torstai 21. syyskuuta 2017

Aallon harjalla.

Huomaan olevani mieletön trendipelle ja muiden mukana viillettävä parveilija. Kaikessa tässä kehoni rakentamisessa, terveydestä kiinnostumisessa ja uusia salivaatteita kuolatessa olen tämän hetken kauneusihanteen ja trendien suurkuluttaja ja mässääjä.

Hermotan olemattomia pakaralihaksiani ja yritän saada ne kasvamaan --> olen täysin booty booty ja squat deep-typyjen edustaja.

Tutkin uusia salivaatteita vanhojen, jo hivenen kauhtuneiden pöksyjen tilalle ja huomaan himoitevani ihan niitä samoja gazozin ja fit4youn sivujen uutuuksia, kuin mitä muutkin --> tykkään keikaroida uusissa kuteissa ja mennä salille vain ottamaan selfieitä.

Kaiken huipentumana pidän huolen terveydestäni vuosien rankan laiminlyönnin jälkeen ja tahdon viimein panostaa ravitsemukseeni --> olen superfoodeihin höyrähtänyt idiootti kuluttaja, joka pistää hirvittävät rahat humpuukiin.





Asiat voi aina nähdä kahdella eri tavalla. Mustavalkoinen maailmankuva puistattaa itseäni todella. Nähdään vain tasan se, mikä halutaan nähdä, tai ymmärretään asiat juuri niin, kuin halutaan. Mietitään myös liikaa sitä, mitä toinen tekee ja miksi.


Saanen tässä tuoda esille herttaisen kysymyksen, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on sinun kannalta? Miksi toisen menestys tai riemuitseminen viimeisimmistä trendeistä on sinun mietteesi ja pahimmillaan murheesi?


Se, mitä ajatuksia toisten tekemiset ja mahdolliset saavutukset sinussa herättävät, kertovat  yleensä enemmän omaa kieltä siitä, millainen olo itselläsi on niiden asioiden suhteen. Itse muistan pienenä päättäneeni vakaasti vihata poikabändejä. En halunnut kuullakaan niistä mitään, ja pistin aina kädet korville ja lällätin muuta, jos joku puhui niistä jotain. Huom, nyt olemme ala-asteen syövereissä, mutta primitiiviset reaktiot ihan samat. Tällöin ei oma kapasiteetti riittänyt kyseenalaistamaan omaa kantaa, vaan hyvin ytimekkäästi sain itselleni mahtavia kiksejä siitä, että en tykännyt siitä, mistä muut. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin pojut olivat nättejä kuin päiväkakkarat ja musiikki mukavan tanssittavaa. Muttako että olisin sitä myöntänyt tai kääntänyt takkiani? EHEI! (siksipä minusta lopulta tuli kaappihansonfani. Tähänkään päivään mennesä ei moni tiedä, että minulla oli mieletön Taylor Hanson kuvakokoelma piilossa komerossa….)

Trendipellen lautanen.


Tuo asian inhoaminen teki minusta jotain. Sain määriteltyä itseni sillä, että en pitänyt tästä asiasta, olen siis tätä. Liittyi se kuinka huteralla sillalla aloitukseeni ja tämän päivän lihaisan elämäntyylin seurantaan, ihannoinitiin ja elämiseen, niin samoja piirteitä voi kuitenkin huomata. Jos viherjauheista, syväkyykyistä ja trikoista tahtoo vetää hernettä nenäänsä, niin tässäkin blogissa on taas tarjolla kokonainen saavillinen matskua tarkoitukseen.


Onneksi olen oman tasapainoni kanssa siinä vaiheessa, että en koe tarpeelliseksi puolustella valintojani tai tämän hetken tekemisiäni. Kirjoitan tänne myös vailla taakkaa kaikista pikkupimufitnessvaihesitani, mitkä nyt sattuvat olemaan omassa elämässä tapetilla. Toki voisin tässä alkaa jakaa universumia kahtia ja sijoittaa itseäni toiselle puolelle, mutta siinä tapauksessa taidan vain piirtää ympyrän ja astua keskelle. Tässä on Tiinan paikka ja Tiina on juuri tällainen. Ja ympyrälle kuitenkin katkoviiva, eli saa tulla piipahtamaan ja jätetään itsellekin varaa käydä välillä puikkaamassa ihan muualla.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Pop pop pohkeet.

Pohkeet ovat yleisesti erittäin kitukasvuinen lihasryhmä. Joillekin kehittyy luonnostaan urkurin pohkeet, mutta osa pysyy rimppakinttuina, sama kuinka niitä hinkkaa.


Pohkeiden treenin suunnitteluun vaikuttaa paljon se, minkä verran pohkeet ovat arjessa käytössä ja minkälaisen genetiikan niiden osalta omistat. Kerrostaloalueen lehdenjakaja tuskin kostuu mitään siitä, että se hinkkaa 3 x 10 sarjaa viikossa pohkeita koneessa. Jos siis hänellä ei ole mahtava genetiikka ja pohkeet hyvinmuodostuneet työssä tulevan rasituksen puolesta. Mutta jos hän kaikesta kerrosramppaamisesta huolimatta näyttää asterixin legioonalaiselta, täytyy hänen ottaa järeämmät aseet käyttöön.

Tämä legioonalainen päätyy toisenlaiseen ratkaisuun ohkaisten pohkeiden peittämiseksi.


Pohkeet kestäävät varsin hyvin hapotusta ja kiusaamista. Siksipä niille kannattaa keksiä välillä jotain muuta, kuin vain suorien sarjojen hinkkaamista. Pelkästään pidoilla ja tahtimuutoksilla saa jo positiivista kutinaa aikaiseksi.

Aika pillit ovat.
Olen jo aiemmin maininnut yhdestä tavastani pistää pohkeet polttelemaan. Tämä tapa oli tehdä 4 x 60-90 sekuntia pohkeita putkeen. Aloitat homman painoilla, joilla saat tehtyä nätisti noin 15 toistoa. Sen jälkeen teet vain toistoja taistellen armotonta hapotusta vastaan, kunnes kello antaa välillä armahduksen. Sitten vastavenytystä ja reippaan minuutin palautus ennen seuraavaa happohyökkäystä. Maitohappokuorma alkaa puskea päälle, kun lihasta on työstetty n. 40 sekuntia (kaikissa lihasryhmissä), joten tässä tavassa aika ylittyy varsin makeasti.

Toinen vaihtelukombo pohkeisiin on vaihtaa välillä jalkaterän asentoa. Tämä systeemi on minulla käytössä jalkojen B-päivän pohkeissa. Siinä menen prässiin ja teen pohkeita 4 x 6+6+6. Ensimmäiset kuusi toistoa teen jalkaterät ulospäin.




Seuraavaan kutosen satsiin vaihdan jalkaterien asentoa lennosta puolestaan osoittamaan sisälle päin.



Viimeiset kuusi toistoa asento on perinteinen suora. Tässä vaiheessa 40 sekuntia on myös jo aikalailla täyttynyt, joten jos olet tehnyt edelliset toistot huolella ja pienillä pidoilla, niin taatusti alkaa jo hapottaa.


Kannattaa testata, mikäli haluat vaihtelua pohkeiden treenaamiseen, eikä pohkeet ole oikein moksiskaan kasvamisen suhteen. Ja seuraavan päivän domseja vastaan kunnon venyttelyhieronta viimeistään illalla kotisohvalla, sekä Fastin intraa jo treenijuomaan!


Hyvää viikonloppua ja jännittäviä Olympia-hetkiä kotikatsomoihin!


tiistai 12. syyskuuta 2017

Tässäkin ongelma.

Olen saanut kehitettyä itselleni ihan uuden ongelman. Tai ehkä kyseessä on enemmän ristiriita, johon olen päässyt törmäämään käytännössä joka päivä treenatessa ja vilkuillessani peiliin. Kerroinkin jossain postauksessa, kuinka olin varsin ärhäkkäästi käyttänyt kesällä aikaa kehonrakennuksesta ja etenkin fysiikkatreenistä opiskeluun. Toki olen näitä tutkinut jo muutamankin vuoden ajan enemmän tai vähemmän painokkaasti, mutta nyt oli jotenkin aika kunnon huipentumalle. Ravinto-opinnot menivät jo sen verran edellä, että tahdoin edes osittain saama myös fysiologian ja anatomian puolta parannettua.



