sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ja miltä nyt tuntuu?

Täällä sitä ollaan. Loman puolella. Miltä nyt tuntuu? No kiitos kysymästä, eipä oikein miltään näin niin kuin fyysisesti. Johtunee kenties siitä, että en toukokuun aikana kokenut päivääkään, ettenkö olisi vetänyt aamulla välihousuja jalkaan tai lähtenyt ilman sormikkaita liikkeelle. Samaa menoa tuntuu Suomen kesä pitävän vielä suvivirren viimeisten sointujen häilyessä taustalle. Nautin kyllä vapaasta ja siitä, että saa hellittää pipoa edes kuvainnollisesti (ei fyysisesti, kiitos kelien. Hah.) Mutta kyllä sen kesän  nauttimiseen ja siinä piehtaroimiseen kuuluu kuitenkin lämpö ja t-paidat, ehkä jopa caprit, jos shortsit on liian vilakat. No juu.


Toisaalta, se olkoot puolestani tuo ja sama, onko lämmintä, sillä urakka X, eli vaatimaton talon maalaus, tekee sen, että ulkovaatteinani toimivat vain ja ainoastaan päästä varpaisiin asti suojaavat ryysyt seuraavan viikon aikana. Tämä päivä tehdään vielä valmisteluja ja huomenna räjähtää äksöni päälle.

Voitte kuvitella, mitä tapahtuu ihmiselle, joka on tottunut mennä viuhtomaan joka paikkaan, kun sille laitetaan pensseli kouraan ja pyydetään olemaan suht paikallaan. Mielellään tunti tolkulla kerrallaan. Tekee jo mieli raportoida Sannallekin, että tässä alkaa pian makrot paukkua ja lasken tämän hitsi viete lepoviikoksi. Pääsen toki välillä luikkaamaan salille, tämä on sovittu, sekä oletettavasti minulle kaatuu myös huoltohommat, mutta muuten ohjelmass on vain ja ainoastaan pensselöintiä.


Suunnitelmissa on pistää kuulokkeet korville ja antaa korville tulittaa kaikki mahdolliset webinaarit ja luennot eri herrasmiehiltä, jotka ovat jääneet kuuntelematta, tai jotka ovat jääneet mieleen kummittelemaan. Aineistoa riittää ainakin Layne Nortonilta jo pelkästään sen verran runsaasti, että saanen ainakin pari ensimmäistä päivää viihdytettyä itseäni niillä. 

Eilen oli varmasti monilla juhlia ylppäreiden sun muiden valmistujaisten merkeissä. Ruokavaliolla elävät saattoivat laskelmoidusti sijoittaa kaikki mahdollset vapaiden syömisten ja hiilaritankkausten päivät näihin kekkereihin. Ei tarvitse moniakaan juhlia kiertää, kun saa jo mukavasti glykogeenivarastot täyttymään ;)

Tuli oikein kukkasia.

Ei hätää, en minä syömisiä koko ajan näin säntillisesti ajattele. Sitä paitsi, mitä seurasi ihmisten valmisteluja ja somessa pyöriviä reseptivinkkejä, oli niissä jo vallan eri tarjoiluja, kuin mitä yleensä juhlista löytyy. Suolaiset ovat vallanneet paikkaa ja kuolasin useampiakin raakakakkuohjeita. Täytekaakut ja pikkuleivät ovat ilmeisesti sitä wanhaa koulukuntaa ja tilalla ovat proteiinijauheista leivotut tuulihattuset ja voileipäkakut.
kaneli odotti lomalle.


Ja sai glykonsa.

Suotta näitä mietiskelemään, sillä tänäkään vuonna ei mitään pirskeitä sattunut omalle kohdalle. Mutta teille, keillä näitä oli ja ketkä vielä tänään rääppiäisten merkeissä jatkatte, niin oikein paljon onnea ihan kaiken johdosta - valmistumisten, alkavan loman, puvussa tönöttämisen, korkkareissa keikkumisen ja kestohymyn ylläpitämisen johdosta :)


perjantai 29. toukokuuta 2015

Uunon kesäloma ihan jo näpeissä!





Se alkaa olla siinä! Työvuosi alallamme on taas wrapped up, eikä voisi olla enempää loman ja tauon tarpeessa! En ala täällä polemiikkaamaan siitä, ovatko tämän leivänsyrjän lomat täysin ylimitoitettuja joidenkin mielestä ja päästäänkö me jotenkin aivan tuhannen vähällä. Opetusala on kirjava, eikä kukaan tee täysin samanlaista työtä toisen kanssa. Jollakin voi olla niin onnekas paikka, että lukuvuosi ei juuri kuluta ja lomille pääsee lipumaan hyvinvoivana ja hommiinsa tyytyväisenä. Toisella puolestaan on voinut olla sen sorttinen savotta takanaan, että kesän aikana saa juuri ja juuri koottua itsensä henkisesti taas seuraavaa vuotta varten.

Kukkakimppu poimittu suoraan Suntista - paikalliset ymmärtävät tämän seikan sisältävän valtaisan ironian :D

Itse voisin ihan mielelläni paukutella toimistohommia vielä juhannukseen asti, sillä niitä kyllä riittäisi. Mutta kun kerran ovet leväytetään auki jo kesäkuun alusta, eikä kokonaistyöaikaan kukaan lotkauta korvallakaan, niin mennään sitten. Kyllä sekin käy, saapahan jälleen muuttua täyspäiväiseksi bodariksi muutaman kuukauden ajaksi.

Siinä on tellinkiä, että persjalkakin yltää...

Pari viikkoa olisi tarkoitus puurtaa kotona hommia, eli suvivirren soitua mekko narikkaan ja haalarit tilalle --- se ois talonmaalaus edessä! Porkkana siihen vääntöön on kuitenkin Antalyan reissu, minkä arvo on noussut potensseissa päivä päivältä! Vaikka kuinka on ollut tiukkaa, niin joskus sitä vain pitää. Ihan sama loogisuus uusissa salikamppeissa. Tai herkuissa. Tai ylimääräisissä toistoissa.




Tarkoitus on kuvailla videomatskua omaksi iloksi ja saada koottua niistä kunnon training camp-tyylinen matsku kasaan ;) Sen verran on Hulkin seikkailuja maailmalla tullut katsottua läpi, että on viimein vuoro pistää oma versio kasaan. Majapaikassa pitäisi siis olla jonkin sorttinen kuntosali, vaikkakin toki hivenen mietityttää, mitä tuo mahtaa tarkoittaa. Usein kun "kuntosali" on yhtä kuin vanha soutulaite kellarissa tai kaksi käsipainoa vierekkäin. Mutta sitten vain soveltamaan kehonpainoliikkeitä - onpahan nyt ainkin opittuna, kuinka tuntuma haetaan nollapainoilla :D



Mutta nyt!! Huomenna veisataan eikä itketä sitten yhtään! Kaikki töihin viittaava pois silmistä, paperit kaappiin, vielä ne maalipurkitkin hetkeksi perään ja kirmaamaan vapauteen!!!

torstai 28. toukokuuta 2015

#girllikeme ja puristuksia.

Somessa on levinnyt nyt muutamien kaunotarjulkkisten lanseeraama kampanja #uskallahymyillä #girlligeme. Siinä mm. Janni Hussi, Elina Tervo ja Lotta Hintsa luotsaavat nuorille naisille suunnattua itsetuntokampanjaa, missä rohkaistaan olemaan oma itsensä. Tämänkaltaisen ajattelun soisi laajenevan ja ihmisten rohkaistuvan olemaan omia itsejänsä. Jos kilpailuun somessakin lähtee, niin sitten saa kyllä taistella loputtomasti, sillä aina löytyy joku, joka on kauniimpi, joka ottaa parempia kuvia, kirjoittaa kuin Shakespeare, saa huulensa törrölleen, kyykkää syvempään ja päin pois.

