torstai 30. huhtikuuta 2015

Jungertajasta vieteriksi.

Treenityylini on siis pitkään ollut virallisesti jungerrus. Olen niitä, jotka muistaa hitaan negatiivisen ja pysähtyy välillä huohottelemaan ääriasentoon painojen kanssa. Aina pitää muistaa kysäistä itseltä, vieläkö se yksi tulee, jos failurea ollaan tavoitelemassa. Yleensä ainakin yksi ruma ryskäys on vielä hihassa.

Näin sen pitää periaatteessa ollakin. Eli itsensä pitää haastaa, jotta lihakset saavat ärsykettä ja kuormaa voidaan tarpeen mukaan lisätä. Mutta jo tämä on kautta linjan ainoana tapana tehdä treeniä, voi olla aika miettiä, mitä jippoja voisi olla käyttämättä. Uskon kyllä, että moni tekee supersajoja ja toki toistojen tekemisen tahti on eri pää- kuin apuliikkeissä. Mutta yllättäen erureidenkin lihasrivistöstä löytyy joukko soluja, jotka ovat parhaimmmillaan ollleet koko saliurasi ajan possumunkilla naapurien vääntäessä voimaa ja niitä hitaita toistoja.
Mahtava Caroline Aspenskog naapuristamme. Hän...

...ja rapakon takaa Ava Cowan ovat pumppinsa pumpanneet.


Nyt on siis omalla kohdalla aika pyyhkäistä sokerimurut suupielistä ja hakea treeniin ja kasvuun räjähtävyyttä. Tahti  menee kunnon discobiitillä ja treenimusakin on joutunut ottamaan lisäpontta kunnon hardcoretecnosta pysyäkseen mukana ;) Kiivaalla tahdilla haetaan sitä, että nopeat lihassoluni saisivat myös innokkeen lähteä kasvuun, eikä jungertamiseen tottuneet rivimiehet olisi aina ottamassa kaikkea itseensä.

Ja ei ole helppoa, ei. Vaikka tavallaan treeneissä pääsee ikään kuin helpommalla, sillä painoista on joutunut luopumaan aika kovalla kädellä ja koko kropan uupuminen on tiessään. Jumpan jälkeen ei siis ole piesty olo, kuin ehkä himppusen kohdelihaksissa, mikäli olet naama irveessa saanut keskittytyä asiaan edes jotenkin. Treenin tuoma endorfiinin puuska siitä, että on saanut huohotettua raskaan lastin läpi, on siis poissa, ja tilalla on ärsyttävä pikku polte ja hengästys, mutta ei muuten mitään tuntuvaa oloa siitä, että jotain muonansa ansaitsemaa olisi tullut tehtyä.



Siispä oppiminen jatkuu. Sillä tälläkin treenillä voi saada ja SAA lihaksensa loppuun, kun sen vaan alkaa oppia. Hapenottokyky, tekniikka, LAPATUKI, tämä kaikki tiukalla keskittymisellä ja huijaamattomuudella, niin asioiden pitäisi, PITÄISI, alkaa edetä.

Siirtykäämme siis sumomavettaan pompputahdilla. Voin sanoa, että raudan määrä ei häikäise ja näyttää siltä, että tuolla pirkolla taitaa olla jo kiire jonnekin ihan muualle. Niin onkin, kiire päästä pian tahkoamaan myös niitä nyt vuorostaan kavitauolla olevia :D

Muikeaa vappua kaikille!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Nyt pääsee tyttö jumppaamaan...

Treeniohjelmieni tausta on moninainen. Ihan alkuun puuhastelin salilla vähän jotakin megalomaanisten aerobisten jälkeen. Tuossa on hyvä laite, pari vääntöä ja takaisin crossarille. Jossain vaiheessa kiinnostuin jo enemmän ja taisin netistä ottaa Jamie Easonilta ohjelman, joka nyt jälkeenpäin tarkasteltuna oli tarkoitettu lähinnä niille, jotka tahtovat loppujen lopuksi polttaa rasvaa ja saada säkällä samalla vähän lihaskudosta aikaiseksi. Todella mielekäs ohjelma syömishäiriön kourissa olevalle siis ;)


Kiinnostus, tieto ja paraneminen etenivät hyvää vauhtia käsi kädessä, ja otin ihanan valmentajan, etänä tosin. Hän nosti minua syömiskuvioiden suosta ja laati minulle ensimmäiset järkevät treeniohjelmat. Se,  minkä verran järkevästi itse niitä toteutin, jääkööt tässä tarkemmin erittelemättä. Hänen jälkeen siirryin toiselle valmentajalle, jota kävin myös tapaamassa. Hän puolestaan pisti jo kunnon säpinää ja volyymia ohjelmiin ja ruokaa kuppiin hervottomia määriä. Häneltäkin opin paljon.

Sen jälkeen olenkin ollut ravitsemusvalmennuksen puoolesta Sanna Elorannan ja Optimal Performmancen hellässä huomassa. Ja kuten olen hehkuttanut, on ollut todella hyvä olla. Treeniohjelmien tekeminen siirtyi omaan talouteen ja olen ollut niihin itse enemmän kuin tyytyväinen. Olen saanut kehittää niiden kautta itseäni perus jungertajana ja etenkin viimeisen puolen vuoden aikana ottanut huimaa harppausta tuntumassa ja kohdelihakseen keskittymisessä!


Nyt kuitenkin koin, että voisi olla hyvä aika heittäytyä kokonaan Sannan vahvoille käsivarsille. Siispä annoin hänelle luvan tehdä minulle ohjelman, jota toteutan täällä kotosalla, ja jota katsotaan yhdessä heti, kun suvivirren viimesävelet kaikuvat lehtereissä. Hän kiitti, kumarsi ja teki työtä käskettynä. Ja niin viime viikolla tuli tosiaan treeniohjelma, joka olisin puolittain vallan muuta, kuin mitä odotin.

Jokainen solunihan oli valmiina taas käymään ahnäästi töihin - tiukkoja, piinaavia sarjoja, massaliikkeitä, lyhyitä toistoja, pakkoa, vielä yksi tulee, sitä rataa. Tähän suuntaan olen myös itseäni kehittänyt. Olenkin luonut itselleni treenaamistyylin liittyen juuri suhteelliseen hitaaseen suoritukseen ja jungertamiseeen.

Taisi Sannakin tämän havaita tutustuessaan kroppani jokaiseen muhkuraan pihtien kautta. Hän nimittäin tuumasi AIVAN OIKEIN, että nopeat lihassoluni taitavat olla aika lailla torkkuvaihteella. Niinpä tämän hetken ohjelma on sekä käytännössä että taitoiihini nähden TÄYTTÄ JUMPPAA! Jokainen, siis JOKAINEN liike tehdään tahdilla yks-kaks-yks-kaks ylös-alas-ylös-alas humppaa-pumppaa-humppaa-pumppaa….. Eli pumppen pumppen, kunnes samaa jänisloikkatahttia ei pysty enää jatkamaan ja sopiva paino vaadittavaan toistomäärään on löytynyt.


EI! Kun ei osaa! Pumppaan ja pumppaan, mutta ensimmäisenä loppuu happi ja tulee polte vastaan. Itse lihas kyllä nauraa räkättää ja jaksaisi jatkaa vielä, mutta jokin muu laittaa lopettamaan. Kun ei sillä tahdilla enää vaan tule. Eli lihakseen jää voimaa jäljelle, vaiikka itse liike menee finaaliin. RAIVOSTUTTAVA TUNNE! Treenien jälkeen on siis olo, että mitään ei ole tehnyt, lihas ei ole vielä päässyt edes alulleen, mutta jossain vaiheessa paita oli silti märkä.

Ymmärtäisin tämän tyyppisen heilunnan, kun ollaan dieetillä, mutta nyt, kun on kiljuva palo massaan, tuntuu treeni aivan oudolta. MUTTA TIEDÄN KYLLÄ: en osaa. En ole käyttänyt nopeita lihassolujani varmaan ikinä, joten minulla ei ole vielä hajuakaan, miten ottaa henki irti lihaksesta eikä vain keuhkoista tällä temppuilulla.

Luotto Sannaan on täysi!! Hän kyllä tietää, mikä tälle pahville on parasta. Nyt onkin pääohjelmassa saada oma polla ohjelmoitua niin, että pysyn tiukasti siinä, mitä paperissa lukee. Jos en ole oman lihaskasvuni puolesta valmis testaamaan vajaata paria kuukautta, niin oma on mokani. .Sen verran jumppaa tulee, että en usko massan katoavan mihinkään, mutta parhaassa tapauksessa tällä saadaan valmisteltua se, että lihas olisi pian valmiina räjähtämään kasvuun ihmeelliseen.

