni takana ja saa pistää hetkeksi aivot nollille ja katsoa jotain hyvää tallennetta samalla pulisten just siitä, mitä tekee mielikin pulista. 
Onnellisesti kotona PVO-aterian äärellä. Tätä ennen on siis poljettu kotiin, prepattu parit ruoat, keitelty roonit ja munat, vaihdettu kamppeet ja sitä rataa. Eli kyllä maistuu ja joka ikinen kerta.
Ruoan päälle iskee yleensä aina niin napakka insuliinipiikki, että virtaa on taas ja jaettavaksikin. Kello alkaa käydä puolta seitsemää ja lähden käymään joko kaupassa, tai vaikka ystävän kanssa kävelyllä. Jonnekin kuitenkin yleensä lähden, sillä tekee mieli vielä ulos. Tällä kertaa suuntasin kauppoihin ja samalla ulkoiluttamaan niitä uusia nilkkureita :)
Sitten vielä sinkaus kauppoihin. Ei viitsinyt alkaa prisman käytävillä kuvailemaan, joten vessaselfie siis. 
Kaupasta kotiuduttua on keho vielä sopivan lämmin siihen, että teen jo useamman kuukaudenu jatkuneen peppujumpparutiinin. Alkaa muutes jo hermottua aika hyvin! Oikea on jo varsin hyvällä mallilla ja vasuri seurannee perässä. Jumpan päälle muutama venyttely, etenkin päivällä treenatuille lihaksille.
Kaupasta kotiuduttu, jälleen joitain asioita prepattu. Peppujumpat on jo tässä hetkessä tehty ja vielä venyttelyä ja tallenteita siihen päälle. 
Tämän jälkeen yleensä siivoan aina jotain. Pidän sentyyppistä rallia yllä, että minulla ei oikeasti ole yhtään ainutta varsinaista siivouspäivää lainkaan. Yleensä käyn huoneen kerralla läpi, eli nakkaan mattoa pihalle, pyyhin pölyä, sen sellaista. Siivouksen lomassa alan tehdä iltarahkaa seuraavaksi illaksi ja siirtyä kohti päivän huipentumahetkiä....
Tässä väijytään jo iltapannaritaikinaa! Morjens kun se on niin hyvää joka kerta!

Iltapannaria ja Hulkkia! Ihan parhautta!
...eli pannaria ja koneelle istahtamista. Käyn läpi seuraamani blogit, kirjoittelen omaani, selailen nettiä ja lopulta päädyn katsomaan webinaareja tai treenivideoita. Hulkki on varsin usein iltojeni ilo.

Sitten viimeistään puoli yhdeltätoista konetta kiinni ja laahautumista kohti olohuoneen sohvaa. Mussuttelen vielä kunnon karhun kaatajan, eli iltapuuron ja rahkan maapähkinävoilla. Kertailen päivää, löydän aina, AINA, aihetta kiitokselle ja otan vielä hyvän kirjan esille. Lueskelen sitä siihen asti, kunnes alkaa tuntua siltä, että saa juuri kammettua itsensä sänkyyn nukkumaan, yleensä siinä kahdentoista aikaan. 

Tässäpä se, minun arkipäiväni. Sanoitte tästä, mitä tahansa, niin itselle tämä sopii ja nautin tästä valtavasti. Olen saanut sen elementit sopivaan tasapainoon ja kaikki pyörii. Elämäntyylissäni on paljon muistettavaa ja prepattavaa, mutta jokainen asia on löytänyt lokosensa. Tällä hetkellä tuntuu enemmän, että menee sopiva systeemi sekaisin, jos jotain muutoksia tulee. Mutta ne eivät kuitenkaan enää järisytä ytimiä myöten, kuten vielä ennen. Eli runko elää ja voi hyvin. Ja tämän voi ajatella niin monimerkityksellisesti kuin ikinä haluaa :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lauantain laukkumuija?

