maanantai 28. marraskuuta 2016

Arjen myräkkää.

Nytkö sitten saisi ja pitäisi virallisesti aloittaa joulun odotus ja siitä hehkuttaminen? Tänä vuonna en ole jostain syystä juurikaan odottanut joulua. Tämä on periaatteessa pelkästään hyvä asia, sillä ennen (ja sairastamisen aikaan etenkin) en osannut elää hetkessä. Minulla on ollut jotain kiinnekohtia, joita olen tuijottanut, ja yrittänyt selättää arkea aina niitä kohti.

Arjen riemua.


Nyt olen huomannut osaavani elää täysin arjessa ja nauttivani siitä (ja huom! Nyt ei puhuta dieettiarjesta, sillä tämä on ihan hanurista!! Tai sitten lumimyrskyarjesta. Se yhdistettynä dieettiin on täysin samasta soittimesta). Arjen ei tarvitse olla yhtä juhlaa ja riemua, vaan sen normaali sujuminen soveliailla mausteilla on ollut aivan parasta.

Silti sopivia suunnitelmia saa ja pitääkin olla. Kuten myös asioita, joita odottaa. Kun kerran näin myöhäisheräsin jouluun, niin odotettavaa siihen ei ole paljoa. Jos lahjoja ja joulunviettopaikan arpomista ajattelee, niin itse asiassa aikaa on järkyttävän vähän!


Kaksi kummitusta edessä ovat vanhat verhot.

Just niin hyvä kuva, kuin mitä salamalla voi umpipimeässä ottaessaan saada.


Pistin viikonloppuna arvonnan jälkeen jouluverhot ikkunoihin. Ne ovat siinä nyt muistuttamassa, että ajatuksia saa ja pitää alkaa suunnata tulevaan lomaan ja juhlapyhiin. Ja jahka tästä tämä dieetti selättyy pois, niin joulun odotusta pääsee kirjaimellisesti myös maistamaan paremmin.

Treenissä kiristelyohjelma alkaa mehustaa jo varsin hyvin. Siksipä uskon, että otan viimeistelyn tälle toiselle rasvanpolttoviikolle uhkaamallani tavalla. Ajattelin nimittäin koittaa, onko siinä oikeasti perää, että kun kropan antaa hetken levätä, se jatkaa taas tehdä, mitä siltä pyydetään. Tahdon myös saada todistettua itselleni viho viimein, että (dieetillä) joka ikinen hetki ei tarvitse pitää kortisolia katossa ja kuluttaa. Vaan, että se rasva tohtii palaa myös ilman, että liikutat jalkojasi johonkin suuntaan...



Jos siis vielä tänään kävisin työpalaverin jälkeen kiskaisemassa treenin, niin sitten voisin harkitusti pitää miinuskaloreilla kolmen päivän täyslevon. Sellaista en olekaan kokenut sitten..... ikinä? No, en ikinä ainakaan ennen keikkuen alkanutta punttiuraani!


perjantai 25. marraskuuta 2016

Kalenterin oharit.

Kalenteri teki minulle nyt joulun alla häijyn oharin. Olin ajoittanut nämä kiristelyviikot siten, että tarkoituksena oli saada homma päätökseen juhlavasti ensimmäiseen adventtiin mennessä. Sitten olisi ollut ihana vaihtaa jouluverhot, laittaa kyntteliköt ikkunoille ja tankata herkullisesti ja ansaitusti parin viikon askeesin jälkeen.

Saisiko näistä sapuskoista...

...irti joulufiilistä :) ?

Mutta mitäs sitten? Viime sunnuntaina, dieetin ensimmäisenä päivänä, alkaa radiossa pappi saarnata tuomiopäivästä. Mitä ihmettä? Ryntään katsomaan kalenteria - ja oikeassa se mokoma liperiheppu oli! Viime sunnuntai oli kirkkovuoden viimeinen pyhä, ja nyt on siis ensimmäinen adventti.

Olen jotenkin vain olettanut suoraan, että ensimmäinen adventti olisi viikolla, jolloin joulukuu vaihtuu. Nyt se kuitenkin turppasi itsensä esille minun puolesta aivan liian aikaisin.

