tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulumuistoja.

Aloin miettiä, minkälaista jouluun liittyvää postausta ja samalla kuulumisten päivittämistä tänne laittaisin. Sen verran useamman vuoden olen kuitenkin jo blogia pitänyt, että jouluun liittyviä asioita on tullut mietittyä vinkkelistä jos toisesta.

Siirryin blogin arkistoihin ja löysin niin ihania muistoja ja helmiä, että on ihan pakko nostaa ne myös teille esille.

Vuonna 2014 olen mietiskellyt sitä, kuinka joulu on erittäin hoksaavasti vain kerran vuodessa.








Toivottavasti tämäkin joulu tuo arkistoihin uuden, hyviä muistoja tuovan arkistomerkinnän. 

Kohta jo ollaan siellä!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Lahjakkuudesta vol 2.

Ajatus lahjakkuudesta ja luontaisista taipumuksista jäi yhä pyörimään mieleen. Onneksi sitä pyöritykstä ei rullaa enää olalta (huo: valtavalta, kehittyneeltä deltsiltä ;) ) poishypännyt kateuspeikko, vaan ihan oikea mielenkiinto aiheeseen.

Lahjakkuutta tässäkin asiassa voi mitata monella tapaa. Äkkiseltään  lahjakkuudeksi laittaa juuri viime postauksessa esille nostamani geenit ja yleisen genetiikan, mikä määrittää kehittymisemme. On todettu, että eri ihmisiltä löytyy eri kapasiteetit tuottaa uutta lihasmassaa tai kasvattaa voimaa. On myös saatu selville, että osalla on oikeastikin vallalla tietynlainen geeni, joka vetää mielummin vaakatasoon, kuin laittaa liikkeelle. Tämä on todettu koe-elämillä, joista osa veivasi oravanpyöräänsä ihan mieluusti, kun taas toiset hamsterit painuivat mielummin vetämään lonkkaa. Tälle geenille on olemassa nimikin, PMYG, mikä siis vaikuttaa henkilön toleranssiin kestää kuormaa, ja vastata kuorman kasvamiseen.






Lahjakkuutta on myös se, miten oma psyykkinen puoli toimii. Osalla ajattelutapa on itseään tsemppaava ja motivoiva jo valmiiksi. Esimerkiksi kilpaurheilijat harrastavat itsepsyykkausta ja luovat kilpailutilanteista itselleen positiivisia mielikuvia. Omalla ajattelulla  ja temperamentilla (luonteenpiirteellä) on valtava voima siinä, miten asiat teet ja suoritat. Sama treeni voi olla toiselle tuskaa, kun vain miettii, kuinka paljon on vielä tehtävää, omassa kropassa ei tapahdu mitään, arki on harmaata ja vaatteetkin ovat jo kulahtaneet. Toinen taas ottaa kaiken innokkaasti ja uteliaastikin vastaan, ja toteaa huononkin sarjan jälkeen, että seuraava on vielä tullakseen. Hyvällä asenteella sanoisin kompensoituvan paljonkin huonoa, mitä mahdollisesti on äidinmaidostaan saanut.




Luonteeltaan pikkutarkkojen ja pedanttien ihmisten voisi ajatella pärjäävän salimaailmassa varsin hyvin. He ovatkin periaatteessa kuin kalat vedessä grammojen viilaamisen kanssa ja tekevät kaikki suoritukset prikulleen oikein. Näistä yksilöistä yleensä tuleekin varsin menestyneitä, sillä he etenevät matemaattisella tarkkuudella ja hoitavat niin dieetit kuin massat samalla moodilla.

Heidän kompastuskivenään saattaa juuri ollakin juuri luonteen täsmällisyys, mikä on omiaan aiheuttamaan stressiä. He ovat niitä, joilla on usein kovat ennakkopaineet ja joiden odotetaan vievän vaikkapa kisat mennen tullen. Stressi ja paineet voivat olla vesittämässä silloin edistymistä ja onnistumista, kun puolestaan "tar det lungt" tapaukset selviäisivät suosikin viitastaan huomattavasti helpommin. He saattavatkin yllättää takavasemmalta tullessaan huippukunnossa esille, vaikka ovatkin olleen dieetinkin aikana prisman jonossa juustonaksujen kanssa (lämpimät terveiset megamassa Sinisalolle).



Vilkaisu treeniohjelmaan ja viimeisten vuosien puuhasteluun voi myös antaa suuntaa sille, kuinka paljon syytellä omaa genetiikkaa. Kun ei vain kertakaikkiaan nuo välitykset toimi ja nivelet ovat sitä ja tätä. Päiväkirja voi puolestaan kertoa, kuinka salilla on jauhettu kuukaudesta toiseen samoja liikkeitä samoilla palautuksilla, eikä penkkiä ole juuri muuksi muutettu, oli kesä tai talvi. Eli silmäys myös siihen, mitä ja miten on tehnyt, voi antaa omille valmiuksille aivan uusia ulottuvuuksia.


Itse siis jatkan omalla tyylilläni. Teen tätä ilolla ja mielelläni, ja into ja uteliaisuus on valtava. Omassa psyykkeessä peikot ovat antaneet luolansa järjen käyttöön ja edistystä tapahtuu siellä maailmassa valtavasti koko ajan. Tulokset paranevat koko ajan, vaikka kroppa näyttäisi välillä miltä.

Sarjapainot ja  oma, hyvä mieli kertokoot, että tämä lahjakkuus luodaan tässä ja nyt. Oli äiti sitten kuinka pieniluinen tahansa ja isukki ollut kaikkea muuta, kuin punttaaja tai maratoonari - minä voin olla juuri, mitä tahdon. KUNHAN vain muistan, että ainoa, mihin vertaan, on oma itse. Ei se viereisen penkin pirkko.


tiistai 5. joulukuuta 2017

Lahjattoman lompsintaa joulua kohti.

Olen vääntänyt, mitannut ja punninnut. Olen hakenut tietoa ja alkanut kehittyä tekemisissäni ja tietämisessäni. Vanhat peikot eivät enää aseta rajoituksia massan kehittymiselle tai tekemisilleni. Olen syönyt pilkun tarkasti ja juuri optimaalisesti omien tavoitteiden ja kehon hormonitasapainon vaatimien makrojen mukaisesti. Purkki ja pulveriarsenaali valloittivat keittiön kaappien lisäksi myös eteisen vaatehyllyn, osan atk-huoneesta sekä toisen komeron. Olen huoltanut kehoani päivittäin ja oppinut palautumaan.




Treenaan  mielestäni jo varsin hyvin ja keskittyneesti. Puhtaus ja liikkeiden suorittaminen paranee jatkuvasti. Hermotus on jo hyvällä mallilla ja jo vuosissa puhuttavien kokemusten myötä tunnen kehoni ja liikeradat varsin hyvin. Osaan harkita ja miettiä treeni-intensiteettiä, eikä tavoitteenani ole aikoihin ollut salin portaiden konttaaminen pois lähtiessä.


Stressikin on vähentynyt. En enää murehdi liikoja, ahdistu kellonajoista tai mahdollisesta liikkumattomuudesta. Minulle ei tule hätää, jos vaaka prakaa hetkisen tai cheattiateria venähtää huijareiden illanvietoksi. Työkin maistuu ja ystävien ja tuttujen kanssa on hyvä olla. Osaan  myös hemmotella itseäni ja olen pikkuhiljaa opetellut panostamaan muuhunkin pukeutumiseen kuin salivaatetukseen.




dellykset optimaaliselle kasvulle ovat siis olemassa. Silti tuntuu useammin kuin välillä, että vieressä tekevä peruspirkko, joka syö vähän sinne päin ja ottaa hörpyn vettä treenin päälle,kehittyy paremmin. Hän vetää banskun kitusiinsa ja painuu  kotiin vitkuteltuaan reidenloitontajaa ja pikku vatsajumppaa lihakset pingottaen, kun itse puolestani yritän pitää vähänkin dokumentoitavissa sen, mitä teen.