No mitä tästä seurasi? Se, että huomasin raivokseni olevani ajattelussa menossa jo huomattavasti paljon pidemmällä, kuin mitä oma fysiikan tilanne on. Treenaajana ja lihasten kehityksen näkökulmasta olen vielä täysin noviisien pilttuussa. Täysi aloittelija, jolla Sannan sanoin lihas kasvaa, vaikka nurmikkoa leikkaisi. Kuitenkin olen vellottanut itseäni eri tekniikoiden ja treenibloggivaihteluiden maailmassa jo pitkään.

Saan kunnian vaihtaa päivittäin ajatuksia toisen kanssa, jolla omaa uraa on takana jo viitisentoista vuotta ja jonka kehitystaso on jo kovasti keskitason puolella. Hän pääsee hakemaan uusia ärsykkeitä ja esimerkiksi nytkin tekemään välitreeninä räjähtävyyttä. Tällä rekrytoidaan uusia, reservissä olleita lihassoluja ja pyritään saamaan uutta kasvuärsykettä ja myös voimaa. Kauan pumppausta tankanneelle treenittyylin muuttaminen voi tehdä ihmeitä lihaskasvulle ja kehitykselle.

Heinäsirkalle ei kannata tehdä vielä kummempia loikkia.


Mutta, mitä sitten, kun itse ei olla vielä edes munankuoresta lähdetty? Niinpä niin. Tehdään sitä perustyötä. Pump ja pump. Haetaan lihastuntumaa, rangan hallintaa, lapatukea ja sitä myöten tehoja siihen pumppaukseen. Mutta että perustyötä. Totuushan on, että minun kasvupotentiaalia ei ole vielä käytetty, enkä ole vielä tilanteessa, jossa kannattaisi ottaa vielä mitään "jännää" käyttöön.

Minun ei yksinkertaisesti hyödytä tässä vaiheessa alkaa tekemään mitään ihmeellisyyksiä ja valtaisia ärsykevaihteluja. Päin vastoin minun tulisi nyt keskittyä täysillä tekemään sitä, mitä reseptissä lukee. Nykyinen ohjelma tosin hivenen kierrättää etureisien kohdalla karmeuksia toisen perään, jotta nyt vähän saamme sinne uutta potkua. Mutta minun kohdalla ei todellakaan puhuta vaikka räjähtävästä treeniblokista, vaan tasan yksi liike tehdään hivenen muista poiketen.

Niih. On sitä toisaalat tultukin...

Minun täytyy siis vain olla ajattelematta omalla kohdalla, mitä VOISI tehdä, ja tehdä, mitä KANNATTAA. Täytyy ajatella pikemmin niin, että voi sitä riemua, kun viimein olisi pohjaa tahkottu sen verran, että joutuu toteamaan sen, että nyt voisi sen ylälaatikon vanhat treenipäiväkirjat avata ja katsoa, mitä jännää sitä mapeista löytyy.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mutku emmää taho!

Mutku emmää taho! Näin ulisee yksi jos toinenkin lihasryhmä, joita salilla yrität saada kasvamaan. Ihmiskeho kaikessa nerokkuudessaan on siitä jännä kompleksi, että se ei tahtoisi tehdä mitään, mikä aiheuttaa sille vaivaa. Se pyrkii kaikessa säästämään itseään, tasapainottamaan tilannetta ja "puuduttamaan itsensä".

Tämän huomaa jo tavallisessa arjessa siinä, että muutos jossain totutussa systeemissä aiheuttaa hämminkiä. Aikataulu muuttuu yllättäen, joudutkin vaihtamaan paikkaa tai jostain syystä totutun asian tekeminen on hankalampaa. Silloin aivot joutuvat virittäytyä automaattimoodista tekemään uusia päätöksiä, ja se rassaa. Tämä tosin on usein myös se hyvää tekevä elementti, sillä uudet mutkat kangistuneisiin kaavoihin piristää ja antaa uutta ärsykettä.

Takaisin säästöajatukseen. Ihminen on kehonsa kanssa tullut vuosien vaelluksen jälkeen siihen tuloksen, että mahtikriisi voi iskeä koska tahansa. Siksi lepo pitää maksimoida ja kaikki turha kulutus minimoida. No, mitäs keho siihen sanoo, kun ihminen jästipäänä meneekin salille ja tahtoo saada haban kasvamaan? Ensimmäisenä ainakin, että mitä järkeä tässä on? Lihaksen kasvattaminen on runsaasti energiaa syövää toimintaa. Komennus siihen työhön pitää olla todella vahvasti alleviivattu, jotta keho alkaa sitä tehdä. Varsinkin, jos se hauis on jo jonkin verran kasvanut ennenstään. Ei kai tuo enää mitään kaipaa?



Kyllä kaipaa, ja se viesti pitäisi saada menemään perille. Siispä ravintoa kupuun ja käsipaino liikkeelle. Vielä tässäkin vaiheessa keho yrittää kiertää komennuksen rekrytoimalla osasia kaikkialta muualta töihin. Liike on huomattavasti raskaampi tehdä keskittyen yhteen lihasryhmään. Helpommin se menee, kun ottaa vähän heijausta mukaan ja samalla vaikka vähän etuolkaa. Näin kuorma jakautuu, eikä minkään tarvitse juuri kasvaa mihinkään.

Tämän jänkyrän kanssa kannattaa siis olla tarkkana. Kun kroppa alkaa seuraavan kerran keskitetyissä liikkeissä myötäämään ja komppaamaan kuin lambadan tanssija konsanaan, niin pistä itsesi kuriin. Nyt työskentelee vain ja ainoastaan tämä lihas, etkä sinä itse ala sen kasvuärsykettä vaimentamaan.

Kyllä mää tahon, vaikka sää et tahtoiskaan!

(*postaus saanut vahvan kimmoikkeen työmaailman puolella kasvoilleni läjähtäneestä kommentista :) )

perjantai 1. syyskuuta 2017

Los Proteinos.

Proteiinin syömisen määrä on yksi debaatti, mihin törmää tämän tästä. Mikä on oikea saantimäärä proteiinille? Iskeekö armoton katabolia, jos yhdeltäkin ruoalta jää proteiinit pois? Entä pitääkö proteiinia syödä muutaman tunnin väleinproteenisynteesin katkeamisen pelossa?

Proteiinista on saatu tehtyä eri dieeteille, urheilulajeille ja tavoitteelliselle treenaamiselle ehdoton juttu. Elintarvikeketjut innostuvat laittamaan proteiinia niin leipiin, hiutaleisiin kuin jugurtteihinkin. Tuotteita, joissa jo on varsin hyvin proteiinia ennestään, tehostetaan entisestään.

Pahimmillaan proteiini nähdään jonkinlaisena supramakrona, jota voi syödä määrättömästi ja jota ei tarvitse juuri laskea ruokavalioon. Niin tärkeä se kuitenkin on, ettei vaan pääse hiilarit tai rasvat yksinään tekemään tuhojaan. Unohdetaan kokonaan, että kalori on kalori, ja jos sitä syö vaikka sitten proteiinina yli kulutuksen, niin varastoonhan se päätyy.



Proteiinin saantisuositukset vaihtelevat. Perusmeikäläisille suositeltu 0,8 g/painokilo on varsin alhainen. Nyrkkisääntönä on pitkään kehonrakennusmielessä toiminutkin Amerikan malliin 1 g/lb ja länsimaisella kaavalla 1,5 - 2 g /painokilo. Tässä puolestaan vaihtelee, puhutaanko rasvattomasta painokilosta, vaiko peruspainosta. Useat tutkimukset ovat todentaneet, että enempää ei tarvitse ylläpitääkseen lihasmassaa. Mutta lisää ei tarvitse myöskään rakentaakseen.

Nyt voisi joku älähtää, että eikö tarve ole suurempi, jos treenaa salilla kuin pieni eläin. Kyykkään sen verran lujaa, että proteiinia on pakko tarvita enemmän. Tai että tarvitsen enemmän, koska osaan ja teen jo paremmin kuin tuo toinen tuossa vieressä.
Näin kuitenkin tilanne on, että ei tarvitse. Suositusmäärällä ei lihaskasvu vaarannu, vaan keho saa tarvitsemansa aminohapot. 


