perjantai 28. huhtikuuta 2017

Tiedoksi: minua ei huidota bambukepillä.

Vielä siitä dokumentista, joka on ainakin itselle aiheuttanut kunnon ristikuulusteluja niin töissä, kaupan kassalla kuin sosiaalisessa mediassa. Muutama, sanotaanko vaikka, höyrähtäneempi yksilö ei voi olla määrittämässä koko lajia. Mitä tahansa urheilua voi harrastaa periaatteessa juuri niin raadollisesti kuin haluaa. Sprintteri voi treenata jalkansa ruvelle ja jättää hiilarinsa syömättä. Golffari puolestaan treenata yöllä otsalampun varassa ja kiillotella mailoja jokaisella vapaahetkellään. Se ei kuitenkaan tee varsinaisesta lajista pahaa, vaan kertoo enemmän yksilöstä itsestään (ja hänen huonosta valmennuksesta tai sopimattomuudesta lajiin).

Myös Bodymag kommentoi facebook-sivuilla dokumenttia. Ehkä sanavalinta olisi voinut olla asiallisempi, jotta ei pääsisi sanomaan, että siinä älähtää tuomariston ärsytetty törkyporsas. Mutta ymmärrän muuten, miksi alan julkaisijalla tuli tarve puolustaa lajia.


Kuvitelkaa myös tämä dokumentti niin, että siinä soisi taustalla Macarenan ja kasarileffojen fiilistelyt. Ei siis säveltäjän selkävoitto siitä, että sai tehtyä musiikillisen kokonaisuuden siten, että joka ikinen sävel on riitasoinnussa keskenään. Kunnon painajainen nukkekodissa - kamaa.


Eli tässä viedä äidillekin tiedoksi:




En punnitse salaatinlehtiä enkä laske kirsikkatomaatteja.



En treenaa pelkissä bikineissä.


Minua ei ole kukaan äijä huitomassa kolmimetrisellä bambukepillä poseeraamaan heruttavammin.


En ala itkeä tehdessäni vipareita. En myöskään yhden käden hauiskäännössä. Edes kick back ei saa minua kyyneliin.


Jos laitan irtoripset, lupaan, etteivät ne ole niin paksut, ettenkö näkisi enää pyöräillä.

En kärky ennakkoperintöä silikonit mielessä.

En kuuntele kuulokkeistani kissantappomusiikkia salilla.



Fitneksen ja kevään ihanuudessa rypevää viikonloppua kaikille bikinimimmeille ja bodymuijille!

Tässä ikkunassa voisin huokailla Linda Paldaniuksen tavoin (hän itsekin nauraa koko kohtaukselle).







tiistai 25. huhtikuuta 2017

Juuri siitä dokumentista.

Voin kuvitella, kuinka ylen dokumentti bikinifitness-arjesta on herättänyt huolta ja keskustelua. Aloin itsekin katsoa dokumenttia sillä silmällä, että vastaan tulee varmasti kärjistyksiä ja raakoja yleistyksiä. Silti jopa minä huomasin leukani tippuvan, kun ihan tosissaan elämän ja prepin onnistumisen annetaan ymmärtää olevan kahdesta suolagrammasta kiinni. Tai viparit pitää tehdä niin loppuun, että itku pääsee.

Pelkästään tuo failureen vääntäminen silloin, kun kroppaa ei missään tapauksessa saisi/kannattaisi ajaa rajallisen palautumiskyvyn yli huusi esimerkkiä karmeasta tavasta valmentaa ja tehdä asioita. Sitten suolaa perään pussista rajallisesti, jotta ei missään tapauksessa saisi treenin kuluttamia elektrolyyttejä takaisin ja olo olisi mahdollisimman paska.



Tytöt olivat kyllä urheita, kun olivat valmiita avaamaan tekemisensä ja tiesivät joutuvan framille valintojensa kanssa. Linda Paldaniusta seuranneena näin, kuinka hän saattoi joutua hillitsemään itseään kuvausvaiheissa. Hän itse kirjoittikin tympääntyneensä siihen, että otoksia saattoi olla kymmeniä, eikä saanut (aina) nauraa ja olla oma itsensä. Tässä siis myös katsojille huomio, että tämäkään ei ollut täyttä carpe diem - livetoimintaa.