Tässäkin lajissa tulee muistaa lahjakkuuden ja genetiikan merkitys. On tehty tutkimuksia verrokkiryhmille, joissa on saatu tuloksia siitä, kuinka osa porukasta kehittyy  kohisten ja saa testiaikana yli 200 prosentin edistymistä sekä voimaan että massaan. Toisilla raukoilla saattoi puolestaan tulos jopa romahtaa aloitettua hauiskäännöt testimielessä.


Kaikesta ei toki voi iskää ja äippää syyttää, mutta osassa kehitystä voi toki sormea sinnekin päin osoittaa. Jokaisella meistä on yleensä jokin tietty osa-alue liikunnassa, joka kehittyy toista paremmin. Jotkut ovat synnynnäisiä pikajuoksijoita, toiset kykenevät helpommin kitkuttamaan ultramaratoneja. Sama pätee lihasmassan hankintaan. Osalle liha kerta kaikkiaan vaan tarttuu paremmin kuin toiselle. Lisäksi lajin estetiikkaa on sanelemassa myös esimerkiksi lihasten malli ja nivelten rakenne. Sironiveliset ja pyöreälihaksiset saavat patsastella tyylikkyydessään, kun lattarakenteiset lisäävät pehmusteita strategisiin paikkohin.


Tästä olisi vielä paljon jauhettavaa, mutta lohduttakoot tämä pientä pistoa, mikään aiheutui siitä, kun silmä osui taas reippaaseen kanssatreenaajaan, joka pirulainen on taas selvästi mennyt eteenpäin, vaikka hän juuri isoon ääneen selosti kaverilleen, kuinka tuli taas viikonloppuna mässättyä ja nyt turvottaa sitten niin vallan kauheasti. No niinpä turvotti itselläkin, karmea kateuspeikko ja just siinä oman olkalihaksen päällä ;)



Tästä jatkan vielä!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Hyvinvointiviikko: päätetään omaan napaan.

Ei enää hyvinvointia, niinkö :) ? Että antaa olla jo, tässä voi jo pahoin, kun mitään muita päivityksiä ei enää heru.

Osuma ihmissuhteelle.

Hyvinvointi on jo varsin, no, hyvin, käsitelty. Rungoksi hönkäisen vielä sen, että pitäkää omissa puitteissanne huolta itsestänne. Kannattaa olla edes muutama läheinen ihmissuhde. Tiedosta, kuka tai ketkä ihmiset ovat sinulle tärkeimpiä ja panosta heihin omien voimavarojesi mukaan. Tuon loppuosan lauseesta täydensin enemmän omana lisäsuuntana, koska itse olen erittäin vahvasti introvertti. Väsyn sosiaalisuudesta ja en "tarvitse" niin paljoa ihmisiä ympärilleni. Mutta ne, ketkä minulla ovat, ovat todella rakkaita ja tärkeitä. He onneksi sen myös tietävät. Mutta ihminen tarvitsee sosiaalisuutta voidakseen hyvin, MINÄKIN. Omaa itseä pitää saada heijastaa muihin, jotta oma minä voi olla eheä.

Ei ole olemassa minua ilman sinua. Sarasvuolta napattu, aivan loistava ajatus.

Tee myös silmäys omaan työhösi. Oletko siihen tyytyväinen? Jos et, tee jokin muutos, Vaihda alaa, etsi vaihtoehtoja, käy uraohjauksessa, jotain! Itse olen jo näinkin lyhyen uran aikana saanut kokea huonoa oloa työssäni, joten tiedän, mistä puhun. Ja osasin itse onneksi myös toimia.

Ja vielä se oma napa! Ihan paras ja ihana! Kanna napaasi kunnialla ja vietä sen kanssa laatuaikaa. Vain te kaksi tiedätte, mitä se tarkoittaa. Pitäkääkin se ihan teidän omana juttuna.

Ole kiitollinen. Ihan kaikesta.



Kiitos tästä! Ugh, olen puhunut. Ja nyt napani kanssa lähdemme tekemään ihan jotain muuta. Enkä kerro siitä teille :)


tiistai 21. marraskuuta 2017

Hyvinvointiviikko: kroppa kuntoon.

Hyvinvoinnissa pistämme palasia kuntoon. Ruokaa, elintapoja, nukkumista, aktiivisuutta. Palasista koostumme myös itse, ja siksi hyvinvointiin lisään terveyden lisäksi vielä muun mekaniikan, miten me toimimme.

Itselläni on ilmeisesti suvussa Pinoccion verta, sillä sen verran jäyhä ranka ja onnettomat edellytykset millekään liikunnalle ovat. Olen saanut itseni umpikaukeudesta venyteltyä niin, että nyt kykenen saada varpaista kiinni. Muuten fysiikkani on sopimaton käytännössä kaikkiin lajeihin. Yleisurheilussa minusta ei ole mihinkään, juoksuun raajani ovat liian lyhyet (eikä se enää kiinnosta!). Pallopelit ovat puolestaan jo koulun liikkatunneilta täyttä painajaista ja tervaa! Oli pallon malli ja kiihtyvyys mikä tahansa, niin en osu siihen, en näe sitä, en ymmärrä, miten sitä lyödään ja miksi se sattuu, sekä tähtäys on aivan umpimähkää.


Hmm, mitenkähän tämä kuva liittyy biomekaniikkaan :) ?


Kehonmuokkaukseenkaan minulla ei ole genetiikkaa, jolla saisi lihakset pullottamaan, tai mahtavaa rakennetta, jota alkaa muokata näyttäväksi paketiksi. Ainoa, mikä tähän rakastamaani lajiin minulta löytyy, on mentaliteetti. Olen juuri oikealla mielenlaadulla varustettu siihen, että jaksan jungertaa ja toistaa samaa kaavaa päivästä ja viikosta toiseen.

Tyrrrr polle kuitenkin ajatuksissa, sillä puhuin kuitenkin biomekaniikasta hyvinvoinnissa. Eli omalla kohdallasi sinun kannattaa:

Tarkista, miten toimit. Meneekö kyykky oikein? Minkälainen on ryhtisi? Onko kävelysi kohdillaan? Jos missään tuntuu epämääräisiä kolotuksia tai näytät kuvissa käppyrämännyltä, niin kannattaa piipahtaa hyvällä fysioterapeutilla, joka voi katsoa, mitä oikaisuksi voisi tehdä.

Siellä vähän vääntämässä vanhuuden varalle.


Pidä huoli lihaskunnostasi, eli puntille vaan minun kaveriksi :) Lihasvoima on yksi parhaista pitkän iän lääkkeistä, sillä ihmisen lihasmassa alkaa keski-iän tienoolla hivuta hitaasti mutta varmasti. Tee ainakin keskivartaloa vahvistavia liikkeitä, jotta saisit rangalle tukea iän muuten rokottaessa ryhtiä ja luustoa. Alaselän oirehdinnat yleistyvät myös vanhetessa, ja vahvat lihakset ovat apuna siihen.

Ja venyttele, Tai rullaa. Huolla lihaksiasi ja samalla itseäsi. Sauno reippaasti. Nämä keinot voitelevat niveliä ja pitävät ne liikkuvina. Se ei ole kuin yksi kaunis päivä, kun huomaat, että jalka ei enää nouse samalla tavalla, ja kohta jo heijaat apua päästäksesi sängystä ylös...


tiistai 14. marraskuuta 2017

Hyvinvointiviikko: aktiivisuus

Hyvinvointiviikkoni jatkuu. Tähän ei edes tarvitse kummempia siltoja oman treenin mietintään ja sen kulkemiseen. Salilla on ollut yhtä voittokulkua sen jälkeen, kun sain muun elämän rauhoittumisen kohdilleen ja käyttämäni treenijuomat tukemaan sekä työvaihetta että palautumista.