Itse en pysty vastustamaan!
Minkä verran sitten itse syön? Tällä hetkellä proteiininsaantini on lähelle 3 g/painokilo. Eli reippaasti enemmän kuin saantisuositukset. Enkä laske tähän edes treenin mukana tulevia aminohappoa. Tähän minulla on muutamakin syy.
Itselläni yritän pitää hiilihydraattien saannin kierrossa, eli pidän eri määrän eri päivinä. Päivän energiansaanti tulee kuitenkin saada täyteen, eli jos vähentäisin proteiinia, enkä nostaisi määrää hiilareista, jäisin todella vähille.
Proteiini on myös hillitsemässä verensokerin heittelyä ja estämässä nälkää.

Vielä yhtenä lisänä satun vaan yksinkertaisesti pitämään kaikesta proteiinista. Itse asiassa en ymmärrä, miten kenelläkään voisi olla ongelmaa saada päivän minimisuositusta kasaan, koska jo pienestä määrästä kanaa, yksi pudding ja vähän rahkaa, on jo koossa keskikokoisen naisen tarve. Mitäs sitten syödään?

Suositusten ylittämistä ei myöskään pienissä määrin ole mitään haittaa. Munuaisten kuormittumisesta on usein puhetta, mutta tällöin munuaisissa on jo ennestään jotain häikkää, tai on jokin muu sairaus, kuten ykköstyypin diabetes. Itselläni on lisäksi tutkittu urean proteiini- ja kreatiini,  ja ne olivat kunnossa. Silloin kulutin jopa vielä enemmän proteiinia. 

Mikä nyt tähän määrään voisi olla huono juttu, voisi olla hinta. Proteiini maksaa enemmän kuin hiilihydraatti, joten kukkarolle olisi kevyempi vaihtoehto syödä enemmän hiilihydraatteja.

Ainoana kysymyksenä omalla kohdalla on enemmänkin, että jos menisin suositusten mukaan, kuinka valtavat määrät hiilihydraattia minun pitäisikään syödä saadakseni päivän kaloritarpeen täyteen? Sillä määrällä olisi vaikea saada enää kahta vhh-ruokaa, sillä ruoat eivät olisi enää lähelläkään tasakokoisia. 
Olisi mielenkiintoista kuulla, jos jollalkin on vaikka lähemmäs 3000 kaloria hipova ruokavalio ja proteiinin saanti menee suositusten mukaan. Minkälainen on ateriarythmi? tai koko? Tai hiilihydraattien jakauma eri ruoille?

Jos tämän tekstin jälkeen iski suoranainen himo proteiiniin, kuten itsellä, niin käyhän kurkkaisemassa, mitä on proteiineissa tarjolla.
 fastilla

Hyvää viikonloppua ja nautitaan kesän jälkilöylyistä :)

tiistai 29. elokuuta 2017

`Mitäköhän`?

Kesän viimeisetkin rippeet alkavat olla tiessään. Työn ja arjen uutuudenviehätys alkaa olla himmentynyt, mutta silti voimia on vielä jäljellä ja rytmi tuntuu toimivan. Työt vievät ajatuksia päivistä riippuen enemmän tai vähemmän. Vaikka kuinka kuvittelee olevansa kovaksi piiskattu saliravuri, niin silloin, kun töiden puolesta on jokin isompi murhe mielessä, on vaikea saada keskityttyä täysillä tekemiseen. Olen niitä tapauksia, jotka haluavat saada asiat halki-poikki-pinoon saman tien. Mikään ei ole kauheampaa, kuin jäädä pyörittelemään selvittämättömiä asioita, ja parhaimmillaan aivoluteilemaan toisen ajatukset valmiiksi.

Itsellä on vielä valtavan pitkä tie siihen, että saisin lopetettua sen arpomisen, mitä muut minusta ajattelevat. Hyvinä, pirteinä päivinä, tämä ei ole niin iso ongelma. Väsyneenä puolestaan alan miettiä asiaa liikaa, kuunnella ihmisten äänenpainoja, puhuvatko he minulle, miten he minua katsovat. Ja se kuuluisa: mitähän nuo minusta ajattelevat.

Tuolle ´mitähän´ kysymykselle on oma mieleni vallan nerokas keksimään sisältöjä. Töiden puolesta minusta ajatellaan, että olen varmasti kumma. Minun on vaikea olla joukossa mukana, enkä osaa sitä sosiaalista peliä, jolla "aikuisten maailmassa" tuntuu pärjäävän. Pystyn hyvin rauhalliseen, kahdenkeskiseen keskusteluun, mutta kun pitää alkaa vaihtaa kuulumisia tai keskustella kepeitä, tunnun tipahtavan matkasta. Vetäydyn silloin helposti pois tilanteesta ja lähden tekemään työhommia sivummalle, vaikka voisi olla yhteisen tauon paikka.



Tämä ei tarkoita, ettenkö taaskaan pitäisi työpaikastani tai sen ihmisistä, Päin vastoin, minulla on ollut valtava onni päästä tähän työpaikkaan ja nautin työstäni valtavasti! Jokainen ihminen on yksittäin omalla tavallaan ihana, mutta ongelma on minussa, kun sohaistaan minun heikkoja kohtia: olenko tarpeeksi ammatillinen, entä puolestaan tarpeeksi mukava? Tämä ajatusmuuri kun on edessä, on käytännössä mahdoton mennä rennosti juttelemaan siitä, ollaanko työn jälkeeni tyytyväisiä, tai pelkästään, että mitä kuuluu.

Salilla taas saatan pistää kanssatreenaajien mieleen ´mitähän´ kohdalle taas ideantynkää siitä, mitä minä mahdollisesti kuvittelen olevansa. Tuossa se taas treenaa noissa samoissa vaatteissa, jotka ovat olleet joskus männä vuosina muotia. Kuvitteleeko se, että noissa rytkyissä näyttää vielä hyvältä. Olen myös varmasti turhan tärkeän näköinen valtavissa luureissa. Kirjoitan niin perhanan tietävänä treenikirjaani koko ajan jotakin, niin kuin sillä olisi mitään väliä, mitä tuo laihaläski temppuilee. Ihan samalta, ehkä löysemmältä, se näyttää, kuin mitä vuosikin sitten.



Salilla olen siis ärsyttävä kukkoilija, ja töissä puolestaan onneton kananpoikanen, jolla ei ole kukon kannuksista tai nokasta tietoakaan. Voisin varmasti paljon paremmin, kun saisin lopetettua toisten ajatusten ennustamisen. Tai sitten opettelisin antamaan ihmisille paremmin mahdollisuuden huomata, että sama missä höyhenissä olen oikeasti ehkä ihan hyvä ja tavallinen tyyppi.

perjantai 25. elokuuta 2017

Kehonhuollon loputtomuus.

On täysin tunnettua, että kehonrakennukseen ja fysiikan rakentamiseen saisi aikaa (ja rahaa) uppoamaan niin paljon, kuin hennoisi sijoittaa. Treenaamiseen löytyi loputtomasti tapoja, joita testata ja joiden ultimaalista tehokkuutta koittaa omassa ohjelmassa. Itse treeni voi viedä aikaa tunteja, kun oikein villiintyy tekemään ja potkua löytyy. Tähän vielä päälle lämmittelyä ja kehonhuoltoa, niin saat jo päiväsi varsin hyvin täytettyä fitnesslaiffilla.

Itse olen saanut pidettyä kehonhuollon varsin tolkullisissa määrissä (tällä viittausta menneisiin höökäysaikoihini, sekä siihen, kuinka sain toissa jouluna venyteltyä itseni liki treenitauolle). Jos oikein tarkkoja ollaan, niin voisin tällä hetkellä panostaa kehonhuoltoon jopa enemmänkin. Sekä ajallisesti että laadullisesti. Olen jo alkanut tehdä kunnon lämmittelyt ennen treeniä. Saan kulumaan parisenkymmentä minuuttia siihen, että otan pienen alkulämmön laitteella, minkä jälkeen teen liikkuvuusharjoitteet ja valmisteluliikkeet päivän treenattaville lihaksille.



