tiistai 29. elokuuta 2017

`Mitäköhän`?

Kesän viimeisetkin rippeet alkavat olla tiessään. Työn ja arjen uutuudenviehätys alkaa olla himmentynyt, mutta silti voimia on vielä jäljellä ja rytmi tuntuu toimivan. Työt vievät ajatuksia päivistä riippuen enemmän tai vähemmän. Vaikka kuinka kuvittelee olevansa kovaksi piiskattu saliravuri, niin silloin, kun töiden puolesta on jokin isompi murhe mielessä, on vaikea saada keskityttyä täysillä tekemiseen. Olen niitä tapauksia, jotka haluavat saada asiat halki-poikki-pinoon saman tien. Mikään ei ole kauheampaa, kuin jäädä pyörittelemään selvittämättömiä asioita, ja parhaimmillaan aivoluteilemaan toisen ajatukset valmiiksi.

Itsellä on vielä valtavan pitkä tie siihen, että saisin lopetettua sen arpomisen, mitä muut minusta ajattelevat. Hyvinä, pirteinä päivinä, tämä ei ole niin iso ongelma. Väsyneenä puolestaan alan miettiä asiaa liikaa, kuunnella ihmisten äänenpainoja, puhuvatko he minulle, miten he minua katsovat. Ja se kuuluisa: mitähän nuo minusta ajattelevat.

Tuolle ´mitähän´ kysymykselle on oma mieleni vallan nerokas keksimään sisältöjä. Töiden puolesta minusta ajatellaan, että olen varmasti kumma. Minun on vaikea olla joukossa mukana, enkä osaa sitä sosiaalista peliä, jolla "aikuisten maailmassa" tuntuu pärjäävän. Pystyn hyvin rauhalliseen, kahdenkeskiseen keskusteluun, mutta kun pitää alkaa vaihtaa kuulumisia tai keskustella kepeitä, tunnun tipahtavan matkasta. Vetäydyn silloin helposti pois tilanteesta ja lähden tekemään työhommia sivummalle, vaikka voisi olla yhteisen tauon paikka.



Tämä ei tarkoita, ettenkö taaskaan pitäisi työpaikastani tai sen ihmisistä, Päin vastoin, minulla on ollut valtava onni päästä tähän työpaikkaan ja nautin työstäni valtavasti! Jokainen ihminen on yksittäin omalla tavallaan ihana, mutta ongelma on minussa, kun sohaistaan minun heikkoja kohtia: olenko tarpeeksi ammatillinen, entä puolestaan tarpeeksi mukava? Tämä ajatusmuuri kun on edessä, on käytännössä mahdoton mennä rennosti juttelemaan siitä, ollaanko työn jälkeeni tyytyväisiä, tai pelkästään, että mitä kuuluu.

Salilla taas saatan pistää kanssatreenaajien mieleen ´mitähän´ kohdalle taas ideantynkää siitä, mitä minä mahdollisesti kuvittelen olevansa. Tuossa se taas treenaa noissa samoissa vaatteissa, jotka ovat olleet joskus männä vuosina muotia. Kuvitteleeko se, että noissa rytkyissä näyttää vielä hyvältä. Olen myös varmasti turhan tärkeän näköinen valtavissa luureissa. Kirjoitan niin perhanan tietävänä treenikirjaani koko ajan jotakin, niin kuin sillä olisi mitään väliä, mitä tuo laihaläski temppuilee. Ihan samalta, ehkä löysemmältä, se näyttää, kuin mitä vuosikin sitten.



Salilla olen siis ärsyttävä kukkoilija, ja töissä puolestaan onneton kananpoikanen, jolla ei ole kukon kannuksista tai nokasta tietoakaan. Voisin varmasti paljon paremmin, kun saisin lopetettua toisten ajatusten ennustamisen. Tai sitten opettelisin antamaan ihmisille paremmin mahdollisuuden huomata, että sama missä höyhenissä olen oikeasti ehkä ihan hyvä ja tavallinen tyyppi.

perjantai 25. elokuuta 2017

Kehonhuollon loputtomuus.

