torstai 21. syyskuuta 2017

Aallon harjalla.

Huomaan olevani mieletön trendipelle ja muiden mukana viillettävä parveilija. Kaikessa tässä kehoni rakentamisessa, terveydestä kiinnostumisessa ja uusia salivaatteita kuolatessa olen tämän hetken kauneusihanteen ja trendien suurkuluttaja ja mässääjä.

Hermotan olemattomia pakaralihaksiani ja yritän saada ne kasvamaan --> olen täysin booty booty ja squat deep-typyjen edustaja.

Tutkin uusia salivaatteita vanhojen, jo hivenen kauhtuneiden pöksyjen tilalle ja huomaan himoitevani ihan niitä samoja gazozin ja fit4youn sivujen uutuuksia, kuin mitä muutkin --> tykkään keikaroida uusissa kuteissa ja mennä salille vain ottamaan selfieitä.

Kaiken huipentumana pidän huolen terveydestäni vuosien rankan laiminlyönnin jälkeen ja tahdon viimein panostaa ravitsemukseeni --> olen superfoodeihin höyrähtänyt idiootti kuluttaja, joka pistää hirvittävät rahat humpuukiin.





Asiat voi aina nähdä kahdella eri tavalla. Mustavalkoinen maailmankuva puistattaa itseäni todella. Nähdään vain tasan se, mikä halutaan nähdä, tai ymmärretään asiat juuri niin, kuin halutaan. Mietitään myös liikaa sitä, mitä toinen tekee ja miksi.


Saanen tässä tuoda esille herttaisen kysymyksen, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on sinun kannalta? Miksi toisen menestys tai riemuitseminen viimeisimmistä trendeistä on sinun mietteesi ja pahimmillaan murheesi?


Se, mitä ajatuksia toisten tekemiset ja mahdolliset saavutukset sinussa herättävät, kertovat  yleensä enemmän omaa kieltä siitä, millainen olo itselläsi on niiden asioiden suhteen. Itse muistan pienenä päättäneeni vakaasti vihata poikabändejä. En halunnut kuullakaan niistä mitään, ja pistin aina kädet korville ja lällätin muuta, jos joku puhui niistä jotain. Huom, nyt olemme ala-asteen syövereissä, mutta primitiiviset reaktiot ihan samat. Tällöin ei oma kapasiteetti riittänyt kyseenalaistamaan omaa kantaa, vaan hyvin ytimekkäästi sain itselleni mahtavia kiksejä siitä, että en tykännyt siitä, mistä muut. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin pojut olivat nättejä kuin päiväkakkarat ja musiikki mukavan tanssittavaa. Muttako että olisin sitä myöntänyt tai kääntänyt takkiani? EHEI! (siksipä minusta lopulta tuli kaappihansonfani. Tähänkään päivään mennesä ei moni tiedä, että minulla oli mieletön Taylor Hanson kuvakokoelma piilossa komerossa….)

Trendipellen lautanen.


Tuo asian inhoaminen teki minusta jotain. Sain määriteltyä itseni sillä, että en pitänyt tästä asiasta, olen siis tätä. Liittyi se kuinka huteralla sillalla aloitukseeni ja tämän päivän lihaisan elämäntyylin seurantaan, ihannoinitiin ja elämiseen, niin samoja piirteitä voi kuitenkin huomata. Jos viherjauheista, syväkyykyistä ja trikoista tahtoo vetää hernettä nenäänsä, niin tässäkin blogissa on taas tarjolla kokonainen saavillinen matskua tarkoitukseen.