Minulla oli pitkään tapana illalla sohvalla istuessani samalla kuin huomaamatta möyhätä pohkeitani. Hieroskelin niitä, veivailin, saatoin jopa kyhnyttää sohvan tai pöydän reunaa vasten. Nyt viimeisen kahden viikon aikana olen vahingossa jättänyt sen pois. Tai no vahingossa ja vahingossa, sillä käsillä on ollut tekemistä koukuttavan kirjan pitelemisessä.

Kuinka ollakaan. Keskiviikkona havahduin pohkeita tehdessäni ja treenipäiväkirjaa kirjoittaessani, että tuntuma ja painot olivat tiessään. Kuudenkymmenen sekunnin pohjerääkki neljällä sarjalla tuntui jo toisen kerran aivan kammottavalta ja hapotukset alkoivat jo ennen puolta väliä. Tähän en saa mitään muuta päätelmää tehtyä, kuin että en ole pitkään aikaan tehnyt illan möyhäilyä. Pam ja heti vaikutus treenissä.

Toki kiiruhdin miettimään, että selvä peli. Jonkin verran möyhinkiä takaisin ja katsotaan, miten vaikuttaa. Samalla myös havahduin siihen, että mitenkähän mahtaisi vaikkapa takareisien vetoliikkeet kulkea, jos joku reipas saisi hierottua kinnaavia kinkkunaruja ja pakaroita pariin kertaan viikossa. Huh huh....




Aktiivista hierojaa vartoessa tyydyn tehostamaan ainakin rullailua, ja mielessä olisikin vähän shoppailla Foamrollerista järeämpää arsenaalia. Olisiko ehdottaa, mikä purisi toivottomiin takareisiin?


Foamroller.fi Tuolta siis ajattelin niitä rullia kurkata?

Vetreää viikonloppua ja ainakin meille paikallisille hyviä venetsialaisia!

maanantai 21. elokuuta 2017

Tuntuuko missään?

Törmäsin taas erittäin hyvään artikkeliin, mikä käsitteli tuntumaa treenissä. Tuntuma onkin väännön aiheista, josta tekemisensä laatuu ja sisältöön panostavista treenaajat tapaavat kiistellä.

Mitä se tuntuma tarkoittaa ja milloin tuntuman hakeminen syö tehoa itse treenistä?

Tuntuma on armottoman yksilöllinen asia. Asian voi heittää laajempiinkin filosofisiin kehiyksiin toteamalla, että harva voi tietää, miltä toisesta tuntuu. Jättäkäämme kuitenkin nyt sielujen syvimmät syöverit tästä pohdinnasta pois, vaan palataan fyysiseen tuntumaan. Treeenin sanotaan pitävän tuntua jossain ja kovimmat uhoavat, että ilman kunnon domsseja ei ole myöskään kunnon treeniä.


Hänkin vain hakee tuntumaa.

Tuntumalla haetaan nyt kuitenkin sitä,  missä tuntuu juuri sillä hetkellä, kun rauta liikkuu. Onko polte scottkäännössä hauiksella, vai tuntuuko enemmän koko vipiuvarressa olasta forkkuihin? Jos vastaus on jälkimmäinen, saat oletettavasti perusmeiningillä vailla kummempia tavoitteita kuin vähän saavuttaa lihasmassaa sinne ja tänne ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Kun taas haluat, että kun teet hauista, se kanssa menee hauikselle, pitää metsästää edellistä.


Tuntumatreenin ajatelee äkkiä tarkoittavan sitä, että viilaat ultrakevyillä painoilla n. 12 toistoa hakien jotain pientä kihelmöintiä. Näin ei kuitenkaan ole perustarkoituksena. Päin vastoin tuntumatreenissäkin pyritään pitämään mahdollisimmat suuret raudat toistojen ajan menettämättä mitään fokuksesta. Eli tarkoitus ei ole hinkata pikkupainoa edestakaisin ja röyhistellä ympärilleen, kuinka meikämanne tekee oikein ja tyylillä.



Tässä harhaluulossa päästään juuri tuntuman toiseen muotoon. Tai oikeastaan sitten juuri jo siihen mainisemaani, eli yksilöllisyyteen. Liikeratojen tulee toki periaatteessa olla kunnossa ja panostuksen olla etenkin liikkeiden negatiivisessa vaiheessa.

Mutta sen, mikä liikerata ja -muoto lopulta antavat sinulle sitä kuuluisaa tuntumaa, määrää sinun kroppa ja välitykset itse. 


Toinen puskee pystypunnerrusta hartioista niin ylös pään päälle, kuin vain kädet antaa venyä, kun taas toinen hinkkaa pientä liikettä korvien ja päälaen välillä. Kumpi kehittyy paremmin? Jos tuntuma on molemmilla, niin molemmat. Jos taas molemmat tekevät kehonsa välityksien ja ärsykkeiden mukaan päin seiniä, niin ei oletettavasti kumpikaan.

Ei siis kytitä ihan viimeiseen asti taaskaan sitä vierustoveria, vaan pysytään siinä omassa tekemisessä. Toki kannattaa pitää silmällä yleisiä lainalaisuuksia, kuten että et hajota itseäsi täysin väärällä tekniikalla, joka kyllä tuntuu -- nimittäin vaikka niveliä repivästi. Vaan mene toistojen aikana oman pään sisälle ja hae sitä hermotusta työskentelevään lihakseen. Ennen treeniä voit vaikka lämmitellä niillä nollapainoilla hermostosi olemaan valmiina suuremmalla kuormalla tehtäviin liikkeisiin.

Jätä siis joskus crossarin hinkkausta vähemmälle ja mene suoraan lämmittelemään sekä lihaksia että pään sisustaa. Saattaa nimittäin olla, että lämpenet kohdelihaksesi kanssa aivan uusiin ulottuvuuksiin.



Mahtituntumia! :)

perjantai 18. elokuuta 2017

Tiinan musakorneri - Ku mää en siitä Arianasta niin oikein...

Minä nyt tuosta musiikista taas vähäsen. Anteeksi ja pahoittelut. Nimittäin niille, joiden herkille kesän ruskettamille varpaille saatan astahtaa. Ehkä kenties samalla kuin vahingossa vaihdan korkokengän jalkaan ja puolihuolimatta survaisen kannalla just keskelle jalkapöytää. Vieläpä voin kumartua ja jyrsäistä akillesjännetttä hampaillani, mutta kaikki tämä täysin vilpittömästi, pahaa tarkoittamatta ja toivottavasti kipua aiheuttamatta.




Nimittäin tuo tämän hetken virta, jota jokaiselta radioaallolta meille suoltaa. Sillä, mitä sallii korviensa väliin suoltaa teinivuosina, on ilmeisesti kovakin vaikutus siihen, millä tykkää jatkossakin mielen levylautensa täyttää. Tiedättekin minun kasvaneeni Black Sabbathin, Metallican, Kornin, E-typen ja E-roticin hämmentävässä ristitulituksessa. Eihän tuosta coctailista voi olettaa tulevan mitään kovin tasapainoista tai järkevää musiikkikriitikkoa. Lempimusiikkini kun on tämän kasvatuksen jälkeen selkärangassa jytkivä, nopean biitin täysiverinen poppi, jossa voi olla nu-metaltyyppistä asennetta, sekä ehdottomana vaateena vahva miesvokalistin ääni.




Tähän pohjaan kun aletaan toistaa hyviltäkin radiokanavilta (lue: yle) jotain Ariana Grandea, James Bluntia, Ed Sheerania (en tiedä, miten kumpaakaan kirjoitetaan) tai  Paula Vesalaa. Pakostakin sitä kysyy, että onko tämän paperinohuen tavaran tarkoitus herättää jotain? Minua kyseisten poppoiden tuottama musiikki kun ei saa tuntemaan oikein muuta kuin lievää närästystä. Niiden musiikki ei käy salille, sillä biitti ei ole tarpeeksi nopea. Taustamusana ei ole puolestaan mitään, mistä tarttua kiinni. Ei vaan sytytä.


En vaadi musiikin olevan aina suurta maailman pelastusta tai muuta proosaa. Muuten e-roticin Max ei voisi harrastaa "perunan kuorintaa" eksänsä kanssa, vaan joutuisin virittäytyä vaikkapa sinäänsä mainion CMXn taajuudelle.