On täysin tunnettua, että kehonrakennukseen ja fysiikan rakentamiseen saisi aikaa (ja rahaa) uppoamaan niin paljon, kuin hennoisi sijoittaa. Treenaamiseen löytyi loputtomasti tapoja, joita testata ja joiden ultimaalista tehokkuutta koittaa omassa ohjelmassa. Itse treeni voi viedä aikaa tunteja, kun oikein villiintyy tekemään ja potkua löytyy. Tähän vielä päälle lämmittelyä ja kehonhuoltoa, niin saat jo päiväsi varsin hyvin täytettyä fitnesslaiffilla.

Itse olen saanut pidettyä kehonhuollon varsin tolkullisissa määrissä (tällä viittausta menneisiin höökäysaikoihini, sekä siihen, kuinka sain toissa jouluna venyteltyä itseni liki treenitauolle). Jos oikein tarkkoja ollaan, niin voisin tällä hetkellä panostaa kehonhuoltoon jopa enemmänkin. Sekä ajallisesti että laadullisesti. Olen jo alkanut tehdä kunnon lämmittelyt ennen treeniä. Saan kulumaan parisenkymmentä minuuttia siihen, että otan pienen alkulämmön laitteella, minkä jälkeen teen liikkuvuusharjoitteet ja valmisteluliikkeet päivän treenattaville lihaksille.



Minulla oli pitkään tapana illalla sohvalla istuessani samalla kuin huomaamatta möyhätä pohkeitani. Hieroskelin niitä, veivailin, saatoin jopa kyhnyttää sohvan tai pöydän reunaa vasten. Nyt viimeisen kahden viikon aikana olen vahingossa jättänyt sen pois. Tai no vahingossa ja vahingossa, sillä käsillä on ollut tekemistä koukuttavan kirjan pitelemisessä.

Kuinka ollakaan. Keskiviikkona havahduin pohkeita tehdessäni ja treenipäiväkirjaa kirjoittaessani, että tuntuma ja painot olivat tiessään. Kuudenkymmenen sekunnin pohjerääkki neljällä sarjalla tuntui jo toisen kerran aivan kammottavalta ja hapotukset alkoivat jo ennen puolta väliä. Tähän en saa mitään muuta päätelmää tehtyä, kuin että en ole pitkään aikaan tehnyt illan möyhäilyä. Pam ja heti vaikutus treenissä.

Toki kiiruhdin miettimään, että selvä peli. Jonkin verran möyhinkiä takaisin ja katsotaan, miten vaikuttaa. Samalla myös havahduin siihen, että mitenkähän mahtaisi vaikkapa takareisien vetoliikkeet kulkea, jos joku reipas saisi hierottua kinnaavia kinkkunaruja ja pakaroita pariin kertaan viikossa. Huh huh....




Aktiivista hierojaa vartoessa tyydyn tehostamaan ainakin rullailua, ja mielessä olisikin vähän shoppailla Foamrollerista järeämpää arsenaalia. Olisiko ehdottaa, mikä purisi toivottomiin takareisiin?


Foamroller.fi Tuolta siis ajattelin niitä rullia kurkata?

Vetreää viikonloppua ja ainakin meille paikallisille hyviä venetsialaisia!

maanantai 21. elokuuta 2017

Tuntuuko missään?

Törmäsin taas erittäin hyvään artikkeliin, mikä käsitteli tuntumaa treenissä. Tuntuma onkin väännön aiheista, josta tekemisensä laatuu ja sisältöön panostavista treenaajat tapaavat kiistellä.

Mitä se tuntuma tarkoittaa ja milloin tuntuman hakeminen syö tehoa itse treenistä?