Leukoja narskutellen ojentajapumpille…..

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vielä muruset suupielistä.

Vielä yksi hönkäys täytyy saada tänne ruotia näitä uusia kuvioita. ELi uuden makrojakauman ja ruokavalion teemana  toimivat insuliini ja verensokeri. Juorukellona sille, että ihania sokereita minulta napattiin muutamilta päiviltä, olivat Sannan kuuluisat pihdit, jotka selkämakkaroiden kohdalla kirskuttivat leukojaan. Eli sokeripiikkailuja turhissa paikoissa maltillisimmiksi ja kohdennusta sinne, missä sitä tarvitaan. 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa ruoistani voisi olla kuin suoraan unelma dieettaajan päiväkirjasta, eli vihreää vihreää vihreää ja jotain eläinperäistä juoksemassa seassa. Dieettajasta poispäin vie kuitenkin rasvat, jotka ovar runsaassa roolissa näillä ruuilla. Eli aampala on, kuin villiintynyt orava olisi heittänyt pesänsä lautaselle, eli kaikki havut ja käpyset (orava mukaan lukien) siitä löytyvät.



Minulla verensokeri tykkää tehdä aaltoliikettä ja tähän vaikutetaan ruokavaliolla Vapaapäivän ja tavis treenipäivän kaksi ensimmäistä ruokaa ovat VHH ruokia, joilla on sen sijaan valtavasti kasviksia, vihrejauheita, eläinperäistä proteiinia ja rasvoja vaihtelevista lähteistä. Syötävää siis kyllä on, mutta ei juurikaan sokerien muodossa. Hiilihydraatit päästetään tempoilemasta häkistään sitten, kun alkaa tulla treenin aika. Ruoalla ennen treeniä onkin sitten jo päivän odotettu puuro, rahkaa ja marjoja. Treenin aikana osmopure puolestaan tankkaa kehoani koko ajan sitä myöten, kun juomaani hörpin. Palkkarissa lilluu samat osmot ja lisäksi runsaasti eri aminohappoja (nostavat verensokeria nopeasti) kera banaanin tai hedelmän (ei aleta riehua fruktoosin kanssa).
Tuli muuten aminopörssistä taas heti seuraavana päivänä, ne on ihan mahottomia siellä pakkaamossa!


Kaikki päivän ruoat ovat jotakuinkin tasakokoisia, mutta PWO-ateria on kuitenkin niistä suurin. Ja siinä hiilarihiiri saa vielä heittää kunnon tujauksen sokereita anabolisesta ikkunasta sisään. Sitten annetaan lastin muhia ja otetaan sopiva annos hiilareita vielä ennen nukkumaan menoa jotta mattikin olisi tyytyväinen ja uni tulisi. 

Tässä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Voitte silti kuvitella, kuinka olen kalorilaskuria tuijottanut ja makroja pyöritellyt. Alkuun ruoat, etenkin päivälle olivat täysi shokki, ja kahtena ensimmäisenä päivänä särki päätä ihan uudella tavalla. Mutta jo sitten olo helpottoi ja hasuu, ei kylläisyyden, vaan tyytyväisyyden tunne valtasi päivät ennen treeniä. Ei hitsit, tämähän tuntuu ihan hyvältä….. mokoma Sanna…. ;)


Ja onhan tässä kaksi tankkuutakin, eli kahtena päivänä viikossa hiilarien määrrä liki tuplaantuu päivän aikana. Näille päiville on sijoitettu raskaat jalkatreeni, jotta kaikki energia saadaan kunnolla käyttöön ja aineenveihdusta ja täten myös sokeriaineenvaihdusta tekemään kunnolla töitä. Eli siedätetään kehoa myös säätelemään insuliinia "ääriolosuhteissa" ja tekemään välillä jotain itsekin. Tukena toki tässä on kanelivesi, jota hörpiskelen pitkin päivää, sekä rehut ja viher/marjajauheet. Plus muutaman muut jipot, joista voisinkin pistellä seuraavassa postauksessa…

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Norton tulee - otan kopin!

Sen verran pitää tulla ihanaisen lauantai vietosta koneelle, että täytyy päästä hehkuttamaan teille: Suomeen nimittäin lennätetään ehtaa mannaa kesäkuussa, kun Layne Norton saapuu kaikessa kukkeudessaan ja tietämyksessään heittelemään jyväsiään meille nälkäisille. Eli bodymaailman tohtorismies ja kehonrakennuksen pioneeri tulee luennoimaan treenaamisesta ja ruokavalioista Helsinkiin kesäkuun toisella viikolla. 14.6. Mayorsilla on koko päivän kestävä luento, missä voi päästä kuulemaan suoraan itse gurulta, mitä mieltä hän on maailman menosta. Norton on siis ravintotieteen tohtori, arvostettu NATURAALI kehonrakentaja ja voimanoston mestari. Luennon lisäksi hän pitää myös Q&A osion.





Utti Hulkki Hietalaa on yhtenä kiittäminen siitä, että tämän luokan tietämystä saatetaan käsiimme. Kiitti. Kas siinä. Ja kohtuu hinnoissakin mennään, eli päivän rutistuksen saa alle sadalla eurolla ne onnekkaat, ketkä kerkeävät ilmoittautua mukaan. Ja MINÄ OLEN YKSI HEISTÄ! Käänsin sukanvarren  ympäri saumat paukkuen ja tongein kahvipurkkien pohjat, jotta tarvittavat roposet sai käyttöön. Tässä kun pääsee samalla ynnäämään lipun hintaan myös reissun Pohjanmaalta, yöpymiset, ruoat, sen sellaiset pikku tilpehöörit…. että se oli sitten joulu ja juhannnus ja seuraavat pyöreät synttärit siinä, mutta kyllä kannatti jo pelkästään tämän odottamisen innon puolesta!

Nortonista voi lukea ja katsoa enemmän vaikkapa täältä.


Samasta sukan varresta sai myös puristettua sen verran, että annoin Sannalle viimein luvan päästää taiteellisen silmänsä valloilleen. Eli lupa täyden treeniohjelman tekemiseen. Siinä se läjähti jo tällä viikolla inboxiin ja….. ja ja.

Sanotaanko, että palataas tässä eettereihin, jahka olen saanut sisäisen (eikä lähipiiriä pahoitellen edes niin kauhean vahvasti vain sisäisen) MUTTAKU ja ENTÄPÄKU huudon vaimennettua ja saatua itseni sen verran ruotuun, että kykenen seisoa ammattilaisen ohjaksissa kunnon polle potran tavoin. Tätä itselle kuulumatonta oikkua odotellessa mitä parhainta lauantain jatkoa itse kullekin!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ei jumiutumiselle.

Sannan uudet kujeet on siis otettu käyttöön, ja voin sanoa, että ihan hyvältä tuntuu. Ainoa, mikä näin äkkiihätään tuntuu rokottavan, on päivien aika vähemmillä hiilareilla. Töissä kieltämättä silmät ovat harhailleet kerran jos toisenkin kohti kelloa, että milloin se saa raahauduttua taas siihen hetkeen, että on kotona puurokupposen ääressä. Mutta tätä silmäilyä ei ole kuin kolme kertaa viikkoon (neljännellä kerralla kun se nälkäpäivä, eli turha mitään puuroa edes odottaa ;) ). Menee siis kyllä.


Ja kuten toivoinkin, taas on kunnon tekemisen meininki päällä. Vaikka tasaisella jauhannallakin pääsee eteenpäin, niin mielelle ja keholle tekee eritäin hyvää saada välillä vaihtelua. Tämän pääsee tuon tuostakin toteamaan ihan itse arjessa. Treeniohjelma on hyvä vaihtaa tai vähintään päivittää tietyn  ajanjakson välein. Näin lihakset eivät kerkeä liikaa tottua samoihin liikkeisiin ja lopettaa kehittymistään. Treeniohjelman sisällä kannattaa puolestaan aina pyrkiä lisäämään volyyymia ja/tai vastusta, mikäli tekniikka ja todelliset voimat vaan antaa myöten.

On muuten veikeät nämä farkkutreenipökät. Nämä nyt kiristämään yhdestä kohdasta, ja löystymään toisesta. 