Onneksi olen oman tasapainoni kanssa siinä vaiheessa, että en koe tarpeelliseksi puolustella valintojani tai tämän hetken tekemisiäni. Kirjoitan tänne myös vailla taakkaa kaikista pikkupimufitnessvaihesitani, mitkä nyt sattuvat olemaan omassa elämässä tapetilla. Toki voisin tässä alkaa jakaa universumia kahtia ja sijoittaa itseäni toiselle puolelle, mutta siinä tapauksessa taidan vain piirtää ympyrän ja astua keskelle. Tässä on Tiinan paikka ja Tiina on juuri tällainen. Ja ympyrälle kuitenkin katkoviiva, eli saa tulla piipahtamaan ja jätetään itsellekin varaa käydä välillä puikkaamassa ihan muualla.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Pop pop pohkeet.

Pohkeet ovat yleisesti erittäin kitukasvuinen lihasryhmä. Joillekin kehittyy luonnostaan urkurin pohkeet, mutta osa pysyy rimppakinttuina, sama kuinka niitä hinkkaa.


Pohkeiden treenin suunnitteluun vaikuttaa paljon se, minkä verran pohkeet ovat arjessa käytössä ja minkälaisen genetiikan niiden osalta omistat. Kerrostaloalueen lehdenjakaja tuskin kostuu mitään siitä, että se hinkkaa 3 x 10 sarjaa viikossa pohkeita koneessa. Jos siis hänellä ei ole mahtava genetiikka ja pohkeet hyvinmuodostuneet työssä tulevan rasituksen puolesta. Mutta jos hän kaikesta kerrosramppaamisesta huolimatta näyttää asterixin legioonalaiselta, täytyy hänen ottaa järeämmät aseet käyttöön.

Tämä legioonalainen päätyy toisenlaiseen ratkaisuun ohkaisten pohkeiden peittämiseksi.


Pohkeet kestäävät varsin hyvin hapotusta ja kiusaamista. Siksipä niille kannattaa keksiä välillä jotain muuta, kuin vain suorien sarjojen hinkkaamista. Pelkästään pidoilla ja tahtimuutoksilla saa jo positiivista kutinaa aikaiseksi.

Aika pillit ovat.
Olen jo aiemmin maininnut yhdestä tavastani pistää pohkeet polttelemaan. Tämä tapa oli tehdä 4 x 60-90 sekuntia pohkeita putkeen. Aloitat homman painoilla, joilla saat tehtyä nätisti noin 15 toistoa. Sen jälkeen teet vain toistoja taistellen armotonta hapotusta vastaan, kunnes kello antaa välillä armahduksen. Sitten vastavenytystä ja reippaan minuutin palautus ennen seuraavaa happohyökkäystä. Maitohappokuorma alkaa puskea päälle, kun lihasta on työstetty n. 40 sekuntia (kaikissa lihasryhmissä), joten tässä tavassa aika ylittyy varsin makeasti.

Toinen vaihtelukombo pohkeisiin on vaihtaa välillä jalkaterän asentoa. Tämä systeemi on minulla käytössä jalkojen B-päivän pohkeissa. Siinä menen prässiin ja teen pohkeita 4 x 6+6+6. Ensimmäiset kuusi toistoa teen jalkaterät ulospäin.




Seuraavaan kutosen satsiin vaihdan jalkaterien asentoa lennosta puolestaan osoittamaan sisälle päin.



Viimeiset kuusi toistoa asento on perinteinen suora. Tässä vaiheessa 40 sekuntia on myös jo aikalailla täyttynyt, joten jos olet tehnyt edelliset toistot huolella ja pienillä pidoilla, niin taatusti alkaa jo hapottaa.


Kannattaa testata, mikäli haluat vaihtelua pohkeiden treenaamiseen, eikä pohkeet ole oikein moksiskaan kasvamisen suhteen. Ja seuraavan päivän domseja vastaan kunnon venyttelyhieronta viimeistään illalla kotisohvalla, sekä Fastin intraa jo treenijuomaan!


Hyvää viikonloppua ja jännittäviä Olympia-hetkiä kotikatsomoihin!


tiistai 12. syyskuuta 2017

Tässäkin ongelma.