Olen koko blogini ajan julistanut sitä, kuinka lauantai on työarjessa aina ja ikuisesti omistettu etureisillle. Mutta mitenkäs käykään niille, jotka nousevat jalustoille ja huutelevat totuuksia posket pullotaen? Niinpä niin. Tänään on lauantai ja päivän menussa lukeekin pakara ja ojentaja. Ja jo toisen kerran. 
Näin ne päivittyvät, julistuksetkin, ja tänään pääsin kiskaisemaan jo toisen kerran poikkeuslauantain salipiipahduksen läpi. Seuraavalta näytti:

Pakarat reidenloitonnuslaitteessa 2 x 15 lämmitellen
Romanialainen vapaa tanko 3 x 8
Hipthrust rack 4 x 10 - 8
Sumokyykky 2 x 12 täysi liikerata, 2 x 7 osatoisto + täysi
1 jalan sjmv smith 3 x 12
Kick back 2 x 15
Kapeapenkki rack 4 x 6
Ojentajapunnerrus talja tanko 3 x 10
 + ranskalainen seisten kiekolla 3 x 8
Huppari tällä kertaa. Huomaa pudding-kuppi.



Ensimmäisen vaihtopäivän shokki tuli otettua jo viime viikolla vastaan, joten tänään olin jo kaleterissakin mukana ja treeni kulki erittäin hyvin. Ihan hyvää vaihtelua saada pieni lihasryhmä eli ojentajat, kuningasvapaapäivälle. Kapeapenkki otti lisää painoja ja toistoja, ja muutenkin tunsin saavani oikeasti työskenneltyä ojentajien kanssa kunnolla. 

Kohta muuten tulee tätä blogia täyteen vuosi! Taisi olla 24.3. ensimmäinen kirjoitus. Tuntuu aika hurjalta. Onko siitä jo vuosi/onko siitä vasta vuosi? Pitää kaivaa toiselta koneelta esille vanhempia kuvia ja pistää vähän vertailua ja soveliasta pohdiskelua ensi viikolla. Vuoden kaaren voi kuitenkin jo nyt nähdä selkeästi. Tällä hetkellä tuntuu jopa oudolta, että MINULTA kysytään neuvoja ja apua erilaisiin elämäntilanteisiin, jotka tavalla tai toisellla liippaavat minun omia aikojani.

Ei ole ihan helppoa lähteä antamaan neuvoja, saati, kun päälimmäisenä on tunne, että joutuu antamaan kysyjälle ensimmäiseksi pettymyksen. Muistan nimittäin itse, kun olin kysymässä  itse apua ja ohjeita. Odotin silloin, että joku antaa minulle juuri ne taikasanat, joilla saan kaiken liki kerralla rullaamaan ja asiat paranemaan. 

Näitä taikasanoja ei minulla kuitenkaan ole. Ei kellekään. Osaan kyllä neuvoa konkreettisia asioita ja juttuja, millä lähteä liikkeelle, mutta ne eivät auta taisteluihin, joita käydään näkymättömissä pään sisällä ja joista minä eikä kukaan muu voi tietää mitään. Sen verran voin ja joudun vain sanomaan, että ne taistelut kannattaa laittaa käyntiin. Mutta ei niin että rynnit keskelle ristitulitusta kamikaze-asenne päällä, vaan siisin tavoin hitaasti edetten, sopiva sotasuunnitelma mielessä. Eihän arvon nintendo kasibittistä ja kommadore kuusnelosta paukuttaneetkaan suoraan mihinkään loppuvastukseen edetty? Odotettiin aluksikin, että peli lataa ja lämpenee, ja sitten alettiin taistella tahkean joysticikin kanssa ;)



Hmm, tämä teksti lähtisi taas uhkaavasti lapasesta, joka mielummin saisi pysyä kädessä. Ihan jo siksikin, että Pekka Pouta taas sitä lunta lupaili. Hah haa.
 Kirmaan just ja nyt sinne tuhannen laukkukauppaan ja ostan sieltä jotakin! Tämä myöntyminen rahan hetkelliseen holtittomaan käyttöön olkoot tälle päivällle se Mein Kampf!

Kirpsakkaa viikonvaihdetta!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ei se lopettanutkaan vielä..

… koulutuksesta meinaan. Ihan pakko saada pistää nämä ajatukset vielä loppuun tänne päiväkirjan puolelle. Jos arkeni kiinnostaa, niin tiivistän alkuun: Ihana viikonloppu, treenit rokkaa, painon nousu karkaa kohta käsistä kuin hauki rannasta ja fastin uusi protskusheikki on oikeasti aivan törkeän hyvää!