Tämän dokumentin jälkeen on itse ainakin onnellinen siitä, missä itse on tekemisineen, ajatuksineen ja tavoitteineen. Olen kaukana siitä, että laskisin pinaatin lehtien määrän tai itkisin treeneissä. Toki en ole millään kisadieetillä, mutta siltikään. Eikä mielestäni kenenkään tarvitsisi niin tehdä. Hiitit saa tuntua, hiki lentää ja nälkä vaivata jossain vaiheessa siedettävästi KUN ollaan dieetillä. Silloin asia etenee. Ja jos tulokset tulisivat ilmaiseksi, niin me kaikki wannabeet olisimme siellä lavalla.

Kuva Bodymagin sivuilta. Pauliina Pakarinen oikealla. 


Saman tammen taakse voi sanonnankin mukaan päästä eri reittejä. Sen huomaa pelkästään siitä, että useaa eri valmennusta ja kisapreppiä käyttäneet ovat yhtä hyvässä ulkoisessa kunnossa sinne lavalle päässeet. Se on sitten ihan eri asia, minkälaisen limbuksen läpi eri henkilöiden pää ja kroppa ovat menneet.

Saa nähdä kuinka kauan pysyy linjaus siitä, että änkyräkireys on tavoite. Tai milloin päästään oikeasti yksimielisyyteen siitä, missä kunnossa lavalla halutaan olevan. Pauliina Pakarisen moitittukin tiukkuun viime syksynä vaihtui tänä vuonna todella upean näköiseen, mutta ilmeisesti liian "löysään" (hah hah haa) lookkiin. Ja se ei sitten mennyt ilmeisesti oikein.

Muistetaan täällä lauteilla, että meidän ei-kisaajien ei kannata itseään kiusata turhilla rajoitteilla. Ei verrata itseämme ammattilaisiin ja kisaajiin, vaan muistetaan otta asiat sopivan rennosti. JA pidetään ehdottomasti toistemme puolta, näidenkin, jotka haluavat suolansa punnita! Ei muiden kyseenalaistaminen (siis minunkaan!) sitä tekemistä ainakaan helpota.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Fastin vanhukset.

Fitnessclassic oli ja meni viikonloppuna. Turha minun on tänne alkaa tekemään mitään kisayhteenvetoa, sillä netissä toitottajia ja spekuloijia on varmasti yhtä monta, kuin mitä kisalauteille mahtuu seuraajia. Iso käsi kuitenkin Juhanille CBBssä, joka olisi voinut nostaa ryhtinsä lineupissa ja pidentää näin ainakin kolmekymmentä senttiä oikeasti todella raamikasta ja tasapainoista fysiikkaansa. Hänen ei tarvinnut kyllä nöyristellä lihasmassan puolesta rivissä, ja se kertoo paljon. Siellä oli nimittäin niin miehissä kuin naisissa niin upeilla fysiikoilla varustettuja kisaajia, että voi sanoa suunnan kehonrakennuslajien tasossa olevan todellakin ylöspäin. Mistä kertoo toki myös se, että uuden sukupolven junnut tulivat ja pesivät useat yleisten sarjojen konkarit.

((Jälkipäivitys: Juhani oli tullut pisteissä seitsemänneksi, mikä on todella hieno suoritus tehtynä kyyryssä ;) ))

Kuva bodymagin sivuilta. Juhani letteineen oikealla. 


Kirjoittelin tässä joskus männäpostauksessa siitä, tarvitseeko treenissä olla latureita. Annoin oman syväluotaavan analyysin jälkeen oman (varmasti Fastiakin kovin ilahduttavan) näkemykseni, että ei sitä tarvitse. Silti kuitenkin itse niitä käytän, sillä pidän siitä, että sukkani pyörivät myös kemiallisin voimin jaloissa, kun treeniä teen.

Olen todella tykästynyt näihin Fastin valmiisiin treenijuomasekoituksiin. Niiden kanssa ei tarvitse puljata useiden päniköiden kanssa. Pulveristina minulla on parhaimmillaan yhdeksän eri sorttista pänikkää pöydällä, mistä lapata eri mittoja aineita kasaan. Välillä on maustamatonta tavaraa ja välillä puolestaan mausteista. Lopputulemana on aina lopulta ylläri, kun värikään ei aina anna liikaa viitteitä mausta. Joskus olen nauttinut sitruunan ja mansikan ristitulituksesta, joskus puolestaan appelsiinimarjakimaraa. Karmein osuma tulee silloin, kun kaikki tomut ovat osuneet maustamattomina. Kunnon jakkihikeä...



Löysin netistä hyvässä alessa Fastin wanhuksia, eli shockia, intraa ja rushia. Päivittämätön ulkokuori ei kuitenkaan ole vienyt mitään sisällön laadusta ja tehoista pois, joten tämä kolmikko on säästänyt minulta tuhottomasti aikaa (ja makuhermoja) treenijuomien lataamisessa.