No, eipä siinä mitään. Täytyy venyttää makroja sopivasti niin, ettei Kaneli vallan pettyisi joulun avajaisiimme. Eikä tunnelma ja ilo kuitenkaan ole mistään ruoasta kiinni :)

Tälle viikonlopulle on myös tiukat kuluttajaiset, sillä kaupoissa on useissakin paikoissa toitotettu Black Friday. Kannattaa siis kiertää verkkokauppoja ja bongata hyviä alennuksia. Itse olen jo tehnyt suplimenttikaappeihin inventaariot ja miettinyt osittain valmiiksi, mitä pitäisi hankkia. Sitten ei mene ihan ulalle, kun pitäisi alkaa nopeasti miettiä, mille olisi tarvetta.




Fitnesstukku.fi/
Käykää ainakin surffaamassa läpi Fitnesstukun ja Aminopörssin sivut. Ellokselta saa myös todella sopivia osumia vaikka pukinkonttiin.






Lisäpotkua treeneihin lisäravinteilla



Hyvinvoinnin.fi Suomen suurin terveystuotteiden verkkokauppa!

torstai 24. marraskuuta 2016

(Hermojen)Kiristelijän pikapäivitys.

Pikapäivitys teille kaikille, jotka ette jännitykseltänne pysty keskittymään töihinne, kun vain mietitte, miten kiristelyni sujuu. Voitte hellittää kouristuksen kaltaista otetta mittanauhastanne, sillä vaikka vatsa mouruaa ja tuntuu painuvan kiinni selkärankaan, niin sitä se ei kuitenkaan.

Ihan sama röllis.


Muutamassa päivässä ei vielä pidäkään tapahtua ihmeitä, sillä kroppa vasta tyhjentää glykonsa. Itse kuitenkin pääsin toteamaan viime kiristelyn aikana, että tiukassa tuntuu rasva ja ne nesteetkin olevan. Ilmeisesti kroppa pääsi kolmekymmentä kiloisena tekemään hartaan päätöksen, että jos tuo torvi joskus saa itseensä massaa hankittua, niin siitä pidetään sitten tosissaan kiinni.

Varaa olisi pudottaa kaloreissa, mutta en sitä kuitenkaan tee. Vaikka tiristys rasvoissa olisi suotavaa, niin en kuitenkaan ala uhittelemaan viimein nätisti toimivan elimistöni kanssa. Kahdessa viikossa ei pitäisi saada aikaan kummempaa damagea, mutta pelaan silti varman päälle. Kalorivaje vaihtelee siis päivien mukaan vapaapäivän liki tasan samasta energiamäärästä tankkauslauantain -2000 kaloriin. Välissä olevat peruspäivät tuovat n. 700 kalorin laskun.





Tässä en siis mene Sanna Elorannan ohjeistuksella, vaan ihan omine nokkineni. Tarkoitus on kuitenkin puolen vuoden oman pöllöilyn jälkeen käydä joulun välipäivinä moikkaamassa rakasta vanhaa ystävää ja samalla päivittää pihdit ja tilanne. Pärjään varsin mukavasti omillani, mutta sen verran on tarttunut kysymyksiä mieleen, että täytyy saada päästä taivastelemaan niitä kunnon asiantuntijan kanssa.

Ja myönnetään - on myös aivan hervoton ikävä <3





Muistakaahan jo nyt kuikkailla Black Friday - Cyber Monday tarkouksia sieltä sun täältä ;)

tiistai 22. marraskuuta 2016

Miksi lähti koko puurokuppi?

Minulta kysyttiin, miksi lasken miinuskaudella kaloreita niin paljon alaspäin. Eikö dieetille pitäisi lähteä mahdollisimman pienillä vähennyksillä, ja mielellään mahdollisimman korkeista kaloreista.

Miinuskalorijakso ja varsinainen dieetti ovat eri asioita. Olen varmasti itse hämmentänyt teitä käyttämällä tästä jaksosta molempia nimityksiä. Miinuskalorijakso tällä systeemillä, miten minä sitä toteutan, kestää vain viikosta kahteen viikkoon. Dieetin pituus puolestaan on pidempi. Olen itse laiskuuttani käyttänyt miinustelustani nimitystä `dieetti`.



Dieetille kannattaa lähteä maltilla, se on täysin totta. Mitä kauemmin paino pysyy laskusuunnassa koskematta kalori- tai liikuntamääriin, sitä parempi. Vasta tasannevaihessa kannattaa viilata energiansaantia alaspäin. Koko ajan edetessä pidetään proteiinin määrä suhteellisen vakiona. Vähennyksiä otetaan rasvasta ja hiilareista riippuen siitä, kummilla kroppa "käy" paremmin ja kummissa on enemmän varaa. Täysin yltiöpäisesti ei siis kannata viiltää vain rasvoista, vaikka kuinka haluaisi pitää puurokuppinsa runsaana. Jos jotain nyrkkisääntöä haluaa, niin kolmasosa kaikkea on dieetille varsin sopiva jako (en tässä nyt spekuloi vhh-dieettejä sen kummemmin).


