perjantai 31. heinäkuuta 2015

Ei minusta murheilun seuraajaksi.

Tämä on varmaan kymmeneen vuoteen ensimmäinen kesä, etten näillä näkymin tule käymään kertaakaan Jyväskylässä. Tuntuu aivan oudolta, mutta jokainen mahdollinen väli on vain jotenkin mennyt ohi, eikä lomiin kuuluva vierailu Kuntomaailmaan taida siis toteutua tälle kesälle ollenkaan.

Viime kesän kuntomaailmailua.

Saliturismi kuitenkin piristää aivan valtavasti ja kuntomaailmasta on kerrennyt tulla yksi varakotisaleista. Tampereelle kuitenkin onneksi pääsee ensi viikolla, ja siellä taitaa tutut Fressi ja WFC tulla tarkastettua. Vaihtelu kuvioihin tekee päälle todella hyvää ja oma kotisalikin saa yleensä nostetta vierailujen jälkeen. Pian toki "uutuutta" tulee tuomaan arjen palaaminen ja treeniajankohdan siirtyminen arkipäivinä takaisin iltapäivään. Saa taas nähdä, kuinka löytyy vääntöä, kun pohjalla onkin työpäivä, eikä rauhaisasti venytetty aamu lintujen siverryksellä ja hitaasti hautuneella aamupuurolla....

Jyväskylään olisin tosin voinut päästä menosuuntaan, mutta Kanelilla on tällä kertaa hivenen pidempää kierrosta tiedossa. Tämä meinaa nimittäin lähteä katsomaan, miltä oikeat urheilijat, eikä mitkään kalpeat salipellet, näyttävät. Toverimme voitte siis bongata viikonlopun Kalevan kisoista Porista, missä tämä meinaa kytätä juoksijoiden takakaarteen kohdilla.


Siinä Korvatunturi.


Kaneli tosiaan pääsi viime viikolla muun muassa moikkaamaan tonttuja aidolle Korvatunturille...

Eikö äitis mitään opettanut....

--- ja hakemaan itselleen ikävyyksiä....



...vaikka pitäähän sitä olla tarinoita, mitä kertoa talvi-iltain lämpimiksi.


Itseä ei siis kiitosta vaan tuo yleismurheilu oikein iske, kaikki kunnia vaan heille. Yleisurheilijat tekevät oman lajinsa parissa niin monipuolista ja valtavaa työtä, että pelkkää punttia vääntävä saa kyllä haukkoa henkeään. Pelkästään liikkeiden, räjähtävyyksien sun muiden liikkuvuuksien harjoittaminen ja taitaminen ovat aivan jotain toista, kuin mitä itselle arjessa tulee vastaan. Viitsin "irroitella" välillä kulkemalla kaksi porrasta kerrallaan, mutta siinä riittää räjähdsys/kehonhallinta/venytysharjoitukset omaan makuun.

Taidan siis tyytyä omiin kellareihin ja korkeintaan vilkaisemaan televisiosta, miten joillakin jalka nousee. Viimekesän unelmaiset ämmämmit eli  jalkapallo on ainoa muoto, millä minua saa urheilua seuraamaan, joten oma treeniviikonloppu on siis luvassa. Vielä liikkeiden hiomista ennen kuin ne pääsevät Sannan tarkkojen silmien tarkastettavaksi. Eli hyvästit siis etenemiselle ja painojen haalimiselle :)

On muuten huiput Brazil Sulit nämäkin.


Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Iltapuurolle!

Minun piti niistä hiilareista alkaa kertoa tänä eräänä kertana, kun sitten päätin oman itseni olevan sopivampi aihe siihen hetkeen ;) Mutta nyt haluan palata hetkiksi tähän makroista voimauttavimpaan, sillä useampia kyselyitä on tullut hiilihydraattien ajoituksesta. Viimeisin kysymys koski iltahiilareita, joista nyt vähän tarkemmin.

Hiilihydraattien pelko juontuu niiden roolista makrojen paletissa. Sokerit antavat meille energiaa ja toimivat polttoaineena keholle. Juuri tämän vuoksi treenin aikana ja sen ympärillä pyritään nostamaan hiilihydraattien määrää, jotta virtaa riittää treeniin, eikä energiavajeess keho ala ottaa tarvitsemaansa lihaksista. Hetkinä, jolloin emme kuluta paljoa tai vietämme vapaapäivää, hiilihydraattien tarve on pienempi ja emme tarvitse sitä niin paljoa. Tällöin sokerien osuutta energiansaannista kannattaakin vähentää, sillä ylimääräisestä ei ole mitään hyötyä ja se tuppaa kulkemaan ja jämähtämään varastoihin, ellei sitten jo kohta joudu kulutuksen kasvamisen puolesta poltettavaksi. Eli glygokeenivarastoja  ja maksaa voi kyllä ihan rauhassa täytelllä myös vapaan hetkellä.




No eikös tästä ole sitten suoraviivaisesti pääteltävissä, että illalla ei kannata ottaa sokereita, sillä menet seuraavaksi kellonkierroksi vaakatasoon, etkä kuluta tuon taivaallista. Eikö se ole suoranainen rasvavarastojen ovien aukitempaisu - vilkkuvalot vain yläpuolelle, että käykääs kaikki vaan peremmälle?
Ei suoraviivaisesti, ei. Illan hiilihydraatit ovat päin vastoin erittäin tarpeellisia tä siksi, että ne auttavat elimistöä rentoutumaan ja rauhoittumaan. Insuliinin nousu saa kortisolin laskemaan, ja lisäksi insuliini aktivoi mielihyvähormoneja liikkeelle. Hiilihydraatit illalla ovat siis auttamassa levon saamisessa ja elimistön toimintaa ja taisteluvalmiutta aktivoivat hormonit laskevat.




Tästä voisin itse ajatella myös iltaisin tapahtuvan syöpöttelyn johtuvan. Päivän ajan viilletät paikasta toiseen ja kortisoli sun muut piristeet pitävät liikkeellä. Illalla sitten nälkä on päässyt raivotasolle asti ja haetaan kaapista kaikkea, mikä nostaisi sokereita nopeasti ja haetaan samalla mielihyvää ja rentouumista. Nyt on ilta ja saa herkutella kaikkea hyvää. Suklaapatukat, einesruoat, sun muut nopeat hötöt maistuvat ja serotoniinia roiskuu pitkin seiniä. Tähän mennessä kuitenkin päivän kortisolit ovat yleensä nälästä ylhäällä, ja lisäksi yhtäkkinen, valtava insuliinipiikki stressaa elimistön tuottamaan kortisolia. Saati, jos illan syönnistä tulee huono omatunto, mikä myös buustaa ahdistusta ja sitä myöten rasvan kertymistä.