Varsin natukka tapaus.

Kampanjaan kuuluu yhtenä osana kannustaa julkaisemaan itsestään kuvaa hymyillen aidosti, omana itsenään ilman pakkelikerrosta. Ihan vähän tiinamaiseen tapaan toki hymähdin tälle. Jo siksi, että oma meikittömyys ja todellinen luontaisuus kaikessa sen karuudessaan on jo oletettavasti tullut omalla kohdalla "suoritetuksi" kerran jos toisenkin. Toinen tiinuus, mitä ei tarvitse yhtään kenenkään noteertata, on myös nämä missikaunotarten "miekittömät" hymykuvat. Se on mielestäni helppo vetää au naurel  hymy, kun kasvoilla on sinne liimatut irtoripset, tatuoidut kulmakarvat, täytteet huulissa ja kampaajalla täydellisesti hoidettu kuontalo. En saa itsestäni näiden ihmisen naturaaliversiota tehtyä itsestäni, vaikka meikkaisin puoli päivää ;)




Taas ollaan tehty paluu kaidalle polulle ja eilen tuli pumppailtua takareisiä ja hauista. On se ilo huomata, että kohdelihakset alkavat hyräillä jo mukavasti treenin tahtiin ja tuntuma paranee kerta kerralta. Takareisikoukistuksessa maaten, mikä yleensä on se osuvin liike, alkaa itselläkin olla jo kinkkunarut mukana toiminnassa. Yleensä reisikoukistuskoneessa tulee vain yleinen väsymys, eikä sarjojen päälle mitenkään erityisesti ole tuntunut juuri takareidessä. Liikettä suorittaessa on myös huomannut pohkeiden jännittyvän ja parhaimmillaan on pidellyt käsillä kiinni kuin villeimmässä huvipuistolaitteessa ja hakenut voimaa yläkropasta.

Nyt kun lantion alla pidettävä, rullattu jumppamatto on ohjaamassa lantiota parempaan asentoon ja venytys takareisille lisääntyy, on takareisi alkanut havahtua mukaan. Lisäksi, kun on saanut/joutunut/päässyt pumppailemaan ja vähentämään painoja rutkasti, niin osumaa on alkanut tulla. Mielenkiinnolla sitten tässä joskus seuraamaan, pysyykö liikkeeseen hiottu paketti kasassa, kun painoja saa alkaa lisää ja toistomääriä laskea.

Vielä kaksi aamua, KAKSI AAMUA!! Puristaa puristaa, yhtä lujaa, kuin mitä takareittä laitteessa, vaikka tosin työmaailman puolesta on tuntuma puolestaan jo kaukana tiessään... ;)

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hupsista.

Eilen pääsi käymään yksi juttu. Näitä sattuu silloin tällöin paremmillekin, eikä niiden jälkeen kannata jäädä kuitenkaan liikaa rypemään tai tuntemaan huonoa omaatuntoa. Opiksi voi ottaa ja lähteä nöyrin mielin eteenpäin, mutta pitää visusta samalla kaikki instassa pyörivät fitness quotes mielessä ja tuntea uuden minän ja hypetyksen pään nosto.
Älkää kuitenkaan kertoko kenellekään.

Eli Sannalle.

Ynnä muut kliseet.
Kiusaus koittaa itselle tarvallista, voimajungerrusta, kävi kerta kaikkiaan liian kovaksi vastustaa. Minun piti joka tapauksessa aikataulujen myötä (seli seli) vaihtaa kahden treenipäivän paikkaa, joten yksi paikkailukerta oli suorastaan pakko tehdä. Niinpä lompsis eilen salille (tai no tämän petturuuspäätöksen jälkeen käytännössä kirmasin) ja tein ihan oman sovelluksen selkä-rinta-olkapäivän. En EDES alkanut tempoa mitään maastavetoja, vaan tein varsin perusliikkeitä, osaa vapailla painoilla ja osaa vipuvarsilaitteilla sekä taljassa. Tein aika lailla toistoalueella 8 - 10 kolmea tai jopa nejää sarjaa. Liikkeinä mm. kulmasoutu tangolla, latsit vipuvarressa, alataljasoutu istuen. Rinnalle prässiä ja supereina flyesia ja kulapunnerrusta. Sitten olille pystäriä eteen ja taakse, sekä loppupoltteluna vipunostotriplat joka lohkolle.



Nyt tulee se joka fitnesstytsän lempi älähdys: Voi morjens! Tuo oli nyt pakon paikka. Toinen olisi ollut whoop.
Tuntuma verrattuna siihen, mitä se oli ennen Sannan pumppahumppaa, oli jotain potenssiin multiavaruus. Minulla valui hiki tehdessä kulmasoutua ja jokainen veto osui selkään. Miettikää! Kulmasoutu voi mennä sel-kään! Lihas vastasi treeniin jaj runta meni pumppiin jo ensimmästen ristikkäistaljojen jälkeen. Olkiin päästesssäni oli jo itse asiassa niin intopoikki, että sain juuri väännettyä suunnittelemani kieroudet, mutta nekin saivat vielä jäydettyä olat tuntumaan.

Katsokaa nyt, kuinka hän katsoo luottavaisena suoraan minun sieluuni....
Ai että. Se kaikki teki hyvää. NIIN hyvää. Se antoi kaikessa luvattomuudessa myös lohdun siitä, että kaikki se veivaus on ilmeisesti kannattanut ja että NYT PITÄÄ JATKAA JA PYSYÄ KAIDALLA POLULLA! Jos jo tässä vaiheessa tuntuma on tätä luokkaa, niin en malta odottaa, mitä se saattaa olla sitten, kun lopulta palataan luvallisesti itse asiaan. TOKI mahtava treenivaste oli varmasti myös siitä, että lihas ei ole pitkään aikaan tehnyt täyttä treeniä "omalla" tyylillä ja lyhemmillä sarjoilla, ja vastasi siksi hyvin. Mutta toisaalta tämä myös vahvistaa sen, että välillä tekee hervottoman hyvää ihan kaikille ravistaa pakkaa ja koittaa jotain uutta kehityksensä eteen.

Tiedetään. Sitten sillä on vielä niin p****nen peilikin, että jo sitä pelkästään saisi hävetä.


Näin on sortuma tunnustettu ja vuodatettu. Palaan takaisin tavalliseen touhuun ja yritän ptää pään kasassa vielä viimeiset työpäivät. Tiukkaa tekee, mutta ei niitä terälehtiä ole enää montaa jäljellä!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Piti sitten taas kysyä...

Tuli sitten sorruttua ja kysyttyä Sannalta väliaikatietoja edistymiseni suhteen. Oli kuitenkin ihan pakko saada udella, sillä painon nätin tasainen laskeminen alkoi jo jonkin verran vaivata mieltä.Lisksi olette mahdollisesti huomanneet, kuinka myös kutituttaisi päästä "treenaamaan oikeasti":

Kannattaako tällaiselta asennepakkaukselta kinuta lisää ruokaa... että oisko kannattanut taas laskea kymmeneen ennen sähköpostin avaamista...


Sieltähän sitten sinkosi saman tien vastausta, mikä taas ja kerran opetti, että älä sinä muna poloinen liikoja mieti, vaan luota siihen kanaemoon vaan ihan rauhassa.
Kehoani käytetään nyt omasta itsestään kertojana. Kalorien ja makrojen muutoksilla, sekä treenin vaihtelulla haetaan pitkien sahailujen jälkeen homeostaattista tilaa. Eli sitä, mihiin tilaan keho tahtoo luontaisesti asettua. Tässä siis selvitetään, millä kaloreilla ja makroilla kehonkoostumus pysyy stabiilina ja kehon omissa mukavuusalueissa. Lisäksi selviää myös jotakuinkin se rasvaprosentti, mihin kroppa tykkää luontaisesti asettua.