Puurokuppi parin viikon sivutoimessa kynttilätelineenä.

Nyt kun puhutaan kuitenkin miinuskalorijaksosta, niin  jo sen kesto kertoo sen, että aika tehokas saa olla. Maksimissaan kahdessa viikossa ei kerkeä saamaan ihmeitä aikaiseksi, ei hyvässä eikä pahassa. Kroppa ja aineenvaihdunta kestää siis hetkellisesti tiukemmankin kiristyksen, kunhan ei puhuta mistään tolkuttomasta paastosta. Päin vastoin insuliiniherkkyyden pitäisi parantua ja samalla päällimmäisen neste-rasvahötön lähteä liikkeelle.

On tuosta varaa sivaltaa pois.


Miinusjaksolla pyrin osittain resetoimaan plusjakson rasvakertymää ja hiilareille herkistymistä. Jos plussalla olemisen saa hoidettua välissä suhteellisen maltillisesti, voi parin viikon kiristyksellä saada polteltua sen tuomaa rasvakertymää koskematta (toivottavasti) lihasmassaan.

Jokaisen kannattaa itse koittaa ja sovitella, minkä pituiset syklit itselle toimivat ja millä kaloreilla mennä. Itse olin ensimmäisen testin jälkeen hivenen hämmentynyt siitä, kuinka tiukasti oma kroppa piti painosta kiinni, vaikka kalorit olivat todella paljon alempana. Teinkin tähän jaksoon pieniä modauksia tiettyihin hiilarilähteisiin sekä aerobisen määrään. Kohta saa nähdä, vaikuttavatko ne mitenkään.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Välikiristelyn paikka.

Tiedättekös mitä? Se alkaisi jälleen olla pienen välikiristelyn paikka. Tai itse asiasa se onkin. Jahka saan kammettua itseni tästä ylös herttaisen kauniiseen marraskuun sunnuntaihin, käynnistyy saman tien myös diettaaminen. Eilisen korkean kalorin päivän jälkeen on tyypillisesti jo aamuyöstä tuntenut nälkää, eikä se näin petissä makoillessa tunnu mitenkään hellittävän. Minulle tulee siis aina tankkausta seuraavana aamuna kiljuva nälkä. Siksipä ajatus kiristelystä ei voisi juuri tällä hetkellä vähempää kiinnostaa. Yläkropan voimatreeni odottaisi muutaman tunnin päässä, ja siihen pitäisi raahautua vaatimattoman rahkakupin voimin.

Hirviöni oli eilen taas niin hyvää!


Tällä viikolla aloin huomata jo omassa perustreenissä pieniä viitteitä ylimenosta. Tulokset eivät enää juuri nousseet ja tekeminen oli tunnottomampaa ja tahkeampaa. Kehon rasituksen puolesta oli siinä ja siinä, kannattaako nyt ottaa kiristysvaihdetta päälle. Ajattelin kuitenkin koittaa. Tarkoitus olisikin nyt ensi viikon ajan vetää dieettiä siten, että treeniohjelma vaihtuu kokonaan metabolisemmaksi ja ruoan määrää rokotetaan suhteellisen tuntuvasti.



Jos keho tuntuu jaksavan viikon vielä dieettivaihdetta, niin sitten sitä seuraavan viikon tunnustelen, mikä on fiilis. Ennustaisin, että silloin olisi jo kovasti tauon paikka. Saisin siis kiristysviikolla puskettua itseni sopivasti yli, jotta voisin siitä olla muutaman päivän palautumassa. Jatkaisin dieettikaloreilla, mutta en tekisi mitään treeniä, en edes aerobista.

Lepiä.


Tämä olisi minulle jotain täysin uutta. En siksi lähdekään vielä vannomaan mitään, mutta lupaavasti voin silti suunnitella. Olen täysin varma siitä, että täydet taukopäivät tekisivät minulle todella hyvää. Myös se, että sellaiset käyvät edes mielessä kertoo siitä, että niille varmasti olisi kysyntää.

Eiliseltä iloittelureissulta.