Olen saanut kehitettyä itselleni ihan uuden ongelman. Tai ehkä kyseessä on enemmän ristiriita, johon olen päässyt törmäämään käytännössä joka päivä treenatessa ja vilkuillessani peiliin. Kerroinkin jossain postauksessa, kuinka olin varsin ärhäkkäästi käyttänyt kesällä aikaa kehonrakennuksesta ja etenkin fysiikkatreenistä opiskeluun. Toki olen näitä tutkinut jo muutamankin vuoden ajan enemmän tai vähemmän painokkaasti, mutta nyt oli jotenkin aika kunnon huipentumalle. Ravinto-opinnot menivät jo sen verran edellä, että tahdoin edes osittain saama myös fysiologian ja anatomian puolta parannettua.



No mitä tästä seurasi? Se, että huomasin raivokseni olevani ajattelussa menossa jo huomattavasti paljon pidemmällä, kuin mitä oma fysiikan tilanne on. Treenaajana ja lihasten kehityksen näkökulmasta olen vielä täysin noviisien pilttuussa. Täysi aloittelija, jolla Sannan sanoin lihas kasvaa, vaikka nurmikkoa leikkaisi. Kuitenkin olen vellottanut itseäni eri tekniikoiden ja treenibloggivaihteluiden maailmassa jo pitkään.

Saan kunnian vaihtaa päivittäin ajatuksia toisen kanssa, jolla omaa uraa on takana jo viitisentoista vuotta ja jonka kehitystaso on jo kovasti keskitason puolella. Hän pääsee hakemaan uusia ärsykkeitä ja esimerkiksi nytkin tekemään välitreeninä räjähtävyyttä. Tällä rekrytoidaan uusia, reservissä olleita lihassoluja ja pyritään saamaan uutta kasvuärsykettä ja myös voimaa. Kauan pumppausta tankanneelle treenittyylin muuttaminen voi tehdä ihmeitä lihaskasvulle ja kehitykselle.

Heinäsirkalle ei kannata tehdä vielä kummempia loikkia.


Mutta, mitä sitten, kun itse ei olla vielä edes munankuoresta lähdetty? Niinpä niin. Tehdään sitä perustyötä. Pump ja pump. Haetaan lihastuntumaa, rangan hallintaa, lapatukea ja sitä myöten tehoja siihen pumppaukseen. Mutta että perustyötä. Totuushan on, että minun kasvupotentiaalia ei ole vielä käytetty, enkä ole vielä tilanteessa, jossa kannattaisi ottaa vielä mitään "jännää" käyttöön.

Minun ei yksinkertaisesti hyödytä tässä vaiheessa alkaa tekemään mitään ihmeellisyyksiä ja valtaisia ärsykevaihteluja. Päin vastoin minun tulisi nyt keskittyä täysillä tekemään sitä, mitä reseptissä lukee. Nykyinen ohjelma tosin hivenen kierrättää etureisien kohdalla karmeuksia toisen perään, jotta nyt vähän saamme sinne uutta potkua. Mutta minun kohdalla ei todellakaan puhuta vaikka räjähtävästä treeniblokista, vaan tasan yksi liike tehdään hivenen muista poiketen.

Niih. On sitä toisaalat tultukin...

Minun täytyy siis vain olla ajattelematta omalla kohdalla, mitä VOISI tehdä, ja tehdä, mitä KANNATTAA. Täytyy ajatella pikemmin niin, että voi sitä riemua, kun viimein olisi pohjaa tahkottu sen verran, että joutuu toteamaan sen, että nyt voisi sen ylälaatikon vanhat treenipäiväkirjat avata ja katsoa, mitä jännää sitä mapeista löytyy.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mutku emmää taho!

Mutku emmää taho! Näin ulisee yksi jos toinenkin lihasryhmä, joita salilla yrität saada kasvamaan. Ihmiskeho kaikessa nerokkuudessaan on siitä jännä kompleksi, että se ei tahtoisi tehdä mitään, mikä aiheuttaa sille vaivaa. Se pyrkii kaikessa säästämään itseään, tasapainottamaan tilannetta ja "puuduttamaan itsensä".