Näistä Fastin intrassa on se hyvä puoli, että siihen ei ole lisätty hiilihydraattia. Niinpä voit itse oman energiantarpeen mukaan tujauttaa sekaan Vitargoa tai vaikka Fasteradea, jota itse tykkään käyttää. Muuten näissä kaikissa on juuri sopiva kombo lisäravinteita, mitkä ovat paikallaan tukemassa kutakin treenin vaihetta. Erityisen hyödyllisenä olen pitänyt valmiiksi laskettuja suoloja ja mineraaleja. Itse lisätty tujaus suolaa tai elektrolyyttiä antaa hyvin epämääräisen verran natriumia ja magnesiumia.

Makua ei myöskään tarvitse jännittää, sillä purkki kertoo suoraan, millä maulla pääset latailemaan, treenaamaan ja palautumaan. Wanhan Rushin sitruuna tuo ainakin heti mieleen tunteen, kun lompsit treenin jälkeen käytävää pitkin pukkariin hyvän treenin jälkeen.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ei olla yhtä massaa.

Olen ylpeä siitä, kuinka olen säästänyt tätä blogiani (tai itse asiassa teitä lukuisia lukijoitani) siltä ketutukselta, joka minua on vellonut jälleen tämän koko "kevättalven" ajan. Uskaltaudun nyt kuitenkin toteamaan, että alkaisikohan se olla jo siinä LUMEN, JÄÄN, KYLMÄN ja nollan ympärillä sahaamisen osilta. Eli jospa tämä surullinen kuva huhtikuun puolesta välistä olisi viimeinen silmäys sille toteamalle, että tämä kevät on ollut aivan järkyttävä!





Minkä on hävinnyt maan päällisessä elämässä, on toivottavasti voittanut maan ---hmm-- alla? Tällä viittaan kellarisaliini, joiden viihtyvyyttä kevään olosuhteet ovat parantaneet huomattavasti (no, minua ei kyllä keli estä missään muodossa menemästä salille tai houkuttelisi sieltä pois. Oli kuitenkin pakko saada käyttää tämä tyrkyllä ollut aasin silta saliasioihin ;) ).

Treenistä ja omasta kropasta oppii koko ajan enemmän ja enemmän. Tämän opin myötä pääsenkin allekirjoittamaan yhä vahvemmin sen, että mitään yhtä totuutta ei ole olemassa. Ainakaan, mitä tulee kehonrakennukseen ja sen lainalaisuuksiin. Jokaisella on se yksi keho, jolla on oma psykofyysinen tilansa. Kannat kaikessa tekemisessä mukanasi omaa palautumiskapasiteettia, ravitsemusta, työtilannetta, parisuhdetta, rasvaprosenttia ja lihasmassaa. Sinulle itselle on olemassa jokaiseen tilanteeseen sopivin tapa toimia, kunhan osaat kysyä itseltäsi ja tavoitteiltasi, mikä se mahtaa olla.




Tässä kaikessa yksilöllisyydessä ei voi kuin hymyillä nettivalmennuksille, joissa joukko maksaneita ihmisiä laitetaan menemään saman kaavan mukaan. Viikolla kaksi otetaan kaikilta yksi hedelmä pois ja viikolla viisi olette kaikki jo tehneet salilla kaikki sarjat failureen. Painoon liittyviä kysymyksiä ei paljoa esitetä, mutta kaikilta otetaan silti pois yksi ainoista todistetusti toimivista lisäravinteista, eli kreatiini, koska ei haluta, että osallistujilla paino voisi mahdollisesti jopa nousta (jos ei ole käyttänyt kreatiinia aiemmin). Eihän se näyttäisi hyvältä, jos huipputiukassa tukkuvalmennuksessa paino ei laskisikaan...

Pitäydyn siis itse ainakin ottamassa itse oppia ja ymmärtämässä edes jotain omista tekemisistäni. Silloin ei ainakaan kukaan pääse ottamaan minulta laturibanaania pois tai sorkkimaan juomapulloni sisältöjä kysymättä ensin, mitä mahtaa itse Tiinalle kuulua.

Tänä viikonloppuna otetaan kaikki irti Kultsasta! Täältä Pohjanmaalta on lähdössä pienen härkävankkurillisen verran kannustajia Juhani Taivelalle CBBhen. Hihkaiskaa joku siellä kuitenkin minunkin puolesta muutama kannustava ja kuolematon fitnessquote tämän pitkäletin viikingin puolesta!

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Elämä mämmin jälkeen.