Ruokavaliossa puolestaan kannattaa aineenvaihduntaa pitää jatkuvasti hivenen varpaisillaan. Syklittelemällä ruokaa saamme etenkin me hiilihydraateille reagoivat vähän liikettä insuliiniin ja vähennettyä sen varastoivia piirteitä. Kun makrojen ja kalorien vaihtelussa osaa ottaa huomioon treenissä jaksamisen ja hyvän unen merkityksen, palvelee se tarkoitustaan. Ja tarkoitus voi olla niin rasvan poltto, hillitty kerääminen kuin myös lihasmassan kasvattaminen tai sälyttäminen. Kun päivän kokonaiskaloriäärä on kokonaiskulutukseen nähden tarpeeksi korkea, ei kataboliasta pitäisi olla pelkoa. 

Ihan itsekseni ilman opiskeluja en lähtisi suorilta näitä rukkaamaan omalla  kohdallani. Vaikka itse koen jo tietäväni paljon, niin silti ilman ohjeita olisin jatkanut täysin eri tavalla. Muutenkin saan esimerkiksi pihtien kautta tietoa siitä, missä muodossa juuri minun keho tuota vaihtelua kaipaa. Toiselle kun käy toinen ja toiselle puolestaan jokin ihan muu.

Kaneli saa pistellä nuot ihan itsekseen. Eipä taida panna pahakseen ;)


Vajaa kuukausi pitäisi mennä, että itsellä keho tottuu tähän ja isoimmat, hetkittäiset näläntunteet kaikkoavat. Pidän tästä kuitenkin todella, sillä en halunnutkaan enää jatkaa jatkuvaa turvottelua, vaan välillä tuntuu ihan hyvältä mennä "sillä millä pitääkin". Väleissähän on kuitenkin ne kaksi päivää, joita kohti saa halutessaan suunnata niin lujaa, kuin pompula vaan kestää.

Kun kerran kuvioita lähdettiin pöllyyttämään ruokavaliossa, niin saman tien on luvassa täyttä muutosta myös treeniin. Voin sanoa, että uudet tuulet tuntuvat näin ensi kuulemalta enemmänkin räntäsateelta päin naamaa, eli luvassa on muutamaa ärräpäätä, ennen kuin alan heittämään tänne paljastuksia siitä, mitä salin puolella tapahtuu... tai ei tapahdu, se on taas mistä katsoo ;)



torstai 23. huhtikuuta 2015

Näillä verensokerin kimppuun!

Homman nimenä  on tällä hetkellä minulla siis insuliinin kanssa värkkäily. Insuliinia erittyy siis silloin, kun verensokeri nousee ruoan sisältämän hiilihydraatin myötä. Insuliinia erittyy haimasta ja sen tehtävänä on pitää sokeriaineenvaihduntaa yllä. Se säätelee glukoosin kulkua rasva- ja lihassolujen kalvon läpi. Eli insuliini on se postimies, joka kuskaa ravintoa ja polttoainetta lihaksiin, tai sitten lappaa laardia varastoon. 

Matala verensokeri näyttää tältä.

Tavispäivinä minulla pidetään perusverensokeritasot tasaisina esimerkiksi siksi, että turha rasvan varastoiminen saataisiin hallintaan. Aikoina, jolloin en treenaa tai jolloin anabolinen ikkuna ei ole avoimena, ei liiasta insuliinista ole hyötyä. Tällöin, kun kulutus on tasainen ja lihaksen mukavan kylläisinä jo edeltävistä glykoista, kuskaa insuliini tavaraa muihin varastoihin. Verensokerin ollessa tasainen ei myöskään mielihaluja ruoalle ja etenkin sokerille ole, sillä keho ei huuda tarvettansa.

Insuliinia pidätään tasaisena ruokavalion avulla. Tätä selostinkin jo aiemmin auki, eli päivässä on ruokia, jotka pitävät proteiinin ja rasvojen, sekä kasvisten avulla olon vakaana, ravinnonsaannin sopivasti minun tapauksessa plussan puolella ja verensokerin aisoissa. 



Muina keinoina on esimerkiksi kaneli, jota puolestaan tankkauspäivinä naukin pitkin päivää verensokerin tueksi. Eli tankkauspäivinäkään ei ole tarkoitus mennä insuliinit pilvissä koko päivää, vaikka hiilareita tuleekin tuplasti enemmän ja jatkuvalla syötöllä. Kaneli ohjaa insuliinin kuljettamaan varastosokeria paremmin sinne, minne pitääkin.

Kaikkina muina päivinä kovaan käyttöön pääsee viher- ja marjajauheet. Cocovin vehnänoras, spiruliina ja clorella ovat jo ennestään minulle tuttuja ja olen jo valmiiksi koukuttanut itseni niiden makuun. Nyt saan oikein luvan kanssa tomuttaa niitä jokaisella ruoalla, jotta jo pelkästään niiden puolesta tulee lehtivihreää, kuitua ja ravinteita tasaamaan verensokeria. Tämän lisäksi paljon aitoa kamaa, eli kasviksia, joissa on suhteellisen matala hh-arvo: salaatteja, joitain tiettyjä vihanneksia, kesäkurpitsaa, kukkakaalta, sitä kuuluisaa parsaa, sitä rataa :)



Kaikki kotimaiset marjat pitävät myös puolensa, eli vaikka en niistä juuri perusta, niin ne pääsevät nyt kovaan käyttöön. Mitä vahvemman värinen marja, sitä paremmin se potkii tarkoitukseen, eli mustikat ja tummat viinimarjat ovat yhden rahka-annokseni koristeena. 

Vielä huipentumana on vanha tuttumme, resistanssi tärkkelys. Sen ylistämäni ominaisuudet pääsevät kukoistukseen verensokerin hallinnassa. Eli resistanssi tärkkelys auttaa isossa roolissa verensokerin hallinnassa pilkkoutuen suolistossa ja muodostaen tärkeitä rasvahappoketjuja. Perunajauhoa siis nassuun vaan hyvin suolistobakteerien ruoaksi ja huono mieli pois, jos joudut lämmittämään edellisen päivän riisejä ruoaksi---- ruoan uudelleenlämmittäminen jäähtyneestä kun lisää hiilihydraattien muuttumista resistanteiksi.



Nämä kaikki pitää kuitenkin sovittaa siihen kaiken perustaan, eli toimivaan runkoon ja järkeviin ateriaväleihin! Se ei siis paljoa auta, että ripottelen clorellaa täytekakun päälle, sillä siinä painissa vaalea sokeri vie voiton kuus nolla. Eli kuiduilla, täysjyvätuotteilla, monipuolisilla rasvoilla ja puhtailla raaka-aineilla varmistan sen, että verensokeri ei ruoka-aineksesta johtuen sinkoa suoraan pilviin. Jonkin verran seurailen eri ruokien GI:ä ja GK:aa, mutta ne ovat peruspuhtaissa raaka-aineissa yleensä joka tapauksessa kohdillaan. JA ETTÄ SITÄ RUOKAA TULEE SÄÄNNÖLLISESTI! Heti aamusta ja siitä kolmen neljän tunnin välein. Ei varmaan tullut uutisena kellekään ;)

Näillä haltuun!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kahlekuningatar.

Olen sitä tapojensa orjien heimoa, jolle on suuri nautinto saada kaavamaisesti toistaa päiväänsä ja rutiininsa. Tämä sitoo kaiken alkaen ruokailusta ja päättyen kodinhoitoon ja jopa shoppailuun. Kaikki kiertää mukavalla omalla kehällä, eikä minkään vuoksi tarvitse nähdä vaivaa tai kokea stressiä, sillä kaikki on jo suunniteltu ja valmiina. Muuta kuin menet ja teet, kuten ennenkin. Helppoa kuin heinänteko.

Orjattarelta väännettiin nyt kahleita pois ihan kunnon hohtimilla, mutta kerrankin oli tilanne niin, että muutaman sekunnin ajan itse neito pyristeli kynsin hampain vastaan. Pysy nyt paikalla, jästipää, tässä koitetaan vain auttaa! Mutta ihmeeksi rimpuilua ei kestänyt kovinkaan kauan, vaan itse asiassa raudat eivät edes kerenneet kilahtaa maahan, kun vapauden ja valintojen kirjo alkoi vilistä silmissä ja orjatar lähti sandaalit läpsyen baanalle.



Tässä siis Tiina kohtaa sen, että illan rahkakuppi otettiin hellän päättäväisesti kädestä ja aamulla hänet riuhtaistiin pukkuisen aikaisemmin pistelemään eläintä poskeen. Juuri näin, eli ruokkista uusiksi.