Tuntuma on armottoman yksilöllinen asia. Asian voi heittää laajempiinkin filosofisiin kehiyksiin toteamalla, että harva voi tietää, miltä toisesta tuntuu. Jättäkäämme kuitenkin nyt sielujen syvimmät syöverit tästä pohdinnasta pois, vaan palataan fyysiseen tuntumaan. Treeenin sanotaan pitävän tuntua jossain ja kovimmat uhoavat, että ilman kunnon domsseja ei ole myöskään kunnon treeniä.


Hänkin vain hakee tuntumaa.

Tuntumalla haetaan nyt kuitenkin sitä,  missä tuntuu juuri sillä hetkellä, kun rauta liikkuu. Onko polte scottkäännössä hauiksella, vai tuntuuko enemmän koko vipiuvarressa olasta forkkuihin? Jos vastaus on jälkimmäinen, saat oletettavasti perusmeiningillä vailla kummempia tavoitteita kuin vähän saavuttaa lihasmassaa sinne ja tänne ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Kun taas haluat, että kun teet hauista, se kanssa menee hauikselle, pitää metsästää edellistä.


Tuntumatreenin ajatelee äkkiä tarkoittavan sitä, että viilaat ultrakevyillä painoilla n. 12 toistoa hakien jotain pientä kihelmöintiä. Näin ei kuitenkaan ole perustarkoituksena. Päin vastoin tuntumatreenissäkin pyritään pitämään mahdollisimmat suuret raudat toistojen ajan menettämättä mitään fokuksesta. Eli tarkoitus ei ole hinkata pikkupainoa edestakaisin ja röyhistellä ympärilleen, kuinka meikämanne tekee oikein ja tyylillä.



Tässä harhaluulossa päästään juuri tuntuman toiseen muotoon. Tai oikeastaan sitten juuri jo siihen mainisemaani, eli yksilöllisyyteen. Liikeratojen tulee toki periaatteessa olla kunnossa ja panostuksen olla etenkin liikkeiden negatiivisessa vaiheessa.

Mutta sen, mikä liikerata ja -muoto lopulta antavat sinulle sitä kuuluisaa tuntumaa, määrää sinun kroppa ja välitykset itse. 


Toinen puskee pystypunnerrusta hartioista niin ylös pään päälle, kuin vain kädet antaa venyä, kun taas toinen hinkkaa pientä liikettä korvien ja päälaen välillä. Kumpi kehittyy paremmin? Jos tuntuma on molemmilla, niin molemmat. Jos taas molemmat tekevät kehonsa välityksien ja ärsykkeiden mukaan päin seiniä, niin ei oletettavasti kumpikaan.

Ei siis kytitä ihan viimeiseen asti taaskaan sitä vierustoveria, vaan pysytään siinä omassa tekemisessä. Toki kannattaa pitää silmällä yleisiä lainalaisuuksia, kuten että et hajota itseäsi täysin väärällä tekniikalla, joka kyllä tuntuu -- nimittäin vaikka niveliä repivästi. Vaan mene toistojen aikana oman pään sisälle ja hae sitä hermotusta työskentelevään lihakseen. Ennen treeniä voit vaikka lämmitellä niillä nollapainoilla hermostosi olemaan valmiina suuremmalla kuormalla tehtäviin liikkeisiin.

Jätä siis joskus crossarin hinkkausta vähemmälle ja mene suoraan lämmittelemään sekä lihaksia että pään sisustaa. Saattaa nimittäin olla, että lämpenet kohdelihaksesi kanssa aivan uusiin ulottuvuuksiin.



Mahtituntumia! :)

perjantai 18. elokuuta 2017

Tiinan musakorneri - Ku mää en siitä Arianasta niin oikein...

Minä nyt tuosta musiikista taas vähäsen. Anteeksi ja pahoittelut. Nimittäin niille, joiden herkille kesän ruskettamille varpaille saatan astahtaa. Ehkä kenties samalla kuin vahingossa vaihdan korkokengän jalkaan ja puolihuolimatta survaisen kannalla just keskelle jalkapöytää. Vieläpä voin kumartua ja jyrsäistä akillesjännetttä hampaillani, mutta kaikki tämä täysin vilpittömästi, pahaa tarkoittamatta ja toivottavasti kipua aiheuttamatta.