Välidieetti tehty, juhuu. Pääsiäislauantaina pääsin jo kiskaisemaan kunnolla hiilaria huiviin, ja siitä siis siirtyminen takaisin omalle rakennuskaudelle. Suuri lohko Suomen bodyskenestä vetää juuri läpi omaa viimeistelyviikkoaan, joten itse olen hivenen eri tunnelmissa. Rykäisyni silotti jonkin verran vatsapoimua ja sai ehkä kourallisen rasvaa vietyä mukanaan. Tämä olikin tavoitteena, joten hyvä niin.





HIITeistä ja intensiivisistä kiertoharjoitteluista ei turhaan varoitella, eli jo kahden viikon ajan tehdyt super-, tripla- ja jättiläissarjat lisäcardiolla höystettynä olivat varsin kuluttavaa tavaraa. Vielä kun kroppa on miinuksella, niin palautuminen niistä on entistä hitaampaa. Silläpä ei tule mieleenkään pitää niitä yhtään ylimääräisenä elementtinä, kun taas on ykkösenä saada nätisti kertymään lihasmassaa.



Treeniohjelmana jatkuu sama, jonka laitoin aluilleen ja jota kerkesin tehdä muutaman viikon verran. Eli vuorottelen lihasryhmien lyhyiden ja pitkien sarjojen päiviä peilaten niitä toisiinsa. Kun yhtenä päivänä voimavuorossa on rinta ja hypertrofiana selkä, ovat ne seuraavalla kerralla toisinpäin. Tämäkin on yksi Scott Abelin aivotyön tulos, jonka olen muokannut omiin tarpeisiin.




Pääsiäisen taite avasi samalla eräänlaisen loppusuoran keväälle. Hajanaisia päiviä lukuunottamatta mitään lomia ennen grande finalea ei ole luvassa. Perustyötä höystettynä lukuisilla palavereilla ja valmisteluilla, ja salilla toivottavasti nousujohteista perusjauhantaa. Lomaakin kerkeää sitten aikanaan olla, joten nautitaan tästä perusarjesta, kun sitä tässä on tyrkyllä.

Toivotan valtavasti riemua viimeistelyitään veteleville kisaajille eräältä, jolla on massu jälleen onnellisesti täynnä ja joka lataa kisastudioon valmiiksi tarvittavat serviirengit, jotta tarjoamanne nautinto olisi täydellinen.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mikä pointti miinusjaksossa?

Pääsiäinen on päässyt huipentumaansa, kuten myös minun pieni välihuseeraus treenin ja kalorien kanssa. Minulta kysyttiin, mikä poitti minun tekemässä rykäisyssä oikein oli ja miten sen kaiken kaikkiaan toteutin.

Osa rukkaa miinusjaksoaan pelkän ruokavalion puolesta. Tällöin vältytään siltä, että ei tarvitse alkaa veivata cardiota ylettömiä määriä. Toisaalta, joillekin sopii paremmin se, että he liikkuvat hivenen enemmän ja voivat siten säilyttää suuremmat ruokamäärät. Tässäkin kannattaa mennä dieetin pituuden ja omien  mieltymysten mukaan.

Minulla on tässä tilanteessa kyseessä hyvin lyhyt ja ytimekäs miinusjakso. Siksi tein suoraan ison pudotuksen ruokavalioon ja lisäsin myös jokaiselle treenipäivälle pätkät intensiivisempää cardiota. Tämä kuitenkin kuuluu systeemiin, eikä ehdi kuormittaa kehoa tai tehdä aineenvaihdunnalle muutoksia.




Ideana näissä lyhyissä miinusjaksoissa onkin sopivasti ärhäyttää kehoa. Utti Hietala listaa useamman hyötytekijän, joita hän itse kokee saavansa vastaavanlaisista jaksoista muuten noususuhteisen massankasvatuskauden keskellä.

Insuliiniherkkyys.

Kalorien, ja etenkin, jos niitä pyrkii laskemaan hiilareista, hetkellinen laskeminen parantaa kehon insuliiniherkkyyttä. Kroppa kykenee adaptoitumaan kaikkeen, myös hyvinvointiin ja kasvamiseen. Lihaskasvullakin on rajansa ja jatkuvalle hiilihydraattien syötölle voi turtua. Vaikka olisitkin terve, suht vähärasvainen urheilija, etkä siis esim. kakkostyypin diabeteksen riskiryhmässä, voit silti aiheuttaa tietyn kyllääntymisen sokereille. Siksi on välillä hyvä vähentää hetkeksi ja saada insuliinit uudelle "varpailleen". Tähän toki joku ilonpilaaja jaksaa muistuttaa, että tämä samahan parantaa insuliiniherkkyyttä myös rasvasoluissa. Näin onkin, mutta samalla myös niiden aineenvaihdunta paranee.