Tästä korista tulee arvottua iltaisin eri magnesiumlaatuja.
Eli illan hiilarit ja syömiset kannattaa pitää sopivissa määrin, eikä aterioita ole todellakaan kannattanut skipata sitä ennen. Kun verensokeri on sopivalla tasolla koko ajan, pysyy myös kortisoli kurissa, ja näin illan mielihyväannoksen voi ottaa hyvillä mielin. Kun kortisoli laskee, ei varastoitumista tapahdu samalla tavalla. Eli illalla kannattaa ottaa syömisensä kanssa rennosti ja nauttia lisänä myös magnesiumia hyvinimeytyvässä muodossa.



Iltahiilareita ei tarvitse vetää mätöksi asti, vaan 30-60 grammaa, riippuen koosta ja sukupuolesta, riittää vallan mainiosti.  Hiilihydraatit kannattaa toki ottaa hyvänlaatuisisita, hitaasti imeytyvistä lähteistä, kuten kasviksista tai puurosta. Niiden kaveriksi perusannos proteiinia, jossa itsessään ei ole nopeita hiilihydraatteja (esim. rahka ei ole illalle suositeltava proteiinin lähde).
Joidenkin mielestä on vaikea mennä nukkumaan täydellä vatsalla ja insuliinin nousu saattaa piristää hetkelliseksi. Onkin suositeltu, että iltapalan söisi muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tämä ei ainakaan päde itselläni, sillä omalla kohdalla kaadun käytännössä puuro-åudding-yhdistelmäni kanssa liki suoraan sänkyyn. Tässä on siis yksilöllisiä eroja.

Iltaan sopivat fastilta sekä pudding että cook-bake-cake -proteiinit. Ja kookosöljyä puuroon!

Tattarisuurimoista saa puuroon ihania sattumia!



Toinen syy, miksi iltahiilaria kartetaan, on kehonrakentajien joukossa liikkuva myytti, että insuliini estää kasvuhormonin erittyimistä, ja näin yöön aikana runsain määrin erittyvä kasvuhormonin tuotanto häiriintyisi.
Hippunen tattarijauhoa puolestaan sileyttää puuroa.
Juuh, aluksikin, insuliinin vaikutus kasvuhormonin tuotantoon on olemassa, mutta se on varsin pieni. Tärkeimpänä kumoajana tässä on kuitenkin se seikka, että kasvuhormonin tuotantoa haittaa huomattavasti enemmän huono yöuni ja sen vaikutukset kehon hermostolliseen ja sisäeritykselliseen toimintaan. Matala verensokeri huonontaa yöunen laatua, saa heräilemään ja nostaa stressihormoonin määrää. Elimistö tekee korjaus- ja rakennushommia koko yön ajan, eli se tarvitsee mahdollisimman pitkän ja katkottoman levon. Huonolla yöunella on turha metsästää kasvuhormoninrippeitä, joita ajattelee illan sokeripaastolla saavuttavansa.



Iltapuurolle vaan, kaikki tyynni. Ihan paras hetki kruunata päivä! Puuro pienellä kookosöljysilmällä, raaakakaakaolla ja carob-jauheella, ja sille jälkkäriksi pudding illan maussa.

Nukkumatti saa tulla ruokalappu kaulalla :)

(lähteenä olen käyttänyt mm. Lyle McDonaldin artikkeleita ja tutkimuksia. Kannattaa käydä tutustumassa. )

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Tekipäs se hyvää!

Tuplalomaviikko on mennyt todella nopeasti ja mukavasti, jopa nautiskellen. Olin alkuun vähän huolissani, miten ihmeessä saan aikani kulumaan ja alanko pääni kanssa pöllöillä mitä sattuu. Näin ei todellakaan käynyt, vaan itseasiassa päinvastoin. Tein itselleni tietyt tavoitteet ja suunnitelmat, jotka jaoin myös Sannan kanssa. Hän näytti isoa peukkua ja vihreää valoa pyrkimyksilleni, jotka kuuluivat hyvin yksinkertaisesti:

1) rauhoittaa tahtia. Istua enemmän. Ihmetellä enemmän.
2) pistää kaikki teho treeniin. Muuten kohtaa yksi, mutta TOIMINNAN täysfocus kakkoseen.

Ja olen onnistunut, kulkaas. Tämä on näkynyt etenkin treenissä, minkä kanssa olen viettänyt kunnon juhlaviikkoa - hiki on lentänyt, tekniikat alkaneet sujua koko ajan paremmin ja keskittyminen parantunut.
En edes ala tähän sen kummemmin eritellä, kuinka harmittaa, että sain näitäkin pelkoja ja esteitä kohdattua vasta nyt. Pään sisällä olisi potentiaali kiusaaja megafonin kanssa, joka pystyisi kyllä kailottamaan korvaani, mitä kaikkea olen taas haaskannut, ja missä voisin jo olla, jos olisin heti ottanut ja tehnyt, miten käsketään. Kiskon tämän megafonin kuitenkin pois ja keskityn mielummin siihen, kuinka onnellinen ja YLPEÄ saan ITSESTÄNI olla. HYVÄ MINÄ!!

Ei tuo nyt vielä pullota.
Mitä sitten olen tehnyt, kun en ole tehnyt? Lukeminen ja opiskelu ovat nousseet ihan ykkösiksi tekemislistalla. Kirjalöytönä meni parina suupalana Henkka Hyppösen Nautitaan raakana. Suosittelen lämpimästi, mikäli tahdot löytää itsellesi tasaista oloa ilman mitään hokkuspokkus reseptejä. Se kaikki on valmiina omassa päässäsi, tervemenoa löytöretkelle. Koneella olen puolestani nuokkunut vuoron perään Layne Nortonin, Thibaudeaun, Lyle McDonaldin ja kotimaisen Hulkkimme parissa. Paljon on irronnut uutta matskua, mikä kaikki on puoltanut sitä, mitä nyt teenkin. Eli olen persiilläni :)



Ravintoa ruumiille ja mielelle.

Aamupalojeni kaunotar.

Kokkailu ja syöminen ovat toki olleet toinen viihdyke. Perusrungolla olen mennyt, vaikkakin rauhoittuminen ei ole vienyt ruokahalua. Päinvastoin, ruokaa uppoaisi vaikka kuinka. Toivokaamme, että tämä kertoo hyvää punttituloksista, eikä aineenvaihdunnan lopahtamisesta :) Välillä olen oikaissut ja vetänyt hyvinkin mielikuvituksetonta settiä, mutta tankkauspäivinä innostuin vähän leivoskelemaankin (mikrolla toki ;) ). Fastin cook-bake-cake taipuu ihan mihin vaan!

Miettikääs -suklaaleipä tehty itse!