Nimittäin tuo tämän hetken virta, jota jokaiselta radioaallolta meille suoltaa. Sillä, mitä sallii korviensa väliin suoltaa teinivuosina, on ilmeisesti kovakin vaikutus siihen, millä tykkää jatkossakin mielen levylautensa täyttää. Tiedättekin minun kasvaneeni Black Sabbathin, Metallican, Kornin, E-typen ja E-roticin hämmentävässä ristitulituksessa. Eihän tuosta coctailista voi olettaa tulevan mitään kovin tasapainoista tai järkevää musiikkikriitikkoa. Lempimusiikkini kun on tämän kasvatuksen jälkeen selkärangassa jytkivä, nopean biitin täysiverinen poppi, jossa voi olla nu-metaltyyppistä asennetta, sekä ehdottomana vaateena vahva miesvokalistin ääni.




Tähän pohjaan kun aletaan toistaa hyviltäkin radiokanavilta (lue: yle) jotain Ariana Grandea, James Bluntia, Ed Sheerania (en tiedä, miten kumpaakaan kirjoitetaan) tai  Paula Vesalaa. Pakostakin sitä kysyy, että onko tämän paperinohuen tavaran tarkoitus herättää jotain? Minua kyseisten poppoiden tuottama musiikki kun ei saa tuntemaan oikein muuta kuin lievää närästystä. Niiden musiikki ei käy salille, sillä biitti ei ole tarpeeksi nopea. Taustamusana ei ole puolestaan mitään, mistä tarttua kiinni. Ei vaan sytytä.


En vaadi musiikin olevan aina suurta maailman pelastusta tai muuta proosaa. Muuten e-roticin Max ei voisi harrastaa "perunan kuorintaa" eksänsä kanssa, vaan joutuisin virittäytyä vaikkapa sinäänsä mainion CMXn taajuudelle.


Tahdon siis tällä kertoa teille, että en pidä Ariana Grandesta. Apparently. Tekstin punainen lanka kun oli siinä, että sama miten asian kirjoitan, niin joku kokee minun mollaavan toisten musiikkimakua. Sanon siihen, että Fred come to bed ja vaikenen. Annan sen sijaan muutaman tähän hetkeen valikoituneen salibiisin hoitaa oma puheenvuoroni loppuun ja toivon teidän kaikkien nauttivan luureistaan just sitä, mitä lystää :)


Tässä jytäisi Magic Boxin Carillon - voi jysäys ku toimii!! Tällä kyseenalaisella laadun edustuksella toivotan kaikille ihanaa viikonloppua oman lempimusiikin parissa :)



tiistai 15. elokuuta 2017

Ihan hyvillä viiliksillä.

Sinne se sujahti, loma nimittäin. Kaikella on aikansa ja niin myös sillä, että on aikaa. Tästä kumpuaisi taas tekstiä uusista aluista. Elokuu on kaikessa raikkaudessaan ja kauneudessaan niin puhdistavaa ja uudistavaa aikaa, ettei parempaa ole. Niin pitkälle, kuin kesä ja kauniit kelit jatkuvat, niin pitkälle kantaa myös voimat työssä ja uudessa (eli siis vanhassa) arjessa.

Takas toimistolla. Roskiskin taustalla vielä tyhjä :)




Kyllä se on jo aikakin vääntää herätyskelloa niskasta ja laittaa lomalla repsahtanut vuorokausirytmi takaisin kohdilleen. Tai oikeastaan epäkohdilleen, sillä minulle olisi luontaisesti niin täydellistä saada nukkua yhdeksään ja kömpiä untenmaille puolen yön aikaan. Arki tuo rytminsä myös sitten enemmänkin repsahtaneelle liikunnalle. Kesäpäivät saivat luurattua minut uudelleen ja uudelleen ulos ja pyörän päälle ihailemaan peltoja ja maisemia. Nytkin elokuun aikaan viljat aaltoilevat tuulessa ja sadon kypsymisen voi nähdä paljaalla silmällä. Tottakai sitä on pitänyt aina "vähän" käydä katsomassa.