Kevennys ruoansulatukselle. 

Varsinkin isommilla kavereilla kalorien määrä offilla saattaa kiivetä varsin mainioihin lukemiin. Kaiken ruokamäärän ahtaminen saattaa tuottaa joillekin tuskaa,  joten pieni tauko ruoan volyymista voi tehdä todella hyvää. Ruoansulatus saa hetkeksi huokaista ja vatsahappojen tuotanto tasaantua. Itselle ei tosin ruoan määrä ole vielä niin merkittävä, ettäkö olisin mitenkään riemuissani, että muonan määrä vähenee….


Minulla ei kyllä sinänsä ole volyymin upottamisen kanssa minkäänlaista ongelmaa :)


Vaihtelu.

Treeniohjelman voi halutessaan muuttaa miinusjakson ajaksi erilaiseksi. Jos olet vääntänyt lyhyitä, raskaita sarjoja, tai muuten vain jungertanut liian kauan samalla kaavalla, voi kunnon huitominen tehdä todella hyvää. Voit testata erilaisia komboja, hakea pitkillä hapottavilla sarjoilla tuntumaa hankaliin tai uusiin liikkeisiin, tai mennä salille fiilistelemään ja luomaan treenin päivälle.

Lyhyys: Kyseessä on maksimissaan parin viikon rykäisy, joten se ei tarvitse niin valtavaa asennoitumista. Viikon pystyy kyllä kieltäytymään herkuista ja revittämään itseään aerobisissa veivaimissa. Näin lyhyessä ajassa ei kerkeä myöskään tehdä muutoksia aineenvaihdunnan tasolle. Eli et tarvitse juuri minkäänlaista revesedieettiä (ellet ole vetänyt överiksi ja paastonnut tai muuten leikannut kaloreita täysin päättömiä määriä) vaan voit liki suoraan jatkaa siitä, mihin homma jäi.


Kun ei ole tarkoitus vetää ihan noin kireäksi. 


Kondis pysyy siistimpänä.

Miinuskauden aikana saatat kyetä sulattamaan parhaimmillaan kilon verran fläsää pois.

Jokainen valitsee kuitenkin oman tapansa tehdä, ja tämä totaalimyrsky tuntuu toimivan minun kohdalla.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Pikku nälkä.

Fitnessclassic on jo aivan kulman takana. Pääsen pienen hetken samaistumaan tämän oman ärsyttävän nälkäni ja pienen treeniväsymykseni kanssa kisaajien fiilikseen. Onhan heillä toki takana pidempi dieettaus plus moninkertaiset hermopaineet, mutta suora rysäykseni suht kituliaille kaloreille (omaan kulutukseen nähden) on saanut kyllä oman sisäisen känkkäränkän hereille.

Syöminen on minulle puhdas ilo ja nautinto. Koin nälän tunnetta offillakin, kun kalorit paukkuivat lähellä kolmea tonnia ja napseita meni suuhun kepeästi ohi makrojen. Mietin joskus, onko jo muinainen anoreksiakausi voinut vaikuttaa myös nälän säätelystä vastaaviin hormoneihin. Leptiinithän ottavat hittiä, kun rasvaprosentti alkaa laskea. Nälän tunne muuttuu liki krooniseksi, eikä dieettaamisen jälkeinen reverse vie sitä vielä vähään aikaan pois. Olenkin ajatellut, että useamman vuoden kestänyt kituuttelu on saattanut voida vaikuttaa leptiinisignaaleihini ja siihen, että loputon nälkäni ei vaan tunnu lakkaavan.

Lisää kuvateksti


Onhan tämä dieetin nälän tunne toki aivan erilainen, kuin perusmössöilyssä koettu nälkä. Silloin nälkä on enemmänkin sitä, että tekee jo mieli seuraavaa ruokaa, tai että kyllä tuonne kupuun olisi vielä helposti uponnut lisää. Nykyinen ystäväni nälkä on enemmän kalvava ja alkaa jo hyvissä ajoin. Se tuntuu myös heikottavana treenin ja päivän jälkeen, ennen kuin saa illalle sijoitetut isommat ateriat. Tavisnälkä ei puolestaan tee sitä tunnetta.