Homeostaasi sekä palvelee että samalla myös hivenen kurittaa kehonrakentajaa. Homeostaasin löytäminen on kuitenkin ehdoton ykkönen, koska siihen voidaan aina vakiuttaa kaikki toivotut muutokse, mitä halutaan saada aikaiseksi. Minun kohdalla se on erimerkiksi lihasten ja massa kasvatus. Homeostaasin negatiivinen puoli, mikäli sitä edes niin voi ajatella, on kehon pyrkimys pysytellä siinä. Eli se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tänään teet tietyillä painoilla tiettyä liikettä salilla, ja seuraavaan viikkoon mennessä llihas on vahvistanut ja korjannut itseään siten, että kun seuraavalla kerralla oletettavasti otat ihan samat raudat käsiisi, niin jaksat tehdä liikkeen paremmin. Jos jatkaisit vain samoilla painoilla, niin lihaksesi pääsisivät liikkeen kanssa tasapainoon, eikä niiden pian tarvitsisi rehkiä juuri yhtään sen suorittamiseksi.

Siksi homeostaasia vastaan pitääkin kehonrakennuksen puolella "taistella" jatkuvasti uusilla ärsykeillä ja painoilla. Toisaalta se on myös tämän touhun suola, eli negatiiviseksi en sitä välttämättä laskisi.


Pumppailu salin puolella jatkuu myös. Tämän sai oma pähkäilykin jälleen kerran todennettua itselleni. Minussa on valtava määrä lihassoluja ja yksiköitä, jotka TÄYTYY osata ottaa käyttöön, jotta maksimaalinen kasvu ja kehitys saadaan aikaiseksi. Mitä järkeä olisi luokassa opettaa vain joka toista oppilasriviä, kun kerran voi saada kaikki oppimaan. Kun taas kunnon pedagogi hoksaa muutaman vuoden töitä tehtyään, että hopsan kun nuo nupelot eivät kaikki opikaan ihan samalla tavalla. Siispä Jori-Petterille käy yhdenlainen tapa ja Kiia-Lumialle pitää antaa palikoita. Ja kappasta, molemmat oppi eri tavoilla ihan saman asian. KASVAMAAN!

Eli mene sinä sieltä, minä taasen tuolta, ja tammen takana yhteen tullaan!

Voimia viimeiseen kevään viikkoon!!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Don´t waste your time trying to fix your past.

Oli todella avartavaa päästä jälleen kerran peilaamaan omaa parantumista sairastamisesta. Silmät pääsivät taas aukenemaan, kun kirjoitin viime tekstin siitä, minkälaista oli olla reissussa Barcelonassa kolme vuotta sitten ja minkälaista on nyt lähteä käytännössä katsoen täysin uutena ihmisenä reissuun.

Olen useassa tekstissä kirjoittanut, että en periaatteessa kadu mitään vaihettia, mitä tässä kaikessa on ollut. Mutta silti, SILTI, ainia välillä tulee esille kiukku siitä, miten järkyttävän turha, typerä ja tappava sairaus mikä tahansa syömishäiriö on. Mitä järkeä on saada omassa mielessä aikaan niin järkyttävä naksaus, että kaikki järki ja tolkku joutaa hattuhyllylle ja tilalle tulevat vain pakkomieleet ja -ajatukset. Hullulla tavalla vahva mieli ei suostu kuuntelemaan järkeä tai muita ihmisiä, vaan käytännössä mitään mistään välittämättä saa tahtonsa kerta toisensa perään läpi.





Kaikki tämä ahdistuksen ja kontrollin suoman mielihyvän voimin. Kortisolin ja endorfinien täydellisen kaamea yhdistelmä, mikä on kunnon norsunkaatococtail elimistölle. Mitä alemmas pinta lasissa laskee, sitä vähemmän liikkuu päässä enää mitään järkevää ja sitä vain tekee. Jotta ei ahdistaisi. Jotta saisi hyvän olon. Jotta saisi pideltyä kiinni.
Järkyttävää.

Kaikki se näennäinen kontrolli on vain oikeasti sitä, että olet itse sairauden vietävissä kuin pässi narussa. Mutta sillä hetkellä sitä ei välitä, tekee vaan ja menee vaan. Olkoot mikä tahansa muu meno tai tarjous, niin kakkoseksi jää. Tapahtumat suvussa. lähipiirisssä, sosiaalinen elämä, reissut. Ja todellakin, tuo Barcelonaan lähtö oli silloin käytännössä uroteko minulta, ja sitä myöten myös yksi porras toipumisen alkamisessa.

No juu, ei näihin syövereihin asti ollut ihan tarkoitus syväsukeltaa.  Näköjäään oli kuitenkin sitten tarve saada nuo rivit nakutella, siinäpä ovat.

Ois ollut tarvetta!
Onneksi varsin täysjärkisen aasin köpöttelemää siltaa pitkin päästäänkin siihen, kuinka ahnaasti on tullut taas viime aikoina opiskelua uutta -ja vähän vanhaakin- eri terveysalan asiantuntijoilta. Viime aikoina olen kuunnellut ja lukenut paljon "perus" Poliquinin, eli Strenght Sensein, tekstejä, mitkä liittyvät etenkin kortisoliin ja insuliiniin. Ne kun ovat nyt itsellä jälleen tapetilla. Liikunnan määrä ja levon merkitys ovat vielä itselle hivenen iskostumatta ja avaamatta, sillä kuutta salikertaa teen yhä, vaikka suositus viiteen on. Kuusi on vielä ihan hyvä määrä, mutta miettien minun omakohtaisen mahdollisen levon tarpeen, ymmärrän perustelun vähemmälle.

Kyllä nekin punttireissut menevät, kunhan vain muistaisi rauhoittaa muuten. Tämä jo  pelkästään siksi, että kaikki touhotus ja junnaava liikkuminen nostavat kortisolin tasoa monellakin tavalla. Pelkästään fyysinen suoritus saa aikaan stessihormonin nousun, mutta siihen lisänä arjen muu hektisyys, mahdolliset työpaineet, lyhyet yöunet, kehoa toksisoivat asiat (saasteet, sisäilma jne.) kun ynnätään tähän päälle, niin ärsykettä on paljon. Ja kun tekemisiin liitetään yhtään vielä pientä hermopainetta tai PAKKOA (preppaa se ja tämä ja tuo ja polje kauppaan ja yritä ehtiä venytellä ja otikko kaikki pillerit ja huominen evät tekemättä…..), niin ollaan jo varsin hyvissä lukemissa.

Kortisolihan me tahdomme alas, koska se on katabolinen hormoni ja nostaa lisäksi verensokeria, eli se saa myös insuliinin turhaan liikkeelle. Se on myös kiusankappaleena monessa immuniteettiin liittyvässä asiassa.


Työt ja isot mietteet verottivat itseltä stressinsietokykyä sen verran paljon, että kuukausi sitten tauolle laittamani inotisolit ja tauiriinit tuli otettua takaisin käyttöön. Nyt jo huomaan olon tasantuneen hivenen ja yöunien parantuneen. Suurin merkitys on kuitenkin oman mielen kanssa ja omissa ajatuksissaa, mikään jauhe tai pilleri kun ei itsessään vielä saa muutosta aikaiseksi.



Siksipä taas katse kohti lähitulevaisuudessa siitävää lomaa ja kohta tulevaa reissua. Ja sen kiinnekohdan jälkeen rentoutuminen ja syvään hengittäminen juuri tässä hetkessä.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Eikö voisi jo lompsis?

Loma loma loma, ei muuta mielessä. Nyt tuntuu, että päivät venyvät ja paukkuvat, eikä aika kulje yhtään mihinkään. Kevät ei tunnu antavan millään periksi ja sääkin on pysynyt niin tuulisena ja koleana, että vielä kertaakaan en ole päässyt aamulla liikkeelle ilman välihousuja. Se niistä kevyistä kevätkamppeista, mitä olin varannut työvaatteiksi. Eli t-paidat saavat ilmeisesti odottaa aina Turkkiin asti.