Mutta siis takaisin mietteisiin. Toinen harrastuksemme pariin sovellettava asia oli oman sietokyvyn kasvattaminen. Kasvatusmaailman puolella on yhä enenevissä määrin joutunut huomaamaan, kuinka nuorten kestävyys sietää ikäviä ja epämiellyttäviä asioita on vähentynyt valtavasti. Tuntuu, että he eivät kestä kohdata pienintäkään häviötä tai vastoinkäymistä, vaan lyövät mielummin hanskat tiskiin kuin alkaisivat kohdata omaa huonoa oloa tai ahdistusta. 

Tavoitteena on siis saada oma ahdistusalue laajenemaan, eli hassua kyllä, ihmisen tulisi kyetä ottamaan itseensä mahdollisimman paljon epämukavia asioista. Tällä en tarkoita sitä, että asioita tulisi vain imeä itseensä sienen lailla ja sitten jättää ne sisälle mätänemään, vaan että ihmisen "ympärillä" olisi tilaa ottaa ahdistava hetki vastaan, kohdata se ja sitten vasta reagoida siihen. Tähän esimerkki punttimaailmasta: jotkut luovuttavat kyykkäämisessä heti,, kun ensimmäiset epämiellyttävän tuntuiset toistot tulevat vastaan. Tai eivät mene tarpeeksi syvälle, koska alkaa tuntua karmealta. Mutta kun opettelee menemään epämukavuusalueelle ja tekemään ne viimeisetkin raskaat toistot, huomaakin kykenevänsä pian tekemään enemmän ja tekemään saman vähemmällä tuskalla uudelleen. Sitten jo pian lisätään rautaa seuraavalle kerralle ja laajennetaan kestävyysaluetta entisestään.



Tämä myös muissa "vastoinkäymisissä". Eli jos puoliso huomauttaa jostain asiasta kotona, ei ensimmäisenä jäkätetä vastaan, vaan koska itsellä riittää epämukavuusaluetta ympärillä, kerkeää paremmin miettiä vastausta ja omaa tunnetta, ennen kuin vain suoraan päjäyttää ensimmäisen mieleen tulevan vastauksen, joka ei yleensä ole se kukkaisin koristeltu ja joka usein alkaa "no muttaku" tai "aina". Vältetään siis liskoaivomaista reagoimista suoraan ensi ärsykkeeseen, vaan keretään sen pienenkin hetken verran pureskella, mitä on hommman nimi. 

Ei tämä kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa ryhtyä tunteiden koaloiksi, että olla möllötetään vaan vaan, eikä reagoida mihinkään. Tunteita kyllä saa ja pitääkin olla. Ne viimeiset toistot saavat tuntua oksettavan pahoilta ja raudalle voi siinä hetkessä äristä. Mutta jos sillä hetkellä joko lopetat että emmää taho ku ei niin tunnu kivalta tai alat haukkua vieressä tsemppaavan valmentajan vanhempia, niin ollaan puolesetaan väärillä raiteilla. 

Tuon kasvatuksessa on ollut monenlaista tunnetta.

Vireystilahan tähän vaikuttaa, ja toki oma luonne, kuinka pitkälle tämä kaikki on sovellettavissa. Mutta putkiaivoihimme on luotavissa ärsykereaktioille ja uusien tapojen omaksumisille sähköisiä reittejä. Ja kun niitä pitkin surffaileen vaan tarpeeksi usein, voi jo muutaman seikan saada muutettua omissa tavoissaan.

Ja maailma pelastuu? No vaikka, mutta ainakin ehkä oma verenpainemittarisi ja siinä sivussa myös penkkienkka!

Vilakkaa viikonloppua!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Nyt sheikkaan minäkin!

Uutuutta pukkaa, uutuutta pukkaa! Huomio turuilla ja toreilla, kerääntykää kaikki naiset ja herrat, mina damer och herror, ihailemaan jälleen jotain jänskää urheilulisäravinteiden markkinoille! Ettäkö taasen, ja mitäs nyt? Kaikki on jo täällä ja pystyt halutessasi kiskomaan jo aamiaismurosikin hroteiinilla höystettynä.

Makuina cook-bake-cakeani löytyy värittämään mustikka, mansikka, vanilja, suklaa ja minttusuklaa.