Tämän huomaa jo tavallisessa arjessa siinä, että muutos jossain totutussa systeemissä aiheuttaa hämminkiä. Aikataulu muuttuu yllättäen, joudutkin vaihtamaan paikkaa tai jostain syystä totutun asian tekeminen on hankalampaa. Silloin aivot joutuvat virittäytyä automaattimoodista tekemään uusia päätöksiä, ja se rassaa. Tämä tosin on usein myös se hyvää tekevä elementti, sillä uudet mutkat kangistuneisiin kaavoihin piristää ja antaa uutta ärsykettä.

Takaisin säästöajatukseen. Ihminen on kehonsa kanssa tullut vuosien vaelluksen jälkeen siihen tuloksen, että mahtikriisi voi iskeä koska tahansa. Siksi lepo pitää maksimoida ja kaikki turha kulutus minimoida. No, mitäs keho siihen sanoo, kun ihminen jästipäänä meneekin salille ja tahtoo saada haban kasvamaan? Ensimmäisenä ainakin, että mitä järkeä tässä on? Lihaksen kasvattaminen on runsaasti energiaa syövää toimintaa. Komennus siihen työhön pitää olla todella vahvasti alleviivattu, jotta keho alkaa sitä tehdä. Varsinkin, jos se hauis on jo jonkin verran kasvanut ennenstään. Ei kai tuo enää mitään kaipaa?



Kyllä kaipaa, ja se viesti pitäisi saada menemään perille. Siispä ravintoa kupuun ja käsipaino liikkeelle. Vielä tässäkin vaiheessa keho yrittää kiertää komennuksen rekrytoimalla osasia kaikkialta muualta töihin. Liike on huomattavasti raskaampi tehdä keskittyen yhteen lihasryhmään. Helpommin se menee, kun ottaa vähän heijausta mukaan ja samalla vaikka vähän etuolkaa. Näin kuorma jakautuu, eikä minkään tarvitse juuri kasvaa mihinkään.

Tämän jänkyrän kanssa kannattaa siis olla tarkkana. Kun kroppa alkaa seuraavan kerran keskitetyissä liikkeissä myötäämään ja komppaamaan kuin lambadan tanssija konsanaan, niin pistä itsesi kuriin. Nyt työskentelee vain ja ainoastaan tämä lihas, etkä sinä itse ala sen kasvuärsykettä vaimentamaan.

Kyllä mää tahon, vaikka sää et tahtoiskaan!

(*postaus saanut vahvan kimmoikkeen työmaailman puolella kasvoilleni läjähtäneestä kommentista :) )

perjantai 1. syyskuuta 2017

Los Proteinos.

Proteiinin syömisen määrä on yksi debaatti, mihin törmää tämän tästä. Mikä on oikea saantimäärä proteiinille? Iskeekö armoton katabolia, jos yhdeltäkin ruoalta jää proteiinit pois? Entä pitääkö proteiinia syödä muutaman tunnin väleinproteenisynteesin katkeamisen pelossa?

Proteiinista on saatu tehtyä eri dieeteille, urheilulajeille ja tavoitteelliselle treenaamiselle ehdoton juttu. Elintarvikeketjut innostuvat laittamaan proteiinia niin leipiin, hiutaleisiin kuin jugurtteihinkin. Tuotteita, joissa jo on varsin hyvin proteiinia ennestään, tehostetaan entisestään.

Pahimmillaan proteiini nähdään jonkinlaisena supramakrona, jota voi syödä määrättömästi ja jota ei tarvitse juuri laskea ruokavalioon. Niin tärkeä se kuitenkin on, ettei vaan pääse hiilarit tai rasvat yksinään tekemään tuhojaan. Unohdetaan kokonaan, että kalori on kalori, ja jos sitä syö vaikka sitten proteiinina yli kulutuksen, niin varastoonhan se päätyy.