Aktiivisuus heitti tällaisen kuvan.


Vaikka minun suurin kompastuskivi ja viimeisin projektini on ollut rauhoittuminen, ei täysi paikallaan olo ole kenellekään suotavaa tai tavoiteltavaa. Hyvinvointiin liittyy kiinteänä osana aktiivisuus sen positiivisessa mielessä.

Nyky-yhteiskunta on mahdollistanut sen, että palvelu on parantunut ja tietoyhteydet mahdollistaneet sen, että ihminen pystyy selvitä tarvittaessa hyvinkin vähillä liikunnoilla ja siirtymisillä päivän aikana. Osa tekee toimistotyötä, johon kuuluu tahtomattaankin paljon paikallaan oloa ja istumista. Koululaiset ja opiskelijat istuvat pulpeteissa ja palaverit venyvät pöytien täyttyessä munkkikahveista. Tämä ei ole koko totuus ja yhä löytyy myös ammatteja, joissa tehdään liikkuen töitä. Mutta näin kärjistäen kuitenkin.

Aktiivisuudestakaan ei kannata ottaa stressiä, sillä jos kunnon hikiliikunnoille ei jää arjesta aikaa tai siihen ei yksinkertaisesti oma mieli taivu, niin anna olla. Mutta havahdu silloin arjen muuhun liikkumiseen. Hikoilusta ja hengästymisestä on sopivissa määrin kiistatonta hyötyä terveydelle, mutta muutenkin aktivoitumalla saat itsesi voimaan paremmin. Ja tässä puhutaan sekä henkisestä että fyysisestä hyvinvoinnista, sillä pienikin liikunta ja veren kiertäminen ärhäkkäämmin kehossa saa aikaan hyvänolon tunnetta ja mielen virkistymistä.

Siinä ollaan lähdössä olemaan sitten niin tuhannen aktiivisia.


Huolehdi siis siitä, että saat tarpeeksi perusliikuntaa. Sen seuraamiseksi voi hommata vaikka askelmittarin, jolla voi seurata, tuleeko toivottu 10 000 askeleen määrä päivässä täyteen. Jos työnkuvaasi kuuluu pitkien käytävien kävelyä ja porrasralleja, voit voida paremmin, kuin päivänsä istuva, joka aina töiden jälkeen suuntaa lenkkipolulle.

Aloita tämäkin osa-alue palasina alkaen siitä, että parkkeeraat autosi kauemmaksi ja käyt lähikaupassa kävellen tai pyörällä. Seuraa myös, että sinulle tulisi jonkin verran sekä kestävyyttä että lihasmassaa ylläpitävää liikkumista. Vaikka kahta eri sorttia - pikkupainoilla temppuillen iltauutisten katsomista ja sen jälkeen pieni happihyppy ulkona ennen iltapalaa.


torstai 9. marraskuuta 2017

Hyvinvointiteema: terveys ja uni

Hyvinvointi on ravinnon osalta käsitelty. Mutta ei hyvinvointi ole vain sitä, että syöt hyvin. Se antaa tärkeän edellytyksen sille, mutta ei toimi yksinään.

Seuraavana hyvinvoinnista tulee itsellä mieleen terveys. Milloin olen terve? Niin kauan, kuin lääkäri niin sanoo :) Oma terveydentila kannattaa ottaa tosissaan ja sitä pitää seurata. Keho voi välillä huutaa, jos sillä on jokin hätänä, mutta joskus se panttaa oireitaan ja tietoaan vaikka kuinka pitkään. Epämääräisiä oireita voi olla huomaamatta ja kurjasta olosta tulla "tavallinen" tila. Näinhän se fiilis on aina: aamulla väsyttää, työt käyntiin kahvilla, portaissa hengästyttää ja verikokeisiin en mene.

Tässä googlen ensiehdotus terveydelle.


Silti välillä olisi hyvä mennä. Kannattaa pyrkiä pääsemään terveydenhoitajalle tai työterveyteen kerran vuodessa käymään yleistilanne läpi. Jos on jotain akuuttia vaivaa, niin hankkia niihin heti ratkaisut, eikä venyttää niitä. Oli asia mikä hyvänsä tulehduksista lähtien, ne pitkittävät vain kehon kohtaamaa srtressin aikaa ja vaivaavat mieltä.

Selvitä myös, mitä riskejä perimääsi kuuluu. Mitä sairauksia on ollut suvussasi ja perheessäsi, ja voisiko sinulla olla taipumusta saada samoja vaivoja? Siten voit ennalta ehkäistä omaa sairastumistasi osallistumalla seulontaan tai muuttamalla elintapojasi siten, että saat omilla valinnoillasi vähennettyä riskitekijöiden määrää.

Hah! Tässä ensimmäinen osuma uni-sanalle :D

Toinen terveyteen liittyvä hyvinvoinnin asia on uni, mistä olen jo varmaan useampaakin postausta laittanut. Unen merkitys hyvinvointiin on niin valtava, etten tiedä, millä fontilla sen kirjoittaisin. Itse olen pitänyt itseäni huonona nukkujana, mutta nyt todennut, että olen luonut itselleni huonot olosuhteet nukkua. SH aikoina uni oli jotain aivan karmeanlaatuista, eikä sitä tullut todellakaan riittävästi. Ja sitä ennen ruokavalio ja esim. magnesiumin täydellinen puuttuminen olivat vaikeuttamassa nukahtamista.

Huono uni onkin nostettu yhdeksi kansanterveyden merkittäväksi asiaksi. Unen puute aiheuttaa stressiä, huonontaa palautumista, sekoittaa hormoneja (ja saa aikaan lihavuutta), ja huonontaa työssäjaksamista.

Jo muutamalla korjauksella voit tehdä unelle ja rauhoittumiselle ihmeitä. Pimennä huone, missä nukut, kunnolla. Vältä kirkkaita valoja ja ruutuja ennen nukkumaan menoa. Syö hiilihydraattipitoista iltapalaa, eikä vain pelkkää proteiinia. Ei nälkäisenä nukkumaan. Raivaa nukkumiselle aikaa niin, että saisit lepoa vähintään seitsemän tuntia. Yritä mennä nukkumaan aina samaan aikaan ja vältä kahvia yms. piristeitä iltapäivä kolmen jälkeen.

Näillä korjauksilla jälleen hyvinvointia eteenpäin.
Ja jatketaan myös jokaisen lumettoman ja jäättömän päivän ylistämistä, sillä kuinka voikaan ihminen nauttia täydestä pimeydestä ja kengänpohjan pitämisestä :)


torstai 2. marraskuuta 2017

Hyvinvointi - ravitsemus.

Kirjoitin tuossa edellistä blogipostausta ja laitoin siihen tavalliseen tapaan tunnisteita. #hyvinvointi on yksi käyttämiäni tageja. Aloin kuitenkin miettiä, mitä kaikkea hyvinvointi sanan taakse saa laitettua. Mitä tietoa olisin hakemassa, jos haluaisin saada tietoa hyvinvoinnista.