Uutta tulee silti, mutta tällä kertaa myös ihan itseäkin pilkahduttavaa. Fast nimittäin lanseeraa isolla lipulla uuden protein MILKshaken, mikä on juuri omiaan tuomaan lisää väriä proteiineja ja herkkuja yhdistävään maailmaan. Ja ei, Tiina ei ole nyt kääntänyt kelkkaansa siinä, että kaikki ruoka on saatava kiinteänä ja turhat mainospuheet maton alle. Olen yhä kiinteän ruoan perään ja vältän kalorien juomista, kun tuo leukojen käyttö sujuu itseltä sen verran hyvin.

Tässä uutuudessa saadaan kuitenkin sohaistua kahta itseäni koukuttavaa aihetta, nimittäin terveyttä ja - maitokaakaota! Jos jotain juomaherkkua kaipaan usein, niin se on maitokaakao  ja milkshaket yleensäkin. Tykkäsin piirtelöistä aina, eikä minusta smoothiet ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (no itseäasiassa se fastin smoothie :D) korvaneet pirtelöitä  tai säväyttäneet mitenkään.

Sinne pääsi treenikassiin sheikattavaksi.


Nyt siis fastilla on esim. palkkarin tai välipalan paikalla menevä, ihanan paksu juoma, joka sai kanaa jauhavan pikkubodarin ainakin nielaisemaan kahdesti. Koostumus on juuri täydellinen juotavaksi joko kunnon hörpyillä tai hitaasti nautiskellen. Shake on maultaan huomattavasti täyteläisempi kuin tavalliset tetrapalkkarit, sillä siinä on mukana hitunen pehmentävää lesitiiniä. Shake maistui yhtä hyvälle myös jääkaappikylmänä, kuin jo hetken repussa muhineena.
Los hroteinos ois 22 grammaa setissä.


Tässä kaikessa oli ihan parasta, että täydellisenä viilauksena oli pakettiini laitettu mukaan cook-bake-cake protskujauhetta, johon minun tunnetusti tiedetään koukkuuntuneen. Eli viimeisetkin syytökset nestemäisen ravinnon hehkutuksesta voi heittää menemään, sillä pääsin käyttämään milkshakea nesteenä legendaarisessa iltapannarissani - joo morjens. Uskaaltako tätä suositella...;) ? 

15 g cook-bake-cake maustamatonta proteinijauhetta
2 dl milkshake proteiinijuomaa
2 dl täysjyvä- tai tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna (tai pelkkä valkuainen)
ripaus steviaa ja psylliumia.



Perusmeiningillä, eli kaikki taikinaksi ja mikroon täysille pariksi minuutiksi. Päälle pakolliset banskupähkinävoit ja olet pian mennyttä.

Fastin milkshakeen on annettu twistiä myös tutustumiseen. Eli kun testaat, sheikkaat ja korkkaat omia lempparimakujasi, niin räpsäise selfiemaailman siivittämänä hetkestäsi kuvamatskua, mielellään jopa videota, ja voit siitä riemusta saada itsellesi entistä järeämpää kuvauskalustoa. Jaossa palkintona on GoPro Hero4 kamera parhaimman sheikkauksen tallentaneille. 

Saa nähdä, miten minun käy tämän surullisen kuuluisten kuvallisten taitojeni kanssa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ja ei, yhä on Tiina periaatteellisuuden kelkassaan. Minä syön ruokani, mutta myös makrojen taitajana osaan puristaa kanojen ja rahkojen maailmasta sen verran grammoja pois, että saan tämän herkun sovitettua ruokavaliooni. Ugh.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Sietokykyä!

Olen töiden puolesta päässyt osallistumaan todella mielenkiintoiseen koulutukseen, jossa on käsitelty lähinnä lasten ja nuorten mielenterveyttä. Teema on ollut kuitenkin niin kattava ja kokonaisvaltainen, että siitä on saanut ammennettua itselleen valtavasti sisältöä omaan elämään aina punttijuttuja lukien.

Menin koulutukseen iltapäivästä suoraan töiden jälkeen juuri sillä asenteella, millä nyt voitte kuvitella koulutukseen mentävän.  Eli ei juuri nappaa ja mukaan laukkuun on lähtenyt läjä hommia, joita joutesansa voisi tehdä eteenpän. En ollut malttaa pysyä penkissä (kuten en yleensäkään ;) ), kun luennoitsijalta alkoikin livahtaa järjen sana toisensa perään, ja lopulta huomasin KUUNTELEVANI ja jopa särppimäisesti nyökyttäväni asioissa mukana.