Proteiinin saantisuositukset vaihtelevat. Perusmeikäläisille suositeltu 0,8 g/painokilo on varsin alhainen. Nyrkkisääntönä on pitkään kehonrakennusmielessä toiminutkin Amerikan malliin 1 g/lb ja länsimaisella kaavalla 1,5 - 2 g /painokilo. Tässä puolestaan vaihtelee, puhutaanko rasvattomasta painokilosta, vaiko peruspainosta. Useat tutkimukset ovat todentaneet, että enempää ei tarvitse ylläpitääkseen lihasmassaa. Mutta lisää ei tarvitse myöskään rakentaakseen.

Nyt voisi joku älähtää, että eikö tarve ole suurempi, jos treenaa salilla kuin pieni eläin. Kyykkään sen verran lujaa, että proteiinia on pakko tarvita enemmän. Tai että tarvitsen enemmän, koska osaan ja teen jo paremmin kuin tuo toinen tuossa vieressä.
Näin kuitenkin tilanne on, että ei tarvitse. Suositusmäärällä ei lihaskasvu vaarannu, vaan keho saa tarvitsemansa aminohapot. 


Itse en pysty vastustamaan!
Minkä verran sitten itse syön? Tällä hetkellä proteiininsaantini on lähelle 3 g/painokilo. Eli reippaasti enemmän kuin saantisuositukset. Enkä laske tähän edes treenin mukana tulevia aminohappoa. Tähän minulla on muutamakin syy.
Itselläni yritän pitää hiilihydraattien saannin kierrossa, eli pidän eri määrän eri päivinä. Päivän energiansaanti tulee kuitenkin saada täyteen, eli jos vähentäisin proteiinia, enkä nostaisi määrää hiilareista, jäisin todella vähille.
Proteiini on myös hillitsemässä verensokerin heittelyä ja estämässä nälkää.

Vielä yhtenä lisänä satun vaan yksinkertaisesti pitämään kaikesta proteiinista. Itse asiassa en ymmärrä, miten kenelläkään voisi olla ongelmaa saada päivän minimisuositusta kasaan, koska jo pienestä määrästä kanaa, yksi pudding ja vähän rahkaa, on jo koossa keskikokoisen naisen tarve. Mitäs sitten syödään?

Suositusten ylittämistä ei myöskään pienissä määrin ole mitään haittaa. Munuaisten kuormittumisesta on usein puhetta, mutta tällöin munuaisissa on jo ennestään jotain häikkää, tai on jokin muu sairaus, kuten ykköstyypin diabetes. Itselläni on lisäksi tutkittu urean proteiini- ja kreatiini,  ja ne olivat kunnossa. Silloin kulutin jopa vielä enemmän proteiinia. 

Mikä nyt tähän määrään voisi olla huono juttu, voisi olla hinta. Proteiini maksaa enemmän kuin hiilihydraatti, joten kukkarolle olisi kevyempi vaihtoehto syödä enemmän hiilihydraatteja.

Ainoana kysymyksenä omalla kohdalla on enemmänkin, että jos menisin suositusten mukaan, kuinka valtavat määrät hiilihydraattia minun pitäisikään syödä saadakseni päivän kaloritarpeen täyteen? Sillä määrällä olisi vaikea saada enää kahta vhh-ruokaa, sillä ruoat eivät olisi enää lähelläkään tasakokoisia. 
Olisi mielenkiintoista kuulla, jos jollalkin on vaikka lähemmäs 3000 kaloria hipova ruokavalio ja proteiinin saanti menee suositusten mukaan. Minkälainen on ateriarythmi? tai koko? Tai hiilihydraattien jakauma eri ruoille?

Jos tämän tekstin jälkeen iski suoranainen himo proteiiniin, kuten itsellä, niin käyhän kurkkaisemassa, mitä on proteiineissa tarjolla.
 fastilla

Hyvää viikonloppua ja nautitaan kesän jälkilöylyistä :)