Voi olla, että tämä treeniblokki kerkesi mennä jo sen verran yli, että miinusjakso ei tunnu hyvältä. Siinä tapauksessa lopetan sen kyllä, ja otan tavallista lepoa. Mutta toisaalta voi myös olla, että uudet kuviot ja ärsykkeet antavat sopivasti vaihtelua ja kroppa pysyy ensi viikon menossa mukana.

En lähde täältä peiton alta kummemmin spekuloimaan. Sen sijaan lähden fyysisesti täältä liikkeelle ja yritän unohtaa, kuinka hyvältä se aamupuuro oikein maistuikaan.

Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Pyöräilijän perjantai.

Perjantai! Se tuli, vaikka tiukkaa meinasikin tehdä. Minua väsyttää tuo huonossa kelissä kulkeminen todella paljon. Olen luideni vuoksi, ja muutenkin, äärimmäisen pelokas ja varovainen kulkija. Joudun kuitenkin polkemaan pyörällä työmatkat, salille ja kauppaan. Eli siis kaikki reissuni. Päivän mittaan kertyy varsin mukavasti minuutteja pyörän selässä. Kaatumisen pelossa puristan ohjaustankoa ja saan niskani varsin hyvään jumiin. Olen myös useamman kerran reväyttänyt lavan seudun sillä, kun sohlossa ajaessa ohjauspyörä on tehnyt tempaisuliikkeen, jolloin käsi on riuhtaantunut mukana.




Pinna on liikkussa myös niin kireällä, että pahimmillaan huomaan kiroilevani kuin turkkilainen. Kaikki ympärillä olevat, viattomat autot ovat pellejä ja tielläni, eikä horjuvan egoni kanssa mahdu samalle pyörätielle toista ajajaa.

Armottoman kirkas etukameran lamppu!


Odotankin innolla, että luvattu tulviva vesisade tulisi todellakin vetenä, joka iloisesti loiskuen sulattaisi tuon kaiken moskan pois teiltä!

Pyöräilijän vuodatus tuli siinä, olkaas hyvät.

Sitten salivuodatus. Tässä olisi kaksi päivää aikaa puntaroida, mitä tekee seuraavan miinuskauden kanssa. Työt, treenibloggi sun muut kuviot ovat väsyttäneet sen verran, että suunniteltu kiristely ei tunnu ainakaan äkkiseltään kovin houkuttelevalta ajatukselta. Mutta pitää tuumata vielä kunnon yöunien jälkeen.

Tänään suuntaan (liukastelen) salille testaamaan, miten penkki kulkee. Ruokamäärä on tavallisen salipäivän mukainen, joten otetaan siitä kaikki irti. Myös huominen lauantai on tarkoitus ottaa tuttuun tapaan rennosti ja nautiskellen. Muutenkin pitäisi nyt kovasti jo saada tehdä jotain hivenen erilaista, irroittavaa ja etenkin rentouttavaa.

Tällä päristään tänään.


Yksi, tosin hivenen kukkaroa koetteleva, tapa rentoutua on harrastaa netissä shoppailua. Kehoitan kuitenkin jonkin verran malttamaan mieltä, sillä kohta on kiitos päivän tienoon Black Friday ja Cyber monday, jotka tietävät monesti tuntuvia alennuksia verkkokauppoihin. Ellet malta olla shoppaamatta, niin fitnesstukusta lähtee ainakin tavaraa ilman postikuluja liikkeelle.

ftku_300x250.gif

Fitnesstukku.fi/
Hyvää viikonloppua!

torstai 17. marraskuuta 2016

Mihin sormi osoittaa?

Toisten syyttäminen on parhaimmillaan todella helppoa. Sormi esille ja syyttävä suuntaus kaikkialle muualle, kuin itseensä. Harvinaisen usein syy löytyy peilistä, kuten sanontakin sen toteaa.
Toisaalta salimaailmassa ja sen liitännäisilmiöissä voin jokin verran antaa sormeni kuitenkin osoittaa toisaalle. Nimittäin omiin vanhempiin. Sori nyt vaan, äiti, mutta nyt heristelen sinua päin ja kovasti.

Täysi geneettinen lahjattomuus lihasmassan hankintaan. 
Kumpikaan vanhemmista ei ole ollut rungoltaan mikään lihaskimppu. Molempien puolelta olen saanut maahiskansan geenit, eli töppöjalat, tönäkän keskivartalon ja putkimaisen rakenteen. Lihasmassaista geeniä ei löydy mistään lähipiiristäkään, joten saan omin voimin puskea salilla vastatuuleen genetiikkaa vastaan.

Olen lihaksistolta sama, kuin mitä tuo keppi tuolla taustalla.