Ai miksi? No siksi. Viimeiset kuukaudet ollaan temppuiltu kortisolin kanssa. Nyt etenemme seuraavaan rappuun ja katsomme, miten MINUN kehon koostumukseen pääsemme vaikuttamaan insuliinia manipuloimalla. Insuliinin piikkausten rajoittaminenu ja hyödyntyminen ovat varsin tuttua kauraa kehonrakennuksessa. Ruokaa pyritään syömään kunnolla treenin jälkeen ja niin, että siitä tulisi hyvin hiilihydraatteja. Sitten muuten katsotaan, että syödään tarpeeksi ja kaikista makroista. 

Minun kohdalla rajoitetaan nyt tarkemmin, milloin verensokeria ja sitämyöten insuliinia päästetään riehumaan kehossani, ja milloin pärjää alhaisemmillakin luvuilla. Tämä on kaikessa onnellisessa yksinkertaisuudessa sitä, että nopeat sokerit kuiduilla höystettynä treenin ympärille, ja muuten iltaa lukuunottamatta rasvapainotteisilla ja vähä hh-pitäisilla ruoilla muuten.

Tästä kolmen koplasta vielä lisää jatkossa.


Vanha ruokkikseni ei kuitenkaan ollut moisesta järjestelystä juuri kuullutkaan, joten makrojen pyörittely aterioiden välillä niin, että a) ruoat olisivat tasakokoisia b) sisältäisivät oikeissa paikoissa kunnolla hiiluja ja oikeissa ei juurikaan ja c) olisivat jakautuneet tasaisesti proteiinien osalta, olikin sitten sellainen palapeli, että kalorilaskuri ja Sannan sähköposti soivat ja tiuhaan (pahoitteluni, Sanna, vielä täälläkin).

Mutta opettajakin voi ilmeisesti vielä oppia, eli sain lahgasta kiinni ja nyt on ollut älyttömän hauskaa vaihtelua päästä kierrättämään hiilihydraatteja ja opiskelemaan siitä niin maan perusteellisesti! Netistä on nyt (kunnon lähteistä) päntätty artikkeleita ja julkaisuja, ja kuunneltu niin molemmilla kotimaisilla kuin englanniksikin webinaareja ynnä muita liittyen juuri insuliiniin. Häpeilemättä sanon, että juuri tätä piikkausta aivoni ovatkin kaivanneet! Saati jo pitkään samoilla ruoka-aineilla junnannut ruokavaliokin. Vaihtelu on tuonut niin paljon iloa ja intoa, että vaikka tällä vaihtelulla ei juuri muutosta kehon koostumukseeni saataisikaan, niin on tämä jo projektine niin mielenkiintoisen tuntoinen, että jo kokemuksena niin upea lähteä vetään.



Mitä tällä sitten haetaan takaa? Ja miltä toteutus näyttää? Palataas niihin seuraavassa… ;)

(ja vielä kuitenkin tähän loppuun -- ällös kuitenkaan ihan suorilta lähde tekemään tätä omatoimena kotona, mikäli oman kehon hormonit ja toiminta ei ole sinulle tuttua tai mikäli et omista jonkinlaista taustatietoa ravitsemuksesta ja sen avulla kehon manipuloinnista. EN SANO TÄTÄ siksi, että kokisin itse olevani jokin guru, vaan minä olen ammattilaisen ohjaksissa ja nämä kaikki muutokset heijastavat sitä, mitä MINUN keho VOISI OLLA tällä hetkellä vailla. Lisäksi en tule jullkaisemaan tarkkoja makroja tai päivieni sisältöjä, juuri noista syistä, plus ne ovat minun ja valmentajan välistä tietoa)

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pihdit ne juorusivat.

Jälleen oli aika saada päästä totemaan, mitä kaikkea jännää jo lupaavan nesteisestä ja turpeasta kehosta saakaan Sanna pihteineen irti. Kieltämättä lievä pelko pyöri mielessä, kun taas pihdit eri puolilla kehoa näykkivät, että mitähän jekkujännää sitä on saanut viimeisen puolen toista kuukauden ajalla aikaiseksi. Minulla siis viimeksi nostettiin hivenen hiilaireita ja lisäksi otettiin kaksi tankkaupäivää, joilta ei vähennetty rasvoja. 

Kyllähän tuo sitten näkyi pihtien leukapielissä. Rasvat olivat nousseet, mutta niin tosin myös leanmass. Pihdit olivat iltapäivällä pitkän istumisen, nestehukan ja kurjan syömisen jälkeen, mitkä hivenen vaikuttivat tuloksiin, mutta siinä ne olivat silti paperilla.

Lennossa hissikuva Sannalle - ja kyllä! Niin kiire, että jopa minä jouduin käyttämään hissiä!


Ammattitaitoisena neitona Sanna toki otti ja reagoi tuloksiin, Vieläkään hän ei minua minään rasvamonsterina näe, mutta selän pisteet juorusivat jälleen sitä, minkä valitettavasti olen tiennyt itsekin. Eli hiilarit eivät niin valtavan hyvin minulle passaa, ainakaan ihan tasatahtiseen syöttöön. Siispä syklittelyä jyrkennettiin. Osa teistä olisi saattanut taipua epätoivon voihkaisuihini,, kun nälkäpäiville hiilut laskivat sadalla pojolla, ja vanhojen nälkäpäivien hiilut siirtyivät arkipäivään rasvaa karsien. 

Mutta Sanna pysyi tiukkana ja antoi näppäimistön laulaa omaan verkkaisaan tahtiin. "Ärsyttävintä", että hän pystyi juuri oikein ja hyvin perustelemaan muutokset. Tämän kokoinen kroppa kun kertakaikkiaan kuluttaa ja tarvitsee oikeasti vähemmän energiaa siihen nähden, mitä olen nyt saanut lapata kitusiini. Eli vaikka kaloreita nyt laskettiin, niin silti saan kokooni nähden vielä ihan hyvin ruokaa JA täten leanmassin kasvatus onnistuu lievästä vatsankurninnasta huolimatta.




Ja kurnutuksen saa toki aisoihihn kahtenä päivänä viikossa. Eli keskiviikot ja sunnuntait ovat yhä tankkauspäiviä ja niille hiilihydraatteja turpattiin jopa lisää! Että huh? Näin kuitenkin alleviivataan kropalle ja insuliinille sitä, että välillä ollaan puluja ja välillä patsaita, ettää koitas vaan pysyä perässä. 

Kun oikein ajattelee, niin tätä tavallaan toivoinkin. Toivoin, että rasvan kertymisetä JARRUTETAAN, ei pysäytetä. Mutta samalla olen kuitenkin massalla ja saan tarpeeksi energiaa, että voin tahkota liihasta salilla niin maan perusteellisesti. Niin, heitin kyllä Neiti Näpsälle, että eikö kalorien lasku ole yhtä kuin dieetti, mutta tämä vain nauroi :) Ja tottahan se on, että laskennallisesti VIIKOTTAINEN kaloriensaanti on ihan kohtuu hyvä. 

Nälkä on kuulemma tervetullut kaveri tankkauksien välipäiville, sillä se kertoo, että homma puree. Nice. Eli kataboliaa ei tarvitse pelätä, vaikka suolet kiemurtelevat omissa lieskoissaan ja vaativat jotain. Niiden tanssahtelun pitäisi kuulemma helpottaa jonkin ajan päästä.

Pelastus takaisintulomatkalle laukun pohjalla - kiitos fast!

Ja tästä kuvasta voi fastin poppoo olla ylypiä - näin promotaan tuotetta ;)  Vois juoda vaikka trippiä ja läpi menisi :D


Tämä hyvä, Enemmän kuin hyvä. Sain jotain muutosta, mitä kaipasinkin, ja nyt on taas iihan uudella tavalla tekemisen meininki! Energiat on kohdennettu treeniin ja niistä otetaan nyt kaikki irti!! Ja kun Sannalle ounastelin dieettiä viimeistään kesän lopuille,, tämä vain puisteli päätää letti heiluen: ei kuulemma vielä koko vuoden aikana?? Kyllä tämä tapaus meinaa melkoinen velho olla :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Motivaatiota rivit täynnä.