Tahdon siis tällä kertoa teille, että en pidä Ariana Grandesta. Apparently. Tekstin punainen lanka kun oli siinä, että sama miten asian kirjoitan, niin joku kokee minun mollaavan toisten musiikkimakua. Sanon siihen, että Fred come to bed ja vaikenen. Annan sen sijaan muutaman tähän hetkeen valikoituneen salibiisin hoitaa oma puheenvuoroni loppuun ja toivon teidän kaikkien nauttivan luureistaan just sitä, mitä lystää :)


Tässä jytäisi Magic Boxin Carillon - voi jysäys ku toimii!! Tällä kyseenalaisella laadun edustuksella toivotan kaikille ihanaa viikonloppua oman lempimusiikin parissa :)



tiistai 15. elokuuta 2017

Ihan hyvillä viiliksillä.

Sinne se sujahti, loma nimittäin. Kaikella on aikansa ja niin myös sillä, että on aikaa. Tästä kumpuaisi taas tekstiä uusista aluista. Elokuu on kaikessa raikkaudessaan ja kauneudessaan niin puhdistavaa ja uudistavaa aikaa, ettei parempaa ole. Niin pitkälle, kuin kesä ja kauniit kelit jatkuvat, niin pitkälle kantaa myös voimat työssä ja uudessa (eli siis vanhassa) arjessa.

Takas toimistolla. Roskiskin taustalla vielä tyhjä :)




Kyllä se on jo aikakin vääntää herätyskelloa niskasta ja laittaa lomalla repsahtanut vuorokausirytmi takaisin kohdilleen. Tai oikeastaan epäkohdilleen, sillä minulle olisi luontaisesti niin täydellistä saada nukkua yhdeksään ja kömpiä untenmaille puolen yön aikaan. Arki tuo rytminsä myös sitten enemmänkin repsahtaneelle liikunnalle. Kesäpäivät saivat luurattua minut uudelleen ja uudelleen ulos ja pyörän päälle ihailemaan peltoja ja maisemia. Nytkin elokuun aikaan viljat aaltoilevat tuulessa ja sadon kypsymisen voi nähdä paljaalla silmällä. Tottakai sitä on pitänyt aina "vähän" käydä katsomassa.



No, sen minkä aineenvaihdunta tästä murisee, sen puolestaan mieli on kiittänyt. Jokainen palautuu tavallaan ja minulla se on ollut vapaus ja maisemat. Niistä kuitenkin sikseen, sillä arkiholistin on kuitenkin aika päästä häkistään. Ruokavalio väännetään työmoodiin ja treeniaika vaihtuu iltapäivälle. Pidän iltapäivän sykkeestä salilla, sillä kesäpäivisin sai parhaimmillaan treenata ihan keskenään siivoojan imurin ja kärpäsen kanssa täysin keskenään. Niin suuren treenirauhan kuin ne suovatkin, niin taistelen mielummin vapaasta taljasta lihaa ja verta olevien olentojen kanssa.

Reversedieetti on lähtenyt etenemään hienosti. Ensimmäisellä viikolla paino jopa laski kalorilisäyksestä ja treenin keventämisestä huolimatta. Nyt olisi pitänyt nostaa kaloreita lisää, sillä tahti ei huimaa päätä vieläkään. Työarki tuo kuitenkin, kuten tuossa yllä nakuttelinkin, reippaan vähennyksen liikuntaan, joten otan reverseni siitä. Eli pidän saavutetut kalorit hetken stabiilina, mutta rauhoitan menoani. Katsotaan sitten ensimmäisen täyden arkiviikon jälkeen uudelleen, mikä on meininki.

Näillä eteenpäin. Paljon on repussa, mutta paljon sinne vielä mahtuukin!

lauantai 12. elokuuta 2017

#findyourchallence todellakin.

Blogini ei ole millään tavoin tunnettu (ainakaan) näyttävyydestään. Jälleen kerran pääsen nauramaan ääneen kuvalliselle materiaalille, jota aion täysin pokkana teille jälleen tarjoilla. Minusta ei tule koskaan löytymään kamerarullallista kuvia, joita olisi käyty räpsimässä jossain ratapihoilla tai tunnelmallisilla sivukujilla. Tuntuu, että joidenkin bloggaajien ajatuksia, koskivat ne sitten treenaamista tai elämän valoa, värittävät kuvat heistä haaveilemassa graffitiseiniä vasten tai nojailemassa lautaseiniin. Poikaystävät on valjastettu järkkärien kanssa viikottaisille kuvausreissuille, joiden antia räivitään sitten tesktejä siivittämään.

Mutta ei siinä, kyllä minäkin osaan. Maineikkaana Fastin ja Celsiuksen suurlähettiläänä otan itsekin silloin tällöin kameran käteen ja lähden omalle kuvauskeikalle. Nämä keikat ovat kaikessa tragikoomisuudessaan erittäin hauskoja ja antoisia. Ehkä juuri siksi, että teen ne omaan tapaani täydellä tarmolla ja kaikella osaamattomuudellani. Sisua ja tekemisen meininkiä ei niistä puutu, saati pikselien väliin latautunutta tarinaa itselleni siitä, mitä OIKEASTI tapahtui.

Tämäkin kuvaussession Celsiuksen vadelmatölkin kanssa on eräs kesän ikimuistoisimpia pyöräilyjä. Omin rahapussein kävin ostamassa itselleni Celsiuksen, jonka voisin sekä ikuistaa että nauttia. Keli oli kaunis kuin tilauksesta ja pyörä luisti. Ajattelin mennä meren rannalle, jossa saisin toivottavasti jonkin kivan räppäyksen, sekä bonuksena myös maisemat omalle nautinnolle.

Ruutu väärin päin, eli kun piti ottaa kuva itsestä ja tölkistä, tuli kuva parkissa olevasta fillarista...


Ranta, jolle aioin mennä, oli kuitenkin niin turpatun täynnä, että etsin lopulta kuvauspaikan vähän sivumpaa Suntti-kaunoisen varrelta. Siinäkin oli vilkas pyörätie, jossa useampikin paikallinen pääsi ihailemaan, kuinka konttasin punkkeja uhmaten pitkin pientareita. Aurinko alkoi juilia selkään, eikä kuvausta kännykällä edesauttanut kuulokkeet ja ihan liian pienellä kirkkaudella oleva näyttö (siihen kirkkauden säätimeen on täysin mahdoton osua, jos näyttö on hämäränä!).



Hiki alkoi virrata pitkin selkää, kun yritin saada tölkin pysymään niin korkealla, että takana lojuva Suntti pääsisi mukaan kuvaan. Se ei onnistunut, ellen nostaisi tölkkiä heinien päälle. Täysi tölkki ei siinä pysynyt, joten päädyin korkkaamaan nautintoni siellä yhä kyykkiessäni. Kulaus, toinen, ja uusi yritys. Eikä pysy. Lisää juomista, eikä vieläkään. Lopulta koko tölkki oli viimeisteltävä, jotta tyhjät kuoret saattaisi saada asemiin.

Sitten tuli Pohjanmaan tuuli paikalle, ja se meinasi koko ajan tarttua nyt ilmeisesti liian tyhjään Celsiukseen. Alkoi armoton tasapainottelu ja tuulen maanittelu rauhoittumaan edes hetkeksi. Lukemattomien karkuun rullaavien hetkien jälkeen sai yhden otoksen puristettua irti. Siinä vaiheessa, kun heiniä puistellen nousen pöheiköstä, on jo eräs varttunut nainen päässyt parkkeeraamaan pyörätien viereen. "Eihän neiti ollut heittämässä roskia jokeen?". Hm. Niinkuin hermafrodiitti Sunttimme voisi tuosta enää huonompaan mennä.


Lopputulema on tässä. Ikuistettuna sekunnin murto-osa, jonka ajan tölkki pysyi heinänkorsiin tuettuna. Taustalla jono venevajoja ja suntti, joka on sopivalla värien korostuksella saatu näyttämään häivähdyksen siniseltä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Pitäkää se nuoli pois siltä ruksilta.

Hmm, aloittaisinko ulisemaan teille, kuinka loma virtaa pois verkkaisesti ja varmasti kuin tahma Suntissa? Miten syksyn vesipisarat jonottavat jo taivaalla päästäkseen syöksymään niskaamme tyyliä ja olomuotoa vaihdellen? Tunnen vasta näin vauhtiin kiihdyttäessäni, kuinka hapuilette yläkulman ruksia, joten annan tämän teeman olla. Lomaa on vielä himpaus, joten olkaamme siinä.