Syy harmaaseen kesäänkin löytyi ainakin osittain - vika on nimittäin ollut mitä ilmeisemmin meidän ikkunaruuduissa. Pahoitteluni koko Suomen kansalle. Mutta jos et ole pessyt ikkunoitasi viiteen vuoteen, niin niiden läpäiseväisyys heikkenee pakostakin....

Ihan erivärisiä nuo puskat, kun on puhtaat lasit!


Myös selfiepeili tuli pestyä :D

Ei tämä nyt tarkoita, että jokin hirmu tulisi takaisin arkeeni, kun vaellusleskeily loppuu. En itse asiassa malta odottaa, että pääsen kaatamaan tämän kaiken jonkun niskaan - voi olla, että rinkka lentää saman tien takaisin selkään ja autonnokka suuntaa takaisin Kebnekaiselle, mutta siinäpähän olisi toinen viikko tehdä samat temput uudelleen :)

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Tar det lungt - huoltoa vol. 3.

Huoltohommissa ollaan venytelty ja rullailtu. Nyt viimeisenä otan kuitenkin se omalla kohdallani tärkeimmän ja eniten retuperällä olleen. Nimittäin levon. Vaikka kuinka ymmärrän teorian ja pänttään oppia hormonitasapainosta ja ihmisen kehon toiminnasta, niin sain mieleni silloin muinoin niin pahasti nyrjäytettyä ajatukseen pakkoliikunnasta, että siitä on ollut suurin työ päästä irti. Jokin syömishäiriö  tai sen nimikkeen alla liikkuminen tuntuu täysin vierraalta ja väilillä jopa tuntuu, että onko minulla sellaista ollutkaan. Vai oliko häiriöni enemmän vinksahtanut suhde liikuntaan ja kulutukseen. Syömisen olen saanut aika päivää sitten kuntoon ja kohdilleen, mutta kun puhutaan liikunnasta, treenistä ja sen määrästä, joudun vieläkin vähän kakomaan puheissani ja tekemisissäni.



Nyt on ihan viimeisen, sanotaan puolen vuoden ja huipentumana tämän kesän aikana, tehty siinä ehkä lopullista läpimurtoa. Sitä on auttanut oman minäkuvan ja asioiden välillä loputon setviminen ja avaaminen. Näistä voisin kirjoittaa ja kertoa vaikka kuinka, mutta niihin liittyy paljon asioita ja paljon omakohtaisuutta. Lisäksi siihen liittyy menneisyyteni, eri ihmissuhteet ja perhe-elämä, eikä niistä kummemmin tähän. Mutta sen voin sanoa, että ihminen on elämänsä ja kokemustensa summa, ja sisäiset lukot heijastuvat aina johonkin. Minä kun olen pohjaluonteeltani erittäin jästipää ja sisukas pitämään kiinni omista, idioottimaisistakin periaatteista, joten niiden voimin on saatu paljon (pahaa) aikaiseksi.

Liikunta kaikissa muodoissa on kuitenkin ollut varmasti vielä viime aikoihin asti se pahin hidastaja lihasmassan kehittymisessä. Vaikka varsinaista aerobista en ole tehnyt piiitkään aikaan ollenkaan, olen saanut puoli huomaamatta järjestettyä päiväni siten, että levon tai edes pysähtymisen hetkiä ei juuri tule ruokailuja kummemmin. Työni onneksi pitää minua paikallaan, mutta muuten olen aina menossa tai sitten teen jotain. Tämäkin on kuitenkin valtaisa askel eteenpäin, ja sitä paitsi kotonamme ei ole ikinä ennen ollut asiat yhtä siistissä ja hyvässä järjestyksessä.

Asiasta irtipääsyä ei ole yhtään auttanut se, että tämän päivän yhteiskunta on varsin passiivista ja ihmisiä kehoitetaan koko ajan liikkumaan entistä enemmän ja ottamaan hyötyliikunnasta kaikki irti. "Toimistotyöntekijä, nouse puolen tunnin välein hyppäämään pari kykkyhyppyä ja puske parit punnerrukset. Kävele portaat aina kuin mahdollista ja kotona katoessasi uutisia polje samalla kuntopyörää". Tätä rataa, kun yritän kääntää omia aivojani käsittämään, että välillä istuminen ei suinkaan tapa, vaan saattaisi jopa tehdä hyvää.



Jos nyt unohdetaan nämä konttorirotat ja enemmän sohvan kautta elävät ihmiset ja mietitään vain meitä, joille arjen liikuntaa tulee ihan tarpeeksi ja joilla olisi jopa tavoitetta saada massaa aikaiseksi, niin miksi se istuminen. Tai ehkä jopa makaaminen. Tirsatkin?
- Kortisoli: tuo kehoa jyrsivä, hajottava hormoni, tulee saada alas treenin jälkeen. Se on paikallaan aamuisin ja puntin aikana, mutta muuten sen soisi pysyvän aisoissa. Parikin hetkeä päivässä, jolloin rauhoitut, istut alas ja hengität syvään, rentouttaaa parasympaaattista hermostoa ja saa aikaan kortisolin laskua.
- Insuliini: Insuliiniherkkyyttä parantaa liikunta ja puuhastelu, mutta etenkin lihasten ollessa valmiudessa treenin jälkeen ottamaan rakennusainetta vastaan, on insuliinille hyvä hetki antaa rauhassa tehdä kuljetustyötään. Jos koko ajan kouhkaat liikkeellä, ei ruoansulatuselimistö pääse rauhassa hommiin (kortisoli esim. hidastaa ruoansulatusta ja edistää rasvan varastoitumista liioissa määrin).

Näistä voin laittaa vielä lisää, mutta pysyäksemme kehonholossa olen nyt saanut muutettua elämäntapojani siten, että rentoutuminen ja rauhoittuminen ovat alkaneet löytää sijaa majatalossani. Nykyisin nautin illoista, jolloin olen rauhassa sohvalla jutellen tai sitten hyvän kirjan äärellä. Kirjat ovat olleet minulle vanhan rakkauden löytäminen ja nyt tuntuu, etten aina malttaisi odottaa hetkeä, kun taas saan kesken olevan kirjan käsiini. Enää ei le myöskään pakko lähteä heti jonnekin tai tehdä jotain, vaan voin tehdä siirtymiseni kaikessa rauhassa. Liikun hitaammin, pysähtelen ja keskityn siihen, mitä teen, oli se sitten istumista, tiskaamista, kirjoittamista, mitä tahansa.

Vanha kuva, mutta sanoma pätee.