Minulle tulikin kysymystä siitä, miten meinaan ruokavalion ja treeniohjelman kanssa tehdä tulevalla reissulla. On aivan ihana huomata, miten tilanne ja ajatukset ovat muuttuneet vuodesta 2012, jolloin viimeksi olin reissussa Barcelonassa. Vieläkään en ymmärrä, miten oikeastaan silloin edes kykenin saada itsestäni irti ja lähteä koko reissuun. Olin vielä ihan sairauden syövereissä, vaikkakin jo pikkuisen kiinnostunut kehonrakennukseen. Silti paino oli alle neljänkymmenen, keho järkyttävässä kunnossa (vaikka tottakai itse ajattelin, että ei tässä mitään) ja valtavat pakkomiellekierrokset päällä. 

Koneen noustessa muistan ajatelleeni, että NYT se loppuisi kuin seinään. Saisin uuden vaihteen päälle, nauttisin Espanjan ruoista ja saisin mielelleni rauhan. No, eihän se niin käy, mutta ainakin ajatus tästä antoi voimaa reissuun.


Siellä raato patsaan vieressä. 


Pelkäsin kauheasti, että paino nousisi reissussa, kun en päässyt pyöräilemään tai juoksemaan (tai "käymään" puntilla). No, hätä keksii keinot, eli aerobinen korvautui hervottomalla liikkumisen määrällä. Kyllähän nyt Barcelonassa teitä riittää ja äkkiä pääsin kulmista selville ja pysyin kartalla. Toisaalta tuli kuulkaa nähtyä paljon, kun katseli upeita maisemia ja pääsi sukeltamaan paikallisten joukkoon. 
Ruokailut, anteeksi, "ruokailut", olivat mitä olivat. Lähikaupasta purkitettuja linssejä ja säilykekalaa. Haukkuja matkakumppanin unelmapatongeista. Paljon nipsaisuja niistä karmeista jugurteista, mitä siellä oli. Mutta eipä juuri niitä paikallisten ravintoloiden herkuista, mistä oli haaveillut. Kaksi kertaa taisimme käydä syömässä, kyllähän siinä salaattia upposi ja kerran myös hermostuminen tarjoilijaan, joka oli "sujauttanut" annokseeni öljyä. Hotellihuoneessa ei ollut keittiötä, joten eipähän ollut sielläkään mitään houkuttimia. 
Ketoosin voimin siis ;) Mutta kaikesta tästä pelleilystä huolimatta matka oli aivan upea ja elämyksellinen. Oli se myös tavallaan yksi taitekohta toipumiseenikin, sillä se antoi perspektiiviä asioihin ja omiin kuvioihin. Ja onneksi taaskaan ei "nähnyt" itseään eikä tiennyt, minkälainen matka olisi vielä edessä.


Barcelona on upea kaupunki!


Niin, nyt minulta kysyttiin, että mites nyt? Tähän hetkeen on valtava ilo saada lähteä TERVEENÄ reissuun! Miettikää, saan oikeasti nauttia uudesta maasta, kulttuurista ja maisemista ilman pahaa oloa! Ruokien ja treenin puolesta on tarkoitus tehdä paikan päällä tilanteen mukaan. Treenileiriksi reissu on suunniteltu, eli majoituspaikassamme on oma keittiö ja ainakin jonkinlainen kuntosali. Jos oma sali on retuinen, niin tarkoituksena on ehdottomasti etsiä lähistöltä paikallinen sali ja treenata siellä. Tämä ei kerro pakkomielteisestä punttaamisesta, vaan siitä, että on hauska päästä tekemään nauttimaansa asiaa uudessä ympäristössä.

Kyllä siinä jotain näyttää menevän...


Ruokavalion sisältö tulee varmasti muuttumaan ihan jo sen vuoksi, että ei voi tietää, mitä siellä on kaupoissa on tarjolla. Makroista pidän noin yleisesti oletettavasti kiinni ja rennomman syömisen päiviä mahtuu reissuun kaksi joka tapauksessa. Mukaan lähtee läjä fastin tuotteita jauheina, eli proteiinit saa ainakin hoideltua hätätilanteissa niillä. Pähkinöitä ja öljyjä löytyy varmasti ihan paikalliselta tasolta. Kaurahiutaleet ovat harkinnassa ;)

Oma olo pysyy parempana, kun syö puhtaasti ja siististi. Mutta senhän ei tarvitse tarkoittaa, että ruoka olisi tylsää tai että kieltäytyisin herkuista. Päin vastoin, miettikää etelän tarjontaa kasviksille, vihanneksille, maitotuotteille ja eri meren antimille! Ai että!! Ja nyt kun niitä pääsee vielä ihan syömäänkin ;)

Jatkan näistä vielä. 

Ihanaa viikonloppua (vielä otetaan yhdet sateet niskaan!)
Tiina

P.S Niin, jos  jollain on vähän vinkkiä siitä, mitä Turkissa on tarjolla ja mitä kannattaa testata, niin tänne vaan :)


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Mahtipäätös!

Kiitos teille!

Ja kiitos, että olet taas siinä, olit sitten kuka aakkosistani tahansa. Kommentit, mitä on tullut tekstiin ja muutamia mailiinkin, ovat olleet herttaisia ja hauskoja. Myös mukavan suoria, mistä pidän erityisesti. Eli yhtä lailla, kuin itsekin paukutan tänne suoria sanoja ja välillä varsin kursailematonta ulinaa, niin samaa saa pestä myös takaisin tänne. Joskus saa mitä tilaa, eikä se ole aina ranskalaiset nakilla :) Vaikka kuinka väittää tekevänsä tätäkin vain itselleen, niin on sillä väliä, että te olette siinä mukana. Paljonkin.

Rivien välistä on voinut lukea, että töiden loppusuora vetää tällä hetkellä tosi tiukalle. Omassa elämässä on todella moni palanen tällä hetkellä vielä vailla paikkaansa, eikä tällä hetkellä tiedä juuri kuukautta pidemmälle, että missä sitä on ja mitä tekee.

Tässä kaikessa pyörityksessä ja päätösten keskellä sain kuitenkin tehtyä yhden ratkaisun, mikä huutaa ristiriitaa pienen kroonisen omaisuusvajeen ja ajankäytön hallinnan kanssa ----
REISSU ANTALYAAN KESÄKUUSSA!!!


Sunnuntai-iltana viimeinen rikkiside vaaleassa kuontalossani meni katki ja hyytävä viima, vesisade ja arjen taaplaus saavuttivat pisteen, jonka jälkeen alkaa onnellisen liskoaivojen vallankaappaus. Eli tunteella mennään, ja tällä kertaa mahtifiiliksellä kohti äkkilähtöä Turkkiin!


Ai miksi? Ja miksi Antalyaan? Koska ihme säkällä löytyi halpa lento lähtemään liki takapihalta ja että Antalya on jossain muualla kuin Kokkolassa. Ei tarvita enää muita syitä. Tarpeeksi kauan olen Hulkin training campeja milloin Tampassa, milloin Kossilla katsonut, nyt on minun vuoro! Majapaikaksi valitsin asuntotyyppisen ratkaisun, mistä löytyy oma keittiö ja pyykinpesukone. Palvelukuvakkeissa oli kuntosalin kuva, vaikkakin se voi tarkoittaa lähinnä soutulaitetta kellarissa. Mutta silti, ompahan sitten kellari, missä tehdä kehonpainoharjoitteita (SITÄPAITSI, vinkkaus vaan neiti Elorannalle, ei nämä minun tämän hetken treenit paljoa omaa elopainoa kummempaa lastia ole tarvinneetkaan... ;) )


Olen tätä ennen käynyt aikuisiällä vain Barcelonassa kaksi vuotta sitten, jolloin olin vielä sen verran huonossa kunnossa, että matkasta ei varmasti voinut vielä nauttia ja saada irti kaikkea, mitä olisi voinut. Nyt siis on kunnon revanssin paikka. Ja jospa tämä odotettava asia saisi jaksamaan senkin, että nytkin tuossa ikkunan pielessä olevassa mittarissa näyttää olevan plus 4,6 pisarat räiskyy pitkin ruutuja.