Ravitsemus tulee itsellä ensimmäisenä mieleen. Siksi ajattelinkin kirjoittaa, mitä hyvinvoinnilla tarkoitetaan ravitsemuksen kannalta.
Hyvään ravitsemukseen ei ole olemassa mitään yhtä kaavaa, raaka-ainetta tai ruokavaliota, jolla täydellisen ravinnon saisi aikaiseksi. Lisäravinteet ja pillerit eivät myöskään ole itsessään ratkaisemassa ravitsemuksen ontumisia. Jos pohja ei ole kunnossa, on turha alkaa heittämään helmiä pinnalle. Sinne ne vaan vajoavat auttamatta sen kummemmin.

Tällaisen kuvan google-haku antaa ensimmäisenä,  kun laitan hyvinvointi ja ravitsemus.


Omaa ravitsemusta kannattaa silti ottaa välillä tarkkailuun ja miettiä, voisiko siinä olla jotain korjattavaa. Kerralla ei mihinkään megaremontteihin kannata ryhtyä, sillä usein ne kaatuvat jo silkkaan työläyteen ja uuden kokemisen shokkiin. Kaikki sokeri pois, transrasva pois, maku pois, ja kohta on koko innolla liikkeelle lähtenyt uusi elämäntapa pois.

Sen sijaan muutamilla askelilla kannattaa lähteä korjaamaan joitain osa-alueita omasta syömisestään.

Pidä rytmi. Löydä itsellesi ja eri päiviin sopivat ruoka-ajat, joiden avulla saat pidettyä verensokerin tasaisena. Verensokerin heilahtelu aiheuttaa väsymystä, ruoan himoa, eikä tee hyvää insuliiniherkkyydelle muutenkaan. Kolme isoa ruokaa ja kahdesta kolmeen välipalaa pitävät kylläisenä koko päivän.



Viittä eri väriä. Tai sitten toinen nyrkkisääntö: sateenkaari päivässä. Eli pyri syömään mahdollisimman värikästä ruokaa. Eikä siis millään elintarvikeväreillä täytettyjä irtokarkkikirmailuja, te mokomat ;) Vaan puhdasta ruokaa: sinisiä marjoja, tumman vihreitä salaatteja, oranssia lohta, sitä rataa.



Syö puhdasta ruokaa. On täysin eri asia syödä pari suklaalevyä ja saada siitä 2000 kaloria, kuin syödä sama energiamäärä tasaisesti hh-proteiinit-rasvat (niin sanottuna) puhtaina ruokina. Prosessoidut ruoat sisältävät lisäaineiden lisäksi vain vähän kuitua ja nesteitä. Kuitu ja neste ovat tärkeässä asemassa pitämässä verensokerin tasalla ja lisäämässä kylläisyyden tunnetta. Prosessoitu ruoka on usein myös ravintoarvoltaan huonoa, eikä puhtaasta ruoasta saatua hyötyä voi kuitata monivitamiinilisillä.

Juo vettä. Vähintään se kaksi litraa päivässä, vaikka et liikkuisikaan. Ja jos vielä päivään kuuluu jonkin liikuntasuoritus, niin pidä huoli, että korvaat sen kuluttavan nesteen vielä lisäksi.

Jo näillä liikkeillä olet jo pitkällä. Tai jopa oikeastaan tuon `jo`-alkuosan voi jättää pois. Näillä liikkeillä olet jo perillä! Näihin lisänä joskus viilausta halun mukaan ja myös sopivaa rentoutta. 80 prosenttia ravitsemuksesta kunnossa ja 20 lopuilla prosenteilla ilottelua :)

Iloittelulla mennään tulevaan viikonloppuun, ja meinaankin itse pistää tuon 20 prosenttia venymään ja paukkumaan ihan toisille kymmenille. Nauttikaa te muutkin!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Huijari puijari.

Kuinka pitkälle salilla ja kehityksessä voi päästä feikkaamalla? Näitä ajatuksia tuli mieleen, kun työn puolella eräät tapaukset päättivät yrittää sitä kuuluisaa aidan matalinta, MUTTA vaarallisinta kohtaa, ja luntata kokeessa. Ei hyvää päivää sitä "riemun" määrää, kun tästä jäimme kiinni ja pääsimme ruotimaan MITÄ teit, MIKSI teit ja MITÄ siitä seuraa. Tilanteesta saatiin nostettua tärkein pointti esille - itseään ei kannata eikä voi huijata oppimisessa ja kehittymisessä.



 Jos kirjoitat vastaukset suoraan paperiin, et opi niitä ulkoa ja tulevaisuudessa tulet uudelleen ja uudelleen törmäämään niihin ja siihen, että et vieläkään näitä hallitse. Kannattaa siis kerralla nähdä vaiva ja opetella asia oikein ja ulkoa. (no onhan tähän heitettävä oman elämän tositarina, kuinka ala-asteella luokkakaveri lunttasi kertotaulukokeessa. Opettaja luki pikku paperista isoon ääneen, että näin pikku Jussi-Petterillä lukee täällä 8 * 7 = 56. Siitä päivästä lähtien olen Jussi-Petterimme ja oletettavasti koko luokan tavoin muistanut, mikä vastaus kyseisestä kertotaulusta tulee! Kiitos tästä siis lunttaamisen!)

Salilla tapaamme mös henkilöitä x, jotka runnovat valtavilla raudoilla liikkeitä huijaten heijareilla ja kaikilla mahdollisilla apulihaksilla, jotta toistoja tulee ja raudan saisi pidettyä mahdollisimman suurena. On myös koulukuntaa, jotka pitävät kirjaimellisesti valtavaa meteliä itsestään, mutta kysymysmerkkinä on kuitenkin se, onko tuossa vain pelkkää äänienergiaa, eikä juuri mitään ääntä vastaavaa tehoa lihakseen? Lasken huijareiksi myös ne veiijarit, jotka rysäyttävät vaikkapa mavessa rautansa kunnon tiputuksella maahan, eivätkä edes yritä hidastaa negatiivisessa vaiheessa.



Kaikki nämä ylätaljan heijaajat, hauskäännössä venytyksen puoleen väliin jättävät ja kyykyissä hivenen niiaavat, ovatko he siis salimaailman lunttaajia? Mennäänkö siinä suoraan ketotauluihin, joita ei hallitse, eli rautaan, mikä ei vastaa todellista tasoa? Tästä voi olla montaa mieltä, sillä toki tulee heti itselläkin mieleen tyylit, kuten pakkotoistot, joissa ikään kuin huijaamalla saadaan lihas työskentelemään enemmän ja suuremmalla kuormalla.

Se ei ole huijausta, ellet jää kiinni ;) Tietyissä asioissa voi olla hyväkin koittaa kiertoteitä ja ladella lihaksille valkoisia valheita: eeeiii tänään kyykätä kovin syvään, ei toki. 

Niin, ja huijauksesta tulee suorastaan taiteenlaji, kun aletaan mennä syömisen puolelle. Kuuluisat cheattiateriat saavat tavallisten päivien makrot kalpenemaan ja monesti itsensä saa huijattua ja pyöriteltyä vetämään kaikennäköistä ja paljon - ihan vain tankkauksen nimeen. Syömisessäkin voi huijata itseään hakemalla perusteita sieltä ja täältä, miksi nyt saa ottaa ja lapata - kerrankos sitä on seisovan pöydän ääressä, joulu se on kerran vuodessa, kannattaa ottaa, kun se on vielä tuoretta, ei vieraisilla lihoa - sitä rataa :)




Eihän se ole kuin suukko - ja suuteleminenhan polttaa kaloreita!!

Mutta loppujen lopuksi, itseään sitä vain huijaa. Joskus se tekee hyvää ja tuo mukavaa kielletyn hedelmän tuntua, mutta loppujen lopuksi huijauskin punnitaan, kun pitää ottaa oikeasti vahtivan silmän alla ne ykkösmaksimit tai astua puntarille. Niissä vaiheissa olisi toivonut, että olisivat jääneet ne lunttilaput sittenkin väsäämättä...

perjantai 13. lokakuuta 2017

Se sana.