Mennään Herra Abeliin ja hänen treeniin (lopettakaa nyt se ruksin silmäily, ei tässä mene kauaa meillä kummallakaan). Voima-hyper on siis nimensä mukaisesti yhdistelmätreeni. Kuvatessaan ohjelmaansa Abel sanoo sen sopivan hyvin siirtymävaiheeksi metaboliseen treeniin siirtyvälle. Alun perin ohjelmarunko on rakennettu perusvoimaryskäystä ja suoria (lyhyitä) sarjoja vuosia juntanneille sonneille, jotka kaipaavat jotain uutta ärsykettä. Tällä ohjelmalla pääsee hyvin purjehtimaan kohti MET-tyyppistä treenausta, ellei oma hapenottokyky ja kropan hallinta stabiliutta ja nopeutta vaativissa liikkeissä ole vielä kohdillaan. Tällä myös laajennetaan toistoskaalaa ja pyritään osoittamaan, että etureisi voi jopa suorastaan nauttia (näin kasvumielessä) yli 20 toiston sarjoista.

Kaikki lihasryhmät tulevat tässä kaksi kertaa viikossa läpi. Kerran lyhyillä sarjoilla, toisella pidemmillä ja osittain kehonpainoliikkeillä. Tämä tasaa kaikille lihaksille jakautuvan volyymin suht tasalle. Omalla kohdalla se tarkoitti volyymin jonkinasteista lisäystä käsille ja puolestaan huomattaa vähennystä takareisille. Tämä on ihan hyvä, sillä takareidet kaipaavat varmasti välillä huilia, kun taas kädet joutavat paiskimaan hommia.





Pohkeet ja vatsat, sekä pakarat näin naisnäkökulmasta, puuttuvat ohjelmasta kokonaan. Kokonaisvolyymin kasvua uhmaten lisäsin ne mukaan ohjelmaa. Vatsat teen jumppapallolla tai kehonpainolla, joten niiden pikainen ylläpitojumppa kaksi kertaa viikkoon ei toivottavasti ole kuilun yli törkkäävä tekijä. Pohkeet eivät myöskään ole varsinaiset hermostonnakertajat, joten uskaltaudun niitäkin pari kertaa treenikierrossa jumppaamaan.

Pakaraliikkeiden puuttuminen onkin sitten suurempi dilemma. Se kun lagaa itselläni ja kovasti. Pyrin näin alkuun tekemään kaikki jalkaliikkeet pakaraa ajatellen, ja tuumaan myöhemmin, uskaltaisiko pienellä kehonpainopumpilla ottaa mukaan jotain kiertoharjoitusta....edes ihan...tiedättekös...sellaista pienen pientä.....

Kas niin, ei siinä mennyt kauaa :) Nyt painakaa puolestani sitä ruksia ja painukaa matkoihinne, niin teen minäkin!

lauantai 5. elokuuta 2017

Saman kaverin leivissä.

Ou mai, kun tuo Tampere tekee sen aina. Nättiä ja sopivaa fiilistä. Uusi ehdoton pistäytymiskohde on Hervannan sydämessä sijaitseva Suolijärvi kierroksineen. Siinä on juuri sopiva annos luontoa ja patikointia minun erähenkisyydelle.(Ja jos olet tarkkana, saatat onnistua näkemään Peikon. Sähäkimmät jopa juoksevat havaitun yksilön kiinni - rakkaat terveiset @sannaeloranta)




No mutta takaisin ollaan ja salin puolella jatkuu puolestaan uusi treeniohjelma. Reverseni volyymissa on valjastettu Scott Abelin voima-hypetrofiaohjelmaan. Jatkan siis saman herrasmiehen treeniohjelmien parissa. Hänen osaaminen ja tietämys treeniohjelmien tekemisestä ja sielukkuudesta on jotain sellaista, mitä ei minun itseni edes kannata yrittää ymmärtää. Päädyn sen sijaan peesailemaan ja tekemään kerrankin koko rahan edestä sitä, mitä toinen sanoo.


Herra Abel sanoo tässä ohjelmassa, että ottaa sopivan iisisti. Tämä ei tarkoita himmailua tai kynsien viilailua sarjojen välissä. Kovaa saa ja pitää yhä tehdä, mutta failurea tulee vältellä. Treenejä on kuutena päivänä viikossa, ja jalkoja tulee niistä neljänä. Jo tämän frekvenssin vuoksi ei ole suotavaa lähteä päivästä toiseen lopettamaan itseään raudan alle.


Nyt voisi joku älähtää, että eikö minun pitänyt nimen omaan vähentää sitä volyymia. METissä ja sitä edeltävässä ohjelmassa volyymini oli sarjoissa hulppeat 260 ja risuja päälle. Vaikka tämä nykyinen voima-hyper on jaettu kuudelle päivälle ja ON MYÖS volyymiltaan kova, niin se tuo kuitenkin "vain" reilut 160 sarjaa. Tämä on siis satasen pudotus, mikä on juuri sopiva. Enempää en koe tarpeelliseksi, ja sitä paitsi nainen (joka ei osaa ottaa itsestään joka pisaraa irti) palautuu treenistä yleisesti ottaen paremmin kuin mies.



Opettelen tässä siis uudelleen treenaamaan puhtaasti ja rekrytoimaan lihassoluja enemmän ja enemmän mukaan työskentelyyn. Puolet jokaisesta treenipäivästä on voimaan painottuvaa (tai no "voimaa ja voimaa", toistoalue kuitenkin 5- maksimissaan 8. En kuitenkaan ottanut mitään liikettä varsinaiseksi progressioliikkeeksi, jossa pitäisi tulla aina lisää rautaa. Pidän kuitenkin jokaisen lihasryhmän päävoimaliiketta sopivasti silmällä ja pyrin kasvattamaan niissä sarjapainoja. Failurea ja sen likelle menemistä tulee kuitenkin välttää, joten teen tätäkin maltilla.

Tähän asti ohjelma on tuntunut aivan älyttömän hauskalta. Tarkkana saa silti olla, ettei päivistä muodostu liian raskaita. Siksipä maltilla etenkin alun voimaosuuksiin, sillä etenkin raskaan selän jälkeen ei kauheasti naurata, kun huomaa lappusta luntatessaan päivän jatkuvan takareisien poltteluilla.

Tästä ohjelmasta tulen teille vielä paasaamaan - teitä on siis etukäteen varoitettu.

tiistai 1. elokuuta 2017

Vielä on kesää jäljellä...

Vaellusleskeyden aika on onnellisesti hoideltu tältä kesältä. Vaikka aika itsekseen on varsin tunkkaista välillä, niin se tekee omalla tavalla myös hyvää. Silloin ovat ahkerassa käytössä jokaisella naisella olevat Salaiset SinkkuTekemiset, jotka saa jokainen itse hiljaa mielessään määritellä. Omalla kohdalla ne tarkoittavat sopivissa määrin ruoalla porsastelua, kodin eri kohteiden käyttämistä ruokailuun kautta hengailuun, paljon älästömyyteen sekä henkilökohtaiseen huoltoon liittyviä asioita - sekä laulamista lujaa!



Hurjat nimpparit :)


Loma saa vielä loppumetreilleen iloa reissusta, sillä pussin pohjalta löytyi vielä hiluja yhteen Tampereen reissuun. Sen verran on sydän syrjällään Pirkanmaan seutuun, että sinne on vielä kerran päästävä.

Kun siellä kaikilla o-on ni-in muu-kaa-vaa...


Muuten tällä hetkellä elellään ihan sitä minun lempi vuoden aikaa. On lämmintä ja raikasta, mutta illat pikkuhiljaa hämärtyvät yöt ovat pimeitä. Tummeneva taivas on upea ja iltapuurolla saa olla jo pieni valotuikku kaverina. Ja mitä pimeämmäksi muuttuu, sitä paremmin minä voin. Kevään kärsimykset korvautuvatkin minulle syksyisin aina onneksi korkojen kera.