Kaneli kaivoi Barcelonan reissun katusoittajan kamppeet esille ja aloi kerätä rahaa saman tien. Kasassa on jo 90 senttiä ja 10 penniä.


Vajaa kuukausi saada itsensä pullistelevaan rantakuntoon, että kelpaa ottaa biitsikuvia Santa Susannan tyyliin - pitäisikö laittaa Sannalle mailia, että jos taikasauva löytyy, niin pikapostissa tänne vaan ;) Että enkö vieläkään saa kyykätä??

Voimia!
Tiina


tiistai 19. toukokuuta 2015

Kuka siinä?

Kuka siinä :) ?

Kirjoittaessani mietin usein, että kukahan se siellä tätä tekstiä lukee. Kuka on ihminen, joka ajan ollessa kortilla tulee piipahtamaan blogissani ja ehkä jopa säännöllisesti seuraa, missä minä viipotan. Tai mitä kautta satunnainen vierailija tulee silmäisemään tekstiäni ja jatkaa sitten matkaansa.
Kuinka moni lukee tätäkin tekstiä tällä hetkellä oman elämänsä pyörityksen keskeltä ja mitä samalla ajattelevat?


Olen utelias. Haluan tietää ja tuntea teitä. Jokainen lukija on minulle arvokas. Vaikka kuinka toitotankin kirjoittavani tekstejä vain itseäni varten, niin julkisesti tämä pyörii ja toivon, että kanssani viihtyy.

Aina, kun luukkuun on kilahtanut kommentti, kysymys tai tsemppaus, olen siitä yhtä ilahtunut! Olen herättänyt jotain ajatuksia tai joku on halunnut sanoa minulle jotain.

Minulle olisi ilo, jos jättäisit jonkin pienen jäljen kommentteihin. Anonyymisti vinkkaillen, kukamikä mistäolet tai sitten ihan nimellä. Jos sinulla on oma blogi, niin vinkkaa ihmeessä.  Haluatko lukea jotain erityistä? Vaikenisinko viimein jostain?

Jätä vaikka irvinaama,  jos ei muuta irtoa!

Tai ainakin heitä pieni ajatus minun suuntaan, niin nappaan sen sitten korvien kuumotuksena kiinni.

Kuka hyvänsä siinä oletkin, olet tärkeä.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kun alkaa puhti loppua...

Ruokavalio pyörii ja tuntuu hyvältä. Hiilihydraattien sijoitus treenin ympärille ja iltaan toimii, eikä keho tunnu olevan moksiskaan siitä, että päivällä mennään niiden suhteen vähemmällä. Energiaa tulee kaloreina kuitenkin ihan saman verran ja ateriakoot ovat PWO:ta lukuun ottamatta jotakuinkin saman kokoisia kaikki.


Tankkauspäivänä puolestaan onkin sitten joka ruoalla hiilihydraatteja. Vaikka sokerit ovatkin korkeammalla, niin täysin vapaan syönnin päivää en pidä. Tämä ihan siksi, että pyrin kuitenkin siihen, että sokerit tulisivat suhteellisen puhtaista lähteistä, eivätkä ne aiheuttaisi kovin suuria piikkejä verensokerille. Siksi nallekarkit eivät ole ykkösenä syöntilistalla, vaan tankkaus tehdään ihan perus puuroilla, pastoilla, täysjyväjauhoilla ja banaanilla (sitäkään ei saisi ihan valtavia määriä olla, mutta jotain herkkua suon itselleni kuitenkin!).



Kevät alkaa uuvuttaa, myönnetään. Jotenkin, kun päivät alkavat lipua kohti alkavaa lomaa, rupeaa tietty otekin katoamaan. Kesken työrupeaman ei tule ajateltua lomia tai annettua mielen lipua jo löysäilyn puolelle. Mutta kun pitkä rupeama on takana ja aamukampa harvenee päivä päivältä, niin alkaa tuo paras virekin olla hivenen hakusassa.



Jälleen tulevat myös kuviot muuttumaan tulevana syksynä, eikä taaskaan tiedä, mistä itsensä löytää. Toisaalta tunne on ahdistava, sillä olisi mukava päästä kerrankin valmistautumaan tulevaan tai aloittaa tuttujen ihmisten kanssa. Sinäänsä olen jo tottunut tähän muuttolintumaiseen räpistelyyn. Eli kun kevät koittaa, teen pakkaamiset ja taas seuraavana syksynä parkkeeraan itseni uuteen paikkaan.

Ehkä parasta olisi pistää vaan ajatuksille näin toukokuun ajaksi kunnon putkivaihde päälle ja ottaa käyttöön kääpiön työkalupakki tunteille ja tekemiselle. Kivi on kiveä ja pimeä on pimeää, sitä rataa. Mitä tuota kummastelemaan. Tunneskaala ja puheilmaisu olkoot siis luvallisesti luolamiestasolla. Syön kanani raakana, potut pottuina ja pidän huolen, että reestä ei puutu yhtään ainutta kiveä.


lauantai 16. toukokuuta 2015

Sheikkerin lämmitystä.

Treeniohjelmassani viljellään sopivasti herkullisia supereita, jotta jo kuuluisaksi kevään pumppailuksi  muodostuneeseen proggikseeni saadaan vielä lisää sykettä ja puuskutusta. Yksi suosikkisuperini on etureisille osutettu reiden ojennuksen ja sissy-kyykyn yhdistelmä. Aluksi menen pakkapainolliseen reisiojentajakoneeseen, missä pistelen 1010 tahdilla viitisentoista toistoa. Kun tahdin pitää yllä, keskittyy täysin etureisiin, eikä himmaa tai lepäile missään vaiheessa, saa tuon viidentoista aikana varsin mukavan tuntuman kohteeseen.


Tästä könkkään suoraan smithiin, jossa teen tankoon tukeutuen sissyjä samalla pumppaustahdilla niin monta kuin tulee. Ja tässä on ihan sama taika, eli kun tahdin pitää viimeiseen asti samana, niin pumppiefekti on valtava, eikä siinä lopulta kovin montaa puhdasta sissyä tehdä. Hyvällä myötätuulella on kymppi tullut täyteen. Ja katso äiti - ilman käsiä!

Siellä hautuu.

Reiden ojennuksessa lisätvistinä on juomapullon haudutustemppu. Aivan, eli jos tässä vaiheessa treeniä jääkaappikylmä juoma ei ole vielä haalistunut taskulämpimäksi salin höyryissä, niin tässä vaiheessa tehdään sekin viimeistely. Laitan siis juomapullon jalkojen väliin mahdollisimman lähelle polvia. Näin saadaan jalat suunnattua toivottuun asentoon ja lisäjännitystä etureisille, sillä pullo luiskahtaa maahan, mikäli jännitys häviää. Siinä sitten katselet, kun juomat hölksyy ja jännität, pääsetkö luuttuamaan vai onnistuuko sarja nappiin ;) Mutta suosittelen kokeilemaan, sillä lisäpotku jännitykseen (ihan siis etureisille ;) ) on taattu.

Prrrr.....