No, sen minkä aineenvaihdunta tästä murisee, sen puolestaan mieli on kiittänyt. Jokainen palautuu tavallaan ja minulla se on ollut vapaus ja maisemat. Niistä kuitenkin sikseen, sillä arkiholistin on kuitenkin aika päästä häkistään. Ruokavalio väännetään työmoodiin ja treeniaika vaihtuu iltapäivälle. Pidän iltapäivän sykkeestä salilla, sillä kesäpäivisin sai parhaimmillaan treenata ihan keskenään siivoojan imurin ja kärpäsen kanssa täysin keskenään. Niin suuren treenirauhan kuin ne suovatkin, niin taistelen mielummin vapaasta taljasta lihaa ja verta olevien olentojen kanssa.

Reversedieetti on lähtenyt etenemään hienosti. Ensimmäisellä viikolla paino jopa laski kalorilisäyksestä ja treenin keventämisestä huolimatta. Nyt olisi pitänyt nostaa kaloreita lisää, sillä tahti ei huimaa päätä vieläkään. Työarki tuo kuitenkin, kuten tuossa yllä nakuttelinkin, reippaan vähennyksen liikuntaan, joten otan reverseni siitä. Eli pidän saavutetut kalorit hetken stabiilina, mutta rauhoitan menoani. Katsotaan sitten ensimmäisen täyden arkiviikon jälkeen uudelleen, mikä on meininki.

Näillä eteenpäin. Paljon on repussa, mutta paljon sinne vielä mahtuukin!

lauantai 12. elokuuta 2017

#findyourchallence todellakin.

Blogini ei ole millään tavoin tunnettu (ainakaan) näyttävyydestään. Jälleen kerran pääsen nauramaan ääneen kuvalliselle materiaalille, jota aion täysin pokkana teille jälleen tarjoilla. Minusta ei tule koskaan löytymään kamerarullallista kuvia, joita olisi käyty räpsimässä jossain ratapihoilla tai tunnelmallisilla sivukujilla. Tuntuu, että joidenkin bloggaajien ajatuksia, koskivat ne sitten treenaamista tai elämän valoa, värittävät kuvat heistä haaveilemassa graffitiseiniä vasten tai nojailemassa lautaseiniin. Poikaystävät on valjastettu järkkärien kanssa viikottaisille kuvausreissuille, joiden antia räivitään sitten tesktejä siivittämään.

Mutta ei siinä, kyllä minäkin osaan. Maineikkaana Fastin ja Celsiuksen suurlähettiläänä otan itsekin silloin tällöin kameran käteen ja lähden omalle kuvauskeikalle. Nämä keikat ovat kaikessa tragikoomisuudessaan erittäin hauskoja ja antoisia. Ehkä juuri siksi, että teen ne omaan tapaani täydellä tarmolla ja kaikella osaamattomuudellani. Sisua ja tekemisen meininkiä ei niistä puutu, saati pikselien väliin latautunutta tarinaa itselleni siitä, mitä OIKEASTI tapahtui.

Tämäkin kuvaussession Celsiuksen vadelmatölkin kanssa on eräs kesän ikimuistoisimpia pyöräilyjä. Omin rahapussein kävin ostamassa itselleni Celsiuksen, jonka voisin sekä ikuistaa että nauttia. Keli oli kaunis kuin tilauksesta ja pyörä luisti. Ajattelin mennä meren rannalle, jossa saisin toivottavasti jonkin kivan räppäyksen, sekä bonuksena myös maisemat omalle nautinnolle.