Treeniohjelman elinkaari se vaan etenee kevään myötä ja äsken niin uusi ohjelma alkaa olla jo tuttua kauraa ja otettu (tavalla tai toisella) haltuun. Progressiota sarjapainojen osalta en itselleni laittanut, vaan sitä on halutessa saanut tulla, mikäli toistomäärät ja tuntuma ovat sen sallineet. Enemmän olen pyrkinyt hakemaan tuntumaa treenattavaan lihakseen ja opettelemaan saamaan kohdelihaksen työskentelyä paremmaksi. Treenien jälkeen on monesti ollutkin väsyneempi mieleltään kuin lihaksiltaan, sillä pää raukka joissakin treeneissä yrittänyt ponnettoman vääpelin tavoin huutaa ääni käheänä komentoja lihaksille, jotka vain nojailevat seinään sätkät suussa ja nauravat räkäisesti: "Me mitään tehä!" ;)



Seuratessa Kultsan kisoja sai jälleen onneksi konkreettista muistutusta siitä, miksi tätä touhua osittain myös tekee. Saavuttaakseen jotain. Saadakseen edes siuuntaa-antavasti samankaltaista fysiikkaa, kuin mitä taas lavalla saatiin nähdä. Olen jo muutamassa postauksessa tuskaillut olevani etenemissä määrin pelkkä offisika, joka haaveilee jo kesän aamulenkeistä ja tuplatreeneistä. Ok, saa niistä haaveilla ja hyvä niin. Puristele samalla vielä vaan niitä vatsamakkaroita, MUTTA….

… nyt kun kerran ollaan offilla, niin typerintä, mitä olisi tehdä, on juuri märehtiä ja elää vain tulevassa. Olen itse valinnut, että haluan kasvattaa lihasmassaa, ja se ei näin ensi alkuun onnistu muilla tavoin, kuin plussakaloreilla. Siinä sivussa tulee pakostakin muuta, mutta jos teet kaiken oikein, saat myös sitä itseään. Siispä, kun kerran annat kehollesi kunnolla ravintoa ja paukuttelet housunnappeja, niin se kannattaa kanssa tehdä ja kunnolla! Eli salille kannattaa mennä sillä asenteella, että NYT tästä kropasta löytyy glykogeeneja, NYT se saa valtavat määrät energiaa jatkuvalla syötöllä, NYT sitä totuttiin kestämään kovia hiilarimääriä ja alaskarsittua cadiota. 

Siispä. Mitä järkeä alkaa tässä kasvun kukkeimmassa vaiheessa uhallakin keräämään itselleen kortisolia jostain aiheettomasta ahdistuksesta, kun voi nauttiä tästä työvaiheesta ja samalla levolla ja rentoudella edistää sitä parhaalla mahdollisella tavalla? Jo nyt mietin, että dieetillä voi olla erittäin ahdistava ajatus se, että silloin ei enää tehdäkään lihasta, vaan yritetään vaan pitää jokaisestä vähäisestä säikeestä kiinni. Ja tosiaan, niitä säikeitä ei ole vielä tuhlattavaksi asti. Siksipä toivonkin tulevasssa vain pientä välisiistimistä, jotta pian pääsee taas asiaan. ASIAAN, JOSSA OLEN NYT, eli nytkin siis heti kone kiinni, muonaa nassuun ja PALJON, ja sen jälkeen salille vääntämään niin, että alkaa laiskimuslihasten suupielistä tumpit lennellä!!!

Motivaatiota!! Ja heti ensiviikosta rykäisen eetteriini uusia kuvioita :)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vatsa sylissä katsomon puolella.

Tein vielä tänään silmäyksen fitnessclassicin sinuille ja osallistujalistoihin, jotka ovat aivan mielettömän pitkät! Bikinissä on jokaisessa pituusluokassa aivan valtavasti osallistuja ja ilokseni huomasin myös mastersseissa löytyvän kovia nimiä. Mitähän se tulee olemaan tulevaisuudessa, kun nykyisten nuorempien listojen kisaajat siirtyvät itse mastereihin. Huh huh….

Seurasin jonkin aikaa Bodylehden sivujen kautta kisaajien omia esittelyitä itsestään, mutta niitä alkoi olla niin paljon, että jossain vaiheessa luovutin. Kaikista lukemistani huokui kuitenkin sama - että kovaa työtä on tehty, salilla käyty, ja jossain vaiheessa kuultu vinkkiä, että lavalle voisi olla asiaa. Harvemmalla luki, että polkua oliti käyty yksin, vaan käytännössä kaikki tukeutuivat valmentajien opastukseen. Oikein suoriettu kisadieetti kannattaakin ehdottomasti tehdä (ainakin ensimmäisen kerran) valmentajan kanssa, mikäli on yhtään epävarmuutta omiin taitoihin ja siihen, saako optimoitua oman rasvan polton lihasmassaa säästäen. Kaikki kun osaavat kyllä sitä painoa pudottaa, mutta sitten, että teet sen laadukkaasti…
Upea Elina Oinonen (kuva Tuukka Heikkisen treenibunkkerista)


Upeakuntoista sakkia on kuitenkin taas nousemassa esille. Muutama nimi on itsellä tarkemmassa syynissä ylitse muiden, kuten esimerkiksi Elina Oinosen työtä on ollut todella mielenkiintoista seurata, jo vuosien ajan, jos tarkkoja ollaan. Jos ikinä vaan voisin kuvitellakaan saavuttavani bodyfitnessissä vaadittavia lihasmassoja, niin siinä sitä olisi omaa silmää miellyttävässä paketissa. Mahtavaa!

Nyt, NYT, alkaa itsellä ilmeisesti oma kunto olla sitä luokkaa, että ahdistus alkaa iskeä. Ei mikään syömishäiriöahdistus, ei pelkoa. Ei se ihme olisi, mutta ihmeempi ehkä, että ei laisinkaan. Ahdistusta on enemmän siitä, että minä tämä kaikki tulee? Tai että tuleehan sitä lihasta nyt varmasti, sillä olo alkaa olla jo omaan kroppaan vieras ja tukala etenkin tuosta keskivartalon kohdalta. Tuntuu, että vatsa on sinnikkäästi alkanut olla tiellä liikkeissä (tai no tiellä, kuitenkin tulee keskityttyä enemmän prässissä muodostuviin makkaroihin, kuin itse liikkeeseen) ja vanhoja treenivaateyhdistelmiä ei enää kehtaa pitää. Sitten on nämä minun kasvot, jotka hormoneista piittaamatta keräävät rasvaa itseensä. Naama muuttuu taikinammaksi mitä pidemmälle kevät etenee.

Möhköfantti, opettele edes poseeraamaan.


Oman lisähuvittavuutensa tähän kaikkeen tuo se, etttä media julistaa NAPAPAITOJEN tulevan takaisin muotiin!! EI SAA!!! Viimeiset viisi  kesää vatsani on ollut kuin laudankappale (en pistä kuin pyykkilauta, sillä palat puuttuivat, ja puuttuvat yhä ;) ) ja nyt sitten, kun napa pitäisi paljastaa, on se minulla röllöjen keskellä piilossa!! Nyt voisi jo sanoa, että TYYPILLISTÄ!



Mutta seurataan nyt silmä tarkkana kultsan kisat ja muistetaan, minkä työn niistä kilpailijoista jokainen on tehnyt. Ja kyllä, jotta he ovat voineet saavuttaa lihaksensa, ovat hekin joutuneet ainakin jonkin hetken verran toteamaan, että stretsi on armahtava keksintö vaateteollisuudessa ja hupparit eivät ole koskaan out!

Valtavasti onnea ja iloa kaikille kisaajille ja kateelliset onnenhuokaukset myös kaikille, jotka pääsevät paikan päälle katsomaan :) 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Takareisiä.

Takareisille on askelkyykkykävely päässyt takaisin varikolta, ja maveen verrattuna se on tuntunut kuin pulkkamäeltä. Vanha oikean pakaran pistovaiva on tiessään ja liikkeen pystyy tekemään ongelmitta. Painoja kantaessa käytän aina remmejä, sillä siten saan otettua tarpeeksi isoa hanttalia käsiin. Ilman remmiä puristusvoima loppuu kesken, kun jaloissa vielä riittäisi potkua. Lisäksi voin keskittyä askeleeseen paremmin ja suunnattua tuntumaa enemmän takareisiin, mistä voimantuoton on tarkoitus tulla.

Takareisien eristävä liike hakee vielä hivenen muotoaan. Tällä hetkellä se on vielä merkittynä yhden jalan GHR, minkä ajattelin tekeväni selkäpenkissä, sillä salillamme ei ole GHR-laitetta. Selkäpenkissä  polvi taipuu kuitenkin kivuliaasti liikkeen aikana, joten en uskalla alkaa siinä repimään. Pakaranostoa kontiltaan reiden koukistuslaiteessa koitin, mutta se taas tuntui menevän enemmän juuri pakaralle. Viime ohjelmassa oli puolestaan lantionnosto pallon päällä. Yhden jalan sjmv menisi perille, mutta se tulee koko versiona jo pääliikkeenä. Tämä on siis vielä mietinnässä. 