Välillä se sana on ihan kaikilla huulilla. Myönsitte sitä tai ette. Minua sen sanan käyttö ällöttää ja saan välillä kuulla sitä aivan liiaksi asti. Se kertoo mielestäni köyhyydestä käyttää suomen kieltä edes sen verran luovasti, että pystyisi kehittämään jonkin muun, nerokkaan, kuvaavan sanan siihen tilalle. Jos et keksi mitään muuta, niin ole silloin hiljaa.

Omalla kohdalla tämä sana viiltää korviani pelkästään töissä varsin tiuhaan. Nuorten maailmassa se tuntuu kuvaavan kaikkea lähtien fiiliksestä ja päätyen aina siihen, mitä mieltä he välillä koko yhteisestä touhusta. Tämän nyt vielä sietää, olipa se itselläkin välillä varsin lennokkaasti käytössä. Ei tosin aikuisten seurassa, mutta muiden kanssa. Ei silloinkaan mitenkään ylenpalttisesti. 



Ärsytys sanaan kasvaa, kun en voikaan jättää sitä töihin, vaan valitettavan usein se on mukana myös salilla. Siellä ei syyttävä sormi mene vain nuorempiin treenaajiin, vaan käytännössä yhtä paljon myös  varttuneempaan osastoon. Keskustelun aihepiirillä ei ole mitään väliä, eli kyseessä voi olla illan suunnittelu, treenin sujuminen tai mikä tahansa, siinä se kuitenkin vilisee. 

Mutta, kyllä se löytyy itseltäkin. Ainakin lujaa huudettuna pään sisällä. Se siivittää usein matkaani taittaessani taivalta vaihtelevien kelien pyöräteillä. Kun on tarpeeksi väsyä, ärsytystä, tai kiirettä, se saattaa tulla jopa ääneen kotona. Sen sai viimeksi tulemaan ilmoille mustikkapurkin tippuminen keittiön lattialle. Siinä se oli vielä voi -etuliitteellä korostettuna.

V***u. Siinähän se. Karmean ruma ja mielikuvitukseton. Silti välillä niin onnettoman paikallaan. Jos sen kieltäisi täysin, jäisi monikin sanattomaksi. Tätä miettiessäni (joskus pyöräillessä tuo ajatus kun meinaa lähteä joskus rönsyilemään...) palasi mieleen muinainen lista kyseisen sanan ainoista soveliaista käyttökerroista. Näiden hienovaraisten nyanssien ja historiallisten taustojen ymmärtäminen vaatii jo sen verran pohjatietoa, että sallinen itse kyseisellä sanalla tapahtumien luonteen vahvistamisen.
Eli:


V***u-sanan ainoat soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian:


"Enpä arvannut, että he suuttuisivat noin vitusti."
Osama bin Laden, 2001
"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!"
Bill Clinton, 1999
"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!"
Nooa, 4341 eKr
"Missä vitussa me ollaan?!"
Amelia Earhart, 1937
"Haluatte minkä tuohon vitun kattoon?!"
Michelangelo, 1566
"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon?"
Pythagoras, 126 eKr
"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!"
Picasso, 1926
"Joka vitun taukki ymmärtää tämän."
Einstein, 1938
"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tulivat?"
Kenraali Custer, 1877
"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945
"Vitut täällä mitään jäävuoria ole."
Titanicin kapteeni, 1912
"Aja nyt vittu kovempaa!"
Prinsessa Diana, 1997
"Vittu tää on pelkkä flunssa."
Aleksanteri Suuri, 323 eKr
"Ketä kiinnostaa, jos me vallataan joku vitun Kuwait."
Saddam Hussein, 1990
"Mitkä vitun hobitit?"
Sauron, 2945 kolmatta aikaa

Salimaailmassa nämä samat poikkeukset siisteys ynnä siveys säännöstöön voisi puolestani tehdä seuraavissa hetkissä:

"Ei v***u oiskaan ottanu."
Dieettiläinen työpaikan joulukonvehtitarjoilussa.

"En v***u oliskaan halunnu kotiin."
Salin portaiden alapäässä jalkatreenin päälle.

"Ei se v***u ole niin tarkkaa."
Vannoutunut laturien käyttäjä punnitessaan viikottaista pulverirallia.

Oliko v***u ihan pakko?"
Treenaaja, jonka toinen laite vietiin supersarjan aikana.

"Sanonko minne voit v***u laittaa parsasi."
Uusi ruokavalio.

Tämän sanan myötä tahdon toivottaa hyvää syyslomaa vähintään itselleni! Nyt on senkaltainen savotta takana, että toipumiseen vaaditaan vähintään kunnon tankkaukset ja Tampereen reissut. Pitäkää hyvä viikko ja viljelkää sanasta harkiten ja sopivissa hetkissä!



tiistai 10. lokakuuta 2017

Onko pakko, jos ei taho?

Heti alkuun lämmin kiitos viime viikonlopun viihteestä, öljyisistä vartaloista ja pinnallisesta hömpästä. Ei olisi voinut tehdä enempää gutaa meikäläisen arkeen! Lisäksi suorastaan hämmentyneet kiitokset niille, jotka tunnistivat MINUT siinä kaikessa alamme julkkisten esiinmarssissa ja tulivat moikkaamaan. Sain jatkaa useammankin kerran matkaa sydän pamppaillen ja leveä hymy kasvoilla :)


Johdannaisajatus tuli messujen ja arjen myötä mieleen....

Onko pakko, jos ei tahdo? No kuulkaas ei ole. Tai ainakin hyvin monessa asiassa näin voi sanoa. Ei edes aleta saivartelemaan ja nostamaan esille elämisen edellytyksiä sun muita perusprinsiippeja. Kaikessa muussa on kuitenkin oikeasti se onnellinen tilanne, että ei tarvitse, jos ei tahdo.





Tämän kun oikeasti tajuaa, alkaa pakot yllättäen muuttuankin vaihtoehdoiksi, jotka voi halutessaan tehdä. Ja kuinka ollakaan, äkkiä entinen pakko onkin nykyinen oma valinta, joka tuntuu ja sujuu aivan erilaiselta. Jälleen vedän esimerkkiä töistäni, jossa eräs "asiakkaani" tuntui junnaavan paikallaan ja olevan aina yhtä pitkin hampain läsnä tavatessamme. Tiesin, että hänen asiansa harjoittelu kotona ei tapahdu, eikä omaa, saati taustajoukkojen, motivaatiota ole nimeksikään.

Seurasin hetken vastentahtoista kiemurtelua ja ponnetonta harjoittelua, kuten joka viikko. Sitten kysäisin ihan nätisti ja rauhallisesti, miltä tämä kaikki sinusta tuntuu? Ja sitten: tiedätkö, että sinun ei tarvitse? Ei ole pakko, jos ei halua. Eikä sitä tarvitse hävetä tai tuntea luovuttaneensa. Joskus vaan tietyille asioille on hetkensä ja tahtonsa, mutta onko nyt se sinun aika?

Kuinka ollakaan tämä ennen oven läpi pois puskenut olikin hetken aivan äimänä, kun kynnys olikin vapaana hypätä yli ja jättää koko moska taakseen. "No emmää sittekään oikein tiedä…"

Iso voitto, jo siinä! Tuo kuulosti jo niin hyvältä. Sitten vielä hetken tuuminta ja mietintä, ja saimme kasaan molempia osapuolia ilahduttavan diilin: Me otamme itse halutun tsemppivaihteen päälle ja katsomme jouluun asti, miltä näyttää. "Treeni" jokaista etunimen kirjainta kohti. Viisi kertaa, viisi puristusta. Sitten tuumataan uudelleen ja ollaan yhtä rehellisiä. Katsotaan,  missä mennään, ja annetaanko olla vai jatketaanko porskutusta. Tai ihan über-vaihtoehto: oltaisko siinä vaiheessa edetty niin, että tarvetta näkemiselle ei enää edes olisi!