Nuorena ei pienintäkään kimmotusta minkään urheilulajin pariin.
 Syliini lykättiin pianoa, kanteletta ja sivellintä jos minkälaista. Sen sijaan lenkkareita tai mailoja ei juuri tälle pienelle pullukalle tyrkytetty. Täysin lahjattomana persjalkana yritin sinnitellä koulun liikuntatuntien tarjoamat palloilupelit läpi. Siihen vielä lisänä armoton hajataitto, mikä teki sen, että minulla oli tilastollinen mahdottomuus osua siihen perhanan pesäpalloon.



Ei hienovaraista vinkkailua siitä, että kannattaako siinä tietokoneella istua ihan kuutta tuntia putkeen karkkikulhon kanssa.
Olihan se sinänsä hienoa, että sain aina toteuttaa itseäni. Nautin valtavasti tietokoneella värkkäämisestä ja pelaamisesta. Saati, kun siinä vieressä oli kaukalollinen Halpa-hallista ostettuja irtomässyjä (tai Hannun-puotista sellaisia mielettömiä, venyviä mätkyjä). Mutta siinä olisi voinut äiti mielellään vähän yskäistä, että voisi tehdä hyvää vähän haastaa itseään muussakin kuin RPG:ssä....

Body-alan lehtien julkaisuista saa lukea, kuinka tämän hetken upeiden fitnesstähtien taustalta löytyy taaperoikäisenä aloitettua cheerleadingia. Minä jökötin siis samaa aikaa sisällä leikkimässä barbeille, kun tavoitetietoiset kanssasisareni ovat olleet vetämässä voltteja permannolla.


Voisin tähän alkaa listata vielä myös lukuisia luonnevikoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän sisälle asennettuja perheessämme. Mutta en syvenny tässä niihin sen kummemmin.

MUTTA,
tästä voi kuitenkin päätellä sen, että vanhempani eivät ole tehneet mitään väärin. He ovat järkevinä huomanneet jo alusta, että minusta ei ole miksikään fitnesstähdeksi. He katsoivat, että tuon saaminen lihaksikkaaseen, sporttiseen kuntoon olisi täyttä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Suunnitelmissa oli oletettavasti tehdä minusta kunnon IT-miljonääri, tai mahdollisesti uusi pohjoismaiden candyking.

Minä itse menin sössimään nämä hyvin ja huolella pohjustetut suunnitelmat alkamalla touhuta ihan jotain muuta. Saan siis syyttää lopulta vain ja täysin itseäni!





maanantai 14. marraskuuta 2016

Tarpeeksi kovaa.

Mukavaa perusmaanantaita kaikille! Marraskuu on lähestymässä keskivaihetta, mikä tarkoittaa tavallisen arjen rullaamista eteenpäin kohti pian alkavaa joulusesonkia.

Vielä viime torstaina olivat klapit kuivina...


...mutta sunnuntaihin mennessä oli työmaa hautautunut tuohon ällötykseen.



Onneksi Celsiuksesta virtaa savottaan!


Salilla arki näkyy sopivana, mutta sitäkin maistuvampana peruspuurtamisena. Silti huomaan kykeneväni viikosta toiseen puristamaan aina hitusen enemmän ja edistymään ohjelmassani. Tämä kertoo toivottavasti hyvää edistymisestä ja positiivisen ylikuormittumisen lisääntymisestä.





Jos olisin jo ensimmäisten treeniblogin viikkojen aikana tapittanut itseni liikkeissä hengiltä, olisin nyt lirissä. Hermostoni olisi varmasti täysin tukossa. Olisin varmasti myös onnistunut rasittamaan niveliäni ja telomaan itseni jollain tavoin. Lisäksi en antaisi keholle voimia ja syytä jatkaa kehittymistä. Sopivan kiikkulaudan avulla saan lisättyä joka viikko työmäärää, intensiteettiä ja volyymia siten, että kehoa on treenattu hivenen tiukemmin kuin edellisessä treenissä, mutta sitä ei ole ruoskittu niin loppuun, etteikö se jaksaisi enää jatkaa seuraavalla kierrolla.

Treenataan siis aina tarpeeksi kovaa.


Näin treenatessa tulee kieltämättä usein kysyttyä itseltä, mikä sitten on tarpeeksi lujaa? Näin kysyessäni en todellakaan ole yksin liikkeellä. Tarpeeksi lujaa treenaaminen on varmaan yksi yleisimmistä kysymyksistä, mitä (mies)bodarit ovat kautta aikojen esittäneet. Saatat ajatella treenaavasi tarpeeksi tiukalla intensiteetillä. Sitten onnistut löytämään netistä hardcore treenivideon, jossa oksennetaan ja isot miehet sekä tulevat että lähtevät itkien.