Kroppa yleensä kuitenkin adaptoituu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Jos jatkaisin vielä muutamankin kuukauden tätä ruokavaliota, niin aineenvaihduntani laskisi itsekseen sen verran, että se vastaisi paremmin sitä, mitä suuhuni laitan. Silloin nälän tunne laskisi - kuten myös kulutus. Siksi pidempää dieettiä ei kannatakaan aloittaa riuhtaisemalla kaikkea ruokaa pois, vaan maltillisesti. Mutta kun itse lähdin pikaisemmalle välikatkolle, niin tiesin ottavani vastaan myös nälänpoikasen - tämä untuvikko vaan paljastui olevankin täysikasvuinen hirviö.





Pusken itseeni voimia näistä pelastavista Celsiuksen drinksuista ja otan hirviötäni kourasta kiinni, sillä omalla valinnalla mennään.

Pääsiäisen kunniaksi otan pienen irroittautumisen ja suuntaan kohti Jyväskylää. Minut saattaa bongata harrastamassa saliturismia paikallisilla saleilla. Varoituksen sana, että minut havaitessaan löytää glygoista tyhjentyneen, mutta silti pehmoisen näköisen, tummilla silmänalusilla varustetun wannabeen. Sellaiselle trullille kannattaa aina tulla sanomaan käsipäivää - harvemmin yhtä hirveää liikkeellä :)

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Viikon viilikset.

Reilu viikko matalampia kaloreita ja MET-ohjelmaa on  suihkittu läpi. Kroppa ei vieläkään tottunut uuteen kellonaikaan, eli uhkaavasti kroonistunut univaje lisättynä hypokaloriseen dieettiin ja sykkeiden nostattamiseen on varmasti tuonut lisätaakkaa tähän välivaiheeseen.

MET tuntuu ensimmäisen läpijuoksun jälkeen varsin jännittävältä ohjelmalta. Päivän treeni on juuri niin raskas, kuin miten itse sen saat revitettyä. METissä ehdottomana sääntönä on, että sarjoja ei viedä failureen. Jos tätä ei pidä mielessä, on hyvinkin pian onnistunut piiskaamaan itsensä ylikunnon ja uupumuksen syövereihin.

Miten VOI olla sen näköiset olat, kuin ei olisi IKINÄ käynytkään salilla??


Jo pelkästään neljän liikkeen tekeminen jättiläissarjoina on tehokeino, jota ei tulisi ilman tarkoituksenmukaista ja harkittua sisältöä käyttää liikaa. METissä nelikkoon ei kuulu kuin maksimissaan kaksi painoilla tehtävää liikettä. Kaksi muuta liikettä ovat aina joko kehonpainoa, tai sitten jumppapalloa,  kuminauhoja yms. hyödyntäviä, Niiden toistomäärät ovat yleensä korkeammat ja suoritustekniikka räjähtävä. Niissä myös hyödynnetään useita lihasryhmiä ja aktivoidaan kinesteettisiä ketjuja (tai esim. kiertoliikkeitä).

Jättiläissarjojen lisäksi myös räjähtävät liikkeet ja nopeusvoiman tuottaminen osuvat (ikävästi) keskushermostoon, joten itsensä kuuntelu on todella paikallaan tässä haipakassa. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, niin MET-tyyppinen treeni kannattaaa sijoittaa tavalliselle massakaudelle, tai sitten lyhyelle välidieetille, kuten nyt itse teen.


Kalorit keikkuvat joka päivä hitusen alle kahdessa tonnissa. Lauantaille räknäsin sen verran, että voin pitää siinä eräänlaisen tankkauspäivän. Siinä kalorit ovat hitusen yli 2000 ja rasvoja on uhrattu hiilarien nimeen. Siksi lauantai tuntuikin suorastaan juhlavalta päivältä, kun pastaa sai "ämpätä" peräti kahteen otteeseen.

Seuraan mielenkiinnolla omaa vointia ja mahdollista kiristymistä. Olen myös tarkkana, onko kalorivaje liian suuri. Jos jaksaminen tuntuu loppuvan totaalisesti kesken, niin pystyn kyllä keventää treeniä ja lisätä ravinnon määrää. Toisaalta en mene vielä todellakaan missään kitulukemissa, eli jos päivän vastoin paino jänkkää, niin varaa kiristämiseen on. Lisäksi minulla on vielä täysin käyttämättä (karmiva) aerobinen kortti, eli tarvittaessa taivutaan myös iskemään luurit korville ja lähtemään fillaroimaan.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Se olen minä - MET käynnissä.