Näillä päätettiin mennä, ja tällä kertaa ovi ei edes meinannut paukahtaa lähtiessä. Iloinen moikka ja ainakin hetkeksi tunne, että jotain todella saavutettiin, vaikka ei konkreettisesti periaatteessa mitään.

Onko tätä litkua ihan pakko juoda?! Tai oliko ihan pakko hifistellä ja tilata kaikki maustamattomana...?

Jälleen sama sovellettavissa salille. Mave-päivä, onko pakko mennä, tai vaikka menisi, niin onko pakko lisätä painoa? Ei ole. Voit jäädä kehosi tuntien lepäämään, tai mennä ja katsoa, miltä tuntuu. Lupa kaikkeen. Ja lompsista vaan tangon ääreen ja lisää 5 kiloa. Sekä ihan voittaja fiilis!

Niin ja siis tuon ei ole pakko nousta.


tiistai 3. lokakuuta 2017

Kettu vierailulla.

Onpahan nyt se tämänkin hetki, kun yksinkertaisesti ahdistaa ja tympäisee alkaa kirjottaa. Ei mitään asiaa, ei sitten yhtään mitään. Tai fiilistä alkaa kirjottaa. Treenipumpit pyörii, niistä riittää itsellä selostettavaa, mutta kiviäkiin se jatkuvasti kiinnostaa. Makrot pyörivät kanssa, ja siinä toinen. Jaa että taas se kierrättää sitä ja viilaa tuota. Ei uutta tälläkään saralla.

Näinä hetkinä olisi hyvä jättää naputtaminen sikseen. Mennä ihan muihin tekemisiin ja odottaa inspiraation poikasta, joka yleensä kyllä tulee iihan itsekseen viimeistään silloin, kun taas bongaa jonkin hyvän artikkelin tai keskustelun siemenen joistain julkaisuista. Mutta kun sormenpäistä viskoutuu pelkkiä ukkosen poikasia ja näppäimistö hehkuu punaisenaan, voisi tämän homman jättää ihan hyvin välistä. Minkä ihmeen takia raahautua äksyilemaan niille kolmelle ja puolelle lukijalle, että nyt Tiinaa  kiukuttaa ja tympäisee. Ottakaa osanne, täältä pesee.


Ehkä juuri siksi, että nytkin saatoin kuulla, kuinka stressihormoni sykähki mahdollisesti yhden yksikön alas päin. Sain tunnistettua ja tunnustettua sen tänne. Pahin ahdistus ja pelkohan tulee nimeämättömistä asioista,. Siitä, ettei saa sanottua, mikä ahdistaa, pelottaa, tai v-tuttaa. Kaiken tunteen kun tulppaa sisäänsä ja jättää sinne hautumaan, saa aikaa lopulta mojovan koktailin, joka vain odottaa tilaisuuttaan räiskähtää levälleen kuin paska tuulettimeen.

Ei sen toki tarvitse tarkoittaa, että räyhään ja riehun tänne tai kotona, vaan että otan itseä niskasta kiinni ja kurkkaan, mitä häijyä siellä omassa henkisessä pullossa luuraa. Hyvällä hengellä on ahdasta, kun sinne on survottu ahdistuksen poikanen jos toinenkin rinnalle. Niiden ei tarvitse olla suuria maailman mittakaavassa, mutta omaan sietokykyyn jo päivätolkulla jatkunut sade, nälkä, väsymys, työstressi, parisuhdeongelmat, mikä tahansa, voi olla omakohtaisesti ihan riittävä taakka.



Autuaaksi en tässä itseäni julista. Kas näin käsittelen ahdistukseni, tuijotan harmaalle taivaalle ja kuvittelen nälkeväni sateenkaareen. Jos se olisi niin helppoa, kirjoittaisin tätä teille Karibian loma-asunnoltani samalla, kun jalkani saisivat kalahoitoa ja minulle syötettäisiin viinirypäleitä. Mutta mitä vahvempi on oma tasapaino ja kyky sietää ahdistusta ja stressiä, sitä paremmat aseet on käydä niitä tunteita vastaan ja käsitellä ne. Ei siis sivaltaa miekkaa suoraan vatsasta läpi, siinä jää vain raato lattialle ja tulee sotkua. Vaan oikeasti selättää se älyllisesti ja taluttaa puhuttelun jälkeen nätisti ulos ja matkoihinsa.



Jestas, mitä tekstiä. Mutta hyvää tekee, ainakin kait. Tähän en saa minkäänsorttista aasinsiltaa treeniin tai ruokavalioon, vaikka sitten kuinka yrittäisin. Toki voisin ontuvasti viitata, että stressin hallintaan auttavat tietyt yrtit ja kettuen häätöön on monesti kunnon punttitreeni ja sitä seuraava levon hetki mitä parhainta lääkettä. Mutta aasit kopsutelkoot silloillaan taas joku toinen päivä, sillä minä siirryn nyt tuumailemaan, mistä itsellä se kana tällä kertaa pissii.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kortsu kielen päälle?

Uutiset maustettujen rahkojen lisäaineista pisti miettimään sitä, mitä suuhunsa milloinkin tohtii laittaa. Ravintoaineita kun tarvitsee, ettei vain tule puutoksia, mutta liika on liikaa. Meille on jo varsin hyvin opetettu, että kaikki prosessoitu ruoka alkaa jotakuinkin olla myrkyksi luokiteltavaa. Lämmitä roiskeläppä mikrossa ja se on viimeinen tekosi.

Ellei lisäainekiekko sinua saa hengiltä, niin viimeistään ne mikroaallot, joilla sen lämmitit. 


Näille voisi keksiä biitsillä montakin käyttötarkoitusta.

Lisäaineiden ja käsiteltyjen komponenttien pelossa on heitetty toivo männäesi-isiimme. Eivät luolamiehetkään tarvinneet ee-koodeja, ei silloin mekään. He olivat hyväkuntoisia ja sitkeitä yksilöitä, joilla oli puhtaanvalkoiset hampaat ja kuntoa hölkkäillä sapelihammastiikerien kanssa pitkin laitumia.

Olivatkohan ihan näin tikissä?
Näissä mielikuvissa ehkä unohdetaan luolamiesten prioriteetit, eli pysytellä hengissä. Heidän keskimääräinen elinikä taisi olla parin-kolmenkymmenen hujakoilla, ellen vallan väärin muista. T'ämäkin on jo vähemmän, kuin mitä roiskeläppiä elääkseen syövillä istumatyöläisillä. Useillakaan nuijankantajilla ei myöskään ollut tavoitteena vaikkapa saavuttaa revityn tiukkaa kisakuntoa tai pitää huolta, että rasvaa ei kertyisi liikaa.

Heiltä kompattu ajatus puhtaasta ruokavaliosta ei ole kuitenkaan sinänsä huono. 

Syömme siis kourakaupalla pähkinöitä ja lastaamme lihaa lautaselle. Sitten kuitenkin tulee kohta joku puskista pilaamaan ruokafestimme ja sanoo, että pähkinöissä on toksiineja. Punainen liha aiheuttaa puolestaan syöpää ja lisäksi saat tuotetusta lihaköntistäsi purkillisen antibiootteja kaupan päälle. Jätä teollinen sokeri hyllylle ja syö sen sijaan tehoviljellystä maissista eroteltua sokerin muotoa. Haukkaamasi omenan fruktoosi on myös itsestään selvästi kuolon niitti maksallesi.