Luennolla käsiteltiin oppimisen näkökulmasta sitä, miten omilla ratkaisulla ja elämänasenteella saadaan vaikutetua siihen, minkälainen itsellä on olla ja sitä myöten myös läheisilläsi. Tällä ei tarkoiteta suoraviivaisesti, ettkä kaikki asiat katsottaisiin aina ruusunpunaisten lasien läpi, vaan kasvattamalla omaa sietokykyään ja oppimalla tunnistamaan omia tunteitaan. Eli havahdutettiin kysymään itseltään, miksi reagoi johonkin asiaan tietyllä tavalla. Miksi tein näin tai ajattelin näin? Ja että oliko lopulta missään tai kenessäkään mitään vikaa, vai oliko kaikki omien olettamusten ja äkkitunteiden kautta suodatettua tulkintaa?

Voitte kuvitella repeämiseni siinä ihan samalla penkillä, kun luennoitsija alkaa kertoa kortisolista ja sen merkityksestä ihmisen tasapainoon ja hyvinvointiin. Voi morjens kun olisi tehnyt mieli marssia sinne viereen liputtamaan, että mitä minä olen tässä teille äänettä koko ajan sanonut ja kuinka inotisolit löytyvät kaapista ja armotonta kokemustietoa takataskusta!



Hetkessä eläminen -  se on yksi avaimista, mikä meiltä monelta puuttuu. Ihminen on ainoa elikko, joka kykenee märentimään sekä mennyttä, nykyhetkeä että tulevaa samaan aikaan. Tämä stressin muoto on ihmiselle täysin ainutlaatuinen ja meillä on vielä onnellisena taipumuksena vaalia tätä jaloa taitoamme mahdollisimman pitkälle. Koulutuksessa annettiinkin joitakin hyvin perusvinkkejä, kuinka arjessa voi ja kannattaa yrittää päästä kiinni juuri käsillä olevaan hetkeen. Keskittyminen siihen, mitä teet juuri nyt on se oleellinen pointti. Nyt tiskaan. Nyt teen töitä. Nyt valmistan viikon treenijuomat. Nyt prässään ja prässään kanssa perhanan lujaa. Eli teki mitä teki, niin on siinä hetkessä. 

Tämä jo pelkästään siksi, että jo viisikin kertaa päivän aikana tekemiseen tai jopa mielummin täydelliseen tekemättömyyteen keskittyminen auttaa vähentämään stressihormonin määrää kehossa jo merkittävästi. Kun näitä alenemisvasteita tulee tarpeeksi, alkaa keho kuin itsestään hakeutua niihin tiloihin uudelleen. Kohta on jo oppinut uuden tavan tarttua hetkeen ja jättää jonkin toisen hetken elämisen. Ja lopulta myös tässä hetkessä on aina hyvä olla. 

Elämässä emme kuitenkaan yksinkertaisesti pysty elää sellaisessa kuplassa, ettemmekö tulisi kokemaan jotain ikäviä asoita. Se on päivittäistä. Siksi onkin parempi omistaa aseita niiden aiheuttamaa ahdistusta vastaan kuin vain seistä keskellä moottoritietä ja ottaa vastaan autojen ryökytys ja pakokaasut. Ja tätä voi harjoittaa vain kohtaamisilla. Täälläkin olen antanut joillekin syömisen kanssa painiskeleville vinkkiä, että yksinkertaisesti syödä ja ottaa sitten vain urheasti vastaan se ahdostus, mikä tulee. Ja rauhassa sohvalla, eikä hakeutuen siihen helppoon turvaan, mikä tulisi esim. oksentamisesta, energian polttamisesta tai ylensyömisestä.