Treeni sitten. Pää ja kroppa ovat tottuneet suoriin sarjoihin, ja nyt nautiskelen täysillä uudesta ohjelmasta ja moodista. MET tuntuu selvästi siivittävän suorituksiin laitettavaa intensiteettiä ja muutenkin aineenvaihduntaa. Hiki tirskuu treeneissä, vaikka paukutan toistoja ojentajilla ja huilaan välillä. Kalorien noston ja metabolisen huhkinnan jälkeen kroppa tuntuu oikeasti palautuvan. Myös lihasten vastaaminen treeniin on aivan toista luokkaa dieetilläoloaikaan. Tästä kun pääsee vielä lisäämään pökkyä lautaselle ja vähentämään sitä vähäistäkin ylimääräistä liikuntaa, niin saatetaan olla jopa menossa oikeaan suuntaan.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Elämä ilman irvistystä.

Sain toteutettua dieettihöyryissä pitkäaikaisen, hyvin turhamaiseksi luokiteltavan, haaveen. Alkukesästä jänistetty kulmien mikropigmentointi pääsi heinäkuun alussa viimein eskaloitumaan toteutukseen asti. Tässä ei ollut taustalla minkään asteista sponssia tai yhteistyötä. Jokainen killinki tuli omasta pussista, eikä minulla ole tarjota rakkaille lukijoille muuta kuin hurjia kuvia.

Päädyin tiukan vertailun jälkeen teettämään kulmani yksityisellä kosmetologilla Kokkolassa. Hän ei tee töitä liukuhihnalta, vaan varaa aikaa jokaiselle asiakkaalle ruhtinaallisesti. Hänen mentaliteettinsa työn huolellisuuteen sotii vahvasti omaa sähäkkyyttäni vastaan, joten tämä nainen oli täydellinen tekemään kulmani. Hän sai minut naulittua paikalleen kahdeksi tunniksi ja malttamaan ryntäämästä ulos pyyhkeet selässä kesken raaputtelun.

Olin kova tyttö pitämään lippistä, sillä se peitti...


Olin lopputulokseen, eli kulmien muotoon, erittäin tyytyväinen. Varsinaisen työn jälkeen alkoi kuitenkin oma työ. Päivittäinen rasvaaminen ja silmien kirvely tuli hetkeksi aikaa värittämään dieettistä arkea. Kosmetologi laittoi kunnolla tumman värin, sillä iho yleensä hylkii väriä varsin reippaasti pois. Tämä passasi minulle oikein hyvin.

Tumma väri tarkoitti kuitenkin sitä, että ensimmäiset viikot jouduin kulkemaan varsin villin näköisenä liikkeellä. Mieleni teki vetäytyä täysin julkisuudesta, sillä näytin todellakin sirkuksesta karanneelta.

...nämä :D


Goottihenkinen ulkonäkö ei ollut kuitenkaan toipumisen ainoita haittapuolia. Erittäin hyvänä kakosena (kyllä, kirjoitin juuri kakosena) tuli nimittäin ilvehteleminen. Olen ilmeisesti varsinainen kuminaama ja puhun kulmakarvojeni kautta. Ensimmäiset viikot kulmissa oli jonkin verran rupea, jolle ei saanut tapahtua MITÄÄN. Siispä lausahdukset, kuten...

... m´täh?
... ai jaa
... missä mun ruseliinit on?,

jäivät täysin vaille niiden kulmien tehosteen luomaa tunnelmaa.

Toinen kulmavaiva tuli salilla. Minun piti nimittäin välttää hikoilemista. Ja ohjelman nimi oli MET. Yhtälö, joka ei oikein meinannut onnistua. Ratkaisuksi muodostui lopulta treenikassi täynnä käsidesipapereita, joilla pyyhin otsaa sarjojen välissä.

Että niin. Sirkuksestako karkasit?


Saman METin ongelmana oli myös irvistykset. Yrittäkääs tehdä sarjoja läpi ilman, että saatte loihtia kasvoillenne omaa treeni-irvettänne. Meillä kaikilla on se, ja kyllä, käytämme niihin hyvin paljon myös kulmakarvoja. Peilissä näytti suorastaan pelottavalta, kun tein hak-kyykkyä kasvot ilmeettömänä. Kuin zombi prässissä. Treenistä tuntui jäävän myös puolet tehosta siihen, kun naama ei päässyt olemaan sykkeessä mukana.

Testatkaas joskus, kunnon kyykky sarja niin, että näytätte täyttä pokerinaamaanne.

Noh, kärsimistä kauneuden eteen. Saattuhan sitä joskus meikäläisellekin.


IHANAA LAUANTAITA KAIKILLE!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Jutskilla pelaamisesta.

Makroistani vielä. En antanut ilmeisesti tarpeeksi taustainfoa omista preferensseistä ja siitä, miten minun kroppani toimii. Yleisestikin voi sanoa, että aluksikaan kenenkään toisen ruokavalioista, saati makroluvuista, ei kannata ottaa minkäänlaista mallia itselleen. Toki niistä voi peilata tiettyjä asioita, mutta lopulta jokainen kulkee omalla koneistollaan. Ja siihen omaan koneistoon kannattaa tosisaankin tutustua, sillä on nimittäin usein paljonkin kerrottavaa.




Minulle heitettiin kaikella rakkaudella ja huolenpidolla vinkkiä rasvojen määrään. Omat vanhat offin rasvat, eli yli 70 gemmiä, nähtiin turhan korkeiksi minulle rapeat 50 kiloa painavalle naiselle. Eli minun pitäisi kipin kapin muuttaa ne vastaavaksi kalorimääräksi hiilareita.


Kalorikielellä tuo käy toki järkeensä. Tässä vaihtokaupassa saa määrällisesti enemmän muonaa samalla kalorimäärällä. Minulla sitä ei kuitenkaan kannata tehdä ihan noin ja siihen on muutamakin syy. No, ihan aluksikin reverseni ei ole vielä siinä vaiheessa, että rasvani olisivat vielä palanneet noihin lukemiin. Toiseksikin, minun keholle rasva sopii. Rasva pitää minulla nälkää ja se antaa minulle myös hyvän, energisen olon. Joillakin kroppa saattaa toimia vielä hyvinkin alle grammalla rasvaa per painokilo päivässä, mutta itse huomaan, että ei passaa.




Sitten vielä omalla kohdalla se tärkein - himoitsen rasvaa :D Silloin, kun minulla on hervoton nälkä, niin voisin ensimmäisenä mennä Klonkun kanssa tappelemaan jokilohista. Dieetin synkimpinä hetkinä olisin siis tehnyt paljon sen eteen, että minulla olisi ollut pellillinen uunilohta ja pähkinävoita jälkkäriksi.

Minulle on tässä pala taivasta.


Juha Hulmikos se oli tutkinut, tai ainakin välitti omassa tekstissään jonkun tekemän tutkimuksen siitä, miten erilailla ihmisten keho toimii (dieetillä), onko heillä korkeammat hiilarit vai rasvat. Eli yksi yhteen ei tämä asia mene. Minä olen siis kiltisti fat machine, jolle hiilarit kaikessa omanlaisessa herkullisuudessaan meinaavat aiheuttaa turvotusta ja nesteenkertymistä - ja sitä ärsyttävää pikkunälkää.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Makro - anteeksi siis jutska - tilanne.

Makrojen tilannepäivitys oli lupauslistallani teksteihin, joten siispä niiden kimppuun. Vai pitäisikö minun kenties puhua vain "niistä" jutskista ja jättää turhat termihifistelyt tosissaan treenaaville, oikeille kehonrakentajille :) ?

Noh, pidetään nyt selkeys ja jätetään samalla turha kettuilu pois. Eli ne makrot. Sain kevään aikana nostettua hiilarien määrän yli kolmeen sataan jokaiselle päivälle, kun lasketaan keskiarvo. Pidin koko ajan yhden päivän, jolloin hiilarien määrä oli vähän alle sadan kieppeillä. Sitten olivat kolmen sadan hujakoilla pyörivät perustreenipäivät, joiden päälle kaksi korkeampaa, joissa toisena hiilut pyörivät siellä hivenen alle viidessä sadassa.

Uusi massamotivaatiomuki heittelee hiilareita. 