Sissyssä puolestaan voi tehdä joko järkyttävän täysillä, tai puolestaan roikottaa itseään tangosta ja olla kovasti tekevinään jotain. Liikkeenä se ei näytä juuri miltään, enkä itse asiassa ole omalla salilla kenenkään edes nähnyt tekevän sitä, Itse saan osumaan sen täydellisesti etureiteen ja venytyksen tunne ala-asennossa on aivan mahtava. Muutenkin on hyvä, että arsenaalissa on liikkeitä, jotka eivät kuormita liikaa, ja joissa ei tarvitse keskittyä lastiin. Tämäkin tehdään siis puhtaasti oman kehon painolla ja vain kohdelihasta käyttäen. Väärin menee jo siinä, jos huomaa puristavansa tankoa tai hakevansa siitä tukea. Itsellä sormet lähinnä lepäävät tangolla, eivätkä kädet osallistu tekemiseen juuri millään lailla.

Tätä kun tempaisee kolmikon vajaan minuutin palautuksella, voi olla onnellinen, kun pääsee hörppäämään tiiviissä otteessa lämmennyttä juomaansa. Eli vaikka ikävä huutaakni tiukkoihin prässeihin ja kyykkyihin, niin on näissäkin rupeamissa oma koukkunsa, mihin on ainakin tämän salimatosen varsin helppo kiemurrella.

Tämä siis:
Reiden ojennus pullo jalkojen välissä 3 x 15
Sissy-kyykky smith 3 x max
tahti 1010, suora vaihto palautus 45-60 s.




Treeninhöyryisistä tunnelmista ihanaista päivänjatkoa :)

torstai 14. toukokuuta 2015

Ylös-alas.

Voi antakaahan minun edes haaveilla ehdasta kyykkäilystä sen puuttuessa vielä tällä hetkellä menusta :)

Kyykky on kertakaikkiaan vaan se kulmakivi kokonaisvaltaisena massa/voima/hypertrofia/projekti pakaratpakarat - liikkeenä, että se kannattaa opetella alusta asti tekemään oikein. Tässä puhun kokemuksen karvaisella äänellä, sillä oma kyykky oli vielä vähän aikaa sitten jotain aivan karmaisevaaa. Tavatessani viime tammikuussa silloisen valmentajani, hän hyvin suorasukaisesti totesi, että ei onnistu. Ei noin. Mikä tuo on? Ei käy. Pois ohjelmasta. Ja piste.

Noh, oikeassahan hän silloin oli, vaikka tieto tästä juilikin ja kovasti. Mutta hän oli oikeassa siinä, että ei ole mitään järkeä pistää rautaa niskaan ja hoippua sen kanssa alas miten sattuu. Vähemmälläkin saat tukirankasi hajalle ja itsesi fysioterapeutin kauhisteltavaksi. Niinpä silloin talvella otin kiltisti luudanvarresta (sanan mukaisesti!) kiinni ja aloin jauhaa. Kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös. Lantio sojotti aluksi minne sattuu ja nilkat napsui ja murisi näkkileivän tavoin. Mutta jauhoin ja jauhoin ja googletin kaikki mahdolliset lantion liikkuvuutta lisäävät dynaamiset jumppaliikkeet. Niitä veivasin ja lähetin varmaan joka toinen päivä valmentajalle videota, että joko vielä? Entä nyt?
Turhaa siinä peilailet, kun ei mitään tapahdu...


Kyllähän se lupa kyykkäämiseen viimein tuli, mutta sen eteen sai todellakin nähdä vaivaa! Vieläkään en siihen nurmikon hipomiseen asti yllä, mutta koko ajan huomaan tekniikan parantuvan. Mutta vajaat kyykkyajat ja yhä tämä harjoittelun aika ovat kyllä olleet verottamassa pakaroiden kasvua. Reidet kyllä ottavat riemusta kiljuen kaiken vastaan ja ovatkin kehittyneet varsin mukavasti, mutta pakarat ovat puolestaan jo selkeästi jäljessä. Ikävästi tuntuu jo siltä, että kroppa alkaa kohta olla tasainen pötkylä, mikä jatkuu jo vankistuneesta selästä suoraan leveisiin reisiin. Mitä välissä? Ei mitään. Toki tein hulluina aerobisvuosia varsin hyvää jälkeä kaiken lihaksen polttamisessa, mutta että näinkin tehokkaasti, että en olisi arvannut. Työ takamuksen takaisinsaamiseksi, vielä tässä iässä, on siis todellinen, eikä sitä varmasti auta se, että yhä tapanani on mennä viuhtoa ympäriinsä, kun vain voisin istua kohteeni päällä ja antaa sen kasvaa rauhassa.

Se on muuten tässä aika hyvin paketissa.

No mutta siihen kyykkyyn. Yleinen virhe kyykätessä, minkä ihmiset tekee, on se, että jalkaterät sojottaa väärään suuntaan. Se ei ole hyvä asia polvien kannalta, sillä jos kyykätessä varpaat ja polvet eivät osoita samaan suuntaan, ja polvi laskeudu samassa linjassa niiden kanssa, ottavat polvet aika makeaa hittiä. Kyykätessä voi ajatella kyykistyvänsä hanurinsa kanssa kantapäiden väliin. Paino on hivenen kantapäillä. Hyvässä kyykkäyksessä sääri ja reisi menevät siis aina lenkkarin päällä. Toinen tärkeä juttu kyykyssä on se, että lantio ei kippaa alle. Eli ass to the grass - kyykky ei vaan luonnistu kaikilta, vaan lantio taipuu kyykätessä alaspäin. Eli kannattaa mennä vain niin syvään, kuin oma taipuisuus sallii siten, että selkä pysyy suorassa. Ei siis notkauteta alaselkää ja lantiota väärin.

Nilkan liikkuvuus on yksi tekijä kyykyn onnistumisessa. Jos nilkan liikkuvuus on mallia näkkileipä, voi harkita hommaavansa kunnon kyykkykengät, tai sitten laittaa salilla korokkeet kantojen alle. Perinteinen tapa on pistää kahdet kiekot lattialle ja laittaa kannat niiden päälle. Jähmeämpinä aikoina käytin kiekkoja, mutta sinnikäs lihashuolto ja lantion liikkuvuuden harjoittaminen ovat parantaneet omaa kyykkyyn taipumista.


No mutta, on se ilo, että tässä touhussa ei lopu opittava ja uudet kujeet ihan heti kesken! Eli suurella mielenkiinnolla eteenpäin, ja onhan se vain ilo, että joku pystyy saamaan näin isosti irti siitä, kuinka mennään alas, jotta vain pääsee taas ylös. 
Elämä on hienoa.



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Turhauttavat turnajaiset.

Vaikka juuri sain hehkutettua teille olkajumpan ihanuuksista, alkaa aidan toinen puoli  vetää silti puoleensa. Vehreämpi ruoho kiintää silmissäni tällä kertaa salilla, kun katson toisia kanssatreenaajia, jotka tekevät lyhyitä, raskaita sarjoja heiluttelevat kunnon hantteleita. Olo on kuin turnajaiskentällä, missä itse olen se ruipelo pikkukaveri aidan takana, joka tahtoisi mennä näyttämään taitonsa isollle kentälle, eikä vain olla toisten aasien pitelijänä vaihtopenkillä.

Seuraan vierestä, kuinka paikalle tulee salien ritari. Hän ottaa raudan varmasti käsiinsä ja alkaa töihin.  Viisi raskasta työntöä, nyt se pysähtyy huohottamaan, vielä tulee yksi, taas happea, ja vielä, sitten pari rumaa mutta tehokasta pakkotoistoa, ja lihas on finaalissa. Sankari hikoilee ja puuskuttaa.. Ase tipahtaa kolahtaen maahan ja ritari ojentautuu ähkäisten taistelun hien kiillellessä iholla. Hän on voittanut sarjansa ja saa tuntea ylistävän endorfiinin hurraavan suonistossa suosionosoituksiaan mestarille.