Tämä saattaa vaikuttaa pieneltä, mutta on itselleni merkittävä muutos. Ja parhaimpana ajattelutapana olen oppinut löytämään sen ajattelutavan, että treeni on oikeasti se ykkönen. Eli kun mennään treenaamaan, niin en ajattele, kuinka vielä jaksan tämän jälkeen mennä sinne ja tänne ja tuonne ja tehdä sen ja sen ja sen. EI: TREENI ON TÄRKEIN JA SE PUSKETAAN TÄYSILLÄ JA KESKITTYEN. Sen jälkeen minun ei tarvise kyetä muuhhun kuin raahautua kotiin PWO:lle ja kaatua loppupäiväksi vaakatasoon, mikäli näin olisi. Mutta jos ykskin toisto jää vajaaksi sen vuoksi,  että pitäisi vielä jalksaa käydä kävelyllä tai pyöräilemässä, niin on se kumma paikka!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tämän illan mietteitä.

Pikaiseen piipahdan kertomaan yleisiä kuulumisia treenien ja ajatusten puolelta. Tulen ikään kuin tänne päiväkirjan puolelle lakaisemaan päällimmäiset ajatukset  - katsotaan, mitä tulee, sillä harvemmin ihan vain istun alas ja katson, mitä sormet sauhuavat.

Perus aamunaama.

Ilmeisesti mennään ekku treenipuolelle. Selvä se. Sannan kanssa harjoitellessamme selkää teimme liikkeet käytännössä nollapainoilla. Olihan se ymmärrettävää, kun haettiin uusia liikeratoja ja varmistettiin, että ensipuraisu menisi tekniikan puolesta mahdollisimman oikein. Sannan ennuste oli, että jo piankin käytän jo "kunnon" painoja tyylin pysyessä kasassa. Tämä on pitänyt kutinsa ja jo nyt, vasta kahden oman selkäkerran jälkeen alkaa jo uskaltaa laittaa painoa ja tekniikka, sitä mitä se nyt itsekseni menee oikein, tuntuu pysyvän kasassa.


Aloittaessa liikkeet perus katsaus lonkka-lavat-hartiat alas-onhan häntä yhä maahan-katse ylös eikun ylemmäs ei enää ota niin paljoa aikaa. Enää ei lavan pyöräytys paikalleen myöskään pysäytä liikettä niin dramaattisesti kuin alkuun. Alussa silti ollaan, mutta suunta tuntuu itsestä oikealta. Polte selässä alkaa olla jo varsin hyvä, kun vielä kuukausiakin sitten puhuttiin vasta pienestä tuntuman poikasesta. Jonkin verran olen soveltanut rangan hallintaa myös muissa lihasryhmän liikkeissä, mutta odotan vielä, mitä Sannalla on niihin erikseen sanottavaa.


Arkipuolella kirjat ja rauhoittuminen ovat vieneet mennessään. Huvittavaa kyllä, voin olla myös kierroksissa ja innoissani paikallaan olemisesta. Tyypillistä ;) Pompin innoissani sohvalla kuin pikku kakara ja hihkun, kuinka jännää tämä onkaan. No, mutta se on, ja kyllä siinä tuiskeessa on kirjakin pysynyt käsissä. Paradoksaalista kyllä, kirja on käsitellyt mindfullnessia ja rauhoittumista. Olelleko ikinä koittaneet laskea ihan hitaasti pään sisällä kymmeneen niin, ettei YHTÄÄN OMAA AJATUSTA tule häiritsemään välillä? Itse yritin ja sain suoritettua hienon määrän ykkösiä. Tällä hetkellä ei ole vielä toivoakaan, että saisin pään sisäistä puhevirtaa hiljennettyä sen vertaa, että saisin sormeni laskettua. Mutta tähän keskittymiseen voi kyetä, ja kun tämän taidon hallitsee ja saa sen vielä siirrettyä sovellettavaksi eri suoritustilanteisiin, kuten töihin tai vaikka salille, voi menestyksestä nähdä vain märkiä päiväunia.

Tässäkin on yksi rauhallisesti otettava tavoite, mitä saa alkaa työstää. Kehon rauhoittumisen myötä saan aikaa myös omalle mielelleni, mikä on varmasti jäänyt kaikessa tekemisessä jalkoihin. Työtkin alkavat kohta, joten muutama työkalu ammatilliselle minällekin olisi varmasti paikallaan.





Odotan toki mielenkiinnolla, mitä tämä rauhallisempi tahti tulee tekemään ruokavaliolleni. Varma on, että sitä tullaan Sannan kanssa elokuun alussa tiputtamaan, mutta ei se haittaa. Haluan nyt kaiken lihaksen kasvulle, ja jos pelkkä tohotus paikasta toiseen on pitänyt kulutuksen ja aineenvaihdunnan käynnissä, niin nyt haluan tilanteen muuttuvan. Ja makrot muuttuvat sitä myötä. Jahka kasvetaan ja saadaan lisää lean massia, niin sitten päästään taas katsomaan, mitä makroille tehdään. Sanna kehoitti jo nyt seuraamaan, alkaako olo olla turpeampi tai ruokahalu laskemaan. Siinä tapauksessa voin tiputella jo itsekseni parisen sataa kaloria alaspäin. Vielä ei siltä tunnu, eli pasta- ja puurovuoret saavat pysyä.

Tampereen reissulla tarvittiin jo kaukaloa ruoalle :)


Tällaista ajatustenvirtaa sormiltä. Tämähän oli ihan passelia tekstiä. Tulen pian julkaisemaan vielä tuohon kehonhuoltoon seuraavaksi kolmannen osion, sillä emme halua unohtaa sitä tärkeintä.

Pus och kram!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Rullaillen - kehonhuoltoa vol. 2.

Kerroin edellisessä postauksessa vähän taustaa kehonhuollolleni ja otin jo käsittelyyni venyttelyn osana sitä. Tuo venyttely on tosiaan vaihtanut itsellä muotoaan ja ihan voisi varmasti olla paikallaan kohta päivittää venyttelytyyliä ja yleensäkin illan hermottelu/venyttelyhetkeä.

Venyttelyn lisäksi huollollisiin rutiineihini kuuluu putkirullaus. Sitä tulee tehtyä käytännössä päivittäin näin kesäaikaan, kun tuota vapaata on enemmän. Tämänkin kanssa minulla lähti alussa karkaamaan enemmän pakon puolelle. Toissakesänäkös se oli, kun vielä menessäni salille joko hiittailin alkulämmittelyksi, tai ainakin veivasin kunnolla jollain aerobisella. Sen jälkeen jo mukavasti hiessä aloin rullailla ja rullasin varmaan liki puolisen tuntia kerrallaan. Ja se ei ollut mitään kepoista rullan päällä makoilua, vaan ihan kunnon touhua. Tiesi taas tehneensä, vaikka koko touhu oli itselle nimikkeellä "vähän kevyttä rullausta treenin päälle".