Muuten keskiviikko näyttää seuraavalta:
Reiden koukistus 2 x 15
Askelk.kävely 3 x 6 - 8
Prässi leveä 1 x 12, 10, 8, 6
Sumokyykky smith + sjmv smith 3 x 10-12
Yhden jalan GHR 3 x 10 - 12
Reiden koukistus 2 x 10
Triplavatsat



Lopun vatsatriplat ovat sopiva lisä jalkapäivän kaveriksi. Teen liikkeet putkeen ja kuminauhamaisesti, ja olen viimein alkanut saada myös vatsoihin mukavaa tuntumaa. Takareisien jälkeen on myös sopivasti asennetta käydä vatsapalojen kimppuun. Ja jos isojen pääliikkeiden aiheuttamaan hormonaaliseen vasteeseen on uskominen, niin näin myös vatsan lihakset saavat imaistua mukavasti omaa kasvuärsykettä itselleen.

Ruokkiksen puolella olen aloittanut mielenkiitoisen makrojen syklittelyn kalorien pysyessä samana. Eli pääasiassa olen vaihdellut hiilarien ja rasvojen määriä päiville. Tästä voisin kohta kirjoitella lisää, ja pientä toivetta heitettiin muutenkin siihen, mitä tällä ruokavaliooni kuuluu.
Lupaan siis ottaa kameraa reippaammin esille ruokahetkillä ja katsoa, minkälaisiin kulinaarisiin taideteoksiin teidän iloksenne kykenen.

Kokkaamisiin ja kasvamisiin!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Iloa ja hiilareista.

Blogin pitäminen on tuonut elämääni yllättäviä asioita ja juttuja, joita en osannut odottaakaan. Yhtenä asiana näissä ovat yhteistyökumppanini, jotka ovat osoittautuneet aivan ihaniksi ja oikeasti henkilökohtaisella tasolla kannustaviksi. Keskisen mylly on kaikessa lämmössään sellainen. Se jaksaa kannustaa minua jatkamaan kirjoittamista ja ylläpitämään terveitä elämäntapoja. He haluavat tehdä kanssani yhteistyötä, vaikka en ole kaunein tai suosituin bloggaaja. Olen juuri vain tämänkaltainen rivikirjoittaja, jolla on paljon tarmoa ja intoa oppia ja kertoa siitä eteenpäin. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, ystävyytemme on pysynyt koko kirjoittamisen ajan.

Ruokavalio ja terveys kiinnostavat suurinta osaa lukijoistani ja minulle onkin ilo saada kaiken tämän muun tohinani ohessa saada tuoda näitä asioita esille. Ja se sujuu hyvin tukeutuen tuotteisiin, joiden takana seisoisin muutenkin. Kiitos siis Keskisen myllylle osallisuudestanne tähän pieneen missiooni :)



Ruokavalio ja syömiseen liittyvät asiat ovat vähän väliä kyselyn alla. Muidenkin kirjoittajien teksteissä on vähän väliä ruokapostauksia ja paljastuksia ruokavaliosta. Etenkin naisten keskuudessa toisten lautasten sisältö tuntuu kiinnostavan kovastikin ja määriä vertaillaan omiinsa. Motiivit näiden kyselyyn ja seuraamiseen voivat olla monenkin laiset. Jos itseäni ajattelen, niin vielä sairastamisen syövereissä katsoin ruokakuvia ihan vain nälkäisenä. Joskus vielä pysähdyn ja sitten vedän kaikkea naamaan ja molemmilla käsillä. Silloin ostoslistahaaveina olivat valtavat määrät herkkuja ja suklaata, ja oikeasti ihan kaikkea teki mieli.



Kun aloin oppia enemmän ravitsemuksesta ja treenaamisesta, kiinnostus ruokiin ja ruokamääriin sai eri näkökulman. Aloin osata seurata ruokamääriä ja ajoitusta, mutta silti vanhat tavat pitivät vielä kiinni ja aloin hakea "oikeutusta" omalle syömiselle. Jos kerran tuon ja tuon painoinen henkilö syö määrän x verran ruokaa, niin sitten minäkin voin. Tai sitten saatoin "säikähtää", kuinka noin paljon minua pidempi voi pärjätä noin vähäisellä määrällä ruokaa ja vielä kehittyä. Kuinka siis minä saan syödä ja vieläpä vähän enemmän kuin hän?

Ihan väärää rataa siis vielä mentiin. Mutta toipuminen eteni ja tieto lisääntyi. Kun viimein löysin Sanna Elorannan valmennuksen ja hänen vinkkaamat tietolähteet, aukeni lopullinen maailma makroihin ja kehojen yksilöllisyyteen energian saannin ja - kulutuksen suhteen. Energian saantiin voi tehdä ja onkin tehty jonkinlaisia laskukaavoja ja suuntaviivoja, joita noudattamalla ei pitäisi aivan päin seiniä mennä. Tiettyinä nyrkkisääntöinä toimivat rasvaa alkaen gramma per kilo ja proteiinia puolestaan treenaavalla n. 2 g kiloa kohden. Siihen sitten hiilareita oman tarpeen ja sietokyvyn mukaan.
Siinä menee makroja!



Mutta tässä se juju tuleekin vastaan, nimittäin juuri tuo hiilihydraattien sietokyky. Tämä nimittäin vaihtelee jokaisella yksilöllisesti. Toinen on luonnostaan hyvin sokereita kestävä, kun taas toinen reagoi pieniinkin muutoksiin. Omaa herkkyyttään voi kehittää hyvinkin paljon pitämällä huolta hormoneistaan, varioimalla ja seuraamalla oloa ja painoa. Hiilihydraattien heikommasta sietokyvystä kertoo esimerkiksi se, että jos lisään ruokavalioosi 200 kaloria pelkkiä hiilareita, paino nousee, mutta jos vastaava tulee rasvasta ja proteiinista, ei mitään tapahdu.



Joku voi siis mättää suuretkin lautaselliset riisiä juuri siitä hetkahtamatta, kun taas joku suorastaan imaisee sen suoraan lanteisiinsa. Tässä on jo yksi syy, miksi ruokavaliolla elävät ja tekstejä julkaisevat usein vaikenevat tarkoista grammoista ja makromääristä. Ainakaan itse en halua suoraan neuvoa kenellekään, että syö juuri grammalleen kuten minä, ja voit hyvin ja kehitys on tasaista. Nämä määrät toimivat juuri minulle, mutta toinen alle 160 senttinen ja 50 kiloinen nainen saattaisi samoilla annoksilla joko näivettyä tai kerätä kunnon massat.

Siispä ainakin itse jatkan ruokakuvien kuolausta ja mietin samalla, miten nuo samat soossit saisi sovitettua juuri niihin omiin makroihin.

Ruokaisaa viikon jatkoa ja huomista tankkausta!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Onhan se tässäkin fitnesspäiväkirja ;)

No voi sentäs, kaikkea ne keksii. Ajattelin jo, että David Hasselhoffin talkshowssa olisi tarpeeksi viihdettä Suomen kansalle. Näin kuitenkin tämä blogibuumi saadaan valjastettua televisionkin puolelle. Tuleehan tuo varmasti olemaan mielenkiintoista nähdä blogit elettynä, mutta eikö se periaatteessa ole ihan tavallista realityä? Tässä tapauksessa käsikirjoitus on vaan elänyt jo suosittujen kirjoittajien mukana ennen sen herättämistä henkiin. Mutta hienoa joillekin ja varmasti keskustelua herättävää katsottavaa.

Bloggaus on jo omankin kirjoittelu-uran aikana muuttanut luontoaan aivan valtavasti. Itse aloitin tämän touhun ihan käytännössä treeni - ja omien muistiinpanojen julkisen päiväkirjan muodossa. Aloittaessani ei mielessä käynytkään kokea huonommuutta omien hassujen kännykkäkuvien tai ajatusten vuoksi. Viimeistään nyt kuitenkin tuntuu, että oma jullkaisutouhu on järkyttävää amatöörimäistä räpellystä, mitä ei periaatteessa edes kannattaisi julkaista. Itseään tulee pakostakin verrattua huippubloggaajiin, jotka tekevät tätä touhua täydet sata lasissa.