Niin. Mitä tekee aasin rapsuttaja vieressä. Pumppaa pumppaa pumppaa. Hiki tulee siitä, kun juoksuttaa pikku rautamötiköitä ja tuijottaa vellikelloa, milloin pitää taas huitaista seuraavat pumppailut.
 Ajattelin elimistön tottuvan piankin siihen, että nyt tehdään tiiviimmäällä tahdilla ja tuntumaa hakien. Mutta kaipaus kunnon lastin ja lyhyiden, hitaita negatiivisia ja huohotuksia silsältävien sarjojen tekemiseen alkaa kohota käydä jo ylivoimaiseksi. Ellen olisi niin tiukasti sitoutunut pysymään ruodussa, niin olisin jo aika päivää sitten jo vähintään yhdistänyt pumppitreeniin myös kaipaamaani voimaa. Pikku pirulainen olkapäällä on alkanut joka ikisellä salikerralla kuiskutella (tai se ei enää edes kuiskaa, vaan räyhää täysillä korvan vieressä niin, ettei mikään musiikki auta!) että "ota siitä vaan, Tiina, muutam kova setti pohjalle, ja pumppaa sitten siihen perään."

Pumpeti pum.

Pitkässä juoksussahan se kuiskii ihan oikein. Eli perusbodauksen prinsiipeillä molempi on parempi. Kovia lyhyitä sarjoja, ja niidne perään viimeisteleviä pumppeja. Niillä kasataan hyvä ja kohdelihasta kokonaisvaltaisesti kuormittava treeni. Mutta kun kohdelihas täytyy oikeasti ensin löytyä, niin tie on kivinen.

Kulmasoudun koko kehon ryske on täysin eri asia, kuin keho staattisessa pidossa oleva, lapatuella tehty soutu, mikä on liikkeistä ehkä yksi antiseksikkäin, minkä tiedän. Tiessään ovat peppu pystyssä asento, selän houkutteleva pikku notko ja paitaa höykyttävä keskikehon liike. Ei. Tönötän lakkuna nokka alaspäin ja riuhdon selällä miniliikettä ylös alas. Ja tahti toki pump pump, eli ei huohottavia pitoja ylhäällä, jolloin voisin heittää kuuman katseen vieressä räiskyviin polaroideihin.



Mutta pysytään tällä tiellä ja pyydetään sitä salien ritaria niittaamaan ilkimys pois olkapäältä. Jospa kesäkuussa saisi palkkansa tästä piinasta ja pääsisi oikeasti TEKEMÄÄN JOTAIN!!



tiistai 12. toukokuuta 2015

Olkajumppaa.

Suosittelisin välillä ottamaan treeniohjelmaan kunnolla jotain uutta vaihtelua. Tätä en sano jylhän kokemuksen kumumaisella rintaäänellä, vaan täysin faktatiedon sekä oman pikku kokeilun kautta. Sanna laittoi minut pumppaamaan hitaan vääntämisen sijaan, ja sillä on menty. Ja hyväksi havaittu.

Hyvänä esimerkkinä voisi mainita olat. Olat ovat olleet ihan perusmukava lihasryhmä treenata. Jonkin aikaa tehdessäni toisiksi viimeisintä ohjlemaa ne alkoivat kuitenkin jotenkin tökkiä. Tuntuma alkoi olla tiessään ja tuntui, että painot hallitsivat, eikä toisinpäin. Lisäksi halu progressioon oli kova, ja vaikka tiesinkin, että pienten lihasten käsipainoliikkeissä ei turhan usein saa uusia hantteleita käsiinsä ottaa, niin silti sitä aina yritin. Viimeisin suunta ennen muutosta oli itswsiassa lopulta alaspäin. Käsipainot pienenenivät tai pysyivät samoina ja toistomäärät vähenivät. Silti lihas ei saanut tuntutamaa eikä ollut olo, että teinpäs tänään olkatreenin.




Nyt olkatreenini ovat täyttä pumppia ja rauta parhaimmillaan (vai pahimmillaan, tulkitse itse ;) ) neljäsosaa siitä, millä olen ennen riuhtonut. Vipareita "tein"  ennen parhaimmillaan kahdeksan kilon käsipainoilla. Nyt pumppaan kahdella kilolla kymmenen toistoilla itseni hapoille.

Mistä moinen muutos? Teknik, niinkuin neuvostonaapurimme vastaisi. Eli kiinnitän huomiota siihen, miten liiikkeen teen. Seison suorassa ja keskitän vatsaan jännityksen. Yritän saada lavat edes suunnalleen oikeaan lapatukiasentoon ( ei todellakaan onnisstu vielä!) ja lasken kädet kulkiä vasten.. Lähden ohjaamaan liiketta niin, että kyynärvarsi johtaa liikettä ja pikkulilli on korkeimpana. Hartiat pysyvät alhaalla, katse edessä ja VAIN sivuolka tekee töitä. Käsivarrren ei tarvitse nousta liioitellun ylös, vaan jotakuinkin olan korkeudelle.

Tuon kun teet puhtaasti ja pumpaten, eli ei taukoja ylä- ta alavaiheessa, saati tahdin merkittävää hidastumista, niin et paljoa tarvitsed. Ja polttaa ihan tosissaan. Tämä myös kertoo, tekeekö sen oikealla lihaksella, sillä jos käyttää vaikkapa kahden kilon käppäriä ja silti rumempaa tekniikkaa, niin totta kyllä. Poltetta ja työtä ei tule.


En julista, että tämä olisi kautta linjan ainoa ja oikea tapa, ei suinkaan! MUTTA tällä tavalla voit saada perustekniikan hiottua kuntoon ja liikeradan iskostettua lihasmuistiin. Oikeat lihakset oppivat heroottumaan ja saavat siten kasvuärsykettä. Pumppitreenillä on myös osansa lihaksen kasvussa ja vaikka sillä ei tavoitetakaan yhtä vahvasti poikittaisia lihassoluja, se kuitenkin vaikuttaa nopeisiin lihassoluihin sekä aiheuttaa hapottamisella nesteen yms. roinan kertymistä lihakseen. Tällä on nähty olevan yhteys myös lihaskasvuun.

Kun tätä on tehnyt ja vahvistanut liikettä ja lihasta oikealla tavalla, voi ottaa mukaan myös lyhyitä, himmaavia sarjoja isommilla painomäärillä. Jos liike on selkärangassa, ei tekniikan pitäisi raudan lisäämisestä hajota mihinkään.

Teepäs tällä mentaliteetillä vaikka:
pyramidisarjat
Vipunosto sivulle  1 x 15, 12, 10, 8, max 
Pystypunnerrus kp istuen 1 x 12, 10, 8, 8, max

Palaa toki kertomaan, miltä tuntui :)
Hyviä pumppailuhetkiä!

Niin, ja jotta tästä ei jäisi kunnon Tiina-tvisti, niin jakakaa nyt tuskaani siitä, mitä nämä kelit oikein ovat?? Huomenna pitäisi täälläkin saada saavista 18 metriä sekunnissa? Siinä pitää oikeasti olla jo kunnon meininki päällä....

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Missä keskustelu makroistani velloo.

Blogielämää ja niissä pyöriviä teemoja on varsin mielenkiintoista seurata näin itsekin kirjoittavana. Teemat vaihtelevat ja useimmat pitäytyvät oman elämän kuulumisissa, liittyivät ne sitten treeniin, ruokavalioon tai vähän niiden viereen. Välillä jokin yksittäinen aihe nostaa päätään ja useat kirjoittajat huomaavat analysoivan, millainen on hyvä bloggaaja, miten saadaan itsensä kuntoon/peppu kuntoon/ vatsa kuntoon kesäksi, miksi en neuvo mitään/ miksi latelen neuvoja.