Liika on liikaa ihan kaikessa. Rullailu tekee peraatteessa todella hyvää keholle, mutta liian kanssa ei sekään ole järkevää. Varsinkin, jos rullaa väärällä tekniikalla, jolloin saa tehtyä pahaakin jälkeä imusuonistolle ja ääreisverenkierrolle. Rullatessa esimerkiksi liikaa jalkoja vastasydämen suuntaan, voi tehdä huonoa laskimoille ja saada aikaan parhaimmillaan hyvää alkua suonikohjuille.

Rullailun parissa väännetään kättä siitä, voidaanko sanoa sen avaavan lihaskalvoja, vaiko sitten ei. Tuo on minulle yksi ja sama, mutta sen tiedän, että hyvää se tekee. Mieleen onkin jäänyt erään pro body - lehden otsikko ˋrullaa urheiluhierojasi työttömäksiˋ. Itsekään en hierontoja juuri kaupaillut sen jälkeen, kun aloin rullata (järkevästi). Ja vaikka rullailu itsessään ei varsinaisia kalvoja avaisikaan, niin se kuitekin rentouttaa lihasta, edistää palautumista, parantaa aineenvaihduntaa lihaksessa ja poistaa treenin aikaansaamia happojäämiä.



Rullailuakin voi tehdä eri tavoilla ja eri tekniikoille on olemassa erilaiset rullansa. Kotisallilla ei ole kuin kahdenlaisia rullia. Niistä tuo suurempi putki ei enää juuri pure minun jalkoihin, joten pääasiassa käytössäni on tuo kaksipalloinen malli. Sillä saa jo varsin napakan tuntuvaetu- ja sivureiteen. Lisäksi se on aivan ehdoton pakaran triggerpisteille. Sen kun pysäyttää sopivaan kohtaan ja jää hetkeksi pitämään, saa jo mukavan hien kohoamaan pintaan. Pallorulla on myös juuri passelin kokoinen olalleni.
Selkä sen sijaan ei itsellä kestä yhtään pallolla rullaamista, mutta sille puolestaan tuo tasarulla on juuri sopiva. Selkä on varmasti jumien puolesta itsellä ehkä heikoin paikka ja sitä on tullut vähiten rullailtuakin. Sellälle tekisi varmasti hyvää myös ihan tuo perinteinen hieronakin, Pieni Vinkki Vaan Tänne Kotitalouden Puolelle, tässä kun ollaan niitä kuuluisia suutarin lapsia….

My beloved.


Jos en jaksa tai kerkeä salille rullaamaan, niin teen sen sitten kotona. Meille on ostettuna samanlainen pallorulla, kuin mitä salillakin. Sen lisäkis  on tämä "tappaja", luolamiehen ryhmynäkin tunnettu, erkkarilla päällystetty viemäriputki. Kovuus on ihan omaa luokkaansa ja rulalilu yhtä tehokasta piinaa. Ehkä juuri tästä syystä menen yleensä ihan mielelläni ehtiessäni salille ;) Mutta kotikombo on käytössä työaikaan viikoilla.

Kotiarsenaali olkkarin nurkassa.


Rullailen siis liki päivittäin jalat ja olat auki. Mutta tämä ei kestä minulla juuri mitään, maksimissaan kymmenen minuuttia. Jos olen salilla, niiin lämmitelen viitisen minuuttia laitteella ja se siitä. Koko reissu kestää noin parisen kymmentä minuuttia. Ja kotona polkaisen kuntopörää, ellen sitten satu juuri tulemaan vaikka kaupasta, jolloin jalat ovat jo ihan tarpeeksi lämpimät.

Tolkku siis tässäkin, ja johan on koko touhu alkanut palvella. Minulla ei ole aika päiviin ollut olan kanssa ongelmia ja jakoihin saan hyvin harvoin domsseja aikaiseksi. Onko syynä sitten laiskuus jalkatreeneissä vaiko ahkera rullaus, mutta silti on silti.


Nyt jatkamaan sinkkuilua. Hartaimmille lukijoilleni voin vinkkasta, että olen myös tehnyt äärimmäisen hyvää työtä itseni kanssa tiettyjen asioiden selättämisessä. Olen äärettömän ylpeä itsestäni jo nyt ja en malta odottaa, että pääsen esittelemään "saavutuksiani" Kanelille ja lopulta elokuussa myös Sannalle.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Tyhjää pesää ja kehonhuoltoa vol. 1

Täällä on hivenen tyhjän pesän syndrooma päällä. Toisaalta, vapausjalka alkaa vipattaa varsin lupaavasti ja kokki kolmonen on varustanut maustekaappiaan jo valmiiksi viikon varalle. Tästä tulee ihan lysti naisten viikko :)
Villin ja vapaan kotiposettelua - lähti muuten nämä aivan ihana Brasil Sulin housut Gazozilta mukaan!


Palautuminen ja kehonhuolto nousi esille, kun kerroin teille siitä, millä mallilla minun aerobinen kunto on tällä hetkellä, ja miten pidän siitä huolta. Palautumisen ja kehonhuollon merkitystä on tullut opeteltua ja tankattua nyt enemmänkin, kun olen viettänyt pitkiä päiviä insuliinin ja kortisolin, sekä niiden mukana liikkuvien ja vaikuttavien hormonien ja välittäjäaineiden maailmassa. Mitä enemmän alan ymmärtää ihmisen valtavan hienosta ja hienovaraisesta umpieritysjärjestelmästä, sitä enemmän alan tajuta arjen valintojen ja tekemisten vaikutusta hyvinvointiin.

Tästä olisi helppo lasketella ajatuksenvirtaa ravitsemukseen, mutta pysytään aiheessa, toki ravitsemus on myös yhtenä osana. Mitä enemmän treenaa, sitä enemmän pitäisi myös huoltaa itseään. Tämä ei tarkoita heti suoranaisesti ajansyömishirviöitä, missä lopulta päädyt kaikessa tekemisessä vain tuottamaan ja tuottamaan jotain "mukamaste" kehon hyväksi. Tolkku siinäkin, kuinka paljon voiimavaroja kannattaa omaan napaansa laittaa, mutta aivan huomiotta sitäkään ei kannata jättää.


Noin.

Olen täysin oikea ihminen puhumaan tolkusta, sillä toki tässäkin asiassa olen onnistunut kaikessa hyväntahtoisuudessa vetämään överit. Kun sain viimein rauhoitettua elämäni ja vaihdettua iltojen kuntopyöräilyt venyttelyyn, niin aloin sitten tehdä sitä sata lasissa. Eli venytyksen tuli tuntua ja jänteiden paukkua, että jotain hyötyä saavutettaisiin. Venyttelyn piti kestää minuutilleen tietyn ajan ja kaikki, mitä ohjelmaan kuului, piti käydä läpi. Että siinä todellista kehonhuoltoa ja hermolepoa.