Tässä leikittelen hengelläni?


Siis mitä ihmettä?

Niinpä niin. Mitä tässä moderni, fiksu ihminen tekee. Laittaa kortsun kielen päälle? Sanoisin, että säilyttää kohtuuden. Kyllä se ruoka lopulta tappaa, mutta sitä odotellessa kaikesta voi kohtuudella nauttia. Eihän tässä touhussa ole minkään asian suhteen nähty järkeä mennä äärimmäisyyksiin.

Määrä tappaa, eikä aine itsessään. 

Tämä pätee ihan arsenikkiin asti. Pistä siis rauhassa pähkinää suuhusi. Saatat saada toksiineja, mutta vastapainoksi roppakaupalla kaikkea muuta hyvää. Punaista lihaa siitä pitäessäsi voit nauttia sopivissa määrin. Pistä teekuppiisi lusikallinen häikäisevän valkoista sokeria ja ota kourallinen sateenkaaren värisiä irtokarkkeja ennen treeniä.

Tämä irtari lupaa jättää kielen siniseksi - ah, kuinka luontaista!

Luolamiehen purukalusto ala lisäaineet.


torstai 21. syyskuuta 2017

Aallon harjalla.

Huomaan olevani mieletön trendipelle ja muiden mukana viillettävä parveilija. Kaikessa tässä kehoni rakentamisessa, terveydestä kiinnostumisessa ja uusia salivaatteita kuolatessa olen tämän hetken kauneusihanteen ja trendien suurkuluttaja ja mässääjä.

Hermotan olemattomia pakaralihaksiani ja yritän saada ne kasvamaan --> olen täysin booty booty ja squat deep-typyjen edustaja.

Tutkin uusia salivaatteita vanhojen, jo hivenen kauhtuneiden pöksyjen tilalle ja huomaan himoitevani ihan niitä samoja gazozin ja fit4youn sivujen uutuuksia, kuin mitä muutkin --> tykkään keikaroida uusissa kuteissa ja mennä salille vain ottamaan selfieitä.

Kaiken huipentumana pidän huolen terveydestäni vuosien rankan laiminlyönnin jälkeen ja tahdon viimein panostaa ravitsemukseeni --> olen superfoodeihin höyrähtänyt idiootti kuluttaja, joka pistää hirvittävät rahat humpuukiin.





Asiat voi aina nähdä kahdella eri tavalla. Mustavalkoinen maailmankuva puistattaa itseäni todella. Nähdään vain tasan se, mikä halutaan nähdä, tai ymmärretään asiat juuri niin, kuin halutaan. Mietitään myös liikaa sitä, mitä toinen tekee ja miksi.


Saanen tässä tuoda esille herttaisen kysymyksen, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on sinun kannalta? Miksi toisen menestys tai riemuitseminen viimeisimmistä trendeistä on sinun mietteesi ja pahimmillaan murheesi?


Se, mitä ajatuksia toisten tekemiset ja mahdolliset saavutukset sinussa herättävät, kertovat  yleensä enemmän omaa kieltä siitä, millainen olo itselläsi on niiden asioiden suhteen. Itse muistan pienenä päättäneeni vakaasti vihata poikabändejä. En halunnut kuullakaan niistä mitään, ja pistin aina kädet korville ja lällätin muuta, jos joku puhui niistä jotain. Huom, nyt olemme ala-asteen syövereissä, mutta primitiiviset reaktiot ihan samat. Tällöin ei oma kapasiteetti riittänyt kyseenalaistamaan omaa kantaa, vaan hyvin ytimekkäästi sain itselleni mahtavia kiksejä siitä, että en tykännyt siitä, mistä muut. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin pojut olivat nättejä kuin päiväkakkarat ja musiikki mukavan tanssittavaa. Muttako että olisin sitä myöntänyt tai kääntänyt takkiani? EHEI! (siksipä minusta lopulta tuli kaappihansonfani. Tähänkään päivään mennesä ei moni tiedä, että minulla oli mieletön Taylor Hanson kuvakokoelma piilossa komerossa….)

Trendipellen lautanen.


Tuo asian inhoaminen teki minusta jotain. Sain määriteltyä itseni sillä, että en pitänyt tästä asiasta, olen siis tätä. Liittyi se kuinka huteralla sillalla aloitukseeni ja tämän päivän lihaisan elämäntyylin seurantaan, ihannoinitiin ja elämiseen, niin samoja piirteitä voi kuitenkin huomata. Jos viherjauheista, syväkyykyistä ja trikoista tahtoo vetää hernettä nenäänsä, niin tässäkin blogissa on taas tarjolla kokonainen saavillinen matskua tarkoitukseen.


Onneksi olen oman tasapainoni kanssa siinä vaiheessa, että en koe tarpeelliseksi puolustella valintojani tai tämän hetken tekemisiäni. Kirjoitan tänne myös vailla taakkaa kaikista pikkupimufitnessvaihesitani, mitkä nyt sattuvat olemaan omassa elämässä tapetilla. Toki voisin tässä alkaa jakaa universumia kahtia ja sijoittaa itseäni toiselle puolelle, mutta siinä tapauksessa taidan vain piirtää ympyrän ja astua keskelle. Tässä on Tiinan paikka ja Tiina on juuri tällainen. Ja ympyrälle kuitenkin katkoviiva, eli saa tulla piipahtamaan ja jätetään itsellekin varaa käydä välillä puikkaamassa ihan muualla.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Pop pop pohkeet.

Pohkeet ovat yleisesti erittäin kitukasvuinen lihasryhmä. Joillekin kehittyy luonnostaan urkurin pohkeet, mutta osa pysyy rimppakinttuina, sama kuinka niitä hinkkaa.


Pohkeiden treenin suunnitteluun vaikuttaa paljon se, minkä verran pohkeet ovat arjessa käytössä ja minkälaisen genetiikan niiden osalta omistat. Kerrostaloalueen lehdenjakaja tuskin kostuu mitään siitä, että se hinkkaa 3 x 10 sarjaa viikossa pohkeita koneessa. Jos siis hänellä ei ole mahtava genetiikka ja pohkeet hyvinmuodostuneet työssä tulevan rasituksen puolesta. Mutta jos hän kaikesta kerrosramppaamisesta huolimatta näyttää asterixin legioonalaiselta, täytyy hänen ottaa järeämmät aseet käyttöön.

Tämä legioonalainen päätyy toisenlaiseen ratkaisuun ohkaisten pohkeiden peittämiseksi.


Pohkeet kestäävät varsin hyvin hapotusta ja kiusaamista. Siksipä niille kannattaa keksiä välillä jotain muuta, kuin vain suorien sarjojen hinkkaamista. Pelkästään pidoilla ja tahtimuutoksilla saa jo positiivista kutinaa aikaiseksi.

Aika pillit ovat.
Olen jo aiemmin maininnut yhdestä tavastani pistää pohkeet polttelemaan. Tämä tapa oli tehdä 4 x 60-90 sekuntia pohkeita putkeen. Aloitat homman painoilla, joilla saat tehtyä nätisti noin 15 toistoa. Sen jälkeen teet vain toistoja taistellen armotonta hapotusta vastaan, kunnes kello antaa välillä armahduksen. Sitten vastavenytystä ja reippaan minuutin palautus ennen seuraavaa happohyökkäystä. Maitohappokuorma alkaa puskea päälle, kun lihasta on työstetty n. 40 sekuntia (kaikissa lihasryhmissä), joten tässä tavassa aika ylittyy varsin makeasti.