Ruutu väärin päin, eli kun piti ottaa kuva itsestä ja tölkistä, tuli kuva parkissa olevasta fillarista...


Ranta, jolle aioin mennä, oli kuitenkin niin turpatun täynnä, että etsin lopulta kuvauspaikan vähän sivumpaa Suntti-kaunoisen varrelta. Siinäkin oli vilkas pyörätie, jossa useampikin paikallinen pääsi ihailemaan, kuinka konttasin punkkeja uhmaten pitkin pientareita. Aurinko alkoi juilia selkään, eikä kuvausta kännykällä edesauttanut kuulokkeet ja ihan liian pienellä kirkkaudella oleva näyttö (siihen kirkkauden säätimeen on täysin mahdoton osua, jos näyttö on hämäränä!).



Hiki alkoi virrata pitkin selkää, kun yritin saada tölkin pysymään niin korkealla, että takana lojuva Suntti pääsisi mukaan kuvaan. Se ei onnistunut, ellen nostaisi tölkkiä heinien päälle. Täysi tölkki ei siinä pysynyt, joten päädyin korkkaamaan nautintoni siellä yhä kyykkiessäni. Kulaus, toinen, ja uusi yritys. Eikä pysy. Lisää juomista, eikä vieläkään. Lopulta koko tölkki oli viimeisteltävä, jotta tyhjät kuoret saattaisi saada asemiin.

Sitten tuli Pohjanmaan tuuli paikalle, ja se meinasi koko ajan tarttua nyt ilmeisesti liian tyhjään Celsiukseen. Alkoi armoton tasapainottelu ja tuulen maanittelu rauhoittumaan edes hetkeksi. Lukemattomien karkuun rullaavien hetkien jälkeen sai yhden otoksen puristettua irti. Siinä vaiheessa, kun heiniä puistellen nousen pöheiköstä, on jo eräs varttunut nainen päässyt parkkeeraamaan pyörätien viereen. "Eihän neiti ollut heittämässä roskia jokeen?". Hm. Niinkuin hermafrodiitti Sunttimme voisi tuosta enää huonompaan mennä.


Lopputulema on tässä. Ikuistettuna sekunnin murto-osa, jonka ajan tölkki pysyi heinänkorsiin tuettuna. Taustalla jono venevajoja ja suntti, joka on sopivalla värien korostuksella saatu näyttämään häivähdyksen siniseltä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Pitäkää se nuoli pois siltä ruksilta.

Hmm, aloittaisinko ulisemaan teille, kuinka loma virtaa pois verkkaisesti ja varmasti kuin tahma Suntissa? Miten syksyn vesipisarat jonottavat jo taivaalla päästäkseen syöksymään niskaamme tyyliä ja olomuotoa vaihdellen? Tunnen vasta näin vauhtiin kiihdyttäessäni, kuinka hapuilette yläkulman ruksia, joten annan tämän teeman olla. Lomaa on vielä himpaus, joten olkaamme siinä.




Mennään Herra Abeliin ja hänen treeniin (lopettakaa nyt se ruksin silmäily, ei tässä mene kauaa meillä kummallakaan). Voima-hyper on siis nimensä mukaisesti yhdistelmätreeni. Kuvatessaan ohjelmaansa Abel sanoo sen sopivan hyvin siirtymävaiheeksi metaboliseen treeniin siirtyvälle. Alun perin ohjelmarunko on rakennettu perusvoimaryskäystä ja suoria (lyhyitä) sarjoja vuosia juntanneille sonneille, jotka kaipaavat jotain uutta ärsykettä. Tällä ohjelmalla pääsee hyvin purjehtimaan kohti MET-tyyppistä treenausta, ellei oma hapenottokyky ja kropan hallinta stabiliutta ja nopeutta vaativissa liikkeissä ole vielä kohdillaan. Tällä myös laajennetaan toistoskaalaa ja pyritään osoittamaan, että etureisi voi jopa suorastaan nauttia (näin kasvumielessä) yli 20 toiston sarjoista.