Tälle tuli stoppi, kun parilla joulujuoksulla ja hyvin pienellä aerobicillä sain jalkani niin karmeaan kuntoon, että lopultä työterveys ja fysioterapeutti piti ottaa avuksi. Kunto kesti aerobisen, mutta olin tällä ah-niin-tehokkaalla kehonhuollolla saanut lonkan ympäryksen nivelet ja lihakset venymään ja rasittumaan miten sattuu. Oletettavasti päin seiniä tehdyt, mutta sitäkin tehokkaammat kyykkyjä ja venymistä parantavat liikkeet olivat saaneet sanan mukaisesti paikat levälleen, eikä ne kestäneet enää juuri mitään.

Se ei ole tämän kummoisemman näköistä tällä hetkellä.
Tähän reseptinä päjähti venyttelykielto ja persauksen hermotusta. Tämä muutos oli enemmän kuin paikallaan, sillä huomasin koko venyttelyrupeaman vievän minulta paukkuja tosissaan. Jonkin aikaa olin siis venyttelemättä, vaikka mielessä kävikin, että mites sitten käy venyvyydelle. No, tähänkin voin sanoa samaan tyyliin kuin aerobiselle kunnolle, että ei mitenkään. Kun pikku hiljaa otin venyttelyä mukaan, niin kroppa ei ollut senu kankeampi kuin ennenkään. Lonkan nivelet sun muut kiinnikkeet olivat saaneet palautumisensa ja alkoivat pikku hiljaa kestää venymistäkin. Fyssarikin kuitenkin sanoi, että venyn ihan hyvin, eikä mitään överivenyttelyjä edes tarvitse.


Pikkuisen rintaa takkaan nojaillessa.

Sitten selkää, takareisiä ja pohkeita...


Tällä hetkellä teen iltaisin aina pakaroille, rinnalle ja nyt myös olille pientä, kevyttä hermottelua. Tämä on siis käytännössä paikallaan oloa ja vain keskittymistä kohteeseen. Umpijännittävän näköistä, mutta mukavaa ja rentouttavaa. Sen päälle teen ihan perusvenytykset suurimmille lihaksille. Ei mitään kikkailuja, vaan täysin palauttavaa. Venytys ei satu, eikä juuri tunnu missään. Jonkin verran saatan joskus kieputella kepillä rintakehää auki, en aina.

Tätäkin jo varoen, sillä ottaa myös lonkkaan.
Nyt olen silmäillyt vähäsen netistä uusia liikkeitä, millä voisin pikku hiljaa alkaa jälleen treenailla jossain hamassa tulevaisuudessa koittavaa kyykkyaikaa. Mutta tähän kyllä katson ohjeet tarkasti ja oletettavasti aloitan ne vasta fyssarin tai Sannan konsultaation jälkeen.

Tässä tuli jo venyttelystä sen verran, että palailen muuhun kehonhuoltoon seuraavassa osassa. Nyt nutritionia eli muonitus maximus.



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Se ois se aika kesästä.


Lavan ja sitä myöten koko rangan kontrollin hallinta on työtä, jota tuntuu pystyvän verrata kävelemään opetteluun. Aivoissa ja hermotuksissa on tuhannen tiukassa tuhansilla toistoilla opitut liikeradat, joiden unohtaminen ei ole todellakaan helppoa. Uuden liikeradan löytäminen on jo itsessään varsin takkuista. Testaat ja testaat. Olet salilla peilin ääressä äärimmäisen keskittynyt ilme naamalla ja nostelet tyhjää kättäsi irvistellen eri tavoin ylös ja sivulle. Lopulta, kun aikasi olet sohinut näkymättömiä kärpäsiä, saatat hyvälä tuurilla löytää sen yhden oikean reitin. Tämä ei olekaan sitten jo valmiiksi mikään valtatie, vaan paremminkin erittäin kapea kieleke, mitä ptkin pitäisi sittenu kulkea niin monesti, että terävät reunat tasaantuvat ja lopulta siinä on polku, mitä kulkea.



Toisilla tämä käy nopeammin, toisilla, noh, vähemmän nopeammin. Toki on liikkeitä ja lihasryhmiä, jotka hermottuvat paremmin uuteen liikkeeseen. Selälle kulmasoutu tuntuu varsin hankalalta, mutta alataljasoutu kapealla kahvalla tuntui nasahtavan yllättävänkin hyvin heti alkuun. Mikään kiire ei periaatteessa ole. Minulla on käytännössä aikaa oikean treenitekniikan ja ranganhallinnan opetteluun juuri niin paljon, kuin haluan. Toki sitä tahtoisi edetä, jotta saisi alkaa tekemään toisenlaista työtä oikealla tekniikalla, mutta tämä on nyt tätä. Kuten Sanna ystävällisesti lohdutti, tällä hetkellä oikeassa asennossa selkäni kehittyy, vaikka leikkaisin nurmikkoa. Siispä maailma sai riesakseen yhden erittäin hyvällä ryhdillä runttaavan nurtsinleikkaajan.



Vähäluminen kesä on huipentunut jälleen siihen vaiheeseen, kun saan vieläkin lisäaikaa itseni säätämiseen. On nimittäin Vaelluslesken vuoro astua reiluksi viikoksi taas puikkoihin (joku sinnikäs lukija saattaa muistaa viimevuoden preppaukset). Mitä se tarkoittaa näin niinkuin käytännössä?

Se tarkoittaa sitä, että minulla on aivan liikaa aikaa, liikaa omaa aikaa, likaa tyhjää ympärillä ja liikaa mahdollisuutta kaikille mahdollisille Salaisille Sinkku Touhuille, mitä sitä vaan voi itsekseen kotona keksiä. Hyppiä epämääsäisissä vaatteissa huoneesta, toiseen, pistää musiikki isolle heti aamusta, ja…. no, siinäpä tuo. Ei tässä mitään kummempia rajoitteita ole tälläkään hetkellä, joten luvassa oletettavasti vaan tavallista tylsempiä iltapannarihetkiä.

Yritin hienovaraisesti esittää Kanelille seuraavanlaista karttaa...

...mutta hänen mukaan Tampereelta ei löydy tällaista paikkaa..

NO PAITSI, ehkä nyt voisi ottaa tubetusralliin hetkeksi jotain muutakin, kuin Hulkin logeja ja CBB poikasia. Eli luukutukseen taitaa päästä Ava cowanit, Pauline Nordinit, muutamat ruotsalaiset kisaajat on silmäilemättä, muutama Nortonin juttu kesken ja optimal performancen webinaarit menevät aina…




…Tämähän taitaa tästä jopa ihan pieneksi iloksi muuttua. Eli vaikka Kaneli ei oottanut karttavinkistä vaaria, niin olkoot näin. Silti, talteen saa poimia puolivilliintyneen salimirkun, jota ei ole kukaan estämässä tilaamasta liikaa treenivaatteita ja suplimentteja netistä ja koluamasta Kokkolan jokaikistä alelaaria löytöjen varalta :)



((Että itseasiassa, oi joi, mikä viikko tulossa! Pidähän vaan hauskaa, Kaneli, ja ole ihan rauhassa!))