Siispä kun seuraavan kerran olet myöhässä jostain ja jumitat autolla ruuhkan keskellä, niin voit lohduttautua sillä, että joka ikisellä tuskan minuutilla kehityt koko ajan entistä paremmaksi ja ehoksi itseksesi ;)
Siellä suorastaan kiehutetaan ihmisten hyvyyttä :D

Eli focusta, vaikka sitten sinne salille. Sillä hetkellä et ole enää kaduilla ruuhkan vankina, preppaamassa ruokia tai vielmässä lapsia päivähoitoon. Ei, vaan siinä juuri olet salilla tekemässä suunnitellun ohjelman läpi. Et vielä niissä viimeisissä pakkotoistoissa tai vatsarutistuksissa, vaan edessäsi on nyt tanko ja maastaveto .Hengität, keskityt, suoritat. Siinä se. Helppoa kuin heinänteko ;)

To be continued… (sorry  ;) )

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kumpi on oikeassa?

Olen taas päästänyt itseni pyörittelemään ja miettimään tätä blogimaailmaa ja bloggausta. Vaikka kuinka yritän ajatella järkevästi ja muistuttaa itseä tekeväni tätä vain omaksi ilokseni, en silti voi olla lukeamtta toisten kirjoituksia heijastamatta niitä omiini ja miettimällä samalla, mikä on minun rooli kaikessä tässä. Entä tuo toinen kirjoittaja: ajatteleeko hän samoja asioita,vai tuleeko tekstiä vain suoraan ideoituna jokin toisen otsikosta? Entä jakeleeko hän tietoa sen kummemmin miettimättä tai ymmättämättä, mistä puhuu?

Olen kokenut kasvavan vahvasti julkisen kirjoittajan vastuun ja sen painamisen. Julistan tätä asiaa tässä kuin kovinkin suosittu ja luettu kirjoittaja, mutta silti, tämä on minusta tärkeä aihe. Lukijat nimittäin tukeutuvat enenenmissä väärin bloggaajiin tiedonllähteinä, mikä koskee mitäkin aiihealuetta. Kirjoittajilta kysytään neuvoa ruokavalioon, treenaamiseen, terveyteen, hyvinkin yksilöllisiin asioihin, joihin usein tarvittaisiin asiantuntijan omakohtaista neuvoa


Tässäkö sitä täyttä asiaa on tulossa?
Juuri tämä tässä maailmassa on  alkanut pelottaa minua. Lukijat ovat ahnaita nappaamaan tietoa bloggaajilta ja luottavat suoraan, että heiltä/meiltä löytyy asiantuntijuus ja se, mitä sanomme tai esitteleemme, on juuri se oikea ja ainoa tapa tai ajatus. Aina ei huomata ottaa huomioon, että bloggaaja saattaa olla nuori, vasta ties minkäkin touhun aloittanut ja heitellä ruokavalio-ohjeita vaikkapa suoraan itse fitfarmilta tilaamistaan ohjeläpysköistä. Tai sitten hänellä on sponsori, joka tahtoo hänen esittelevän ja suosittelevan tuotetta x  ja y jokaiseen vaivaan, treeniin, ruoka-annokseen tai kodinhoitoon. Suoranaisella mielenkiinnolla olen seurannut kirjoittajia, joilla on lukematon määrä eri tuotteita ollut tekstiensä myötä kerran esittelyssä, mutta joita ei juuri sen yhden tekstin jälkeen näy esillä. Että kiitti, voisi sanoa sekä tukija että lukija, mutta kun bloggaajalla on nimeä tarpeeksi ja jalansija piireissä, ei asiaa paljoa mietitä.



Katkeraa tilistystä? Aivan sama. Enemmän tässä peräänkuulutan kuitenkin, että ottaa kaikkea ei asiantuntijoilta tulevaa tietoa tietyllä varauksella. Jokainen pystyy jakamaan tietoa kokemustensa kautta ja tämä ajatusten vaihto on mielestäni täysin eri asia. Silti,, kokemuskin on yksilöllinen juttu.

Eli suositelen aina opettelemaan itseään kiinnostavasta asiasta etenkin liittyen SINUN  OMAAN TERVEYTEEN edes joitan perusasioita ja tukeutumaan kiperimmissä kysymyksissä asiantuntijoihin. Tätä omaa pohjaa voi sitten lähteä testiajamaan bloggaajien viidakkoon, ja tässä vaiheessa sitten voin sanoa, että enjoy the ride, sillä SITTEN on jo puolestaan ÄLYTTÖMÄN hauskaa ja opettavaista saada löytää eri näkemyksiä, verrata bloggaajien kommentteja omiin kokemuksiin ja saada niistä itselle hyviä juttuja irti. 