Rasvat vaihtelivat peilikuvana hiilareille. Keskimäärin niitä oli 75 g päivässä. Naiselle on suositeltu rasvaa olevan himppusen yli gramman per painokilo. Minulla se oli puolen toista vaiheilla, mikä tuntui itselle alimmalta mahdolliselta. Olen tunnetusti rasvakone, eli ilman silavaa leivän päällä ei minua saa toimimaan. 

Proteiini oli vakkari 150 päivälle. Tähän en ole laskenut treenilöpöjä, joten todellinen lukema oli varmasti tämän kokoiselle typylle aika hulppea. En todellakaan kuvittele, että pelkkä proteiinin lappaminen olisi tie onneen, tässä tapauksessa lihasmassan kasvuun. Uskoisin, että myytti proteiinin määrän suhteesta lihasmassan kasvuun on jo jokseenkin kuivahtanut kasaan. Mutta kirjoitan tähän kuitenkin, että määrä ei ole tämän vanhan toiveluulon vuoksi korkea. Minä vain satun tykkäämään proteiiniruoista. Lisäksi kaurahiutaleet, nuo pahalaiset, tuovat mukanaan sekä proteiinia että rasvaa varsin mukavasti, varsinkin, jos sitä puuroa lappaa sisuksiin samaa tahtia kuin allekirjoittanut.

Emme lankea epätoivoisuuksiin makroissakaan - useamman vuoden hanskalokerossa matkanneet suolakeksit.


Dieetillä protskut laski 120 suuntaan, rasvat viiteen kymppiin ja hiilarit sitten vaihtelivat keskiarvon ollessa 170 suunnalla. Välillä pidin korkeamman rasvan päivän, koska se auttoi itseä jaksamaan. Sitten oli puolestaan päivä, jolloin hiilarit olivat yli 300 ja rasvat surullisert 25.

Poskiin menevät niin hiilarit kuin rasvat.


Tästä nyt lähden hilautumaan takaisin ylöspäin. Tiedän, että näin lyhyen välikinnauksen jälkeen ei välttämättä edes tarvitsisi kummempia reversejä. Itse kuitenkin tahdon siistin lähdön, ja muutenkin luoda itselleni uusia pelisääntöjä sekä liikunnan että ravitsemuksen suhteen. Siksi näin alkuun n. 20 prossaa lisää hiilareihin ja kymmenen rasvoihin. Proteiinit nousevat siinä samalla kuin varkain. Tästä seuraamaan, mitä kroppa tykkää ja toteutuuko suunnitelma lisätä joka viikko löpöä koneeseen,

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Pussillinen puolukkahilloa - dieetin summa summarum.

Tampere nautittu, dieetti kärsitty, METti hikoiltu ja reverse aloitettu! Ou jee kun voi olla hyvä fiilis. Tuntuu, että viimeisen parin kuukauden ajan on kehonrakennuksellisesti huitonut pelkkää ilmaa. Kuukauden välidieettikin teki vain sen, että rasvaa putosi nihkeästi, mutta hermosti kärsi ja soi sitäkin pahemmin. Viimeisen pari viikkoa olen ollut niin järkyttävän väsynyt, tiltissä ja pahalla tuulella, ettei sitä voi kuin läsnä olleet ymmärtää.



MET teki sen, mitä itse uumoilinkin, eli onnistui rokottamaan hermostoa. Jouduin viimeisellä viikolla tekemään Utit siinä, eli kevensin nostamalla toistojen määrää raskaissa liikkeissä. Vähensin myös intensiteettiä nopeutta ja terävyyttä vaativissa liikkeissä. Myös palautusajat kasvoivat, eikä RPE täyttynyt edes kutoseen asti.

Tämä kuitenkin varmasti pelasti minut pahemmalta tilttautumiselta. Ennen Tampereen keikkaa pitämäni vapaa auttoi myös asiaa. Sen aikana saatoin leikitellä makroilla ja suunnitella tulevia kuvioita. Sen verran paha maku oli raudasta kuitenkin suussa, että jopa tuleva volyymia vähentävä treeniohjelman suunnittelu jäi kuitenkin vähemmälle. Vasta Tampereen reissulla sai sen mietittyä kohdilleen.



Dieettisummarum. Senttejä lähti eniten ranteesta, hah. Mutta hyvänä kakkosena suhteessa tuli vyötärö. Sieltä karisi mukavat 5 senttiä, mikä oli ihan riemutulos itselle. Kuten jossain vaiheessa kommentoinkin, huomasin dieetin edetessä sen, että reppu ei hölskähtänyt jokaikisestä töyssystä pyöräillessä.
Kiloja häipyi vajaa neljä kiloa. Yllättynein olen siitä, kuinka järkyttävästi sitä rasvaa vielä jäi. Jos haluaisin vähääkään leikkiä kisakireää, niin tästä pitäisi tiputtaa vielä varmaan melkein kymmenen kiloa. Painan siis tällä hetkellä saman verran, kuin mitä Piia Pajunen kisalavalla. Eli lihasmassa ero kahdessa samanpituisessa pygmissä on varsin huomattava. Siinä, missä Piude on upea ja kivinen kireydessään, olen minä rinnalla kuin pussillinen puolukkahilloa.

Järkevää olisi ehkä ollut pistää vielä kilo tai kaksi pois, mutta en kerta kaikkiaan enää viitsi. En tahdo myöskään pilata loppulomaa huitomalla itseäni loppuun. Päin vastoin haluan nyt panostaa tähän reverseen. Seuraan, miten paino lähtee elämään ja miten olo ja jaksaminen siinä samalla paranevat. Pistän tänne seuraavaksi vähän tarkemmin makroistani, mitä ne olivat ennen dieettiä, dieetillä ja nyt tulevissa suunnitelmissa.

Paljon oppineena ja elämän nälkäisenä eteenpäin! Ja huomenna lauantai herkkuineen, jippi jei :D

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kuuluuhan tämä nyt asiaan - Tampereelle!

Kesän yksi perustapahtuma on käsillä. Jokaisen suven reissu Tampereelle on nimittäin tänä vuonna puolivahingossa lykkäytynyt olemaan vasta näin pitkällä heinäkuuta. Varasimme aluksi olelun maanantaista keskiviikkoon, mutta onnekas törmääminen facessa ilmoitukseen Tammerfestista sai puhelinlangan majapaikkaamme laulamaan. Saimme siirrettyä reissua ruhtinaallisesti yhdellä sykäyksellä eteenpäin.



Nyt pääsee siis tyttö maakunnastakin nauttimaan edes yhden illan ajan musiikista ja ihmisvilinästä. Pitää vielä kartoittaa, mitä kaikkea voisi keskiviikkona tehdä. Ainakin Movetronin keikka polttelisi. Ikäraja tähän nostalgiapläjäykseen näyttäisi olevan lupaavasti 24. Se siis voisi ainakin teoriassa tarkoittaa sitä, että yleisöstä löytyisi muitakin, jotka ovat oikeasti ELÄNEET Movetronin, eivätkä vain kuulleet siitä (ysärille jysähtäneiltä) vanhemmiltaan. En myöskään olisi ehkä ainut, joka yhtyy Päivin kanssa hämärämpienkin piiloraitojen sanoituksiin - tiputtamatta riimiäkään pois.

Tottakai myös WFC käydään kurkkaamassa. MET on onnellisesti, ylpeästi ja tyylikkäästi taputeltu pakettiin, joten treenissä saa mennä vapaalla vaihteella. Tämä viikko onkin ihan oman säädön ja haluamansa volyymi-tyyli-pumppedin iloittelua. Mikäpä tähän siis sen parempi leikkikenttä, kuin Suomen oma susiluola.

Dieetti on myös ikään kuin pakattu METin kanssa samaan laatikkoon. Vielä en tee kalorinostoa laskennallisesti, vaan annan tämän Tamperekeikan mennä menojaan. Yleensä näillä reissuilla on tullut syötyä vähän epämääräisemmin ja vähemmän, kuin mitä arjessa. Siispä tämä saa olla juuri sopiva dieetin viimeistely. Jos sinne Tammerkosken virtaan jää vielä gramma rasvaa lillumaan, niin hyvä niin. Mutta pakko ei ole.



Pistän vähän wrap uppia, jahka tämä keikka on heitetty. Nyt on kuitenkin niin huippuhyväfiilis, että en ala kaivella vatsaonteloista nälkämuistoja. Naatitaan nyt vielä, kun kesää riittää!