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hyvissä käsissä, mutta omin käsin.

Tässä saa taas vaan miettiä, miten onnekas sitä onkaan, kun on käynyt, missä on käynyt ja saanut kunnian rämpiä itsensä rannalle näinkin mielenkiintoista tietä, kun mitä itse pääsen kulkemaan. Helppoa ei ole ollut, eikä tule olemaankaan, mutta tätä matkaa ei tässä vaiheessa voi ainakaan katua yhdenkään askeleen vertaa.

Olen ollut todella onnekas siinä, että olen löytänyt itselleni tuen ja valmennuksen, joka tuntuu omalta ja osuu kohdilleen. Liikenteestä löytyy jos jonkinlaista peetee-elämäntapa-getbootyliciousrightnow-valmentajaa ja vielä heidänkin väliin kaiken sorttisia noitatohtoreita. Minä sensijaan pääsin kohtaamaan oman peikkoni, joka tuli minulle kuin lahjana.



Hyvä valmentaja on. Siinä se lause kaikkinensa. Hyvä valmentaja on. Hän on valmennettavalle juuri sitä, mitä kulloisellakin hetkellä tarvitaan ja mitä priorisoidaan. Hän kuulee valmennettavaa, mutta on sen verran ammattitaitoinen, että tietää myös, mitä tekee valmennettavan kohdalla. Mitä parempi pohjakoulutus ja kokemus, sitä varmemmin saa asiantuntevuutta ja osaamista. Mutta pelkät paperit eivät riitä, sillä valmennus on erittäin pitkälle ihmisen kohtaamista ja yhdessä hänen tarpeidensa ja elämäntilanteen työstämistä.


Ensimmäistä kertaa lähdössä Sannan tykö kesä 2014.
Omalla kohdalla Sanna Elorannalla on ollut varsinainen palapeli tilanteeni ja halujeni kanssa. Vuosi sitten pölähdin Sannan korituoliin pakka täysin levällään, mutta valtavan vilpitön halu tehdä kaikki ja heti. Miltä mahtaa tuntua valmentajasta, kun tupaan pelmahtaa hänen mittapuussaan täysin untuvikko, joka kauheasti uhoaa lentävänsä eteläafrikkaan vaikka saman tien? Miten jaksaa alkaa kohdata jälleen uusi asiakas, luoda suhde ja tutustua ja saada vielä alkuun sanottua, että jos tästä aluksi liitelisit edes sinne kotipesällesi ja tuumataan sitten, mihin ne siivet kantavat. Ja miten me niitiä siipiä aletaan kasvattaa, jotta ne kantaisivat.


Sanna on vuoden ajan tehnyt kanssani uskomattoman hyvää ja sinnikästä työtä. Minun mieleni oli vielä (nyt kun katson taaksepäin) vielä hyvin, sanotaanko metaforassa pysyen, lepattavassa tilassa. Hän kyllä ymmärsi, että tahdon vakaasti tulla pro figuren mittoihin ja syödä kaiken, mikä tapetista irtoaa, mutta päätti pistää homman etenemään hivenen rauhallisemmalla tahdilla. Sanna osasi lukea minua ja uskalsi luottaa itseensä ja ammattitaitoonsa, että jos vain alan pikku hiljaa tehdä asioita, mitä hän suosittelee, alan itsekin päästä jyvälle (metafora continues ;) ), missä mennään ja mitä tahtia.





Vuoden aikana Sanna on auttanut minua oppimaan itsestäni, tavoistani, treenaamisestani, ruokailusta, vanhoista sairauksista, useasta asiasta itsessäni. Tätä on auttanut (ja Sannaa kuormittanut), että olen ottanut varsin umpirehellisen ja itseni näköisen yhteydenpidon häneen valmennukseen liittyvissä asioissa. Olen luonteeltani erittäin sinnikäs ja jänkyrä etenkin asioissa, mitä en ymmärrä. NJos een ymmärrä jotain, se ärsyttää minua. Tahdon aina saada tietää, miksi. Tämä piirre korostuu toki heikkouteni, eli liiallisen liikkumisen, kohdalla ja etenkin verensokerin alhohetkien aikana. Silloin aivoihin voi tulla ikään kuin sumu päälle: en ymmärrä, en suostu, miksi ei ja sanokaa nyt joku.


Näissä hetkissä Sanna on ollut erittäin ammattitaitoinen ja paikallaan. Peikko ansaitsee niillä hetkillä arvonimensä vahvuuden ja barbaarimaisuuden, sillä hän kyllä KUULEE MINUA AINA, mutta pysyy silti ammatillisuudessaan ja siinä, että hän luottaa itseensä siinä, mikä on minulle parasta. Silti, kuten hyvä valmentaja, hän kyllä antaa minulle tässä kaikessa matoja pesään, mutta ei ala muussata niitä lusikalla ja lappaa suuhuni. Valmentaja ei ole yhtä kuin äiti, bestis tai poikaystävä, vaan hän antaa sen minkä hänen kuuluukin, mutta työn hänen antamilla työkaluilla teen minä itse.



Sanna on saanut minun kanssani luotua sen, minkä soisin kaikilla ihmisillä olevan oman valmentajansa kanssa. Nimittäin omaehtoisen tahdon tehdä.

Minä tahdon pyrkiä tekemään niin, kuin Sanna neuvoo. Ei käske tai ärjy, vaan neuvoo. Mutta, halu tekemiseen ei  ole vain oman navan kaunistaminen, vaan tahdon tehdä sen myös Sannalle.

Tässäkin hetkessä, ollessani jo näin pitkällä, viimeinen suurin heikkouteni meinasi potkaista suoraan päin näköä. Tämän sai myös Sanna tuntea persauksessaan, mutta mitä hän tekeekään. Neuvoo nätisti, mutta jäpäkästi. Ymmärtää, että tämä on minun tämän hetkinen fiilis ja tilanne. Sanna ei ole pettynyt, että vanhaa pahaa vielä löytyy, vaan hän kääntää sen voimavarakseni ja antaa minulle uuden haasteen ja suunnan. Tässä sinulle kartta, ota ja kulje. Maalissa odottaa mehevä omena.