Keskustelut vellovat ja saavat velloa. Minulta kysyttäessä menee linja yleensä pääministerin haastattelutuokion tavoin….. ;)



Minun fiiliksiä hetken aikaa pyörineestä makrojen kierrättämisestä on kysytty. Siihen vastausta miettiessä tulikin tuo yllä oleva johdanto mieleen. Eli miten saan  sopivan poliittisesti ilmaistua, että makrot on hyvät ja ne kannattaa tiedostaa, mutta ei kuitenkaan niin, että niillä stressaisi tai että ne ottaisivat isännän valllan ja että tunne itsesi ja hae ohjeita ammattilaiselta…sitä rataa.

Mutta tässä rehevästi omia fiiliksia. Vaihtelu makrojen ajoittamisessa on tehnyt valtavan hyvää. Hiilarien ajoitus ja pieni vähennys on tehnyt kropalle muutosta niin olossa kuin jakasamisessa. Paino on tähän mennessä tippunut aamulukemana n. 1,2 kiloa. Ei siis juuri mitään, mutta sen verran, että pieni pöhötyksen tunne on vähentynyt ja omaan silmään leukaperät ovat hivenen tolkullisemman näköiset. Painon tippumisen syynä on varmasti hiilarien nesteen sitomiskyky, eli glykovarastot ovat hivenen pienemmät. Lisäksi päivittäiset energiamäärät tippuivat 200-300 kalorilla, eli saattaa olla, että ihan himppusen on lähtenyt myös rasvaa --- ja leanmassia.

VHH-ruoat ovat tuoneet tasaisuutta oloon. Nälkä pysyy oikeasti loitoilla paremmin, kun proteiini ja rasva pitävät huolen, että energiaa on ilman, että verensokereita pompotetaan ihan jatkuvasti ylös alas. Koen kyllä yhä myös tervettä nälkää, kun seuraava ruoka-aika kolkuttelee, ja ennen treeniä oleva puuro maistuu. Silti aamuisin tekee jo mieli pähkinöitä, pähkinävoita ja vaihtelevaa protskua. Pohjalla shotti sitruunamehua ja spiruliinaa, niin päivä on jysähtänyt juuri sopivasti käyntiin. Ei siis millään piikillä, vaan tasaisella noususuhteella.



Hiilareita kuitenkin riittää niillä kohdilla, missä niitä tarvitaan. Treenin ympärillä ja illassa pääsen nautisekelemaan ihan ruhtinaallisesti myös ruoan määrästä ja silloin maustetaan ja oikein kunnolla (rasva kun loistaa vähyydessään).


Tankkauspäiviäkin on sen kaksi, ja välilä ne ovat tuntuneet jopa häiritsevän tavallisen  kierrätysarjen sujumista ;) Eli ellei luonnollista vaihtelua ja korkeampia kaloreita tarvitsisi energiavarastojen ja aineenvaihdunnan puolesta, niin välillä mielummin jopa skippaisin ne, kun ailkaisikin väsät toista pasta-annosta. Mutta on myös ollut päiviä, jolloin on ollut väsyneempi ja ruokien jälkkäreinä toimiva banaani on toivotettu erittäin terveetulleeksi. Molempi parempi siis myös tankkauksen osalta. (niin joo, ja jälleen tuo tankkaus on muuten ihan väärä sana, kuten jossain postauksessz kirjoitinkin. Eli en ole dieetillä, en tarvitse glukotankkausta, vaan ne ovat päiviä, jolloin HH:t ovat jonkin verran korkeammalla).

Myös "nälkäpäivään" on tottunut, varsinkin, kun sen on älynnyt rauhoittaa entistä enemmän. Eli turhaa höntsää on vähennetty siltä päivältä ja tadaa, on turhat nälän tunteet pysyneet kauempana. Tässäkin päivässä säännöllinen ateriaväli ja sopivasti rasvoja oikeassa paikassa, niin se menee vähemmillä hiilihydraateilla ihan hyvin.


Mielelläni tätä vielä jatkan, ja kesäkuun alkupuolella sitten pääsee tuumailemaan, mitä alkanut kesä tuo tullessaan.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ruokapostausta.

Ruokavalion päivityspostaus on ollut suunnattoman ja lattiaan asti kiemurtelevan toivelistan kärjessä jo pitkään. Katsotaanpas sitten, mitä peruspäivinä, eli itseasiassa joka päivä, lautasiltani löytyy.

Tällä hetkellähän siis kierrätän makroja siten, että parina päivänä hiilarit ottavat tilaa rasvoilta. Tällöin annokseni ovat fyysisesti suuremman kokoisia, mutta sisältävät energiasisällöllisesti kuitenkin tismalleen saman määrän kaloreita, kuin mitä rasvapainotteisempien päivien ruoka-annokset. Näistä kuvioista olen kirjoittamut tarkemmin esimerkiksi täällä.

Tällä esimerkiksi aamu liikkeelle.


Aamupalan ja viikonpäivinä päiväruoan jälkeen päästään käsiksi hiilareihin, kun treeni alkaa kolkutella ovella. Siinä menee Kulhollinen kaura-tattaripuuroa, joka on yhtä hyvää, oli se sitten ehtinyt muhiutua kattilassa tai heitetään pikaisesti mikroon. Molemmat tekstuurit sopivat minulle, sillä puuro on aina puuro. Kaurahiutalsissa käytän elovenaa ja keskisuomen myllystä ostettua JUMBOKOKOISTA luomuhiutaletta. Tätä ihanuutta täytyy aina hampstrata, kun on käymässä Jyvässeudulla. Suosittelen teitä kaikki hoodeilla asuvia testaamaan, ovat aika nannaa. Tattaria vaihtelen siten, että välillä laitan hiutaleita ja välillä taas suurimoita. Nyt on ollut pitkään suurimokausi päällä….




Puuron kaverina menee rahkaa, minkä hiilihydraatit hyödynnetään treeniin. 
Puuroon viherjauhetta ja macaa, sekä pieni kookosöljysilmä sulamaan. Lisäksi puuron sekaan hamppurouhetta. Tällä ja pienellä pilleriläjällä liikkeelle.



Treenin jälkeen odottaa unelmavuori ruokaa. Tämä setti on poikkeamaton ja lyömätön! Kitusiin menee siis  läjä tattari (välillä seassa myös tavia-)pastaa, valkokaalta, kasviksia, vihanneksia, ruusukaalta, kesäkurpitsaa, broileria ja lohta (ei joko-tai ainakaan kovin mielellään ;) ), avokadoa, avokadoöljyä ja udon öljysekoitetta. Vielä mausteeksi taas paljon pippuria, valkosipulijauhetta, suolaa ja sitruunan mehua. Lopuksi vielä kuorrutan koko komeutta perunajauhoilla ( resistanssia tärkkelystä EI saa kuumentaa), niin kunnon palautuspotku on valmis.




Illasta on sitten menossa päivän (rumilus) herkkuhetki. Se ubermoment, jolloin kaikki on puhdasta nautintoa. Kyseessä siis kuuluisa mikropannarileivos, jonka reseptiä on jaeltu useampaa otteeseen. Tämän yhtenä taikana on ainakin fastin cook-bake-cake proteiini, joka käyttäytyy leivonnassa erittäin mallikkaasti. Älkää ikinä lopettako tämän tuotantoa, pyydän!





Vielä illalla pitää saada sopiva annos hiilareita, että keho voisi tyytyväisen raukeana kaatua illan lukuhetken jälkeen unosille. Tämän varsmistaa jälleen annos tattarikaurapuuroa, tällä kertaa tosin maustettuna raakakaakaojauheella ja hintsulla lucumaa (ei ole silti makeaa ;) ). Lisäksi syödessä sulavan kookosöljyn viereen ripottelen cocovin carob-jauhetta. Kyllä passaa. Tämän rinnalla vielä annos fastin puddingia, jonka makua tykkään tunnetusti varioida. Välillä on mustikkaa suklaalla, välillä taas limeä ompulla. Suosittelen testaamaan.




Siinä päiväni ruoat. Miltä näyttää?

Näissä merkeissä viikonloppuun!