Toinen vaihtelukombo pohkeisiin on vaihtaa välillä jalkaterän asentoa. Tämä systeemi on minulla käytössä jalkojen B-päivän pohkeissa. Siinä menen prässiin ja teen pohkeita 4 x 6+6+6. Ensimmäiset kuusi toistoa teen jalkaterät ulospäin.




Seuraavaan kutosen satsiin vaihdan jalkaterien asentoa lennosta puolestaan osoittamaan sisälle päin.



Viimeiset kuusi toistoa asento on perinteinen suora. Tässä vaiheessa 40 sekuntia on myös jo aikalailla täyttynyt, joten jos olet tehnyt edelliset toistot huolella ja pienillä pidoilla, niin taatusti alkaa jo hapottaa.


Kannattaa testata, mikäli haluat vaihtelua pohkeiden treenaamiseen, eikä pohkeet ole oikein moksiskaan kasvamisen suhteen. Ja seuraavan päivän domseja vastaan kunnon venyttelyhieronta viimeistään illalla kotisohvalla, sekä Fastin intraa jo treenijuomaan!


Hyvää viikonloppua ja jännittäviä Olympia-hetkiä kotikatsomoihin!


tiistai 12. syyskuuta 2017

Tässäkin ongelma.

Olen saanut kehitettyä itselleni ihan uuden ongelman. Tai ehkä kyseessä on enemmän ristiriita, johon olen päässyt törmäämään käytännössä joka päivä treenatessa ja vilkuillessani peiliin. Kerroinkin jossain postauksessa, kuinka olin varsin ärhäkkäästi käyttänyt kesällä aikaa kehonrakennuksesta ja etenkin fysiikkatreenistä opiskeluun. Toki olen näitä tutkinut jo muutamankin vuoden ajan enemmän tai vähemmän painokkaasti, mutta nyt oli jotenkin aika kunnon huipentumalle. Ravinto-opinnot menivät jo sen verran edellä, että tahdoin edes osittain saama myös fysiologian ja anatomian puolta parannettua.



No mitä tästä seurasi? Se, että huomasin raivokseni olevani ajattelussa menossa jo huomattavasti paljon pidemmällä, kuin mitä oma fysiikan tilanne on. Treenaajana ja lihasten kehityksen näkökulmasta olen vielä täysin noviisien pilttuussa. Täysi aloittelija, jolla Sannan sanoin lihas kasvaa, vaikka nurmikkoa leikkaisi. Kuitenkin olen vellottanut itseäni eri tekniikoiden ja treenibloggivaihteluiden maailmassa jo pitkään.

Saan kunnian vaihtaa päivittäin ajatuksia toisen kanssa, jolla omaa uraa on takana jo viitisentoista vuotta ja jonka kehitystaso on jo kovasti keskitason puolella. Hän pääsee hakemaan uusia ärsykkeitä ja esimerkiksi nytkin tekemään välitreeninä räjähtävyyttä. Tällä rekrytoidaan uusia, reservissä olleita lihassoluja ja pyritään saamaan uutta kasvuärsykettä ja myös voimaa. Kauan pumppausta tankanneelle treenittyylin muuttaminen voi tehdä ihmeitä lihaskasvulle ja kehitykselle.

Heinäsirkalle ei kannata tehdä vielä kummempia loikkia.


Mutta, mitä sitten, kun itse ei olla vielä edes munankuoresta lähdetty? Niinpä niin. Tehdään sitä perustyötä. Pump ja pump. Haetaan lihastuntumaa, rangan hallintaa, lapatukea ja sitä myöten tehoja siihen pumppaukseen. Mutta että perustyötä. Totuushan on, että minun kasvupotentiaalia ei ole vielä käytetty, enkä ole vielä tilanteessa, jossa kannattaisi ottaa vielä mitään "jännää" käyttöön.

Minun ei yksinkertaisesti hyödytä tässä vaiheessa alkaa tekemään mitään ihmeellisyyksiä ja valtaisia ärsykevaihteluja. Päin vastoin minun tulisi nyt keskittyä täysillä tekemään sitä, mitä reseptissä lukee. Nykyinen ohjelma tosin hivenen kierrättää etureisien kohdalla karmeuksia toisen perään, jotta nyt vähän saamme sinne uutta potkua. Mutta minun kohdalla ei todellakaan puhuta vaikka räjähtävästä treeniblokista, vaan tasan yksi liike tehdään hivenen muista poiketen.

Niih. On sitä toisaalat tultukin...

Minun täytyy siis vain olla ajattelematta omalla kohdalla, mitä VOISI tehdä, ja tehdä, mitä KANNATTAA. Täytyy ajatella pikemmin niin, että voi sitä riemua, kun viimein olisi pohjaa tahkottu sen verran, että joutuu toteamaan sen, että nyt voisi sen ylälaatikon vanhat treenipäiväkirjat avata ja katsoa, mitä jännää sitä mapeista löytyy.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mutku emmää taho!

Mutku emmää taho! Näin ulisee yksi jos toinenkin lihasryhmä, joita salilla yrität saada kasvamaan. Ihmiskeho kaikessa nerokkuudessaan on siitä jännä kompleksi, että se ei tahtoisi tehdä mitään, mikä aiheuttaa sille vaivaa. Se pyrkii kaikessa säästämään itseään, tasapainottamaan tilannetta ja "puuduttamaan itsensä".

Tämän huomaa jo tavallisessa arjessa siinä, että muutos jossain totutussa systeemissä aiheuttaa hämminkiä. Aikataulu muuttuu yllättäen, joudutkin vaihtamaan paikkaa tai jostain syystä totutun asian tekeminen on hankalampaa. Silloin aivot joutuvat virittäytyä automaattimoodista tekemään uusia päätöksiä, ja se rassaa. Tämä tosin on usein myös se hyvää tekevä elementti, sillä uudet mutkat kangistuneisiin kaavoihin piristää ja antaa uutta ärsykettä.

Takaisin säästöajatukseen. Ihminen on kehonsa kanssa tullut vuosien vaelluksen jälkeen siihen tuloksen, että mahtikriisi voi iskeä koska tahansa. Siksi lepo pitää maksimoida ja kaikki turha kulutus minimoida. No, mitäs keho siihen sanoo, kun ihminen jästipäänä meneekin salille ja tahtoo saada haban kasvamaan? Ensimmäisenä ainakin, että mitä järkeä tässä on? Lihaksen kasvattaminen on runsaasti energiaa syövää toimintaa. Komennus siihen työhön pitää olla todella vahvasti alleviivattu, jotta keho alkaa sitä tehdä. Varsinkin, jos se hauis on jo jonkin verran kasvanut ennenstään. Ei kai tuo enää mitään kaipaa?



Kyllä kaipaa, ja se viesti pitäisi saada menemään perille. Siispä ravintoa kupuun ja käsipaino liikkeelle. Vielä tässäkin vaiheessa keho yrittää kiertää komennuksen rekrytoimalla osasia kaikkialta muualta töihin. Liike on huomattavasti raskaampi tehdä keskittyen yhteen lihasryhmään. Helpommin se menee, kun ottaa vähän heijausta mukaan ja samalla vaikka vähän etuolkaa. Näin kuorma jakautuu, eikä minkään tarvitse juuri kasvaa mihinkään.

Tämän jänkyrän kanssa kannattaa siis olla tarkkana. Kun kroppa alkaa seuraavan kerran keskitetyissä liikkeissä myötäämään ja komppaamaan kuin lambadan tanssija konsanaan, niin pistä itsesi kuriin. Nyt työskentelee vain ja ainoastaan tämä lihas, etkä sinä itse ala sen kasvuärsykettä vaimentamaan.

Kyllä mää tahon, vaikka sää et tahtoiskaan!

(*postaus saanut vahvan kimmoikkeen työmaailman puolella kasvoilleni läjähtäneestä kommentista :) )