Kaikki lihasryhmät tulevat tässä kaksi kertaa viikossa läpi. Kerran lyhyillä sarjoilla, toisella pidemmillä ja osittain kehonpainoliikkeillä. Tämä tasaa kaikille lihaksille jakautuvan volyymin suht tasalle. Omalla kohdalla se tarkoitti volyymin jonkinasteista lisäystä käsille ja puolestaan huomattaa vähennystä takareisille. Tämä on ihan hyvä, sillä takareidet kaipaavat varmasti välillä huilia, kun taas kädet joutavat paiskimaan hommia.





Pohkeet ja vatsat, sekä pakarat näin naisnäkökulmasta, puuttuvat ohjelmasta kokonaan. Kokonaisvolyymin kasvua uhmaten lisäsin ne mukaan ohjelmaa. Vatsat teen jumppapallolla tai kehonpainolla, joten niiden pikainen ylläpitojumppa kaksi kertaa viikkoon ei toivottavasti ole kuilun yli törkkäävä tekijä. Pohkeet eivät myöskään ole varsinaiset hermostonnakertajat, joten uskaltaudun niitäkin pari kertaa treenikierrossa jumppaamaan.

Pakaraliikkeiden puuttuminen onkin sitten suurempi dilemma. Se kun lagaa itselläni ja kovasti. Pyrin näin alkuun tekemään kaikki jalkaliikkeet pakaraa ajatellen, ja tuumaan myöhemmin, uskaltaisiko pienellä kehonpainopumpilla ottaa mukaan jotain kiertoharjoitusta....edes ihan...tiedättekös...sellaista pienen pientä.....

Kas niin, ei siinä mennyt kauaa :) Nyt painakaa puolestani sitä ruksia ja painukaa matkoihinne, niin teen minäkin!

lauantai 5. elokuuta 2017

Saman kaverin leivissä.

Ou mai, kun tuo Tampere tekee sen aina. Nättiä ja sopivaa fiilistä. Uusi ehdoton pistäytymiskohde on Hervannan sydämessä sijaitseva Suolijärvi kierroksineen. Siinä on juuri sopiva annos luontoa ja patikointia minun erähenkisyydelle.(Ja jos olet tarkkana, saatat onnistua näkemään Peikon. Sähäkimmät jopa juoksevat havaitun yksilön kiinni - rakkaat terveiset @sannaeloranta)




No mutta takaisin ollaan ja salin puolella jatkuu puolestaan uusi treeniohjelma. Reverseni volyymissa on valjastettu Scott Abelin voima-hypetrofiaohjelmaan. Jatkan siis saman herrasmiehen treeniohjelmien parissa. Hänen osaaminen ja tietämys treeniohjelmien tekemisestä ja sielukkuudesta on jotain sellaista, mitä ei minun itseni edes kannata yrittää ymmärtää. Päädyn sen sijaan peesailemaan ja tekemään kerrankin koko rahan edestä sitä, mitä toinen sanoo.


Herra Abel sanoo tässä ohjelmassa, että ottaa sopivan iisisti. Tämä ei tarkoita himmailua tai kynsien viilailua sarjojen välissä. Kovaa saa ja pitää yhä tehdä, mutta failurea tulee vältellä. Treenejä on kuutena päivänä viikossa, ja jalkoja tulee niistä neljänä. Jo tämän frekvenssin vuoksi ei ole suotavaa lähteä päivästä toiseen lopettamaan itseään raudan alle.


Nyt voisi joku älähtää, että eikö minun pitänyt nimen omaan vähentää sitä volyymia. METissä ja sitä edeltävässä ohjelmassa volyymini oli sarjoissa hulppeat 260 ja risuja päälle. Vaikka tämä nykyinen voima-hyper on jaettu kuudelle päivälle ja ON MYÖS volyymiltaan kova, niin se tuo kuitenkin "vain" reilut 160 sarjaa. Tämä on siis satasen pudotus, mikä on juuri sopiva. Enempää en koe tarpeelliseksi, ja sitä paitsi nainen (joka ei osaa ottaa itsestään joka pisaraa irti) palautuu treenistä yleisesti ottaen paremmin kuin mies.