Kukaan ei pysty määrittelemään, miltä kenestäkin tuntuu tehdessä liikkeitä. Joku voi irvistää rumasti, mutta poltteen tunne voi olla silti vähäinen. Jollekin sama määrä poltetta on kestettävissä, ja joku taas luovuttaa aikaisemmin.


Itse olen tämän ratkaissut progression ja sopivan autoregulaation kautta. Eli pyrin haastamaan itseni joka kerta - - - sopivasti. Seuraan myös salin ulkopuolella tuntemuksiani. Onko olo tukkoinen? Maistuuko treenaaminen? Pysyykö unen laatu tasaisena?


Kovaa treenatessa ei tule sarjojen välissä välttämättä mieleen käydä pikaisella salaselfiellä.


Näin keltanokkana uskallan luottaa myös siihen, että en kerta kaikkiaan osaa treenata liian lujaa. Liikaa kyllä varmasti osasin, eli venytyttää ja venytyttää treenejä, sekä skipata vapaat. Mutta siihen en usko, että kykenisin vielä pitkään aikaan aiheuttamaan totaalista annihilaatiota millekään lihasryhmälle yhden treenin aikana. 

Siksi uskallan puskea varsin hyvillä mielin. Pidän kiinni treeniajasta, vaalin vapaapäiviäni ja muistan pitää lautasen aina täynnä!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Milloin tankata hiilihydraatteja?

Katsos näin ollaan jälleen viikonlopussa. Pohjanmaa säästyi tähän asti lumelta, mutta nyt oli heittänyt sen verran valkeutta tännekin, että nastarengas oli vaihdettava.

Nyt saa viilennettyä herkut sopivasti pihalla.

Treeniohjelmassani voimapäivät sijoittuvat viikonlopulle. Lauantaina on jalat ja sunnuntaina yläkroppa. Lauantain jalkapäivänä on myös ison kalorin päivä, eli pyrin puskemaan ravinteita mahdollisimman tehokkaasti lihaksiin isojen lihasryhmien jumppaamisen kautta.

Ohjeistus ja suoritustavat korkean kalorin päiviin vaihtelevat. Osan mielestä ne tulee pitää niin kuin minäkin teen, eli niille päiville sijoitetaan raskas treenipäivä. Osa puolestaan näkee, että kaloripiikki pitäisi ottaa vapaapäivälle, jolloin glykogeenivarastot varmasti täyttyisivät rauhassa. Lisäksi keho saisi niinä päivinä sekä lepoa että mielihyvää koko rahan edestä.




Itse näen, että asia on varmasti hyvin persoona- ja tilannekohtainen. Massalla olevat "tankkauspäivät" eivät ole niinkään varastojen täydentäjän roolissa. Itsellä ruokaa ja hiilareita on peruspäivinäkin vaihdellen sen verran mukavasti, että mitään vajetta vaikkapa glykogeenivarastoihin ei pääse tulemaan. Sen sijaan insuliiniherkkyyden ja aineenvaihdunnan buustaamisen puolesta piikkipäivällä on paikkansa, ja minun mielestäni juuri sellaisena päivänä, kun kropasta otetaan (anteeksi, yritetään epätoivoisesti ottaa) irti oikein kunnolla.

Näinä päivinä tosin treenin olisi periaatteessa hyvä sijoittua suht aikaiseen vaiheeseen. Itsellä nimittäin liian täysi massu ja verensokerin tuoma pieni nuutuneisuus ei sovi raskaan jalkapäivän kanssa yhteen. Lauantain aamupalani ennen treeniä ei olekaan paljoa perus ennen-treeniä-ruokaani suurempi. Mutta sitten, kun kova (hah) työ on tehty, saavat ruokapeijaiset sitten alkaa.

Viime viikonloppuna oli kahden donitsin boksikyykky.


Tämä kaikki mukavasti edessä. Eli maltillisen puurolautaseen äärelle aamusta. Jahka sitten ollaan yritetty osuttaa persausta ihan liian matalalla olevalle boksille ja siitä ylös, voidaan katsoa, kuinka monen donitsin suoritus se Kanelin mielestä on ollut.

Hyvää, ihanaa viikonloppua ja onnea kaikille isille :)


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ongelman nimenä minä.