Anteeksi vaan teille kaikille, se olen minä. Olen se henkilö, joka tällä hetkellä varaa salilla itselleen parinkymmenen neliön sisältä laitteita ja seiniä myöten. Varustan myös tilani lisähyödykkeillä, kuten kuminauhoilla ja erikokoisilla jumppapalloilla. Lisäksi tarvitsen sen kaiken neliömäärän suojamuuriksi teitä varten, sillä hien roiskumiskaari voi välillä yltää yllättävänkin pitkälle.

Olen saanut aluilleen Scott Abelin MET-treenin, jonka avuin on tarkoitus viedä alkanutta kevätkiristystä läpi. MET ei ole varsinaisesti dieettitreeni, mutta soveltuu siihen kyllä täysin hyvin näin välidieetillä. Sen verran kovaa ja hermostoa kurittavaa sisältöä se kuitenkin on, että en METtiä suosittelisi vaikkapa kisadieetin loppumetreille tai muuten vain dieetin vaiheeseen, jolloin miinuskalorijaksoa on jo pitkästi takana.


Veivataan näistä jokaista. Laukkuakin.

Tällaiseen välikiristelyyn, kun eturepussa vielä hölskyvät tuntuvat vararavinnot, on MET ihan paikallaan.

MET on rakennettu tuomaan punttijungerrukseen metabolista komponenttia ja eräänlaista atleettisuutta. Hypertrofiatavoitteita ja jopa voiman kertymistä ei ole unohdettu, mutta ne (etenkin voima) eivät ole tämän ohjelman juttu. Ja jos oikein pilkun viilaamiseksi mennään, niin MET ei ole edes ohjelma, vaan metodi, jolla suunnitella joko koko treeniblokki tai osa siitä.




Tein tarkoituksellista työtä siihen, että sain vaihtelua tavalliseen höyryämistyyliini. Opettelin siis vähentämään kierroksia ja keskittymään pelkkään painon liikutteluun ja suoriin sarjoihin. Nyt on hyvä väli rykäistä siihen kontrastia muutaman viikon jättilaissarjailoitteluilla. Toivonkin, että MET itsessään hoitelisi minulle myös cardio-osuuden, ettei lisä HIITtejä tms. juuri tarvitsisi lisätä.

METin toteuttaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että päästäkseen toteuttamaan Abelin katalat juonet jättiläissarjoihin, joutuu miehittämään jokaista settiä varten tuntuvan osan salin pinta-alasta ja tarjonnasta. Toki pyrin soveltamaan niin paljon kuin pystyn, mutta välillä tulee olemaan no can do, kun salilla on vain yhdet kappaleet ylätaljoja, alataljoja ja kyykkypaikkoja. Eli se olen siis minä, joka valtaa paikat ja joka vastaa kysymykseen "montako vielä?" että "ihan liian monta!".

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Otetaan uusiksi.

Otetaanpa uusiksi. Eli kevään dieetti, esitellään itsemme toisillemme oikein käsi päivää. Jo useamman viikon ajan maharöllykkä on piinannut ja esittänyt kuiskuttelevia vihjauksia siitä, että tulisimme ilman toisiamme toimeen vallan mainiosti. Kuiskuttelu vaihtui niin kovaksi huutamiseksi, että siihen oli pakko vastata ja laittaa hetkeksi ohjelmat uusiksi.



Progressioliikkeet ja messevä ruokavalio jäävät hetkeksi jäähylle ja tilalle tulevat MET-treeniohjelma ja riisuttu versio päivän ruokailuista. En vedä tällä kertaa umpi tiukkaa kahden viikon rupeamaa, vaan annan itselleni hivenen enemmän aikaa sulatteluun. Testaan siis ensimmäistä kertaa kehonrakennus"urallani" hivenen pidempää kiristystä. Mitään päivämääriä en ala sen kummemmin tähän ennustelemaan, vaan pidän dieettiä yllä sen verran, mikä hyvältä tuntuu. Mitään kisapäivämäärää kun ei ole odottamassa, enkä myöskään tavoittele mitään kireää kesäkuntoa. Voin siis tehdä, miten hyvältä tuntuu.

Viime lauantaina meni viimeiset treenimellit.

Tärkeimpänä pitkän linjan tavoitteena on lihasmassan kasvattaminen, joten liian pitkä ja rankka dieetti ei palvele sitä tähän väliin millään tavalla.