Opettelen tässä siis uudelleen treenaamaan puhtaasti ja rekrytoimaan lihassoluja enemmän ja enemmän mukaan työskentelyyn. Puolet jokaisesta treenipäivästä on voimaan painottuvaa (tai no "voimaa ja voimaa", toistoalue kuitenkin 5- maksimissaan 8. En kuitenkaan ottanut mitään liikettä varsinaiseksi progressioliikkeeksi, jossa pitäisi tulla aina lisää rautaa. Pidän kuitenkin jokaisen lihasryhmän päävoimaliiketta sopivasti silmällä ja pyrin kasvattamaan niissä sarjapainoja. Failurea ja sen likelle menemistä tulee kuitenkin välttää, joten teen tätäkin maltilla.

Tähän asti ohjelma on tuntunut aivan älyttömän hauskalta. Tarkkana saa silti olla, ettei päivistä muodostu liian raskaita. Siksipä maltilla etenkin alun voimaosuuksiin, sillä etenkin raskaan selän jälkeen ei kauheasti naurata, kun huomaa lappusta luntatessaan päivän jatkuvan takareisien poltteluilla.

Tästä ohjelmasta tulen teille vielä paasaamaan - teitä on siis etukäteen varoitettu.

tiistai 1. elokuuta 2017

Vielä on kesää jäljellä...

Vaellusleskeyden aika on onnellisesti hoideltu tältä kesältä. Vaikka aika itsekseen on varsin tunkkaista välillä, niin se tekee omalla tavalla myös hyvää. Silloin ovat ahkerassa käytössä jokaisella naisella olevat Salaiset SinkkuTekemiset, jotka saa jokainen itse hiljaa mielessään määritellä. Omalla kohdalla ne tarkoittavat sopivissa määrin ruoalla porsastelua, kodin eri kohteiden käyttämistä ruokailuun kautta hengailuun, paljon älästömyyteen sekä henkilökohtaiseen huoltoon liittyviä asioita - sekä laulamista lujaa!



Hurjat nimpparit :)


Loma saa vielä loppumetreilleen iloa reissusta, sillä pussin pohjalta löytyi vielä hiluja yhteen Tampereen reissuun. Sen verran on sydän syrjällään Pirkanmaan seutuun, että sinne on vielä kerran päästävä.

Kun siellä kaikilla o-on ni-in muu-kaa-vaa...


Muuten tällä hetkellä elellään ihan sitä minun lempi vuoden aikaa. On lämmintä ja raikasta, mutta illat pikkuhiljaa hämärtyvät yöt ovat pimeitä. Tummeneva taivas on upea ja iltapuurolla saa olla jo pieni valotuikku kaverina. Ja mitä pimeämmäksi muuttuu, sitä paremmin minä voin. Kevään kärsimykset korvautuvatkin minulle syksyisin aina onneksi korkojen kera.



Treeni sitten. Pää ja kroppa ovat tottuneet suoriin sarjoihin, ja nyt nautiskelen täysillä uudesta ohjelmasta ja moodista. MET tuntuu selvästi siivittävän suorituksiin laitettavaa intensiteettiä ja muutenkin aineenvaihduntaa. Hiki tirskuu treeneissä, vaikka paukutan toistoja ojentajilla ja huilaan välillä. Kalorien noston ja metabolisen huhkinnan jälkeen kroppa tuntuu oikeasti palautuvan. Myös lihasten vastaaminen treeniin on aivan toista luokkaa dieetilläoloaikaan. Tästä kun pääsee vielä lisäämään pökkyä lautaselle ja vähentämään sitä vähäistäkin ylimääräistä liikuntaa, niin saatetaan olla jopa menossa oikeaan suuntaan.