Tämä olisikin itseni hyvä muistaa. Yllättävän iso osa bloggaajista nimittäin alkaa jo tienata tekemisellään niin hyvin, että he voivat (ja heidän pitää) panostaa siihen huomattavasti paljon paremmin. Eräänkin kirjoittajan upeissa salikuvissa näkyi peilinkautta, kuinka ammattikuvaaja (vermeistä päätellen) otti hänestä kunnon kennojärkkäreillä kuvia, mitkä siirtyivät suoraan vieressä olevalle läppärille. Siitä sitten valkkaamaan, mitkä ovat parhaita ja suoraan blogin käyttöön. Eikä kyseessä ollut mitkään mainoskuvaukset, vaan ihan perus käsijumppapäivän kuvista. Että tässä vähän kävin salilla. Jokaisen kuvan alla on maininnat, mistä lafkasta jalassa olevat pöksyt tai suussa hohtavat hammasrivit voi saada myös itselleen.


Taasko se jupisee katkeruuttaan ;) ? No melkein. Tämä siksi, että TAHTOISIN blogini näyttävän erilaiselta. TAHTOISIN itsekin saada hyllyssä pölyyntyvään järkkäriin sekä sen takana aktiivisesti seisovan kuvaajan että myös kennnon ja linssin, millä saada hyvää jälkeä. Tahtoisin myös kauniita vaatteita, joissa voisin hymyillä kameralle ja näyttää viimeisimmät pakarahermotustulokset. Tahtoisin myös, että voisin saada menestystä asiasssa, jota teen nyt muuten vain ilokseni vapaa-ajalla, ja josta nautin paljon! Mikäpä olisi sen upeampaa.

…Vai olisiko? Kuinka kauan jakaisin sitä painetta, mitä julkinen bloggaus tuo tullessaan? Näissäkin mietteissä pääsee unohtumaan, että he kaikki todella näkevät vaivaa tekemisensä eteen. Se, että olet salilla uusissa kuoseissa ja joku on sinua kuvaamassa, tarvitsee aina järjestelyä ja vaivannäköä. He panostavat siihen, että julkaisut ovat laadukkaita, ja se myös näkyy. Siksipä jupinani itseäni parempia kohtaan on täysin joutavanpäiväisiä ja ansaitsen täysin oman nilkan puremiseni. Olkoot kaikki muut vain kimmokkeena sille, että pistän yhä omia hassuja tekstejäni esille ja jaksan kaivaa kännykkäni esille arkiotosten ikuistamiseksi. Ja sen kunniaksi kas tässä huolella valmisteltu ja harkittu kuvasarja siitä, kuinka muna keitetään ja tarkotaan täydellä sydämellä :)



Siirrä räjähtänyt muna keittämisen jälkeen omaan kuppiinsa pois pastan ja kaalinpalasten seasta. Älä harjaa tukkaasi sitä ennen.

Huomaa poimia kaikki munasta räjähtäneet keltuaisen palat talteen, ettei yhtään makroa mene hukkaan.


Tarjoile zombiemuna sille vartavasten posliinimaalatulta lautaselta. Voila.


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Minusta tulee isona iso.

Kehityskuvia on hyvä saada joku näpsimään aina tasaisin väliajoin. Omalle kehittymiselle tulee nopeasti sokeaksi, eikä puntari ole läheskään aina kertomassa, mitä kehon fysiikassa todella tapahtuu. Kuva kannattaa ottaa aina samoissa olosuhteissa, samassa paikassa, samasta kulmasta ja samalla valaistuksella. Näin saa vertailukelpoista materiaalia ihasteluun tai kauhisteluun.
Itsellä paino on jonkin aikaa seilannut saman kiloluvun ympärillä, mutta voimatasot ovat silti nousseet ja ainakin kuvista näyttäisi siltä, kuin selän malli ois ihan himppusen parantunut. Todella vähäisen, mutta omaan silmään kuitenkin.
Toissa joululta, eli 2013.

Nyt marraskuu 2014


Ja vielä kännykällä räps helmikuu 2015.


Yhdessä facen haasteessa pyydettiin selvittämään vanhojen ystäväkirjojen tai slam-bookien (voi onko täällä muita vanhuksia, jotka muistaa nämä??) , miksi on tahtonut tulla isona. Omalla kohdalla jokaisessa sarakkeessa luki se yksi ja sama opettaja. Voi voi.  Eräässä tuli vastaan myös spykiatri, juuri noin kirjoittettuna. No, spykiatria ei minusta tullut, eikä olisi kirjoitusvirheestä päätellen ehkä kannattanut tulla erästä muotoa siitä alkuperäisestäkään toiveesta ;)

Nykyisin on mahdollisuutena vaikuttaa käytännössä loputtomasti siihen, mikä minusta tulee isona. Enää se ei ole niin kiveen taottu ajatus, kuin mitä vielä ennen. Koulutusmahdollisuudet ovat parantuneet ja ihmisille on annettu vapaus valita ja tehdä, mitä haluaa. Omien vanhempien ja etenkin isovanhempien aikaan ammatista ja aikuisuudesta ei juuri neuvoteltu. Usein vanhempien ammatti ja sitä myöten elämäntapa perittiin suoraan ja sitä sitten tuli farmariksi tai suutariksi, halusi tai ei. Vielä omien vanhempien kohdalla ei pikahaastattelun mukaan ole juuri tullut uran aikana mietittyä tosissaan, haluaako tätä työtä tehdä loppuelämänsä ja voisiko kouluttautua johonkin ihan muuhun.



Kuinka moni todella voi tietää teinivuosina, mitä haluaa tehdä ja miksi haluaa tulla, kun se vielä itsellekin on jonkinlaisena kysymysmerkkinä? Toki joillakin se on heti selvä, mutta sanoisin, että valtaosa seilaa vähän sen ja tuon välillä ja ahdistuvat, kun kaikki vanhemmista koulujen opoiihin asti penäävät, että mitäs sitten. Onneksi nykyään on avoimemmat markkinat kaikkia näitä ratlkaisuja kohtaan, mutta silti toivoisi, ettei minkään pakon edessä kukaan joutuisii tekemään virheratkaisuja ja pahimmillaan tuhlaamaan elämäänsä johonkin, minkä  parissa ei koe itseään tyytyväiseksi.

Suuntaustahan toki tuntuu olevan myös siihen, että kaikkea tahdotaan ja kaikki tulisi saada mulle heti nyt. Voitko hypätä katolta? No voit. Kannattaako? Ehkä ei. Eli tietyissä määrin onko myöskään pakko saada ihan kaikkea…..

Voi kultaseni, kuinka kaunis lapsi. Nimetään hänet Iirikseksi, jospa hänestä tulee isona vaikka floristi… ;)


Kumpa itse olisi tiennyt jo teininä, että tulee jossain vaiheessa tahtomaan lihasta. Olisin jättänyt monet välisäätämiset pois ja keskittynyt mahdollisimman nopeasti itse asiaan. Ehkäpä olisi muutamat juoksukilometrit jääneet juoksematta ja myös eräs pikku sairaus sairastamatta… Voisin olla nyt kilpalavoilla ja saavuttanut upean fysiikan ja vaikka ansaita sillä elantoani. Samalla, kun sivutoimisesti toimisin spykiatrina. Mutta toisaalta, paljon olisi kokematta, kauniita juoksumatkoja näkemättä, omia ja kehon rajoja koettelematta ja nuorten ihmisten kohtaamista kohtaamatta.

Rakentukoot oma elämä pala palaselta. Voin yhä tahtoa vaikka miksi, ja sitten ihan rauhassa tuumailla, onko se niin.



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Päivän politiikkaa.

Karmea skenaariopeikko iski mieleen, kun eräällä iltakävelyllä katselin katujen varsille pystytettyjä vaalimainoksia (osassa niissä oli niin houkuttelevannäköinen kalju, että jos olisi ollut itsellä tussi taskussa... :D Ei ihme, että raggarit sortuvat!) - - - Bloggaajat eduskuntaan!
Ihme, ettei näihin vaalirientoihin mennessä tullut vielä suosituimmilta lifestyle-kirjoittajilta omaa ääniharavaa lompsimaan suoraan pitkän linjan poliitikkojen ohi eduskunnan lehtereille. Miettikää, kuinka täysistunnossa koko eturivi olisi täynnä brändivaattein sponssattuja fitnesspimuja, jotka hörppisivät puheiden aikana sheikkereistä latureitaan. Treenikassit olisivat puhujapöntön vieressä valmiiksi pakattuna, että pääsee suoraan puntille eduskuntatalon salille. Henkilökohtainen avustaja olisi tehnyt valmiiksi palkkarismoothiet ja tiivistänyt seuraavan julkaisun. Ennen kokouksia otettaisiin käytävillä selfieitä ja häshtägättäisiin, että täällä ollaan OMG mikä setti edessä.