Ongelmien kehittäjä jatkoi jälleen uuden haittatekijän parissa. Omassa arjessa pääsee tulemaan monesti tapoja, jotka piintyvät, vahvistuvat ja pysyvät toiminnassa ilman, että niitä alkaa juurikaan kyseenalaistaa.

Eräs tämänkaltainen tapaus avautui minulle tässä eräänä salikertana. Ongelman nimi on treenijuoma. Tai itse asiassa se ei ole ongelman nimi, vaan Tiina, joka juo sitä treenijuomaansa. Laitan treenin aikaiseen komboon pohjaksi aina Fastin Intraa. Siinä on juuri sopiva annos aminohappoja, sekä treeniä tukevia elementtejä. Lisään siihen sitten treenin ja tarpeen mukaan vielä EAA:ta, BCAA:ta ja joskus myös l-glutamiinia. Sitten tottakai Vitargo tai Osmopure hiilarina.




Tämä sekoite on varsin hyvän makuista. Pelkästään Intran vesimeloni on oikein hyvää. Vielä, kun sattuu olemaan berry blastin makuisia aminohappoja, joita heitän tehosteeksi, on liemi sitä kuuluisaa keijun pissiä :)

Tässä vaiheessa tulevat piintyneet tavat esille. Nimittäin säästeliäisyys yhdistettynä herkkujen panttaamiseen. Lisäilen valmiiseen juomaan nimittäin aina vähän väliä vettä treenin edetessä. En paljoa, mutta lisäänpä kumminkin. Tämä siksi, että herkkua riittäisi pidemmäksi aikaa.





Havahduin siihen, että minulla alkoi käydä usein siten, että treenin aikana juotavaksi tarkoitetusta juomasta saattoi olla puolet jäljellä, kun hommat olivat jo ohi. Käytin jäljellä olevaa nestettä aina palkkarin pohjana, eli heitin Fastin rushit sinne perään. Tämä teki sen, että sain kyllä laskennallisesti kaikki aminohapponi, mutta niitten jakauma meni ihan perssiilleen. SAATI, että treenin aikana boostaamaan tarkoitetus beta alaniinit ja sitrulliinimalaatit jysähtivät elimistöön kertahuitaisulla treenin JÄLKEEN,

Että näin, hyvä Tiina. Siinä sitten voi kotona PWOta väsäillessä miettiä, miksi on virtaa ja kädet tärisee. Johtuisko Intran höyryämisestä elimistössä. Ja järkevää myös rampata veskissä, kun kertarykäisyn aminohapot pistävät munuaisiin vilskettä.


Eli siis ei. Pois siitä tiskialtaan tyköä ja heti. Takas treenaamaan, niin ku ois jo.

Ojennusliike on jo tehty, mutta siihenkin piti vaan erikseen havahtua ja ryhtyä. Enää en siis salli itseni laittaa lisää vettä shakeriin, vaan juon juoman oikeasti treenin aikana loppuun. Jos sitten vielä janottaa, niin jatkan vedellä. Kyllä sitä herkkua sitten saa taas palkkarissa.

Näin täällä Strömsöössä tällä erää.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Kun elämä rullaa.

Arkiviikko on taas voimaannettu hyvällä viikonlopulla. Oman toipumisen ja elämänhallinnan myötä viikonloput ovat löytäneet oman asemansa irroittava ja lataavana asiana. Vielä joskus viikonloppu oli suorastaan pelottava, koska silloin oli liikaa aikaa tehdä kaikkea. Voimat tuntuivat loppuvan jo perjantai-iltana, eikä seuraavaa päivää jaksanut ajatellakaan. 
En ala näistä menneisyysasioista kaatamaan teille enempää, ellette erikseen sitä toivo. Paljon nimittäin olisi vellottavaa ja kerrottavaa, mutta jätetään tämä nyt ajatustasolla tähän, 

Nyt kuitenkin osaan nauttia vapaasta ja tarttua hetkiin. Arjen pienetkin tekemiset ovat löytäneet merkityksensä ja asioiden suorittaminen muuttunut tavalliseksi, mukavaksi elämäksi ja tekemiseksi. Viikonloppu ja vapaa ei kuitenkaan ole mikään kupla, johon tarrautuu epätoivoisesti ja jota kohti yrittää saada arkipäivät taittumaan. Oma elämä on sen verran mukavaa ja kohdillaan, että en tarvitse siitä pakopaikkaa. 