Ruokavaliotakaan en viilannut saman tien tiukimmilleen, vaan jätin itse asiassa varsin runsaastikin vielä tiputusvaraa. Yritin parhaani saada kroppani tottumaan korkeisiin kaloreihin ja hiilareihin. Nyt toivon sen kannattaneen ja painon lähtevän laskuun vähemmälläkin poistoilla. Prosentteina ruokavaliosta lähti n. 25 pojoa. Jätin tällä kertaa myös enemmän hiilihydraatteja päivälle. Vaikka rasva pitää minulla nälän paremmin poissa, niin hiilarit kuitenkin auttavat pitämään treenitehot yllä ja nukkumaan paremmin. Kestetään siis päivisin kutitteleva pikku nälkä, sitä paitsi kyllä sitä saa miinuksilla vähän nälkää tunteakin.

Justiinsa vielä mahtuu puskan taakse piiloon.


Avaan vielä tarkemmin MET-ohjelmaa ja fiiliksiä uudesta vaiheesta. Intoa kuitenkin on ja toivon, että pienikin pudotus toisi jotain muutosta - ainakin tuolle eturepussa tuntuvalle kengurunpoikaselle!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Puuro jatkaa parrasvaloissa.

Ennen kuin ehdin aloittaakaan puuropoliittista seuraavaa postausta, niin sain jo kysymystä siitä, miten valmistan puuroni. Pistän siis vielä kerran puuroksi nämä postaukset, ennen kuin palaan takaisin --- asiaan?

Teen puuron aina kaksivaiheisesti. Ensin kiehautan veden ja kaadan sen kuppiin mitattujen hiutaleiden päälle. Siinä puuro saa muhia sen verran, kuin mitä arki sille antaa aikaa. Työpäivisin se tarkoittaa vain muutamaa minuuttia, mutta iltaisin ja viikonloppuaamuisin hautumisaika on tunninkin verran. 
Pidemmän tai lyhemmän hauduttelun jälkeen pistän puuron vielä mikroon minuutiksi tai pariksi. Tämä estää ne instagram-kuvat, joissa fitnesspuurot ovat räjähtäneet ympäri mikroa. Eli se puuro ei paukahda pitkin mikron seinämiä, kun sitä ei laita imeytymättömänä kuumenemaan. Homma siis leviää käsiin, kun pistät mikroon suoraan pelkät veden ja hiutaleet. Minuutinkin esihaudutus estää tämän katastrofin.


Ekku keitetään vesi ja heitetään mitattujen hiutaleiden päälle.

Sitten ajan x muhiutunut puuron alku hetkeksi mikroon.


Puuron nauttimispaikka on pysynyt koko menestyksekkään fitnessurani ajan täysin samana. Päivän puuro menee korkeajakkaralla mikron edessä, kasvot kuvan osoittamaan suuntaan. Puurokupin väri on vakio, eli sen on oltava tuo vaalean haalean vihreä. Lukemiseksi löytyy alla olevasta laatikosta aina jotain teemaan sopivaa. Haalin Probody - kokoelmaani huolella, sillä tämä kotimaan bodylehtien kruununjalokivi on valitettavasti lopettanut julkaisujen tuottamisen. Nyyh.


Kumpi kuva on vuodelta 2017...
...ja kumpi 2014 :D ?


Hiutaleena menee perus elovenat. Illan puuron höystään lisäksi isohitaleisilla Konneveden myllyn kaurajumboilla. Ne ovat aivan mielettömän hyviä, mutta niitä saa kaupoista vain Jyväskylän tienoilta. Siksi niiden saanti itselle on sesonkiluontoista ja niiden varastotilannetta pitää säännöstellä. Lisäksi saatan herkutellessa laittaa Keskisen myllyn tattarihiutaleita (kuvassa lavastaja nappasi vahingossa mukaan jauhopaketin ;) ). 




Illalla pitää puurokupun värin vaihtua. Eli haalean vihreän värin korvaa viininpunainen sävy. Muuten kuppi on täysin saman kokoinen. "Sokerina" toimii kuvassa oleva glysiini, joka on makeuttajana oikein paikallaan juuri illasta - se kun auttaa samalla mukavasti rentoutumaan. Minulla ei ole varmaan yhdestäkään illan puurohetkestä kuvaa, sillä siihen aikaan en enää kännykkää räpellä. Tämä ei itse asiassa edes johdu mistään sinisen valon pelosta, vaan siitä, että en yksinkertaisesti halua nähdä kellonaikaa. Minulle kaikki kello kymmenen jälkeen on yhtä aikamössöä, enkä halua tietää, mihin aikaan menen oikeasti nukkumaan. Tämä on harvinaisen rentouttava pakkomielle!



Jokohan puuroa saanut haluamansa huomion parrasvaloissa, vai vieläkö tämän julkaisemisen jälkeen alan miettiä lisäaspekteja tälle kunnioitetulle herkulle? Jäädään mielenkiinnolla odottamaan.