Creeps. Mutta varmaan jo viimeistään seuraavalla vaalikaudella saatetaan olla jo tässä. Suosituimmilla bloggaajilla on useita kymmeniä - ellei satoja? - tuhansia seuraajia, joten äkkiäkös niistä haalii itselleen kannattajajoukon. Saman, minkä peruspertti optimisti poliitikko Latovuorelta yrittää tehdä paikallislehden epätoivoisilla pikku mainoksilla ja työväentalojen puheilla kouralliselle kahvinhimoisia ihmisiä, voi bloggaaja tehdä kerralla tuhansille ja taas tuhansille. Saati, kun kirjoittajaa on jo seurattu vuosia ja lukijat "tuntevat" henkilön entuudestaan. Tämä on hyvä tyyppi, miksei sitten myös sen ja sen rivistön edustajana Arkadialle?

Tästä ilmiöstä varmati hyötyisivät ainakin puolueet, jotka hoksaisivat alkaa houkutella bloggaajia tulemaan omista riveistä eduskuntaan. He saisivat halvalla napinpainajan, joka ei välttämättä olisi kuumimman politiikan tietämyksessä, mutta joka sopivasti peesailisi äänensä puolueen kannan hyväksi. Voitto-voitto -tilanne ja jää taas enemmän aikaa ottaa posekuvia PeeJiitteen kanssa eteisaulassa.



No juu. Salilla on puolestaan oikein potentiaalinen kasvun aika käynnissä. Pakaran hermottuminen on edistynyt hyvin ja tarkoituksena on koittaa alkaa tehdä ainakin osittain samaa operaatiota selän kanssa. Kun olisi hivenen enemmän pääomaa, menisin takaisin Juhani Taivelan tykö fysioterapiaan ja antaisin hänen katsoa, mikä mahtaa selän hermotuksissa olla ongelmana. Aion kuitenkin alkuun ottaa ihan omia pieniä selkäjumppaliikkeitä ja hermotusta, jos saisin heräteltyä uinuvia latseja. Salilla otan liikkeiden alkuun nollapainoilla pumppailua ja teen kaikkeni, että harhauttaisin kädet tekemästä kaikkea työtä. 
Tässä pikaprojektia tähän hätään. Ei tällä hermotuskampanjalla ehkä vielä edustukseen päästäisi, mutta jostakin se on aloitettava!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Paljon vaan lisää onnea!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan. Koittakaa ihmeessä vaihtaa melodian sävyä ja kulkua, kuten myös sanojen painotusta. PALJON onnea vaan. Painotus sanalla, että jotain on paljon. Tai sitten paljon onnea? vaan. Tällä kertaa lausukaa onnea - sana kysyvällä äänensävyllä. Jos tahdot olla minua kohtaan kannusta, vaihda kirjainten painotusta lopussa: paljon onnea VAIN, ja nosta samalla rohkeasti hymyillen kulmiasi. Tai puolestaan tahtoessasi tehdä kunnon liitäjän alastulituksen, ota vain rehti sopraanoasento ja anna paukkua: PALJON LÄS-KII-ÄÄ VAAAAAAn!!



Eli pääsiäisenä sain kunnian viettää aamupainoni kanssa tavoitelukeman täyttymistä. Täysiä juhlapyöreitä vietetään taloudessamme huomenna, jopa muutaman pojon ylityksellä. Siinä se muutamia vuosia tavoiteltu lukema nyt on ja seisoo. Eikä ole kuitenkaan kovinkaan kauaa, kun vannoin, ettei tuo ensimmäinen lukema tulisi koskaan näkymään vaa´ assani. Tai kauaa siitäkään, kun se kymmenlukema oli - 2. 

Miettikää, kaksikymmentä kiloa massaa lisää, eikä kertaakaan välissä dieetillä. Täytyy kuitenkin sanoa, että ei kovin  paha tulos. Saati, että rasvat ovat suurella todennäköisyydellä yhä varmaan alle 14 prosenttia. Kyllä tässä ollaan siis kaikessa kuljailussa ja alun takkuisuudessa lopulta myös jotain saatu aikaiseksi.
Siinä kakskymminen, joka tullut lihaksi.


Tähän suuntaan mennessä on toki harmi, että miellyttävin tulos jää koko ajan enemmän ja enemmän peittoon, ja nämä, hmm, toiset saavutukset puolestaan valtaavat alaansa. VIeläpä kiihtyvällä tahdilla. Sannan pihdit olisivat todellakin jo pian tarpeen ihan vain sillä, että saisi mielelle rauhan varmistamalla, että mitä on viime mittauksen jälkeen taas tullut ja minne. Nyt on painon kehitys ollut kuitenkin tasaisien nousujoteista, eli seurannassa on, milloin tasapaino leanmassin ja rasvan välillä alkaa kallistua toisin päin. Tähän asti kun on tullut kuitenkin kiinteää massaa liki joka kerta samaa tahtia pehmeämmän kanssa. Sitten kun tämä tasapaino alkaa keikata turhan reippaasti rasvan puolelle, tehdään välituumaus ja katsotaan, pääseekö välitirskautukselle, vai riittääkö  liikkeeksi pelkkä makrojen uudelleen jako.


Näin kuitenkin. Ilmapalloja ja serpentiiniä täällä päin. Lukeman mallinen kaakku olisi paikallaan, mutta kun ei tuo sokeri niin maistu, täytynee tyytyä muotoiilemaan iltapannareitaan uusiksi. 

Mutta miltä itsestä tuntuu? Isommalta ja hyvemmältä. Ei siis paremmalta vaan hyvemmältä. Sillä tässäkin asiassa on vielä varaa parantaa :)

Ihanaa päivää kaikenkokoisille keijukaisille!



lauantai 4. huhtikuuta 2015

Sokerikuorrutteista pääsiäistä!



Huh, onneksi tässä on tämä välipäivälauantai, että saa pääsiäisä taitettua tavallistenkin tekemisten merkeissä: treenaamalla ja kaappeja siivoamalla kun ei koko päiväänsä saa täytettyä. Tosin pakaroiden kimpussa olisi miellään tänäänkin käyttänyt pidemmänkin hetken, sillä hermotus alkaa olla pikku hilijaa kohdillaan. Mutta keskittymisen ei tarvitse silti herpaantua kuin HETKEKSI, niin tuntuu, että pakka on saman tien levällään. Seuraan mielenkiinnolla, kuinka kauan menee, että tuntuman hakemiseen ei kuluisi niin pitkää aikaa ja iltaisin voisi jo kohta alkaa tehdä muutakin, kuin viettää aikaa kontallaan olohuoneen matolla. 



Trullit ovat tänään sokerinhimoissaan liikkeellä täällä pohjanmaalla. Ja huom! Siis juuri tänään, eli te mokomat, jotka olette palmusunnuntaina liikkeellä, niin ottakaahan onkeenne ;) Ei siloin sitä tietä pitkin lompsinut riemusaatossa mikään noidankäppänä, vaan ihan vastapuolen Vankka Edustaja :) Jos nyt jonain päivänä voisi päätellä noitien karkeloivan ja hakevan omaa hiilihydraattitankkaustaan, niin se on tänään. Ja tällöinkin me vastuuntuntoiset pohjalaiset kuienkin huolehdimme yksissä tuumin pahan kukistamisesta ja heitämme ne hiilaritokkurassa roviolle niin että vilahtaa. (katsokaa tästä toki todistetta suoraan kotipaikkakunnaltani Kannuksesta (Kannus -onni joen rannalla. Tunne sysäys, tee pysäys. Tämä mainonta täysin vailla provikoita) yle-uutisista tänään klo 20.30).
Siinå sokeripiikkausta oventaksna lurkkijoille.


Eli karkeloikaa viroijat tänään ssydämenne kyllyydeestä ja huomenna oikein hyvää pääsiäsitä kaikille :) Kyykkään syvään ämän ilojuhlan kunniaksi!

Kanelinkin kannatti vaivautua pukeutumaan ja tekemään itselleen pienen vitsan (joka oli kuulemma yhdellä höyhenellä liian anlea ;))