Ja tämän omenan minä tahdon antaa Sannalle. Olo on kuin pienellä ponnaripäisellä koululaisella, joka tahtoo yllättää opettajansa. Seuraavalla kerralla kun näemme, niin läväytän matikan vihon hänen eteen, ja kaikki laskut ovat oikein. Sanna sai käännettyä ajatteluni niin, että tahdon suoda hänelle valmentajana tämän onnistumisen tunteen. Hän on myös saanut minuuteni, tahtoni ja itsetuntoni kohoamaan niin hyvin, että voin kokea omalla toiminnallani antamaan jotain myös hänelle.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Peikon selkä...


… oli karvainen ja leveä. Noin voisi alkaa jokin toimiva kansansatu, mutta tällä kertaa tällä tenholla lähdemme pureskelemaan Elorannan Sannan kanssa vedettyä selkätreeniä. Tai oikeastaan emme tehneet varsinaista treeniä, vaan kävimme läpi keskeisimpiin liikkeisiin kuuluvat jipot, mitä asian taitavat prot muiluttavat ammattisalaisuuksinaan.



Olin jo tehnyt töitä pohjalle perusasennon hallinnan kanssa. Ylätaljassa olen tehnyt selällä jos jonkinlaista notkoa ja heijaria. Kaikki variaatiot kunnon heilumisesta aina tikkujäyhänä olemiseen on varmasti tullut testattua. Pahimpana ongelmana minulla varmasti oli se, että pidin olkapääni lysyssä ja vedin rintakehää lysyyn. Kyynärvarret harottivat myös eri suuntiin ja muutenkin ylätaljani on varmasti ollut popcornien arvoista katsottavaa.

Sannan ei pieneksi ylpeydeksini joutunut puuttua lantion asentoon tai olkiini, vaan pääsimme suoraan keskittymään lavan hallintaan. Tässä onkin sitten uuden hermotuksen ja opettelun paikka aivan tosissaan. Lavan hallinta tulee olemaan tästä lähtien itse asiassa kaikissa liikkeissä yhtä keskeisenä mukana, kuin jo harjoittelemani lantion asento. Näillä kahdella tekijällä stabiloidaan lanneranka siten, että se pysyy oikeassa, neutraalissa asennossa liikkeiden ajan. Ja kunnon mittakaavassa ei vain pelkän treenin, vaan ihan kaikessa tekemisessä koko ajan.

Rimpula venyttää lapaansa.


Mitä se Peikko sitten sanoi, että pitää tehdä? Jos ylätaljaan mietin tämän tekniikan auki, niin se voisi jotakuinkin mennä seuraavalla tavalla:

1) Alussa päästä lavat ylös ja "roikota" käsiä ylhäällä ilman, että riiput niveltesi varassa. Hartiat saavat nousta ylös (ja koko ajan lantio on hallinnassa ja häntäluu käännettynä alas)
2) Vedä keuhkot täyteen ilmaan ja laske lavat alas. Tunne on, kuin joku työntäisi selkääsi ylöspäin. Samalla rintakehä aukeaa ja täyttyy ilmasta. Kädet pysyvät suorina, eikä sormilla tarvitse juuri edes puristaa tangosta
3) Suorita alasveto selkälihaksilla, kädet saavat nyt lähteä taittumaan kyynärvarsista ja suuntaamaan suoraan alas. Ei siis sojoteta sivuilla tai taakse.
4) Palauta liike hallitusti alkuasentoon aivan ylös asti.
5) Toista. Ja toista. Ja pidä koko ajan lantio hallinnassa.
6) JA nokka ylös, koko ajan. Ettei kenenkään tarvitse vetää pompulastasi kesken sarjan…;)

Siinä se kaikessa ytimekkyydessään. Oli se varmasti takkuistan näköistä aluksi, varsinkin, kun tein liikkeen vahvasti kahdessa osassa. Tarkoitushan on, että koko liike suoritetaan toivotun tahdin mukaan kuminauhamaisesti, eli jatkossa on toive, että minun ei tarvise jäädä hokemaan ääneen, mikä vaihe tulee seuraavaksi.

Rimpula soutaa.


Sama lavan hallinta seurasi sitten kaikkien muidenkin liikkeiden mukana. Oli kyseessä alatalja tai kulmasoitu, niin lavasta lähdetään. Sen hallinnasta ja kontrollista, ynnättynä lantiolla. Ei se sen ihmeempää, mutta kun keho ei ole tottunut uuteen liikerataan, tulee hermotuksen kanssa olemaan varmasti erittäin vaihderikkaita hetkiä.

Tätä rintakehälle, eli hakusessa olisi pehmoinen rulla.

Lavan hallinta paljasti minulta nyt viimeistään sen, kuinka karmeassa kunnossa rintakehäni on. Olen aina ollut lautajäykkä yläkropastani ja se jäykkyys on alkanut vetää hartioitani kasaan. Ei hyvä, ei. Treenisessiomme lopuksi sainkin kunnon fyssarin silmäyksen siihen, miten voin parin mobilisaation avulla saada rintarankaa liikkuvammaksi. Sanna ennusti iloisesti ripsiään räpsytellen, että ei siinä mene kuin puolisen toista vuotta, kun jo saatan huomata kireyksien helpottaneen ja solisluun laskeutuneen takaisin vaakatasoon sojottamasta syömäpuikon tavoin minne sattuu. Hienoa, eihän se ole jumppaamiselle aika eikä mikään. Saati, että sama kireys on antaa odotuttaa sitä, että lavan hallinta alkaisi toimia halutulla tavalla.


Kattokaa nyt noita ripsiä...


En edes ala ulista, että voi kun taas olisi tiennyt tämän kaiken jo aikaisemmin. Tie pohjustukseen on käytävä ja olen mennyt treenaamisessa ja liikkeiden hallinnassa hyvin eteenpäin. Jokainen Sannan neuvo on kullan arvoinen, enkä nytkään malta odottaa seuraavaa tapaamisetamme elokuulle, jolloin pääsemme käsittelemään lisää asioita. Mutta jokaisen, joka todella tahtoo harrastaa kehonrakennusta tosissaan ja järjestemällisesti, tulisi käydä ainakin jossain välissä käydä katsomassa liikkeet ja oman kehon hallinta läpi todellisen ammattilaisen kanssa. Muuten saattaa saada pahaakin jälkeä aikaiseksi seuratessan vain, kuinka instagram quotesit yllyttävät kyykkäämään äässin gräässiin, vaikka saatat saada sillä riuhdottua itsesi todellakin nurmikko kuntoon.

Paljon tuli asiaa, eikä sitä saa kirjoitettua tähän hätään kummemmin kasaan. Toivottavasti olet jo lukenut Sannan tekstin viimeisimmäst Pro Body - lehdestä. Siinä hän juuri avaa tätä järjestelmällistä menetelmää, millä hypertrofia saadaan aikaiseksi.

(ja se varsinainen Peikon selkä oli varsin upea verhottuna biancaneneven takkiin ja betterin paitaan :) )