Tällä teskstillä haen siis? Ehkä sitä, että älä usko tätäkään. Sillä tässäkin tuolissa aiheesta paasaa ihminen, jonka koulutus on kyllä korkea-asteista, mutta joka ei liippaa näihin teemoihin pätkän vertaa. Opetan kyllä. Ja vieläpä erityisesti. Mutta sitäkin leipälajiani hyvin vaihtelevalla menestyksellä ;) Opiskellut olen sitten kyllä itsenäisesti, mutta minkä olen saanut tänään jostain irti, voi olla vanhaa tietoa jo huomenna. Juuri siksikään en ainakaan itse julista yhtään mitään. Voi olla, tai varmasti onkin että minulta jo jäänyt näkemättä jokin ratkaiseva artikkeli jossain muualla, tai joku on todentanut jonkin asian jossin toisaalla olevan jotain ihan muuta. 

Näinpä se on näreet. Pistetään kahden jästipään keskelle maapallo. Toinen näkee Suomen, toinen Kanadan. Kumpi on oikeassa? 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Tämän postauksen pääpointti on se laukku.

Uuden treeniohjelman aloittaminen on siitä mukavaa, että samalla, kun ajat sisälle uusia liikkeitä, pääset yleensä seuraavana päivänä myös toteamaan, menevätkö ne toivotulle lihasryhmälle ;) Viimeinen reilu viikko onkin ollut kiertäen eri ruumiin osan kanssa ähisemistä, kun sopivat jomottelut ovat näytäneet uusille jipoille vihreää valoa. Vain etureisien jälkeen ei tuntunut juuri missään, mitä nyt pientä jähmeyttä pyöräillessä, mutta niiden ensimmäinen treeni olikin enemmän kuhertelua. Katsotaan sitten huomenna tai sunnuntaina asiaa uusiksi.

Mukavasti glykoja kehossa.

Takana on myös kaksi viikkoa hiilihydraattien suuremman kierrättämisen testaamista. En voi  sanoa muuta kuin, että kyllä ja jes. Minulla on siis kahdelle raskaamman treenin päivälle korkeammat kalorit, jotka ovat lisätty perusruokavaliorunkoon hiilareista. Vaikka heittelen täällä edes takaisin "tankkauspäivä" -termiä, niin (kuten taisin jo edellisessä postauksessa oikaista), se ei minun kohdalla tarkoita perinteistä tankkausta VHH ruokavalioon, vaan hiilujen nostamista välillä entistä korkeammalle. Välissä on  myös vapaa ja vatsa kurnii - päivä, jolloin sokerit ovat alempana.

Kahden viikon jälkeen voin jo lupailla, että ainakin omalla kohdalla tämä toimii aivan uskomattoman hyvin. Pelättyä seuraavan päivän nälkää ei ole juuri ollut. Tankkaus (hitsit, se sana vaan tulee, annettakoon se anteeksi ja jatkakaamme ;) ) tuo mukavaa piristustä arkeen ja höllennystä pääkopalle. Keskiviikossa se antaa mukavasti potkua työviikkoon ja sunnuntaille ajoitettuna puolestaan pelastaa muuten yleensä suht tylsän päivän. Lisäksi sunnuntain tankkaus antaa voimaa myös alkuviikkoon.



Paino ei ole vielä ollut tankkauksesta moksiskaan. Ensimmäisen viikon jälkeen aamupaino oli jopa tippunut sata grammaa (voiko noissa lukemissa juuri tippumisesta puhua) ja tulevana viikonloppuna voi summata seuraavan viikon tuloksen. 

Tankkauksen vaikutus treeniin ja omaan oloon on siis ollut merkittävä. Ja loppupeleissä nostot eivät ole niin järistyttävän poikkeuksellisia, etteikö niitä saisi syötyä kunnialla loppuun. Olenhan viime kesänä syönyt joka päivä saman verran. Hienoa myös huomata, että aineenvaihdunta jopa tykkää tästä vaihtelusta ja hyrrää kuten kuuluukin.

Olen jo reilun viikon käynyt kuolaamassa tuota Janina Fryn laukkua. Olisiko jo aika??

Tästäpä siis suuntaamaan kohti keväistä lauantaita ja sen suomia iloa. Syökää ihmiset hyvin!