Ehkä sen vuoksi sunnuntaitkin ovat löytäneet arvonsa. Ne eivät maistu enää siltä, että kohta joutuu irttoittautumaan turvallisesta kellunnasta takaisin arjen pyörteisiin. Sen sijaan sunnuntaihin saa tartuttua ja sitä elää yhtälailla kuin mitä leppoisaa lauantaitakin. 

Perusarjessa töineen ja treeneineen on oikein mukavaa, mutta silti voi sopivasti hykerrellen tiedostaa, että sieltä se viikonloppu on sopivasti taas tulossa. Ja sitä odotellessa sopivasti muistella, mitä ihan tavallisia, mutta sitäkin omimpia asioita tuli ja tulee tehtyä.





Pakkanen kirpsautti pyöräilijän poskia. 


Kanelilla oli tupladonitsipäivä.

No tottakai!

Takka tulille ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Karhuvinkkeli.


Näissä tunnelmissa pistämään arkea liikkeelle. Eli kohta puoliin maanantaitreeniin, mikä tarkoittaa etummaisia jalkoja. Maanantain salikeikka on viikon ehdoton suosikki, sillä se potkaisee aivan mahtavat fiilikset koko päivään. Maanantai onkin yleensä minulla se whoop-whoop päivä, eli jatketaas tossun asentoa sen mukaisesti!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Hahmottamishäiriöinen fleksaaja.

Olen täällä päivästä päivää ja viikosta viikkoon ulisemassa teille, mikä on kulloinkin itsellä pielessä ja vaatisi joko treenaamista, keskittymistä tai muutosta. Olin taasen aloittamassa tätä lauantain leppoisaa tekstiä kunnon nurinalla. Tällä kertaa olisin nimittäin halunnut kaataa teidän urheiden lukijoiden (niinpä, ihan teidän molempien) kantaville hartialihaksille frustraaationi omaa posettamistani kohtaan.

Kun kuulkaas se kroppa ei vaan taivu. Astelen ylväästi peilin eteen, pysähdyn ja teen mielestäni perusposetuksen, jolla voisi saada jonkin verran vyötäröä kapeammaksi ja pakaraa muhkuksi. Ehkä siihen vielä tuplahauista, ja tuloksen pitäisi olla kaiken järjen mukaan ihan sama, kuin mitä Satu Pekkarisella Probodyn kannessa.




Vaan kun eipä olekaan. Tiedetään, ehkä sitä massaakin pitäisi olla oikean laatuisena oikeassa paikassa, jotta voisi kotipeilissään imitoida women´s physiquen suomenmestaria. Mutta kun se perusruoto ei ole yhtään samassa asennossa, kuin mitä aivot vakuuttavat sen olevan. Eikä oma pää löydä sille syytä! Näen, että jalkojen asennossa on jotain vikaa. Tiedän, että lantiota pitäisi kääntää jotenkin. Käden fleksaamisenkin pitäisi onnistua, kun vain tekee niin ja näin.

Tässä teen omalla ammattitaidollani diagnoosin jonkin asteiseen hahmottamissen häiriöön. Minä en saa tehtyä kehollani toivottuja asentoja. Ei, vaikka kädessäni olisi ikean tee-se-itse hyllyn kokoamisohjetta vastaava nivasta rautalankamalleja, joiden mukaan toimia.


Arkistojen helmiä



Siksipä te olettekin saaneet kautta merkittävän treenaajan urani seurata selfieitäni, jotka eivät ole kehittyneet mihinkään suuntaan. Aina sama rautakanki samoissa treenikamppeissa. Muutosta ei tapahdu iloksenne juuri edes hiuksissa, mitkä hamputtavat aina joko olkapäillä roikkuen, tai hiirenhännän ohuena ponnarina.


...kun mitään muuta muutosta ei ole tullut kuin...
Kenties minulle tekisi hyvää viettää muutama hikinen tunti vaikkapa team Badassin tai Pro Eliten posetustunnilla. Jos rautaiset ammattilaisetkaan eivät saa jästipäätä vääntymään, niin siinä vaiheessa voisin edes jotain yrittäneenä jatkaa nolostuttavien peiliselfiedeni julkaisemista.


...flusua :D

Sitä hetkeä ei kannata odottaa henkeään pidätellen. Sen sijaan tyytykäämme siihen, että kun blogini tai instani kurkkaatte, saatte nähdä aina tämän saman kuvatuksen ihan tasan samoissa asennoissa!

Ihastuttavaa lauantaita kaikille!